Texas
”Jos kuulen jonkun puhuvan minulle texasia, tiedän hänen arvostavan Texasin kulttuuria.”
”T... X... S... ”
~George W. Bush tavaamassa kotivaltionsa nimeä
”Boom! Headshot!”
~Lee Harvey Oswald Dallasissa vuonna 1963
Texas (tai Teksas, lausutaan tex ass) on Amufuckinriga Yeah!:in suurimmasta päästä oleva osavaltio, eikä kellään olisi mitään sitä vastaan, ellei George W. Bush olisi sieltä kotoisin.
Teksasilaiset pitävät itseään maailmankaikkeuden suurimpana amerikkalaisena osavaltiona, mutta itse asiassa Alaska on pinta-alaltaan lähes kolme kertaa suurempi. Väkiluvultaan suurin osavaltio on selvällä 13 miljoonan asukkaan erolla Kalufornia ruosteisine kukkuloineen ja seittisine laaksoineen. Aidolle punaniskateksasilaiselle näitä tosiasioita on kuitenkin täysin turha mainita, sillä heidän mukaansa Teksas itse asiassa on myös ainoa oikea Amerikan osavaltio.
Teksas tunnetaan yhden tähden valtiona. Sen se sai alunperin Michelin-oppaalta vuonna 1900, koska teksasilaisista ravintoloista saattoi jo tuolloin ostaa supersize-annoksia. Autoilun helpottamiseen tarkoitettu Michelin-opas perui tähden myöhemmin, koska jättiannosten lihottamat matkalaiset itseasiassa hankaloittivat matkustamista vakavasti.
Historia[muokkaa]
Aluksi tuhansia vuosia sitten alueen ensimmäinen ihmisasutus koostui egyptiläisistä ja suomalaisista. Kansat viettivät joulua aina yhdessä sopuisasti, kunnes egyptiläiset opettivat suomalaisille, kuinka sitä alkomahoolia oikein tehdään viljasta käyttämällä. Suomalaiset tietysti innostuivat ja kuluttivat kahden vuoden aikana maaperän tärviölle. Kun egyptiläiset rakentelivat hienoja pyramidejaan ympäri Meksikonniemeä suomalaiset ryyppäsivät ja räyhäsivät ja kävivät potkimassa vaivalla rakennettuja rakennuksia raunioiksi. Joulutkin lakkasivat olemasta iloisia, varsinkin egyptiläisten mielestä. Todettuaan, ettei sivilisaation perustaminen yksinkertaisesti onnistu suomalaisten kanssa, he pakkasivat kamppeensa ja lähtivät Egyptiin. Huomattuaan jääneensä yksin suomalaiset matkasivat puolestaan muualle Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään. Suomalaisethan olivat tuolloin mustaakin mustempia arabijuutalaisia, joiden poliittinen kanta oli kommunismi. Vasta muutto Pohjois-Eurooppaan valkaisi heidät, kommunistejahan he ovat vieläkin.
Sadetanssit voivat alkaa[muokkaa]
Myöhempään alkuperäisväestöön, siis vielä sekuntia ennen espanjalaisten rantautumista joskus 1500-luvun alussa, kuuluivat cherokeet, tonkawat, antawat, pantawat, kantawat, bidaut, bideet, apassit, vinkuintiaanit ja kiowat. Viimeiseksi mainittujen maininta lämmittää aina vanhan Hopeanuolikerhon jäsentä. Inkkarit saapuivat alueelle sieltä sun täältä kauan ennen muita, lukuunottamatta tietysti yllämainittuja suomalaisia ja egyptiläisiä, jotka olivat siellä heti dinosaurusten jälkeen. Arvostetun tiedemiehen Erich von Dänikenin mukaan intiaaneja ryntäsi Teksasiin jopa avaruudesta.
Siellä inkkarit heiluivat, huutelivat hoo-ka-heytä, söivät peyotea ja tanssivat sadetansseja ihan keskenään, kunnes paikalle saapui uusia ystäviä aina Espanjasta saakka vuonna 1528. Heitä johti herrasmiesseikkailija nimeltään Álvar Núñez Cabeza de Vaca de Viva de Loca de Baila Baila Mi Corazon. Álvari, kuten kaikki muutkin herrasmiesseikkailijat, ns. "konkistadorit", omasivat moitteettomat käytöstavat ja hyvän tahdon alkuperäisväestöä kohtaan. Hän saapui Teksasiin ihan sattumalta ajettuaan loistojahtinsa rantakiville. Vajaa kymmenen vuotta aiemmin samaista rantaviivaa pitkin oli soudeskellut toinenkin espanjalaisheppu: Alonso Álvarez "Alvari" de Pineda y Pina-Colada. Alonso Alvari katseli kaukoputkellaan yötä päivää etsien vähänkin kiinnostavan näköistä paikkaa, jossa nousta maihin - mutta sellaista ei yksinkertaisesti Teksasin kohdalta löytynyt. Niinpä Alonso Alvari seilasi pohjoiseen aina Mannahatta-saaren kohdalle, jossa bongasi Copacabana-yökerhon. Pitkä etsintä oli vihdoin ohi ja seurue saattoi nousta maihin viettämään ikuista kesää: At the Copa, Copacabana, Music and passion were always the fashion....
Sitten tuli vielä joitain ranskalaisia ja englantilaisiakin tekemään jotain. Aika eurooppalaishenkistä toimintaa loppujen lopuksi.
Vinkuintiaanien nimikiista[muokkaa]
Apassit olivat erityisen kiitollisia uusille ranskalaisille ystävilleen, koska heidän heimollaan ei ollut edes nimeä sitä ennen. He kutsuivat itseään yksinkertaisesti ihmisiksi. Tämä aiheutti eripuraa muiden heimojen keskuudessa. Varsinkin erityisen huonon itsetunnon omaavat cherokeet suuttuivat joka kerta, kun apassit mainitsivat olevansa ihmisiä. "Ai, mitäs me sitten ollaan... vittu apinoita vai?" ja voi sitä kivikärkisen keihään heiluttelun määrää. Kun ranskalaiset sitten saapuivat, he ehdottivat heimolle uutta nimeä: "Apašši". Apasseille ranskalaiset kertoivat sanan tarkoittavan "uljasta, jaloa, leijonan mielen ja voiman omaavaa supersoturikansaa". Vaikka apassit eivät tunteneet eläinlajia leijona, positiivinen kuvaus kuitenkin miellytti heitä. Tässä oli kuitenkin mukana pieni pila, sillä ranskan kielen sana apassi tarkoittaa itse asiassa kauhukakaraa.
Niinpä apassit saivat solmittua rauhan cherokeiden kanssa, joiden nimi sisältää vähintään yhtä propagandistisia merkityksiä, kuin mitä apassin siis luultiin tarkoittavan. Onnellinen ja rauhallinen elämä jatkui teksasin aroilla, sillä eurooppalaisten veljien asutus keskittyi lähinnä rannikolle. Kerran apassien pääkaupunkiin Uuteen Apassilaan saapui eräs orpo suomalainen, joka oli kasvanut ranskalaisten ottovanhempiensa huomassa ja oppinut peräti yhden sanan ranskaa. Se sana sattui olemaan juuri apassi, jolla kasvattivanhemmat olivat aina vastanneet pojan lauseeseen: "En se minä ollut vaan nuo isot pojat". Kerran iltanuotion äärellä apassit viittoivat suomalaiselle, mitä heidän heimonsa nimi tarkoittaa ja että nimi oli peräisin ranskalaisilta veljiltä. Suomalainen räjähti nauramaan ja viittoi takaisin: "Saatanan pässit, sehän tarkoittaa kauhukakaraa. Minä kyllä tiedän. Ne kurjat sammakonsyöjät ovat vetäneet teitä pahasti höplästä.". Sit kaikki apassit oli siis ihan OMM! ("Oh my Manitou!").
Ei liene yllätys, että seuraavien viikkojen jälkeen ranskalaissiirtolaisten muoti suosi kaljua, jopa nahatonta päälakea. Kun apassit olivat selvinneet pahimmasta shokista ja harjoittaneet mielin määrin skalpeeraamisterapiaa he pitivät suuren pow-wowin, jossa pohdittiin nimen vaihtamista. Kaksi ehdotusta nousi muita suositummaksi: "Tosi kova heimo, joka aiemmin tunnettiin nimellä apassit" ja "Oulun Kärpät". Ehdotusten kannattajakunnat riitaantuivat ja siinä sitten kaivettiin useampi sotakirves sekä poltettiin monta rauhanpiipullista nimiriitojen vuoksi. Rauhat eivät ikävä kyllä kestäneet edes yön yli, kun nuukat ja säästäväiset apassit katuivat hyvän kirveen menettämistä mullan alle. Itaruudessaan he sitten kaivoivat sen pimeän aikana esille ja uusi sotahan siitä aina syttyi.
Kiowat taas hermostutti venäläistynyt kielitieteilijädosentti nimeltään Johannovitš Bächmanovški. Hän nimittäin selitti heimon alkuperäksi Ukrainan, koska maan pääkaupunki Kiova kirjoitetaan melkeinpä täysin samoin kuin heimon nimi. Edelleen dosentti Bächmanovški selitti Kiowille, että koska koko Ukraina kuuluu tottakai Venäjän imperiumiin ja koska hän sattuu olemaan ainoa melkein venäläinen paikalla, tulee Kiowien täten välittömästi alistua hänen orjikseen. Kiowat hämmentyivät ja tanssivat monta päivää nuotion ympärillä saadakseen jumalansa ilmestymään heille. Niin kävikin ja seitsemäntenä päivänä Manitou laskeutui taivaasta heidän eteensä. "Mikä hätänä, lapseni?", kysyi Manitou. "Suuri Manitou, voiko tämä tyyppi olla oikeassa väitteessään?", kysyivät Kiowat. Kaikkitietävä Manitou vilkaisi Bächmanovškiin ja kysyi häneltä kellon aikaa. Tämä vilkaisi tiimalasiinsa ja vastasi sen olevan kahta jyvää vaille tuhat. Manitou puisteli päätään, oli hiljaa hetken ja sanoi: "Minusta tuntuu, että tämä kaveri elää omassa päässään eikä siksi osaa lausua edes yhtä totuuden sanaa." Niin Kiowat säilyttivät itsenäisyytensä ja vapautensa, sekä karkottivat Bächmanovškin sinne koloon, mistä hän oli tullutkin.
Myös cherokeet kärsivät nimiongelmista. Englanninkieliset uudisraivaajat heidän nimestään näppärän, joskin pilkallisen sananmuunnoksen, jota sitten hokivat hampaattomilla ja purutupakan mustaamilla suillaan aina kun joku cherokeeparka tuli näköpiiriin. "C-hero-kee is a zero-kee! Äh häh hää...!" Turha siinä sitten puhua intiaanien ja valkoisten välisestä harmoniasta. Ajat Teksasissa olivat hyvin levottomia.
Myöhemmin 1800-luvulla yhdysvaltalaiset ja muut teksasilaiset kehittivät uuden ratkaisun alueellista epästabiiliutta aiheuttavaan nimiriitaan. "Lopullisena ratkaisuna" (The Endlösung) tunnetun operaation jälkeen ei ollut nimiriitoja, koska ei ollut ketään nimiongelmaistakaan jäljellä. Ellei kyseessä olisi ollut Yhdysvallat, tuo tasa-arvoisuuden, vapauden ja kaiken muun ylevyyden kehto ja tyyssija, joku ilkeämielinen saattaisi puhua etnisestä puhdistuksesta.
Kiista alueesta[muokkaa]
Vielä joskus suustaladattavien muskettien aikaan Teksasin alue kuului enemmän tai vähemmän kiinteästi Espanjaan. Sitten meksikaanit päättivät itsenäistyä ja tehdä Teksasista pohjoisimman osavaltionsa. Tällöin vielä muita kansallisuuksia oli paikalla verrattain vähän.
Meanwhile in London: Eräänä aamuna aina niin vallanhimoisen George Bush-suvun esi-isä Jebediah W. Bush heräsi ja harmitteli päin prinkkalaa menneitä bisnestoimiaan. Harvahampainen ja hörökorvainen sukurutsan muokkaama jälkikasvu metelöi pihalla, mikä otti kiljukrapulaista Jebediahia hermoon. Läheisen kemiantehtaan tiilipiippu oli notkahtanut ja tuprutti nyt suoraan Jebediahin makuuhuoneeseen. Pitäisi päästä jonnekin kauas pois, pois Cockneyn slummista. Sitten hän sai loistavan idean: "Etsin uuden meritien Intiaan! Kauppakomppanialta luulisi heruvan muutaman kymmenen puntaa, jotta pääsen vihdoin kuppalääkäriin!" Jebediah pakkasi mukaan vähäiset kimpsunsa ja harvat kampsunsa sekä kauneimman tytär-serkkunsa ja astui häthätää kyhäämälle lautalleen.
Viikot muuttuivat kuukausiksi, kuukaudet neljännesvuosiksi, neljännesvuodet puolivuotiskausiksi, puolivuotiskaudet melkein vuodeksi ja sitten Jebediah ja tytär-serkku uusperheineen karahtivat maihin Teksasissa. Rannalla oli juuri aurinkoa ottamassa muuan kulkuri nimeltä Stephen F. Austin. Jebediah sanoi Stephenille, että "Eiköhän perusteta hippikommuuni Brazos-joelle". Austinilla ei ollut parempaakaan tekemistä, joten sinne menivät. Kommuunin nimeksi oli tarkoitus tulla Autism, Teksas, mutta huonon kirjoitustaidon ja suuren egon omaava Stephen F. kirjoitti sen nimeksi Austin, Teksas.
Kaikki eivät tykänneet uusista tulokkaista. Tuohon aikaan rehellisinä ihmisinä ja uutterina työntekijöinä tunnetut meksikolaiset olivat perustamassa alueelle malliosavaltiota. Nyt sinne ilmestyi jotain sukurutsaisia pummeja. Pummit toivat mukanaan lisäksi mustia orjia, jotka soittivat jazzia. Tämäkin ärsytti, sillä meksikolaiset suosivat Pirkko Liinamaan lailla tanssittavaa rytmimusiikkia, jossa EI ole riitasointuja. Meksikolaiset yrittivätkin kieltää orjuuden alueella ja hyväntahtoisesti vaativat pummeja luovuttamaan omatekoiset tussarinsa, jotta nämä eivät loukkaisi itseään. Tällöin Chuck Norrisin esi-isät Jim Bowie ja Davy Crockett suutahtivat ja perustivat NRA:n (Kansallisen kiväärijärjestön). He lupasivat, että aseet saa poimia vasta heidän kuolon kangistamista käsistään. Meksikon armeijan komentaja Antonio López de Santa Anna y en Kuule Anna sanoi, että "Ok, tehdään sitten niin, näillä mennään". Jebediah W. Bush perusti Teksasin kansalliskaartin, jonka ensimmäinen ja ainoa jäsen hän oli. Hänen ei tarvinnut osallistua itse taisteluihin, sillä kansalliskaarti sijoitettiin suojaamaan takalinjoja.
Muistakaa ööö...[muokkaa]
Aluksi pummiporukka otti kunnolla turpiinsa jossain paikassa, jonka nimi pitäisi kyllä muistaa. Siellä saivat nenilleen kaikki, joista on epätoivoisesti sen koommin yritetty tehdä sankarilegendoja. Antonio López de Santa Anna armeijoineen lähestyi loppujakin pummiyhteisöjä uhkaavasti. Vastoin vanhoja ja hyviä eurooppalaisia sodankäynnin sääntöjä pelkurimaiset pummit hyökkäsivät meksikolaiskenraalin joukkojen kimppuun juuri kun nämä olivat siestalla. Teurastaessaan julmasti meksikaaneja ja samalla Teksasin toiveet muodostua suuren osavaltion lisäksi myös hienoksi osavaltioksi, pummit huusivat vertahyytävää sotahuutoaan jonkin asian tai paikan tai jonkin muistamisesta. Siitä sai alkunsa Teksas! Paikka, jossa kuvattiin Dallas! Jii-Haa!
Yhden tähden valtio[muokkaa]
Kun elettiin vuotta 1836 pummilauma oli vahvistunut jo niin suureksi, että päätti tehdä Teksasista oman tasavaltansa, jota pummit sitten johtivat. Oikealla tavalla väritettyjen kansalaistensa tasa-arvoisuudesta huolestunut uunituore valtio kiirehti ensimmäiseksi laillistamaan orjuuden vielä saman vuoden aikana. Kaikki valtionhoitoon kuuluva vastuu ja työnteko alkoi kuitenkin pelottamaan pummilaumaa. Lisäksi meksikolaiset kiusasivat yhä teksasilaisia, joita alkoi toden teolla pelottamaan. Ajatus liittymisestä Amerikan Yhdysvaltoihin vaikutti houkuttelevalta vaihtoehdolta. Orjuutus näytti kuitenkin vielä tuolloin kolkuttavan joidenkin omaatuntoa, sillä Yhdysvallat eivät huolineetkaan Teksasia jäsenekseen noin vain. Pummilauman huolittelematon ulkonäkö ja jo ärsyttäväksi kehittynyt nasaali puhetapa saattoi tietysti vaikuttaa asiaan. Kukapa haluaisi pitää jättikokoista jatkuvasti piipittävää hiirtä pihallaan? Vihdoin vuonna 1845 Teksas huolittiin Yhdysvaltoihin, kun asiasta päättäneille oli löytynyt tarpeeksi kahisevaa. Osavaltio raahasi mukanaan ongelmansa ja Yhdysvallat sai lopulta ratkaista sodan, jota teksasilaiset eivät itse uskaltaneet käydä.
Texas Rangers[muokkaa]
Stephen F. Austin oli havainnut jo vuonna 1823, että osa yleensäkin rettelöivästä pummilaumasta, jotka siis kutsuivat itseään teksasilaisiksi, oli tavallista häijymmän ja ilkeän oloista sakkia. Austin kyllästyi saamaan näiltä jatkuvasti turpiinsa tequila- ja peyotepitoisten illanviettojen aikana ja päättikin sen sijaan keksiä heille jotain tekemistä, jotta näiden kusipäisten riidanhaastajien huomio suuntautuisi mihin tahansa muualle. Austin keksi tehdä heistä valtiontapaiselle oman poliisivoimansa, jolle annettiin täydet valtuudet puuttua tilanteeseen kuin tilanteeseen, kunhan Austin saisi tulevaisuudessa ostaa nakkikopilta makkaraperunansa rauhassa.
Nämä hyytävät psykopaatit tarttuivat heti toimeen ja alkoivat ammuskelemaan intiaaneja, joiden myymät huovat olivat heidän mielestään ärsyttävän värikkäitä. Samoin meksikaanit saivat taas osansa, koska he väittivät sanan "tequila" olevan espanjaa eikä ainoaa oikeaa teksasin kieltä. Osastoa pienennettiin 1847, heti kun he olivat ampuneet muutaman valkoisen. Sitä kasvatettiin taas 1850-luvun lopulla, kun joku karjaparoni tarvi lisää pyssymiehiä.
Myöhemmin 1900-luvulla Texas Rangereista tuli osa romanttista lännenmyyttiä ja kappale liittovaltion jännittävää historiaa. Eräs vanha komanssipariskunta sanoikin tällöin: "Niin, tavallaan silloin aikanaan se tuntui hieman ikävältä, kun he hyökkäsivät kyläämme ja tappoivat miehet sekä raiskasivat naiset ja ottivat sitten toisen kierroksen päinvastoin. Vasta myöhemmin kun tajusimme olevamme osa tätä erittäin jännittävää ja romanttista aikakautta, niin rupesimme arvostamaan omaa osaamme historiassa".
Kukaan ei ole oikein uskaltanut lopettaa Texas Rangerseja, joten he "valvojat järjestystä" osavaltiossa vielä tänäkin päivänä.
Sisällissodan aika[muokkaa]
Ameriikan sisällissota alkoi 1861. Koska teksasilaispummit olivat jo niin lihavia, etteivät he oikeastaan enää jaksaneet tehdä mitään, he halusivat totta kai pitää vielä orjansa. Niinpä he liittyivät yksimielisesti muiden punaniskojen lailla konfederaattiin, jonka nimi houkutteli mässäämiseen tottuneita paksukaisia jo siksikin, että se muistutti sanaa konvehtirasia.
Tuohon aikaan Yhdysvalloissa nykytilanteeseen verrattuna hieman päinvastaisesti demokraatit olivat niitä, jotka kannattivat orjuutta ja republikaanit niitä, jotka vastustivat. Teksasissa koettiin ns. "sisällissodan ihme", joka tarkoitti, että kaikki poliittiset ryhmittymät asettuivat kannattamaan orjuutta. Vapaus ja oikeus asetettiin Teksasissa korkeimmaksi arvoksi ja punaniskajuntit saivat selitettyä itselleen, että Unioni on nyt pahasti uhmaamassa teksasilaisten vapautta ja oikeutta viedä vapauden ja oikeudet muilta ihmisiltä ja pitää heitä orjinaan.
Manassasin ensimmäinen ja viimeinen taistelu[muokkaa]
Teksas kokosi uusimmilla aseilla varustetun 70 000 miehen kokoisen armeijan, joka melkein osallistui sodan aikana yhteen taisteluun. Kyseessä oli Manassasin ensimmäinen taistelu, joka käytiin Virginiassa heti sodan alussa. Paikalle oli Teksasista kuitenkin hyvin pitkä matka, noin 2000 kilometriä. Sotilaat hyvästelivät vaimonsa, mustat orjansa ja etenkin mustat seksiorjansa ja lähtivät marssimaan kohti Manassasia. Kaikki taakse jääneet kyynelehtivät, valkoiset ikävästä ja mustat ilosta - sillä plantaaseille jäi vähemmän osaavia ruoskankäyttäjiä ja lynkkaajia.
Koska teksasilaiset eivät edelleenkään olleet tottuneet päivittäiseen liikuntaan, armeija eteni vain noin kolme kilometriä päivässä. Kahden kuukauden marssimisen jälkeen he olivat yhä kotiosavaltionsa alueella. Tosin yleiskunnon kehittymisen vuoksi sotilaat jaksoivat kävellä jo melkein neljä kilometriä päivässä. Vain upseerit saivat käyttää ratsuja. Kannustaakseen miehiään etenemään nopeammin he ratsastelivat osastojen seassa ja toistivat joukoilleen kohteen nimeä: "Manassas, Manassas, Manassas". Puoli vuotta myöhemmin he olivat jo Louisianassa, jossa koettiin sodan ensimmäinen tappio. Eräs korpraali menetti järkensä, sillä hän väitti ikävöivänsä lemmikkikilpikonnaansa, jonka näki nyt muka seuraavan häntä. Sotilastoverit koettivat vakuuttaa korpraalille, että kilpikonna ihan oikeasti seuraa korpraalia tämän kintereillä, mutta tämä oli jo henkisesti luhistunut eikä suostunut uskomaan, että kilpikonna pysyisi yötäpäivää marssivan armeijan perässä ja juoksi lähimmän louisianalaisen kaimaanin syötäväksi. Paksukaiskorpraalissa oli niin paljon syötävää, että tämän vapaaehtoisen saaliin sulattaminen vei alligaattorilta puolitoista kuukautta.
Upseerit kannustivat joukkojaan eteenpäin hokien "Manassas, Manassas, Manassas". Vuodenajat vaihtuivat useamman kerran armeijan rämpiessä Louisianan, Alabaman ja Mississippin rämeiköissä. Ainoa ilo rämealueilla oli herkullinen Cajun-ruoka; gumbo ja pekaanipähkinäpiirakat, jotka palauttivat marssimisen aikana laihtuneet miehet nopeasti entisiin pulleisiin mittoihinsa.
Viimein vuonna 1863 joukot saapuivat rämealueilta Georgiaan. Kesä oli tällöin kuumimmillaan ja miehet kevensivät vaatetustaan marssin nopeuttamiseksi ja nestehukan vähentämiseksi. Viimein he marssivat kokonaan alasti. Jokaisen suuta kuivasi Georgian pölyisillä teillä, niin myös upseereiden, jotka eivät enää jaksaneet kannustaa miehiään kuin lyhentämällä sanoja: "Manass, Manass, Manass". Pitkäksi venynyt marssi ilman kosketusta naissukupuoleen herätti muunkinlaisia tarpeita, kuin kuumuudesta johtuvan janon. Väsyneet, mutta rasituksesta johtuen loistavassa fyysisessä kunnossa olevat miehet alkoivat vilkuilla edellään marssivia tovereitaan. Vuonna 1864 vilkuilu muuttui tuijottamiseksi. Upseerien lyhentynyt kannustus, "Manass" alkoi kuulostamaan, kuin he sanoisivat "man ass, man ass, man ass". Pian heillä ei enää muuta ollut mielessä, kuin man ass. Niinpä viimein viiden vuoden marssimisen jälkeen eräs sotilas vain tarttui edellä marssivan takapuoleen ja patoutunut tilanne räjähti hetkissä valtavaksi joukko-orgiaksi, joka kesti viikkoja.
Viimeiset koitokset[muokkaa]
Kun armeija sai viimein kasattua itsensä, he huomasivat marssineensa jo Manassasin ohi. He kääntyivät takaisin etelään ja päästyään lopulta Manassasiin he saivat kuulla sodan loppuneen jo puoli vuotta aiemmin. Kuultuaan uutisen armeija kärsi 80% tappiot. Jotkut olivat masentuneita sodan lopputuloksesta ja hirttivät itsensä Manassasin kauniin kansallispuiston Virginianmäntyihin, kun taas jotkut eivät vain enää välittäneet marssia takaisin ja ampuivat itsensä rihlaamattomilla musketeillaan, jotka olivat sotavuosien aseteknologian kehityksen aikana käyneet jo vanhanaikaisiksi. Jäljellä olevat marssivat häntä koipien välissä takaisin koti-Teksasiin. Yhä alasti.
Sodan jälkeen[muokkaa]
Austiniin pystytettiin sodan jälkeen monumentti 1. teksasilaisarmeijan orjan omistamisen vapauden puolesta melkein taistelleiden ja sänkyyn kaatuneiden sankareiden härskille muistolle.
Muu väestö reagoi omaan tappioonsa ja pohjoisen eli Unionin voittoon pitkälti samoin tavoin kuin 1. teksasilaisarmeijan sotilaat, eli itsemurhien määrä lisääntyi. Suosituin tapa siviilien keskuudessa oli itsensä syöminen kuoliaaksi. Tämä tietysti saattoi tottuneilla syömäreillä viedä vuosikausia.
Tässäkin sodassa tuli siis turpiin, eli sisällissota jäi jälleen yhdeksi tappiolliseksi kokemukseksi osavaltion historiassa. Riitaisia homoluuserijuntteja ei haluttu takaisin Yhdysvaltoihin ennen kuin oli kulunut viisi vuotta sodan loppumisesta, jolloin HIV-karanteeniaika katsottiin päättyneeksi.
Karjapaimenet[muokkaa]
Vuosisadan loppu kului Teksasissa paimentamalla karjaa. Satulassa yötäpäivää istuneet läskit Teksas-cowboyt kärsivät supersize-peräpukamista. Karjan paimentaminen on tylsää hommaa, ei ollenkaan niin kuin elokuvissa. Siksipä cowboyn arkipäivän paras hetki oli, kun sai väitellä kaverin kanssa siitä, että kenellä on suuremmat peräpukamat. Eräiden käyttäytymistieteen harjoittajien ja historioitsijoiden mukaan tästä tavasta sai alkunsa teksasilaisten tarve olla suurin joka asiassa.
1900-luku[muokkaa]
Uusi vuosisata alkoi kiinnostavasti. Joku tyyppi keksi auton, joka tarvitsi bensaa, jota jalostettiin öljystä, jota ei oikein ollut missään. Kuultuaan tästä "polttoaineesta" eräs musta mies sattui kertomaan: "Jaa öljy. Aika öljyistä ainetta tuolla pellolla on. Se mustaa jalkapohjatkin eikä sitten pimeässä näe itseään ollenkaan. Pelottaa sitten miettiä, että onko sitä edes olemassa?" Eräs teollisuusmies, George John W. M. D. Rockefeller-Bush kuuli tämän ja perusti paikalle ensimmäisen torniöljykaivon, josta tätä mustaa kultaa pulppusi sitten taivaalle. Kun muutaman vuoden kuluttua joku vielä keksi laittaa öljyn tynnyreihin ja lähettää sen myytäväksi, oli bensaongelmat ratkaistu pitkäksi aikaa.
1920-luvun lopulla alkaneen laman aikana teksasilaiset halusivat yhä pitää kiinni uhkeista muodoistaan. Neekereille ei siis säästynyt enää ruokaa, joten he muuttivat valtiosta huusvitun Nevadaan tai jopa kauemmaksi. Tällä oli melkoinen vaikutus osavaltion talousrakenteeseen. Kun kukaan ei jaksanut enää poimia puuvillaa, oli keskityttävä öljyntuotantoon. Tämän vuoksi teksasilaisetkin joutuivat välillä jopa tekemään jotain ja lama onkin syöpynyt painajaismaiseksi muistoksi paksunlaiskan osavaltion kollektiiviseen muistiin.
Toinen maailmansota[muokkaa]
Japanilaiset pommittivat pari jo ennestään reikäistä proomua jopa huonompaan kuntoon jossain Havaijilla vuonna 1941. Tämä koettiin liittovaltiossa kuitenkin aika loukkaavana tekona, sillä proomut muodostivat kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain laivastomahdista. Nipponeille julistettiin sota, johon myös Texas halusivat osallistua, sillä japanilainen kännykkäteknologia oli parempaa kuin Texas Instrumentsin ja Sonysta meinasi tulla suurempi yritys, joka ajatuksena oli teksasilaisille sietämätön.
Maihinnousu Iwo Jimaan tai Normandiaan tai johonkin[muokkaa]
Teksasissa muodostettiin innokkaista vapaaehtoisista modernein asein varustettu 700,000 miehen vahvuinen innostunut armeijakunta. Innostus värväytymiseen oli ollut ennennäkemätöntä, sotapoliisi joutui lahjomaan jonossa etuilevaa porukkaa hampurilaisilla, jotta innokkaimmat rauhoittuisivat edes hetkeksi. Koulutusvaihe oli erittäin innostunutta ja armeija koulutettiin innokkaasti uusimpien taktisten oppien mukaan. Innokkaan alokasvaiheen jälkeen koko porukka aseineen laivattiin innokkaasti Houstonin satamassa valtavaan rahtilaivasaattueeseen, joka oli varustettu uusimmilla Texas Instrumentsin navigaatiojärjestelmällä. Saattue seilasi innostusta puhkuen merelle äitien, vaimojen, tyttärien ja mustien seksiorjien vilkuttaessa innokkaasti rannalla hyvästiksi. Dwight D. "Ike" Eisenhower, teksasilainen itsekin, tervehti etääntyvää saattuetta vetämällä kätensä lippaan. Liikutuksen ja innostuksen kyynel vierähti tämänkin jäykän ja laskelmoivan kenraalin poskelle. Tosin kyynel ei ollut hänen omansa, hänen yläpuolellaan parvekkeella sattui olemaan monta täyttä itkua päristelevää naista.
Heisenbergin paradoksi[muokkaa]
Saattue pääsi avomerelle ja saattuen komentajakapteeni kysyi 1. teksasilaisen armeijakunnan komentajalta kenraali Tex Heisenbergiltä, että minnekäs sitä ollaan menossa? Tätä ei kuitenkaan oltu innokkaan alun aikana muistettu ollenkaan miettiä. "Voi vittu", sanoi Heisenberg, kun huomasi ettei heidän Texas Instruments-kännyköissään ollut enää signaalia. Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen. Tex Heisenberg oli kasvatettu teksasilaiseen tapaan aloitekykyiseksi ja hän sattui olemaan koko maailmanhistorian älykkäin ihminen, joten hän keräsi koko saattueesta löytyvän maantieteellisen kirjallisuuden, eli kaksi matkaopasta ja yhden ala-asteen karttakirjan, ja rupesi pohtimaan muista harvinaisen nerokkaista upseereista muodostamansa aivoriihen kanssa suunnitelmaa koko sodan voittamisesta. Viikon jälkeen suunnitelma oli valmis, se oli täydellinen eikä Heisenbergin tarvinnut edes luottaa onneen, sillä suunnitelma oli niin aukoton ja tehokas, että sota ratkeaisi pienin tappioin kolmessa kuukaudessa liittoutuneiden voittoon, jota seuraisi rauhan, onnellisuuden, veljeyden, vapauden, vaurauden ja tasa-arvon aika koko maailmassa seuraavan kolmen tuhannen vuoden ajaksi, eikä suunnitelma ollut tästä huolimatta edes kommunistinen.
Sitten Tex Heisenbergin laiva ajoi merimiinaan ja upposi vieden kaiken mukanaan. Viimeisenä tekonaan Heisenberg ehti kuitenkin heittää pullopostin mereen, jotta hänen pelastava ideansa säilyisi tuleville ikäpolville. Pulloposti rantautui Porissa parikymmentä vuotta myöhemmin. Sen löysi joku Neumannin lukutaidoton sukulainen, joka teki kirjeestä sätkäpaperia ja säilöi pulloon kiljua.
Maihinnousut ja tappiot[muokkaa]
Lopulle saattueesta kävi hieman samoin kuin 80 vuotta aiemmin kävi 1. teksasilaisarmeijalle. Se seilasi maailman meriä vuosikausia ja sotilaat alkoivat olemaan aika läheisiä laivalla palvelevien meripoikien kanssa. Armeijakunta nousi maihin 1944 Ruotsissa ja uskottuaan viimein Svea-mammanpoikien olevan sodassa sitoutumattomia, neutraaleja ja muutenkin raukkamaisia se pakkautui takaisin laivoihinsa ja suuntasi Kap Hornin kautta Tyynellemerelle taistelemaan japanilaisia vastaan, kun natseja oli vaikea löytää Texas Instrumentsin navigaatiojärjestelmän beeta-vaiheessa olevan ohjelmoinnin takia.
Vuonna 1946 armeijakunta nousi maihin Etelämantereella, jossa se ajautui pitkään ja lukuisia tappioita aiheuttaneeseen lähitaisteluun vihamielisen kalliotöyhtöpingviini-osaston kanssa. Teksasilaiset uskoivat pingviinien olevan japanilaisia, koska ne muistuttivat japanilaisista piirrettyjä propagandakuvia. Rantaa puolustaneet pingviinit pitivät aluetta tiukasti hallussaan, eivätkä antaneet teksasilaisten tehdä läpimurtoa. Teksasilaiset joutuivat kaivamaan omat asemansa rantakivikkoon. Rannikkotykistön vähyyden vuoksi pingviinit eivät kyenneet vastaamaan laivaston tulitukeen ja tappiot ohensivat myös pingviiniarmeijan puolustuslinjaa. Puolustajien vahvistukseksi saapui armeijaryhmä sinipingviinejä ja kolme erillisdivisioonaa eliittisotilaina pidettyjä vuonopingviinejä. Todettuaan itsensä piiritetyksi teksasilainen armeijakunta antautui pingviinien komentajalle Pingulle, jolle komentava kenraali Tex Austin Rambo luovutti upseerinmiekkansa. Pingviinien komentaja Pingu nokki yhä vihaisesti kenraali Rambon oikeaa jalkaa. Rambo uskoi pingviinien vaativan täydellistä antautumista, joten teksasilaiset luovuttivat heille kaikki aseensa ja loput Texas Instrumentsin navigaatiojärjestelmästä. Pingu piti vieläkin vihaista ääntä, joten Rambo määräsi armeijan luovuttamaan uniformunsakin pingviineille. Pingu vaikutti tyytyväiseltä tähän ratkaisuun ja antoi Rambon paijata itseään. Kun Pingu oli nukahtanut, Tex Rambo määräsi kuiskaten miehistönsä vetäytymään vaivihkaa laivoihin ja saattue jatkoi taas matkaa. Rambon laiva osui kaksi viikkoa myöhemmin merimiinaan ja upposi miehistöineen. Sodasta myöhemmin palanneet teksasilaiset väittivät tämän kokemuksen vuoksi olleensa ainoa yhdysvaltalainen sotilasyksikkö Iwo Jiman taistelussa, eivätkä suostu uskomaan sitä, että Yhdysvallat voittivat taistelun.
Vuonna 1949 ajelehtiva saattue löysi yhä tuntemattoman Tyynenmeren saaren, johon päätettiin rantautua muonavarojen täydentämiseksi. Saarelta ei löytynyt mitään syötäväksi kelpaavaa, mutta uusi komentaja Tex McConaghey ei suostunut kumoamaan käskyä, sillä pelkäsi sellaisen heikentävän arvovaltaansa. Hän löysi matkatavaroistaan pussillisen viinipensaan siemeniä ja määräsi ne istutettavaksi, jotta muonavarastoa voitaisiin aikanaan täydentää rusinoilla. Saman vuoden kiitospäivän aattona kenraali Tex McConaghey ja koko tuhatlukuinen päällystö kuitenkin katosivat vieraillessaan paikallisen alkuasukasheimon luona. Seuraavana päivänä alkuasukkaat ilmestyivät rannalle majoittuneen armeijakunnan luokse ja antoivat teksasilaisille mielin määrin herkullista savustettua lihaa. Uudeksi komentajaksi valittiin huutoäänestyksellä vääpeli Tex Sexting, joka määräsi armeijakunnan pakkautumaan laivoihin ja jatkamaan merelle.
Vääpeli Sextingin laiva ajoi merimiinaan heti avomerelle päästyään. Laiva nimeltään S/S Ulysses of Texas ei uponnut heti, vaan miehistö ja lastina olleet sotilaat ehtivät siirtyä hyvässä järjestyksessä pelastusveneisiin. Kuitenkin, kun pelastusveneet alkoivat soutaa kohti saattuetta, ne törmäsivät kukin vuorollaan merimiinoihin ja räjähtivät. Alueen valkohait muistelevat tuota päivää yhä lämmöllä.
Korean sodasta kotiin[muokkaa]
Armeijakunta rantautui 1951 Koreaan, jossa oli uusi sota käynnissä. Tässä vaiheessa armeijakuntaa johti alikersantti Tex Kildare, joka varusti armeijakunnan uudelleen lannevaattein ja keihäin. Armeijakunta taisteli urheasti ja menestyksekkäästi Pohjois-Korean puolella ja pakotti Etelä-Korean ja YK:n solmimaan rauhan Pohjois-Korean tasavallan kanssa. Sen suuri johtaja oli uskotellut teksasilaisille vastustajien olevan japanilaisia tai natseja, riippuen etnisyydestä. Palkkioksi osallistumisesta konfliktiin hän lahjoitti Kildarelle kaksi kompassia ja saattue jatkoi matkaansa. Kildaren laiva ajoi merimiinaan, mutta onneksi hän oli antanut toisen kompansseista ystävälleen ensimmäisen luokan sotamies Tex Tilelle, jonka johdolla saattue palasi Houstoniin jouluksi 1954.
Alkuperäisesta vuonna 1942 liikkeelle lähteneestä 700,000 miehen armeijasta ja 350 laivan saattueesta palasi vain 33 sotilasta ja neljä laivaa. Saattueen suurimmaksi ansioksi toisessa maailmansodassa lasketaan se, että se säästi useita viikkoja sodan jälkeisestä pitkästä ja vaikeasta merimiinojen raivaustyöstä. Kongressi palkitsi koko armeijakunnan ja saattueen yhdellä yhteisellä kunniamitalilla, jonka se viskasi mereen.
Saattueen takaisin johtanut sotamies Tex Tile kuoli kaksi vuotta paluun jälkeen, kun sisällissodan aikainen merimiina räjähti hänen vieraillessaan Houstonin laivastomuseossa.
Tästä osastosta irrallaan jokaiseen amerikkalaiseen komppaniaan lähetettiin myös yksi teksasilainen sotilas, jotta sodan aikaisiin ja jälkeisiin Hollywood-elokuviin saatiin yksi hahmo, jonka lempinimi tai oikea nimi on "Tex". Tyypillisesti nämä Tex-hahmot kuolivat heti seuraavassa taistelussa haaveiltuaan ensin paluusta kotiin ja kuinka he siellä hommaisivat itselleen farmin ja perustaisivat perheen.
Yksinäinen asemies vai salaliitto?[muokkaa]
Teksasissa muuten tiedetään, kuinka hankalista presidenteistä päästään eroon. John F. Kennedy vietti viimeiset hetkensä berliiniläisenä Marilyn Monroe-fanina juuri Teksasin pääkaupungin Dallasin kadulla. Epäilty Lee Harvey Oswald kuvaili tapahtumaa seuraavasti: "Olin töissä Dallasin kirjavarastossa. Vietin ruokataukoa ja istuin ikkunalaudalla puhdistamassa Mannlicher-Carcano-kivääriään, kun sattui erittäin outo tapahtumaketju. Pulttilukkoinen ase laukesi itsestään kolme-neljä kertaa peräkkäin ja luoteja osui kuin osuikin ohi ajavan auton kyydissä olleisiin henkilöihin. Olen vilpittömästi pahoillani." Normaalistihan vastaavasta vahingosta olisi Teksasissa rangaistu korkeintaan tukkapöllyllä, mutta ikävä kyllä tapauksessa menetti henkensä arvostettu presidentti. Oswaldin selityksen kumosi eräs Oswaldin toiminnassa nähnyt todistaja: "Ihan kiva tarina, mutta miksi huusit aina laukauksen jälkeen: Boom! Headshot!?"
Kennedyn kuoleman kaitafilmille tallentaneesta Zapruderista tuli kerralla kuuluisa elokuvaohjaaja, vaikka hänen realityohjelmansa piilotettiin suurelta yleisöltä vuosikausiksi. Salaliittohörhöjen mukaan läheisellä ruohikkoisella kumpareella heilunut hairahtanut huumepoliisi sattui laukaisemaan palvelusaseensa (Teksasissa palvelusaseetkin ovat suurempia!) myös Kennedyä kohtaan luultuaan tämän olevan tosi häijynoloinen jättimarsu. Historioitsija Oliver Stonen mukaan Kennedyn murhan järjestivät Teksasin junttirepublikaaniöljyporhot kahden seuraavan presidentin, kuubalaisten ja mafian avustuksella. Vaikka väite saattaa hätkähdyttää aluksi, hetken pohdinnan jälkeen sitä pitävät epäuskottavana vain puhdasotsaiset tynnyrissä kasvatetut kuusivuotiaat.
Lähihistoria[muokkaa]
Kennedyn kuoleman jälkeen Texasia hallitsi se, joka hallitsi öljyä. Ewingin suku nousi mahtiasemaan. John Ross "J.R." Ewing kruunattiin osavaltion öljykeisariksi huolimatta ryypiskelevän vaimonsa Sue Ellenin aiheuttamista harmaista hiuksista. J.R. haki lohtua veljensä Bobbyn vaimosta Pamelasta samaan aikaan kun Bobby loikoili Sue Ellenin kainalossa. Kummatkin hakivat lohtua tilanomistaja Ray Krebbsin vaimosta. Krebbs osoittautui myöhemmin J.R.:n ja Bobbyn veljeksi. Noihin aikoihin osavaltion lakia valvoi Matt Houston, joka oli perinyt virkansa muuan sheriffi McCloudilta tämän kuoltua hämäräperäisessä rekkaonnettomuudessa. Houston piti huolta, ettei vallasta kilpaillut Cliff Barnes ollut liikaa häiriönä Ewingeille.
Maantiede[muokkaa]
Teksas on aika tasaisen tylsä. Vähän niin kuin Limingan lakeus, mutta suurempi.
Kaupungit[muokkaa]
Hippien perustamasta Austinista tuli sittemmin osavaltion pääkaupunki. Suurin kaupunki on Houston, joka lausutaan suomeksi "juuston", mikä on tavallaan hassua, jos ajattelee että kokonainen suurkaupunki kuuluu juustolle. Monille tuttu Dallas on tv-sarjaa varten kehitetty fiktiivinen kaupunki, jota ei oikeasti ole olemassa. Sarja oli kuitenkin kartografien suuresti rakastama, joten kaupunki olemattomuudestaan huolimatta on merkitty useimpiin karttoihin. Kuriositeettina mainittakoon, että jos kartan osoittamalle paikalle menee, sieltä löytää sarjan kuvauksia varten rakennetun kulissikaupungin, jonka kaduilla yhä kulkee sen asukkailta näyttäviä statisteja, jotka toivovat pääsevänsä sarjaan mukaan, mikäli kuvaukset aloitetaan joku päivä uudestaan. Dallasista voi siksi muodostaa vaikutelman todellisesta kaupungista, mutta se kaikki on harhaa. Ja Teksasissa ei kannata harhailla. Tästä saammekin aasinsillan seuraavaan aiheeseen.
Syrjäkylät[muokkaa]
Ei kannata mennä käymään. Luota minuun tässä asiassa. Dokumenttielokuva Syvän joen mississippiläiset ovat kevyttä kauraa verrattuna Teksasin syrjäseutujen hemmoihin. Sanooko elokuva Teksasin moottorisahamurhaaja mitään? Ok, entä tiesitkös sitä, että se perustuu tositapahtumiin?
Eläimistö[muokkaa]
Teksasissa on paljon hiekkaa, joten siellä viihtyvät hiekasta pitävät eläimet kuten korppikotkat, skorpionit, hiekkamadot, John Wayne ja Bushin suku. Viimeksi mainittu on loppumattomassa hiekanhimossaan järjestänyt valtaisan rättipäiden henkiä vaatineen hiekankeruuoperaation toiselle puolelle maapalloa. Jos Bushit pitäisivät viidakosta, ei afrikassa tapahtuisi etnisiä puhdistuksia ja Kolumbian kokkeliongelmat olisivat jo ratkaistu.
Ilmasto[muokkaa]
Melko lämmin Lapin miehelle. Teksasin Pannukahvaksi nimetyllä pohjoisimmalla alueella, sillä laatikon muotoisella, on joskus vähän viileämpää talvisin. Silloinkin vähän niin kuin Oulussa kesällä.
Hallinto ja politiikka[muokkaa]
Texasin perustuslaki, joka otettiin käyttöön 1876, on liittovaltion toiseksi vanhin. Perustuslakia on kuitenkin arvosteltu ja sitä on haluttu usein muuttaa. [Varoitus: Seuraava osio sisältää spoilereita Teksasin perustuslaista] Perustuslain koetaan olevan liian pitkä ilman selkeää juonellista rakennetta, sekä jotkut kokevat sen loppuvan hieman töksähtävästi. Lopun on sanottu olevan liian avoin ja tulkinnanvarainen, ja jättävän sen vuoksi liikaa kysymyksiä lain lukeneelle. Perustuslaissa esiintyvien hahmojen sanotaan olevan myös kaksiulotteisia ja liian pinnallisia tunne-elämältään, jotta lukija voisi samaistua niihin. Niin ikään monen arvostelijan mielestä perustuslain teksti on aikansa elänyttä, muodollista ja jäykkää, eikä se elä tai hengitä, jonka vuoksi siitä on mahdotonta tehdä esimerkiksi kunnollisia koulunäytelmiä.
Teksasia hallitsee kuvernööri, jonka säätämiä lakeja valvoo sheriffi ja sen kolme deputya, Winchester ja Coltin veljekset. Hallintoa kohtaan esitetyn kritiikin hoitaa osavaltion asianajotoimisto Smith & Wesson, jotka pyytävät virka-apua tarvittaessa sovittelupalvelu Luger & Schmeisseriltä Euroopasta saakka. Lakien valvonnasta nähtiin mainio käytännön esimerkki vuonna 1993, kun David Koreshin johtama Daavidin sojottavaksi oksaksi kutsuttu Wacon 4H-yhdistys ulkoistettiin sopuisasti, siis aivan täysin ilman mitään ongelmia, osavaltiosta.
Teksasilaiset jakavat pitkän rajan lyhyenläntien ja viirusilmäisten meksikaanien kanssa. Meksikaanit ovat erittäin taitavia käyttämään teräaseita tequilapäissään aina kun siestaltaan ehtivät. Rajan valvonta viekin 98% osavaltion budjetista. Rajaa valvoo eräs Bush Border Control-niminen yhtiö, jolla on käytössään kuusi vanhaa Ford Transitia teksasilaisten turvaamiseksi. Bush Border Control on aikonut ulkoistaa toimintansa Intiaan, tai Kiinaan, joka on siis tämän päivän Intia. Nykyään on tietysti uhkana, että Meksikon ja Teksasin välisen rajan ylittäisi joku muinaissuomalainen rättipääterroristi ydinpommiarsenaalin kanssa, käyttäen hyväksi yhä tummahkoa ihonväriään päästäkseen rajan yli. Teksasilaiset tietysti toivovat tätä salaa, sillä he haluaisivat joutua maailman suurimman terroristi-iskun kohteeksi.
Mittausten mukaan puolueiden suosio on aika perinteisesti seuraava: republikaanit 98 %, demokraatit 1,9 % ja muut 0,1 %. Demokraattikantaa joudutaan joskus harventamaan, sillä se pyritään pitämään alle 2 prosentin lukemassa. Demokraateista on koettu olevan haittaa, mikäli määrä on noussut yli 2 prosentin. Demokraatteja alkaa tällöin valumaan teille ja kaduille aiheuttamaan liikenneonnettomuuksia. Aluuellisten demokraatinvartijoiden työtaakkaa helpottaa kuitenkin se seikka, että demokraateilla on taipumusta rajoittaa myös omaa kantaansa mm. abortin keinoin.
Teksasissa on yhä voimassa kuolemanrangaistus. Sen puolustajien näkökannan mukaan jokaisen elämä päättyy kuitenkin, joten miksi pitkittää sitä turhaan. Puolustajien mukaan pitkittäminen on prokrastinaatiota, eli asioiden lykkäämistä ja välttelyä, joka on esteenä aktiiviselle ja aikuiselle elämäntavalle. Siksi totuus tulisi kohdata velvollisuutena, eikä pyrkiä välttelemään sitä kaikin keinoin. Kuolemanrangaistuksen vastustajia on tällä hetkellä osavaltiossa tasan neljä. Luku voisi olla jopa kaksi kertaa suurempi, mutta koska kuolemanrangaistuksen vastustamisen koetaan yleensä olevan demokraattien hapatusta, niin vastustajien luku on lähinnä pienentynyt entisestään.
Kommunismi koetaan Teksasissa loukkaavana. 1950-luvulla Wisconsinin senaattori Joe McCarthy järjesti maassa kommunistivainon, jota pidettiin parhaana juttuna sitten Teksasissa 1940-luvulla päättyneiden noitavainojen. Kukaan ei ole vielä maininnut teksasilaisille Jeesuksen kaltaiseksi idoliksi nousseen McCarthyn alkoholismista ja mielenterveysongelmista tai hänen oikean kätensä Roy Cohnin homoseksuaalisuudesta. Sinä päivänä, kun nämä asiat mainitaan keskellä Dallasin kaupungintoria, seuraa maailmanloppu.
Talous[muokkaa]
Nykyään Valtio tienaa ihan kivasti järjestämällä Texas hold'em-pokeriturnauksia. Joku väitti pelin nimen olleen Mississippi Hold'em-pokeri, mutta häntä vedettiin turpaan. Teksasilaisten mainostaman mukaan osavaltiolla on myös pitkä perinne viinintuottajana. Tietoisuus tästä ei ole levinnyt, sillä eihän kukaan pysty nauramatta myymään moista väitettä.
Teksasilaiset väittävät tietävänsä tietotekniikasta jotain. Tämä ei voi kuitenkaan pitää paikkaansa, sillä tunnetusti osavaltio lähettää aina älykkäimmän poikansa Washingtoniin presidentiksi ja George W. Bush juniorin älykkyysosamäärä on tänään 7.25, nousua vuodesta 2000 4%. Älyähän tarvitaan tietotekniikassa. Yhtiö nimeltään Texas Instruments (Texas-apuvälineet) tekee rahaa valmistamalla asukkaille vempeleitä, joiden avulla selviää seuraavaan päivään. Yksi suosituimmista myyntiartikkeleista on itseohjautuvat kottikärryt (mahaa varten). Kun kärryissä olevaan mikrofoniin sanoo home, se vie kotiin, kun sanoo maccie, se vie lähimmälle mäkkärille. Ja mihinkäs sitä gps:ä teksasilainen tarvitsee näillä vaihtoehdoilla?
Teksasissa on myös joku korkeatasoiseksi lääke- ja terveydenhoitotutkimuslaitokseksi väitetty Texas Medical Center, joka todellisuudessa toimii televisiosarja Tuho-osaston kuvauspaikkana.
Valtiossa on myös väkilukuun suhteutettuna eniten ostoskeskuksia, noin 2 per asukas.
Ennen aikaan Teksas oli riippuvainen öljystä, varsinkin Dapper Dan-hiusöljystä.
Asukkaat[muokkaa]
Ovat riippuvaisia paistoöljystä. Tänä päivänä "natural gas" ryöppyää aivan muualta kuin öljytornien huipulta.
He ovat todella suuren osavaltion suuria poikia ja tyttäriä. George W. Bush Juniorinkin täytyy ottaa muutama vuosi kokkelia aamusta iltaan, että laihtui tarvittavan 220 kiloa tai 450 paunaa (Teksasissa käytetään paunaa, joka on kiloa pienempi mittayksikkö! Meillä on jotain suurempaa, kuin Teksasilla!) ...ja asia oli: että hän saattoi pyrkiä presidentiksi. Teksasin "Kuka kukin on"-tyyppinen kirja on Suurimmat teksasilaiset ja se on myös maailman paksuin kirja, ja päinvastoin.
Asukkaita on yhteensä 22 490 022. Teksasilaiset tykkäävät kirjoittaa tämän, koska se saa luvun vaikuttamaan suuremmalta. Siis kaksikymmentäkaksimiljoonaaneljäsataayhdeksänkymmentätuhattakaksikymmentäkaksi asukasta. Näistä niggerssejä ja muita hiphoppareita on 15%, eli valtaväestön mielestä tietysti liikaa. Kirjoille ei oteta meksikaaneja ilman vihreää korttia eikä suomalaisia ollenkaan.
Osavaltion syntyvyys on nousussa. Tätä on selitetty tuliaseisiin liittyvien kuolemien suurella määrällä ja teorialla, että "jumala tasaa kaiken". Aselakien ja -tapojen arvostelijoiden mukaan teksasilaisnaiset pukkaavat osavaltioon "vain uutta tykinruokaa". Perinteisesti, kun perheeseen syntyy uusi jäsen, tulevat sukulaiset, ystävät ja naapurit vierailemaan kehdon luokse ja lahjoittavat kukin lapselle uuden käsiaseen tai muita ampumatarvikkeita. Tavan mukaan läheisimmät sukulaiset antavat lapselle jotain suurta, kuten singon tai raskaan konekiväärin, kun vanhempien etäisen hyvänpäiväntutun lahjaksi riittää esimerkiksi rasiallinen panoksia tai purkillinen jotain laadukasta aseöljyä.
Teksasin väestöpyramidi on matala ja hyvin leveäpohjainen ja kapeahuippuinen. Osavaltion asukkaiden yleisin kuolinsyy on kolmesta neljään ampumahaavaa. Seuraavaksi tulevat valtavaan ylipainoon liittyvät taudit, mutta keskivertoteksasilainen ehtii kaatua pyssyjen paukkuessa jo aikaa ennen ylipainon vaikutusta. Muita kuolinsyitä ei oikeastaan ole.
Uskonto[muokkaa]
Teksas on ollut perinteisesti TV-pappien suurin katsojakunta. Teksasilaiset eivät ole järin älykkäitä, mutta eivät myöskään yleensä hyväuskoisia. Paitsi, jos asiaansa sekoittaa jotenkin jumalan ja jumalan sanan, niin sen jälkeen mikä tahansa lööperi menee läpi.
Suurin osa väestöstä kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon ja uskoo paavin olevan jumalan ja jeesuksen sijainen maan päällä, että maapallon loi suuri partahemmo joskus 4,000 vuotta sitten ja että se on litteä ja että darwinismi ja evoluutio on kerettiläisyyttä ja että raamattu on ainoa kirja maailmassa. Sen vuoksi osavaltio on ainoa paikka, jossa inkvisitio on ollut voimassa siitä lähtien kun konkistadorit löysivät sen.
Sitten on lisäksi jotain repsby... prebys... persby... presbyteerejä sekä metodistiuskovaisia, jotka ovat pitkälle sama asia kuin metodistinäyttelijät, eli he ovat uskovaisia niin kauan kuin rooli vaatii. Osavaltion sanotaan olevan "keskilännen raamattuvyöhykkeen vyönsolki" - joka ei kuulosta yhtä hyvältä suomeksi käännettynä kuin alkuperäiskielellä ( "The Buckle of the Bible Belt"), joksi se ei tosin myöskään kuulosta hyvältä, vaan lähinnä tyhmältä.
Teksasilaiset kristityt näkevät Jeesuksen kasvoja joka paikassa. Ei tarvita kuin pari oksaista lautaa samasta puusta vierekkäin, niin eiköhän siitä teksasilainen spottaa Jeesuksen pärstän. Noin kaksi kertaa viikossa myös vähän palanut paahtoleivän siivu jää syömättä, kun siinä kuulemma näkyy joko Jeesus tai Pyhä Maria.
Islam on neljänneksi suurin uskonto ja se on saavuttamassa kovaa suosiota teksasilaisten keskuudessa. Nimittäin republikaanit ovat kuulleet väitteet, että Islam on hyvin sotainen uskonto, se sallisi orjien pitämisen sekä monta vaimoa, miesten arvon kohottamisen ja naisten laskemisen sekä Islamin mukaan yleinen sosiaaliturva korvautuisi systeemillä, jossa köyhät ja sairaat olisivat rikkaiden almujen varassa. Tämä kaikki miellyttää republikaaneja, jotka ovatkin siirtymässä muista uskonnoista islamilaisuuteen.
Koska teksasilaiset eivät lihavuudeltaan jaksa juurikaan kävellä, kirkot eivät järjestä enää kirkollispäiviä, yhteismessuja tai -juhlia, vaan eräänlaisia uskonnollisia kokoontumisajoja.
Teksasissa ei ole, eikä siellä ole koskaan syntynyt yhtään ateistia tai agnostikkoa. Kukaan ei osaa sanoa mitä tapahtuisi, jos teksasilaisesta tulisi sellainen. Yleensä se ei tule edes kenellekään mieleen. Itsekin vähän hämmennyin ajatellessani samana päivänä teksasia ja ateismia. Television komediasarjan "Rillit huurussa" ateistisen päähenkilön Sidneyn kerrotaan olevan taustaltaan teksasilainen. Tätä Teksasissa pidetään vuorotellen jumalanpilkkana, Teksasin pilkkana tai sitten käsittämättömän hauskana vitsinä.
Kulttuuri[muokkaa]
Siis mikä? Onko se jokin kaupunki Dallasin lähellä?
Ruokakulttuuri[muokkaa]
Ovat muka keksineet BBQ:n, vaikka sana Barbeque on ranskalainen ja ruoanlaittotapa meksikolainen. Niinpä kukaan kunnon teksasilainen ei tykkää ranskalaisista ja meksikolaisista toiveenaan, että totuus joskus vain kuolisi pois.
Urheilu[muokkaa]
Yleensä väitetään, että Texasin suosituin urheilulaji on amerikkalainen jalkapallo. Todellisuudessa se on piirakansyönti, jonka harrastajat ja ammattilaiset edustavat maailman ehdotonta huippua. Teksasilaisilla piirakka-atleeteilla sanotaan olevan niin hyvä kunto, että piirakansyöntikisat saattavat kestää kolmatta päivää, ennen kuin ensimmäinen luovuttaa. Tällöinkään kysymyksessä ei suinkaan ole kilpailukunnon loppuminen, vaan se, että välillä tekee vain mieli kananuggetteja ja hampurilaisia vaihtelun vuoksi.
Toinen suosittu laji on rodeo. Texasilaiset eivät enää itse harrasta lajia muuten kuin yleisönä ja ammattilaiset tulevatkin nykyään muista osavaltioista ja maista. Tähän on syynä se, että paikalliset cowboyt kasvoivat liian suuriksi. Kun useampi rodeohärän selkä oli katkennut, rupesi paikallisen NRA:n EVR-lohko protestoimaan. Ruudinsavun hälvettyä rodeoratsastaminen päätettiin jättää carpet-baggerseille. Brokeback Mountain-elokuvan mallin mukaan paikalliset cowboyt ovat sittemmin tyytyneet ratsastamaan toisillaan.
Kuuluisat teksasilaiset[muokkaa]
Miehet[muokkaa]
Tämä on täydellinen luettelo Teksasin tunnetuimmista miehistä:
- Jim Bowie - Davidin veli, kuuluisa linkkaritehtailija inkkariajoilta.
- Davy Crockett - kuten lauletaan "Siinä vasta miesten mies...". Dallasin gay-underground-scenessä tunnetaan nimellä Davy "Big" Cockett. Vastusti homoavioliittoja hieman epätavallisin perustein: "sitoutuminen rajoittaa hauskanpitoa".
- Dwight D. Eisenhower - Yhdysvaltojen vastaus Suomen Kekkoselle.
- Sam Houston - hänellä oli jotain tekemistä Teksasin kanssa, mutta ei niin paljon kuin Matt Houstonilla.
- Howard Hughes - alemmuudentuntoinen rahamies, joka rakensi kotiosavaltiotaan suuremman lentokoneen.
- Steve Martin - Teksasin Simo Salminen.
- Matthew McConaghey - tuo ihme muikistelija ja keikistelijä mieheksi. Naisethan siitä kyllä pitävät.
- Chuck Norris - ainoa teksasilainen, joka tietää missä valtio sijaitsee. Juuri siellä, missä Chuck Norris haluaa sen sijaitsevan.
- Scarface - Arpinaama. Äiti kastoi lapsen arpinaamaksi jo ennen syntymää, koska henkarilla suoritettu tee-se-itse-aborttiyritys siirsi tavallisesti äidin vatsaan jäävät raskausarvet suoraan sikiön kasvoihin.
- Leatherface - edellisen pikkuserkku. Liha-alalla ja metsäraivauksissa vaikuttanut vajaaälyinen punaniska. Myöhemmin myös osavaltion kuvernööri.
- Omar Rodríguez-López ja Cedric Bixler-Zavala - El Pason virtsanäyte maailmalle
Naiset[muokkaa]
Osavaltiossa harjoitetun apartheid- ja punaniskajunttipolitiikan vuoksi naisten on vaikea päästä aikakirjoihin. Muutama on kuitenkin onnistunut:
- Barbara Bush - aivan, kyllä, joo, unohtanut käyttää ladyshavea. Kauhee pehko siellä.
- Farrah Fawcett - yksi alkuperäisistä Charlien enkeleistä, ei se älykkäin, mutta siitä kauneimmasta päästä.
- Anna Nicole Smith - Anna Nicole meni aikanaan naimisiin 88-vuotiaan miljardöörin kanssa. Ilkeät ihmiset pitivät Anna Nicolea laskelmoivana onnenonkijana, joka petaa itselleen rahakasta tulevaisuutta. Nämä puheet hän todisti täysin vääriksi kuolemalla itse pian rakkaan edesmenneen puolisonsa jälkeen.
Sekä että[muokkaa]
- Bonnie ja Clyde, rakastuneet pankkirosvot. Bonnie oli hutsu ja Clyde impotentti, mikäli Warren Beattya on uskominen.
Triviaa[muokkaa]
Guns & Ammo-magazinen raati listasi Teksasin tulevaisuuden parhaaksi metsästysvaltioksi, heti kun meksikaaneja saa ruveta ampumaan. Koska aseista pitävillä miehillä on tunnetusti pieni kikkeli, teksasilaiset miehet muodostavat yhden maailman pienimunaisimmasta miesryhmistä. Näin ollen kaikilla muilla miesryhmillä on jotain suurempaa kuin teksasilaisilla: nimittäin suurempi itsetunto!
| Osavaltiot: | Alabama - Alaska - Arizona - Arkansas - Calisota - Colorado - Connecticut - Delaware - Etelä-Dakota - Etelä-Karolina - Florida - Georgia - Havaiji - Hollywood - Idaho - Illinois - Indiana - Iowa - Kalifornia - Kansas - Kentucky - Louisiana - Länsi-Virginia - Maine - Maryland - Massachusetts - Michigan - Minnesota - Mississippi - Missouri - Montana - Nebraska - Nevada - New Hampshire - New Jersey - New Mexico - New York - Ohio - Oklahoma - Oregon - Pennsylvania - Pohjois-Dakota - Pohjois-Karolina - Rhode Island - Teksas - Tennessee - Utah - Vermont - Virginia - Washington - Wisconsin - Wyoming |
|---|---|
| Erillisalueet: | Amerikan Samoa - Baker Island - Guam - Jyväskylä - Puerto Rico - Yhdysvaltain Neitsytsaaret - Guantánamo Bay |
| Kaupunkeja: | Chicago - Las Vegas - Los Angeles - Minneapolis - New York - San Francisco - Washington D.C. - Ankkalinna |