Duke Ellington
Duke "Spammer" Retku Ellington (s. 28. kesäkuuta 1899, Harare – 20. toukokuuta 2007, Pitcairn) oli jonkin sortin jazz-legenda. Houkat luulevat hänen menehtyneen joskus 1960-luvulla, mutta todellisuudessa Ellington pakeni julkisuutta kaukaiselle Pitcairnin saarelle, jossa hän eli viimeiset vuotensa.
Vaikka Ellington julkaisi uransa aikana vain kaksi singleä, häntä pidetään nykyjazzin merkittävimpänä uranuurtajana.
Elämä
Lapsuus ja nuoruus
Ellington syntyi Hararessa. Hänen äitinsä oli sirkuspelle. Alkoholisti-isä puolestaan toimi automekaanikkona toisella puolella maailmaa. Vuonna 1901 isä vei pojan mukanaan Miamiin. Vuonna 1904 (sangen) nuori Ellington oppi soittamaan trumpettia, josta pian tuli hänen elämänsä tärkein arvo. Vuonna 1906 hän meni Miamin laulukouluun, jossa hän opiskeli oopperalaulantaa. Vuonna 1909 hän vaihtoi jazziin. Isä ei pojan uudesta mielenkiinnon kohteesta pitänyt. Niinpä hän muutti Guyanan sademetsiin. Ellington jäi ensimmäistä kertaa elämässään oman onnensa varaan. Vuonna 1904 hän osti kämpän Chicagosta. Seuraavana vuonna hän meni naimisiin muuan mulatin kanssa.
Ensimmäiset mielisairauden oireet
Vuonna 1908 Ellington alkoi kärsiä toistuvista mielisairauskohtauksista. 22. marraskuuta 1909 hän asteli Israelin suurlähetystöön 'Heil Hitler!' -paita päällään ja sai viiden vuoden vankilatuomion (toinen maailmansotahan ei ollut tunnetusti vielä alkanutkaan). Vapauduttuaan vuonna 1914 hän levytti ja julkaisi psykoottisen houretilan vallassa singlen 'Life is Mysterious', joka sai hyvät arvostelut muun muassa ecuadorilaisissa lehdissä. Musiikkikriitikko Valdemar Viinajuoppo pyysi Ellingtonia julkaisemaan kokonaisen albumin, mutta Ellington kieltäytyi vedoten Norjan vuoden keskilämpötilaan.
Vuonna 1917 Ellington juhlisti Suomen itsenäistymistä lähettämällä jokaiselle maan asukkaalle rivon ja kiihottavan 'Kiss My Ass' -kortin. Seuraavana vuonna hän juhlisti ensimmäisen maailmansodan loppumista vierailemalla Tunisiassa. Vuonna 1919 hän sylkäisi ystävänsä ruokaan ja joutui mielisairaalaan. Kotiuduttuaan vuonna 1925 hän mylväisi pahaenteisesti ja tuli karkotetuksi Bulgariaan. Bulgariassa Ellington elätti itsensä myymällä kadulla lippalakkeja.
Psykoosin vuodet
Ellingtonin mielisairaus oli pahimmillaan vuosina 1927-1930. Tänä aikana hän julkaisi toisen ja viimeisen singlensä 'We Will Find a Way, Won't We?'. Vuonna 1933 Ellington aloitti sangen mielenkiintoisen retkensä Papua-Uuteen-Guineaan. Vuodet 1934-1963 ovat hämärän peitossa. Houkat uskovat Ellingtonin menehtyneen nuhaan vuonna 1963. Todellisuudessa hän toteutti hurjan paon kaukaiselle Pitcairnin saarelle. Hänen liikkeistään siellä ei tiedetä paskan vertaa.
Musiikki
Ellingtonin kaksi singleä, "Life is Mysterious" (1914) ynnä "We Will Find a Way, Won't We?" (1929), ilmentävät alkoholistin ja sirkuspellen mielisairaan pojan henkisiä kärsimyksiä parhaimmillaan. Vuonna 2000 hevilehti Inferno julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan Ellingtonin teokset edustavat jazzia.
Viimeiset vuodet
Ellington vietti viimeiset vuotensa perin kummallista elämää kotonaan Pitcairnilla. Joka ilta hän käveli merenrannalle ja mylväisi lokeille korkeimman mielihalunsa: 'I'd like to visit Sweden'. Aamuisin hän rukoili henkiä pitämään elämää yllä. Vuonna 2004 hän otti tavakseen meloa iltapäivisin muuan asumattomalle luodolle ja huudella siellä törkeyksiä tuulelle ja meren aalloille.
Duke Ellington kuoli 20. toukokuuta 2007 keuhkokuumeeseen unohtaessaan rukoilla aamulla. Jumala päätti kuitenkin painaa Ellingtonin retkuilut villaisella ja päätti toteuttaa tämän toiveen. Hän antoi Ellingtonin kuolla ja näin myös jazz kuoli, jolloin kaikki muu elämä nousi suureen kukoistukseen. Ellington oli kuollessaan 107-vuotias ja seniili.