Donitsi
”Kaikki donitsit ovat tasavertaisia, mutta jotkut ovat tasavertaisempia kuin toiset”
~George Orwell
Donitsit ovat pehmeitä, makeita jälkiruokaleivonnaisia, joiden täytteenä käytetään yleisimmin erimakuisia kreemejä sekä valheellista parannusta sydänsuruun. Ne kuuluvat maailman Top 10- laillisen huumausaineen joukkoon, ja ovat sen lisäksi Amerikan virallinen kansalliskasvis. Donitsien ainutlaatuinen, rinkilämäinen muoto erottaa ne vähemmän hienostuneesta sukulaisestaan munkista, joka perustylsän ulkomuotonsa takia tulee aina olemaan kastia alempana. Niiden suloudesta on kirjoitettu monia intohimoisia aarioita, eksistentiaalisia tutkielmia ja kokonaisia romaaneja, joista kuuluisin on ehkä John Steinbeckin Pulitzer- voittaja ”Donuts of Wrath”. Näiden merkittävien kulttuuriaarteiden joukkoon voidaan lukea myös hittimusikaalit The Donut King sekä Andrew Lloyd Webberin kuuluisa Donuts, jonka lukuisat versiot ovat aiheuttaneet herkemmille katsojille sieluntraumoja heidän jouduttuaan tuijottamaan aikuisia ihmisiä tiukassa spandexissa ja läskiasuissa aivan liian kauan.
Ainoat oikeat donitsit ovat alunperin kotoisin Amerikasta, ja jos joku toisin väittää, on Amerikan perustuslain 34,4:nen artiklan mukaan laillista lytätä hänen naamaansa 7-Elevenin ala-arvoinen esanssimansikkamunkki. Lisäpuhtia siihen tuo, jos munkki on lojunut unohdettuna hyllyllä ainakin kolme yötä putkeen ja sitä on hiplannut vähintään kahdeksan päättämätöntä ihmistä (kassapoika ei nähnyt mitään, sillä hänellä oli täysi työ Krispy Kremen arvovaltaisen donitsikatalogin selailussa tilatakseen jotain syötäväksi kelpaavaa laittomissa ylitöissä ollessaan). Ainakin kaksi näistä hiplaajista oli varmasti poliiseja, sillä donitsit ovat tunnetusti lain teräksisen kouran ykköspolttoainetta. Rikolliset ovat monesti käyttäneet tätä tunnettua faktaa hyväkseen, ja monta käräytystä on mennyt pieleen sinivuokkojen jouduttua donitseilla lahjotuksi, huumatuksi tai kiristetyksi.
Donitsin Historia[muokkaa]
”Let them eat donuts”
~Some French bitch
Ensimmäisen reiällisen donitsin keksimisen dokumentoi Pelle Peloton vuonna 1847 aikamatkallaan Amerikan itärannikolle. Siellä hän tutustui tunnettuun herkkusuuhun Kreivi Dowurst Von Donikeniin, suvultaan saksalaiseen toisen polven uudisasukkaaseen, joka tuskaili sen ajan tylsien leivosten kanssa. Hän omasi Yhdysvaltojen nuoresta iästä huolimatta teräksenlujan Amerikkalaisuus-tunteen , joten hänen mielestään Uudella Mantereella olisi pitänyt olla jotain, joka pyyhkisi Vanhan Maailman satojen vuosien perinteiden luomilla leivoksilla vessan lattiaa. Myöhemmin on tosin käynyt ilmi, että amerikkalaiset tykkäävät läntätä nimimerkkinsä mihinkä tahansa aineeseen, joka on oikeasti jostain muualta mutta josta he sattuvat kovin pitämään. Melkein jokaisen Euroopan maan perinteinen omenapiirakka on tämän kohtalon kokenut. Samoin on minkä tahansa Meksikon rajan yli tulevan laita, paitsi meksikolaisten itse. Heitä varten he rakentavat muurin. Muurissa on tosin pieni reikä, jonka avulla fajitat ja enchiladat silti päätyvät Trumpin ruokapöytään.
Kreivi Dowurst Von Doniken kuitenkin turhautui niin leipurinsa Munksteinin säälittäviin yrityksiin luoda hänen arvoaan miellyttävä leivos, että lävisti yhden hänen munkeistaan kirjeveitsellään. Siitä syntynyt reiällinen munkki sai Pelottoman aivot raksuttamaan, ja hän kysyi, eikö tämä eksoottinen muoto miellyttänyt kreivin silmää. Siitähän Von Doniken vallan innostui, ja vaahtosi yötä päivää kunnes sai uuden donitsibisneksensä pyörimään. Von Doniken ei itse ollut leipuri, joten hän aiheutti paljon päänvaivaa ravatessaan pitkin pellonreunalle rakennettua tuotantotehdastaan ja huudellessaan mitä kulloinkin hänen päähänsä putkahti. Pelle Peloton paineli silloin viisaasti matkoihinsa, mutta sieppasi ensin mukaansa yhden Von Donikenin aikaisemmista prototyypeistä. Se makaa tällä hetkellä muumioituna salaisissa Ankkalinnan Kansallisaarreholveissa. Munkstein- parka yritti kovasti pitää donitsien tuotantoa järkevyyden rajoissa, sillä Von Donikenin makuideoihin kuului mm. sokeroitu jokirapu ja okra. Jokin apulaisista myöhemmin muunsi jokirapu-idean clam chowder-keitoksi, mutta onneksi ilman sokeria.
Uutta hittituotetta markkinoidessaan Kreivi Von Doniken sopivasti ylenkatsoi sen faktan, että lukemattomissa kulttuureissa ennen häntä oli keksitty jotain samantapaista. Hollantilaiset suivaantuivat kovin uusrikkaan kreivin yrityksistä varastaa heidän öljypallo-konseptinsa, sillä kreivin lanseeraamat donitsinkeskukset olivat identtisiä tämän Hollannin perinneherkun kanssa. He eivät välittäneet Donikenin reiällisistä hapatuksista, joita esim. Amishit karttavat tähän päivään asti modernin teknologian tuotteina, mutta kreivin öljypallo-kopiot menivät aivan liian pitkälle hollantilaisen kansallisylpeyden siedettäväksi. Hollantilaisten jatkuvasti nostamat syytteet vainosivat Von Donikenia hautaan asti, joka oli kallis hinta maksaa näinkin maailmaa-mullistavasta keksinnöstä. Von Donikenin huhutaan kuitenkin mutisseen vielä kuolinvuoteellaan, että tukehtuisi ennemmin donitsiin kuin antaisi milliäkään periksi oikeustaistelussa hollantilaisia vastaan. Ironisesti sanottu, sillä Doniken ei olisi ensinnäkään ollut kuolinvuoteellaan, ellei hänen verestään olisi mitattu suurempi konsentraatio donitsirasvaa kuin valkosoluja.
Myös Britit aiheuttivat Donikenille päänvaivaa aiheesta, joka oli pohjimmaiselta luonteeltaan lähinnä yhtä pikkusieluinen ja pedanttinen kuten britit itse. Eräs nimettömäksi jäänyt britti nimittäin väitti keksineensä reiällisen donitsin peräti vuotta aikaisemmin kuin Von Doniken, ja nimenneensä leivoksen nimekkeellä dough nut eli taikinapalli. Ei ole tiedossa, mikä sai britin keksimään niin typerän nimen, mutta tämä jorpakonvälinen kina ei koskaan ottanut hellittääkseen, ja vielä tähän päivään asti englanninopettajat kiistelevät foorumeillaan siitä, merkataanko lapsen kokeeseen oikein donut vai doughnut. Amerikan yleisen laiskuuden ja brittien ärsyttämisen tarpeen takia tämä sama kysymys valitettavasti koskee erittäin monta nykysanaa. Kiitos, Amerikka.
Donitsityypit[muokkaa]
Donitseilla on leivonnaisten maailmassa lähes yhtä suuri merkitys ja painoarvo kuin kirosanoilla kolmetoistavuotiaan League of Legends-pelaajan sanavarastossa, ja niiden käyttö voi olla yhtä mielikuvituksellista- tai mielikuvituksetonta. Niitä voi syödä ihan sellaisenaan tai jonkinlaisen täytteen/kuorrutteen kanssa. Jos haluaa kuvitella olevansa jotenkin fiinimpi, voi rinkulan päälle sivellä vaikka eksoottista persimonivaahtoa ja Himalajan orkideatarhoista kerättyjä yöperhosten kyyneliä. Tavallisille pulliaisille yleisimmät vaihtoehdot ovat kuitenkin:
- Klassinen Diabetes
- Värillinen Diabetes
- Täytetty Diabetes
- Diabetes Värihiluilla
- Luova Diabetes
Vaikka peruspohja säilyy enemmän tai vähemmän samana, makuvaihtoehtoihin kuuluu lukematon liuta kaikenlaisia herkullisia sairauksia. Donitsien terveysvaikutukset ovat kiistämättömiä, ja ne sisältävät tärkeitä ravintoaineita jos yrittää saavuttaa vaikkapa kolmekymmentä kiloa ylipainoa, sydäntaudin tai loppumattoman aivosumun ja ennenaikaisen dementian. Näitä herkullisia rasvarinkuloita on myös tapana koristella kaikenlaisella värikkäällä hilulla, sillä se miellyttää erityisesti lasten, lapsenmielisten ja Amerikkalaisten silmää, ja on täten helpompi myydä. Kalifornialaiset donitsinmyyjät huomasivatkin, että pinkki väri donitsipakkauksissa sai rahvaan suorastaan ryntäämään heidän kojuilleen, ja siitä lähtien tämä hento vaaleanpunainen on sementoinut asemansa donitsiylpeyden ja yleisen sokeriahneuden symbolivärinä. Amerikan kansalliskasviksen päivänä lipputangoissa liehuu tähtien ja raitojen alla vaaleanpunainen viiri, ja donitsille lauletaan hartaasti ”The Sugar-Spangled Dinner”.
Donitseja on periaatteessa aika helppo tehdä itse, vaikka suurkaupunkien donitsihipsterit toisin väittävätkin, sillä heidän pitää olla aina oikeassa. Kaikkein yksinkertaisimman donitsin luomiseen ei tarvita kuin tavalliset kakkuainekset ja paljon kissanrasvaa, johon taikinapallosen saa huolella hukutettua. Donitsin tietää olevan valmis, kun sen öljyinen nahka on ruskistunut ja kaikki orgaanisen elämän henkäykset ovat siitä poistuneet.
Donitsien Tulevaisuus[muokkaa]
”Given enough donuts, the inhabitants of planet Earth would have nothing to fight about. A man full of donuts is a man of peace”
~Charleston's ”The Post and Courier”, 1952
Donitsien historia on ollut loistelias, eikä tulevaisuus näytä tästä trajektorista poikkeavan. Nykyajan keksintöjen aikakaudella, joka on tuottanut muun muassa kultakalankävelyttäjän ja banaanileikkurin, donitsit ovat käypää tavaraa visionäärien leluiksi. Esimerkiksi pikaruokajätti KFC on päättänyt uurtaa uutta uraa rohkealla vedollaan läntätä rasvainen kananpala kahden donitsin väliin. Eli oikeastaan mitä suomalaiset ovat jo tehneet lihapiirakoidensa kanssa paljon elegantimmin, mutta kuka sanoi Amerikan pikaruokateollisuudella olevan oikeasti originelleja ideoita? Mitä? Niin arvelinkin, ei kukaan. Toisaalta mikä tahansa omituinen yhdiselmä varmasti kalpenee sinä päivänä, kun Japani päättää alkaa massatuottamaan raa'alla hevosenlihalla tai wasabilla täytettyjä donitseja.
Toisaalta Amerikassa on jo onnistuttu markkinoimaan donitsihipstereille sellaisiakin makuja kuin sriracha-chilikastike, laventeli ja pekoni, sillä mikään vähemmän monimutkainen makusensaatiohan ei heille kelpaisi. Toinen nykytrendi on vuosikymmeniä vanhojen, arvokkaiden leivonnaistyyppien epäpyhä keskenään risteyttäminen. Donitseja on esimerkiksi risteytetty ranskalaisten croissantien kanssa, joten mannertenväliset oikeustaistelut eivät tule vielä tällä vuosisadalla päättymään. Nyt vain käymme odottamaan, että Elon Musk saa rakennettua Marsiin ensimmäisen planeettojenvälisen, pinkin donitsikojun, jotta Terran elintasosairaudet saadaan jaettua reilusti koko aurinkokunnan kanssa.