Ukkonen (Luoto)
| Ukkonen. Kirjoittanut Kaarlo Luoto |
- Se jonkun aikaa piti hiukan selvempää
- ja mieli uskoi poutasäätä.
- Kyll’ olikin jo tuprutellut tuiskusää
- ja tuonut lunta, hyytä, jäätä.
- Jo pilven longat siellä täällä harventui
- ja päivä päätään pilkisteli,
- pehmeeksi tuiskusäiden tuimain routaa pui;
- vain väliin vielä vetiskeli.
- Jo elon kasvuun kesää uskoin toivottiin
- ja rannat, niityt kukkiin kerran.
- Iloittiin uuden päivän lämpimästä niin
- ja jääneen luultiin »voimat Herran».
- Ja tuuli koki eteläistä, länttäkin,
- näin asuinsijaa etsiskeli,
- vaan kulkiessaan vielä nosti vihurin
- ja sitä maihin tavotteli.
- Näin nähtihin se levotonna pyörivän
- ja tyynentyvän yhä näytti.
- Vaan voi! jo viimein pyörti jälleen itähän, –
- se voimiansa tyynnä täytti.
- Noin, ilmaan, kohden itäkaakon, entiseen
- sijaansa asuntonsa laati
- ja jälleen rajuilman vesin, rakeineen
- osalle tämän seudun kaati.
- Voi taivahat! sen ryöpyn voimaa valtavaa,
- se miten tempoi, viskoi, puisti.
- Ei moista raivopäistä ilmaa kauheaa
- kertoilla tiennyt vanhain muisti.
- Se taivaan laen peitti pilviin mustihin,
- ne myllertäen toistaan ajoi.
- Ne kiiriskeli kilvoin vauhdin tulisin
- ja varjojansa maihin valoi.
- Maa herran vihaa voimakasta vapisi
- ja perus järkkyi paikoiltansa.
- Ja kansa hoivaa synneissänsä tuskaili
- ja uskoi kaikin loppuvansa.
- Vaan valtain voimat raivossansa riehuaa
- kuin ilkkuin maista kärsimystä,
- ja taivaan tulikielet välkkäin liehuaa,
- hohteella lisää luoden epäilystä.
- Ja tuskin Siinai vapisi niin ankaraan,
- kun Herra kansallensa lain antoi,
- ja tuskin kaikui pitkäinen niin valtavaan;
- nyt kaikin voimin turmat kantoi.
- Ei kukaan suorin selin tohdi käydäkään,
- vaan painui kukin nurkkahansa,
- ja kaikkialla kuiskutellen äännellään,
- niin pelkäs kaikin tuhoansa.
- Vaan sittenkin se siellä täällä tuhosi
- niin monen pienen mahdillansa.
- Se voimiansa näyttäin aina uhosi
- ja loihe turman tuliansa.
- Vaan siltäi luonnon virveheltä mahti jää,
- se omaan raivohonsa suli.
- Kajasti rusko huomenen ja toukosää,
- kun multaan uupui tuhon tuli.
Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.