Theodor Adorno

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Adornon mukaan moderni yhteiskunta ei ole tuhonnut suuria kertomuksia ja yhtenäiskulttuuria. Sen sijaan moderni yhteiskunta pseudoyksilöllistää. Mikä tarkoittaa sitä, että siinä "samaa asiaa tarjotaan kaikille kulutushyödykkeiden standardoidun tuotannon kautta". Koska ihmiset haluavat kokea olevansa yksilöitä, tämä peitetään "maun manipuloinnilla ja virallisen kulttuurin teeskentelemällä individualismilla"[1] Kuvassa individualismia korostanut Adorno yhdessä Max Horkheimerin kanssa. Kykenetkö arvaamaan kumpi on kumpi?

Theodor Wiesengrund Adorno (11. syyskuuta 1903 Frankfurt am Main – 6. elokuuta 1969 Visp) oli saksalainen filosofi, joka on tullut tunnetuksi ajatuksistaan, joiden mukaan Sibeliuksen musiikki oli vailla päätä tai häntää ja rappiollis-mekaaninen jazz ”kulutushyödykettä täsmällisessä mielessä”. Adorno korosti yksilöllisyyden merkitystä. Ainutlaatuisen lumihiutaleen tavoin hän teki tämän argumentein, jotka lienevät täysin vieraita kaikille. Adornon mukaan populaarikulttuuri on latistavaa. Kulttuuriteollisuus manipuloi kapitalismin palveluksessa väestöä tottelevaiseksi tuottamalla materiaalia, jota levitetään joukkotiedotusvälineiden ja mainonnan kautta. Massayhteiskunnan kritiikillään Adorno ansaitsi maineen filosofian Larry Davidina, joka valitti kirjoituksissaan esimerkiksi kuinka ”Taito sulkea ovi hiljaa ja huomiota herättämättä, silti pitävästi, on kadotettu. Autojen ja jääkaappien ovet vaativat paiskomista mennäkseen kiinni”,[2] sekä amerikkalaisen sanomalehden horoskoopista lukemaansa neuvoa Hyväksy kaikki kutsut, jonka loogisena lopputulemana Adorno näki totalitaaristen yhteiskuntien pakollisen osallistumisen ylhäältä käsin järjestettyihin virallisiin vapaa-ajan aktiviteetteihin.[3] Populaarikulttuuri laiskisti ja passivoi ihmisiä ja teki kriittisyyden mahdottomaksi. Paitsi saksalaisten korkeataiteiden perinteissä subjektiviteettinsa muodostaneille kulturelleille, joiden on oleellista saada kuunnella Mozartia oikeassa konsertissa radion sijaan ja joilla tulee olla mielipide Haydnista. Adornokin oli voimakas individi, koska hän osasi kertoa että Jean Sibelius, germaanisen säveltaiteen lineaariseen edistykseen kontribuoimatta jättänyt ja sen laatustandardeihin sopeutumaton ”töhertäjä (...) niiden amatöörien tasoa, jotka pelkäävät mennä sävellysoppiin”, oli maailman huonoin säveltäjä.[4]

Adornon viholliset (individualisti ei sulaudu massaan joten ei kannata puhua selkääntaputtelijoista)[muokkaa]

»9/10 [of] Adorno pronouncements read like those of a person who is too cowardly to enjoy life, but would like this to be perceived as a virtue and receive credit for it.»
(Ryan Ruby, Twitter[5])

Adorno loi ajatuksen autoritaarisesta persoonasta. Adorno loi tämän haastattelemalla asenteellisia ennakkoluuloisia ei-juutalaisia valkoihoisia heteromiehiä. Tutkimuksen tuloksena luotiin malli jossa kuvattiin turmeltunutta keskiluokkaa seuraavin ominaisuuksin. Sattumalta nämä piirteet näyttivät sopivan myös yksilöihin jotka olivat Adornon kanssa erimielisiä. Koska kyseessä on luettelo ja luokitelma jossa on sivistyssanoja, tämä arvio ei ole asiattomuutta.[6]

  1. He ovat sovinnaisia: Epäyksilöllinen ihminen on sitoutunut sovinnaisiin keskiluokkaisiin arvoihin. Hänen mielipiteensä ja arvonsa ovat tavanomaisia. He saattavat esimerkiksi pitää Sibeliusta hyvänä säveltäjänä, varmaankin joistakin banaalin patrioottisista syistä ja koska soundit tuovat mieleen lapsuuden luontomaisemia.
  2. Autoritaarinen alistuminen: Jos ihminen arvostaa jotain instituutiota tai konventionaalista normia ja pitää tätä itsestäänselvästi moraalisena, hän suhtautuu siihen melko kritiikittömästi. Nämä ihmiset eivät esimerkiksi nosta keskustelussa esiin sitä miten Sibeliuksen "Finlandia" on mahtipontista ja kenties psykologisesti kansallissosialistista roskaa.
  3. Autoritaarinen hyökkäävyys: joka tarkoitti pyrkimystä etsiä, tuomita ja torjua epäsovinnaisia ihmisiä sanoin ja teoin.[7]
  4. Anti-intraseptio: mielikuvituksellisuuden ja helläluontoisuuden vastustaminen heikkoutena. Henkilö saattaa esimerkiksi pitää Stravinskystä, vaikka Stravinsky ihaili Mussolinia ja Stravinskyn musiikki on kovin brutaalia, tarkoituksellisen barbaarista ja ylipäätään väärällä tavalla uudenlaista.
  5. Taikauskoisuus ja stereotyyppisyys: edellisen kanssa vaikeasti yhteensopiva mutta kuitenkin harjoitettu usko kohtalon taianomaiseen määräytymiseen. Taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen ja huonoon moniselitteisyyden sietämiseen.
  6. Valta ja kovaluontoisuus: liioiteltu kovaluonteisuus, kiinnostus vallan, voiman ja hallinnan leimaamiin suhteisiin ja niiden perusteella tehtyihin erotteluihin. Ihminen voi esimerkiksi antautua Wagnerin ylitsehyökyvän ja kokonaisvaltaisen musiikin vietäväksi, sen sijaan että kykenisi säilyttämään terveen kriittisen epäluulon ja suojelisi järkeään protofasistiselta orkestraatiolta ja harmonialta käsittelemällä Wagner-suhdettaan asianmukaisesti yhä uudestaan ja uudestaan ambivalentein filosofisin kirjoituksin.
  7. Tuhoavuus ja kyynisyys: yleistynyt vihamielisyys ja inhimillisyyden väheksyminen ja pilkkaaminen.
  8. Heijastavuus: taipumus heijastaa tiedostamattomia tunneyllykkeitä maailmaan siten, että tuloksena on epäily vaarallisten ja hillittömien asioiden tapahtumisesta maailmassa.
  9. Sukupuolisuus: liioiteltu kiinnostus toisten sukupuolielämään. Ihminen loukkaantuu, jos joku vaikka sanoo ohimennen että Sibelius oli homo.

Adornon mielestä autoritaariset persoonat vastustivat ennen kaikkea ihmisiä jotka olivat "onnellisia syntisiä", ihmisiä jotka elivät elämäntaparatkaisuja jotka erosivat voimakkaasti siitä minkä autoritaariset ihmiset kokivat oikeaksi. Mutta jotka eivät olleet näiden ratkaisujen vuoksi onnettomia vaan päinvastoin onnellisia.[8]

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ↑ Adorno, Theodor: ”On the Fetish Character in Music and the Regression of Listening” (Über den Fetischcharakter in der Musik und die Regression des Hörens, 1938)
  2. ↑ Adorno, Theodor: Minima Moralia: Reflections from Damaged Life (Minima Moralia: Reflexionen aus dem beschädigten Leben, 1951), osio 19
  3. ↑ Ross, Alex: The Naysayers. New Yorker 8.9.2014
  4. ↑ Adorno vihasi Sibeliuksen lisäksi toistakin ihmistä, Max Weberiä. Heidän dissaamisensa leimasi hänen uraansa. Muistuttaa jossain määrin monen internefilosofin blogiuraa. (Tarkalleen ottaen Sibeliusta kutsui maailman huonoimmaksi säveltäjäksi Adornon opetuslapsi René Leibowitz, mutta ei Hikipediassa kaikista Valitut Palat -tason kapellimestareista ruveta artikkeleita tekemään, ja Adorno oli oleellisesti samaa mieltä, joten tämä saa kelvata.)
  5. ↑ https://twitter.com/_ryanruby_/status/1764244802684477781
  6. ↑ Tämä on tarpeen nykyaikanakin. On ihmisryhmiä jotka jotenkin erityisen vahvasti näyttävät mukailevan Adornon luokitelmia. Se, että he ovat erimielisiä hikipedian keskusvallan kanssa on asiaankuulumaton yhteensattuma. Kyse ei ole leimaamisesta vaan tieteellisestä tosiasiasta.
  7. ↑ Adorno itse tosin joutui lausumaan sellaisia asioita kuin "When I made my theoretical model, I could not have guessed that people would try to realise it with Molotov cocktails."
  8. ↑ Onkin syytä muistaa tämä ja yrittää hymyillä ivallisesti kaikille jotka ovat erimielisiä kanssasi.
THINKER.jpg Filosofisia haihattelijoita

Herakleitos - Parmenides - Sokrates - Platon - Aristoteles - Kungfutse - Goazi - Augustinus - Tuomas Akvinolainen - René Descartes - Arnold Geulincx - Gottfried Leibniz - John Locke - George Berkeley - David Hume - Voltaire - Jean-Jacques Rousseau - Immanuel Kant - G. W. F. Hegel - Arthur Schopenhauer - Karl Marx - Søren Kierkegaard - John Stuart Mill - Friedrich Nietzsche - Ludwig Wittgenstein - Martin Heidegger - Theodor Adorno - Louis Althusser - Jacques Derrida - Michel Foucault - Paul Feyerabend

Noudettu kohteesta ”https://hikipedia.org/index.php?title=Theodor_Adorno&oldid=616162”