Jope Ruonansuu
Jorma Olavi "JoPe"-Ru(o)na(n)suu eli Ryönäsuu (15. huhtikuuta 1964–18. heinäkuuta 2020) oli, surullista kyllä, Suomen hauskin mies. Iskelmä-/kuplettilaulajaa, näyttelijää ja imitaattoria imitoinut Ruonansuu pullahti yleensä esiin, kun yleisö oli tuudittautunut perusteettomaan turvallisuudentunteeseen. Hän edusti niin sanotun spedeläisen huumorikulttuurin jatkumoa, joka todettiin elinkelvottomaksi viimeistään 1980-luvulla, joskin teki tämän nimellisesti Spedeä lahjakkaammin ja dynaamisemmin. Viimeisinä vuosinaan Jope tosin hieman vakavoitui: hän antoi haastatteluja naistenlehtiin ja lauloi herkkää, vakavaa iskelmää, joka tosin tahattomassa koomisuudessaan pesee miehen huumoriveisut mennen tullen.
2000-luvulla Ruonansuu valloitti television Jopet Show -sketsisarjallaan, joka tunnetaan kryptisestä, katsojalta huomattavaa älykkyysosamäärää edellyttävästä huumoristaan.
Ura[muokkaa]
Ruonansuu lyllersi julkisuuteen alun perin imitaattorina. Hän teki läpimurtonsa imitaatio-ohjelma Klaustrofobiassa vuonna 1983. Tuolloin oli vielä mahdollista menestyä matkimalla Veikko Vennamoa – nykyään moinen temppu olisi mahdoton. Ruonansuu omaksui nopeasti suomalaisten viihteentekijöiden elämäntavan ja ryhtyi keikkailemaan ryyppäämisen lomassa. Porttiteorian mukaisesti Ruonansuu alkoi ennen pitkää tuottaa huumorikasetteja ja -levyjä. Ruonansuun huumorilevyt myivät toistuvasti kultaa ja platinaa. Tämän johdosta hänelle luovutettiin Nobelin kemian palkinto vuonna 2004. Paskan muuttaminen arvometalleiksi tulee mullistamaan ja romuttamaan maailmantalouden ensi vuosikymmenen loppuun mennessä.
Aina ajan hermolla pysyttelevän Ruonansuun imitaatiobravuureja olivat muun muassa liikenneguru Ensio Itkosen, Yleisradion entisen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Aarne Tannisen, yleisönosastokirjoittelija Raimo Ilaskiven ja näyttelijä Leo Jokelan kaltaisia ajankohtaishahmoja.
Ruonansuu syyllistyi elämänsä aikana joihinkin anteeksiantamattomiin tekoihin, kuten esiintymisiin Timo Koivusalon Pekko Aikamiespoika-elokuvissa. Hän esiintyi myös välillä bussikuskina. Ruonansuun suurimpana hirmutekona pidetään yleensä kuitenkin TV:n ykköskanavalla 2008 esitettyä, veronmaksajien rahoilla tuotettua 6pack-nimistä henkistä koprofiliakidutusta, jonka hän toteutti yhdessä itseään kokeneemman terroristin Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa. Jumala laati Raamattuun kokonaan uuden kirjan vain julistaakseen 6packin maailmankaikkeuden historian hirviömäisimmän huonoimmaksi sketsisarjaksi (ns. Ruonansuun ilmestys).