seikka
Ulkoasu
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- vaikuttava tekijä, asianhaara, vivahde, yksityiskohta
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈseikːɑ/
- tavutus: seik‧ka
Taivutus
[muokkaa]Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | seikka | seikat |
genetiivi | seikan | seikkojen (seikkain) |
partitiivi | seikkaa | seikkoja |
akkusatiivi | seikka; seikan |
seikat |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | seikassa | seikoissa |
elatiivi | seikasta | seikoista |
illatiivi | seikkaan | seikkoihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | seikalla | seikoilla |
ablatiivi | seikalta | seikoilta |
allatiivi | seikalle | seikoille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | seikkana | seikkoina |
translatiivi | seikaksi | seikoiksi |
abessiivi | seikatta | seikoitta |
instruktiivi | – | seikoin |
komitatiivi | – | seikkoine- omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | - | |
heikko vartalo | seika- | |
vahva vartalo | seikka- | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia
[muokkaa]Sanan alkuperä on epäselvä. Vastaavanlaisia sanoja sukukielissä ovat mm. karjalan šeikka ’työ, touhu, keino, asia’, lyydin šeikata ’hommata, toimittaa’. Sanalla saattaa olla yhteys esimerkiksi ruotsin sanaan sak, saksan sanaan Sache, mutta äänteellisesti sopivaa lainasuhdetta ei ole kyetty esittämään. Sanan ensiesiintymä kirjakielessä on Oulun Viikko-Sanomissa 1829. Suomen kieleen sana on levinnyt kalevalaisesta kansanrunoudesta,[1] minkä perusteella sanaa on pidetty karjalaisperäisenä.[2]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- verbit: seikkailla
Yhdyssanat
[muokkaa]erityisseikka, muotoseikka, pikkuseikka, sivuseikka, tosiseikka, tyyliseikka
Aiheesta muualla
[muokkaa]- seikka Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY, 2004.
- ↑ Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.