Vainiolla
| Vainiolla. Kirjoittanut Lauri Soini |
- Kas, tuolla kivisillä vainioilla
- Jo vihertääpi vilja kypsynyt
- Ja saloillamme synkän avaroilla
- On elonaika ihanainen nyt.
- Mut taivahaisen valon viljapelto
- Se vasta pukeutuupi kukkahan
- Ja kukka tuo se on niin hento, melto,
- Se tuskin siintää pellon reunahan.
- Jos kukka oiskin vaikka kuinka suuri
- Se hetkisen vain voipi heloittaa
- Jos virkistystä ei saa myöskin juuri,
- Jos juurta raisu ruoste kalvaa saa.
- Jos valon kasvi kultaloistossansa
- Vain palatseissa kiihtyy kukkimaan,
- Se säilyttää ei jaksa loistoansa
- Kun myrskyn puuskat alkaa kuohumaan.
- Se loistaa hetken vain kuin iltatähti
- Yömyrskyn hiipiessä tienoollen; –
- Kun yli taivan musta pilvi lähti,
- Niin tähti peittyi pilviin sammuen.
- Siks, veljet valppahammat, veljen kättä
- Jo lyökää raatajille kuusiston
- Ja ilman pöyhkeilyttä ylpeättä
- Jo viekää heitä valon voittohon.
- Niin – valon työtä valtaistuimilla
- Vain elkää tehkö suuta soitellen,
- Mut saloillamme töillä pontevilla
- Ja yhteisvoimin, lailla veljesten.
- Ja silloin kansallinen kasvi Suomen
- Ei latvasta vain kiihdy kukkimaan,
- Mut silloin koittaa uusi keväthuomen
- Ja kukat varrenkin saa loistamaan.
- Ja kukittua kesän heltehellä
- Se kasvi siittää viljan muhkean –
- Ja viljavainiolla yhteisellä
- Ei halla hyydä kansaa Kalevan!
Lähde: Työmies 7.9.1895.