Golden hour
  • Reads 85,123
  • Votes 4,997
  • Parts 39
  • Reads 85,123
  • Votes 4,997
  • Parts 39
Complete, First published Jul 09, 2019
Eemil Kajanderin elämä ei ole ikinä ollut helppoa. Kaksi vuotta sitten hänen vanhempansa kuolivat autokolarissa, jonka aiheutti Stenmanit, rikas perhe, jonka poika selviytyi onnettomuudesta hengissä. Siitä lähtien Eemil on asunut kahden vanhemman veljensä kanssa, josta ei synny muuta kuin riitaa, huutoa ja erimielisyyksiä. Parhaan kaverinsa kanssa hän on pahaa vauhtia suistumassa pysyvästi raiteilta, jotka veisivät kohti parempaa tulevaisuutta. Kaupungissa, joka on jakautunut kahteen puoleen, asuminen ei ole yksinkertaista, kun tappelut ovat arkipäivää niin toista kuin omaakin puolta vastaan. 

Kaikkeen siihen ei todellakaan tarvita mukaan Mikael Stenmania, joka muuttaa kaupunkiin serkkujensa luokse asumaan kesken lukuvuoden ja päätyy Eemilin luokalle. 

Sisäänpäin kääntynyt Eemil vannoo itselleen pysyvänsä kaukana virnistelevästä ja vitsailevasta Mikaelista, joka ei loppujen lopuksi olekaan aivan sitä miltä päälle päin näyttää. 


Tarinan spin-off: Quatervois




Tarina sisältää seksuaalisia kohtauksia, väkivaltaa, alkoholin ja muiden päihteiden lisäksi huumeiden käyttöä, itsetuhoisuutta ja mielenterveysongelmia.

Aloitettu 16.7.2019
Lopetettu 31.12.2019
All Rights Reserved
Sign up to add Golden hour to your library and receive updates
or
#1romanssi
Content Guidelines
You may also like
You may also like
Slide 1 of 9
Eripari sukat cover
Rakkauden Haudalla cover
me neljä cover
Emmä Oo Sellanen cover
Uskoit vääriin sanoihin🏳️‍🌈✔ cover
꧁ Yöt Ollaan Yhes ꧂ BxB FIN cover
E   E cover
kiss my sins away cover
Merkitse mut cover

Eripari sukat

10 parts Ongoing

"Oothän sä aika hölmö", mä hymähdin ja sain Milon kohottamaan kulmiaan. "Sanoo se, joka sotkeutu vapaaehtoisesti mun elämään." • Eden Vuori, juuri Kestilän lukiossa aloittanut nuori, joka ei tiedä parempaa kuin kuuman kaakaon vaahtokarkeilla parhaan ystävänsä seurassa. Hänen elämäänsä rytmittävät suurilta osin koulu ja dekkareiden kuuntelu eikä hän mielellään sotkeudu mihinkään tyhmään. Paitsi aina silloin tällöin. Mutta mitä käy, kun Milo Andersson, hyväosaisista vanhemmistaan tunnettu Abi vuottansa kärsivä harmaasilmäinen poika saa Edenin vahingossa sotkeutumaan nurinkuriseen elämäänsä, joka ei todellakaan ole sitä, miltä vaikuttaa. Onko peli menetetty, kun Edenille alkaa valjeta, että ennen niin viaton hymyilevä poika ei ole enään se sama Milo, jonka hän kerran tunsi? Aloitettu; 25.10.24 Lopetettu; HUOM‼️ ~Kansikuva on tuotettu tekoälyllä mutta muokattu. ~Tarina saattaa sisältää päihteitä, väkivaltaa, itsetuhoisuutta ja muita raskaita asioita. Luethan omalla vastuulla! ~EI sisällä K18 kamaa, joten jos sitä täältä etsit niin et löydä. ~Juoni, hlö hahmot yms omat minun keksimiä, joten ethän kopioi!