Elämän sammuminen
| Elämän sammuminen. Kirjoittanut Camille Flammarion |
Tunnettu ja kokeiden kautta vahvistettu seikka on, että hyönteiset, kuten esimerkiksi heinäsirkat, ovat sangen sitkeähenkisiä. Päättöminäkin ne voivat elää päiväkausia, jopa viikkojakin, ollenkaan välittämättä tuon sentään niin tärkeän ruumiinosan menettämisestä. Melkein yhtä tunnettuna ja varmana asiana pidetään taas toisella puolen sitä, että ihminen päänsä menetettyään myös on menettänyt kaiken elämisen mahdollisuuden, että siis pään ja ruumiin erottua kaikki elonmerkit lakkaavat.
Että asianlaita kuitenkaan ei ole aivan niin, todistaa muuan tohtori Petitgandin selonteko, jota koskee hänen tässä suhteessa saavuttamiaan tuloksia. Herra Petitgand ilmaisee siinä, että ihmisen pää mestauksen jälkeen voi elää useita sekunteja (useita ijankaikkisuuksia sellaisessa tapauksessa). Seikka koskee erästä Saigonissa tapahtunutta kuolemanrangaistusta.
Paikka, jolla mestaus tapahtui, oli aava hiekkainen alue, jota annamilaiset ja kiinalaiset käyttivät hautausmaalla. Neljä annamilaista, ase kädessä vangittua merirosvoa piti mestattaman samaan aikaan. Heidän joukossaan oli myös päällikkö, voimakas, kauniisti kehittynyt, uljas mies, joka pelottomuudellaan ja mielenmaltillaan sekä arvokkaalla käytöksellään mestauspaikalla erittäin oli vetänyt tohtori Petitgandin huomion puoleensa, niin että tämä oli päättänyt pitää häntä erityisesti silmällä.
Kuten tunnettu, tapahtuvat mestaukset äärimmäisessä Idässä seuraavalla tavalla.
Mestattava polvistun, kädet seläntaakse sidottuina, maahan lujasti kiinnitetyn tangon eteen, johon hän kahlehditaan. Hän ojentaa vartaloaan ja päätään niin pitkälle eteenpäin kuin mahdollista, saadakseen nikamat mahdollisimman kauaksi toisistaan. Tarpeen vaatiessa, etenkin jos mestattava on kovin pelkurimainen, tarttuu telottajan apulainen hänen hiuksiinsa vetäen niistä päätä niin pitkälle kuin suinkin.
Sitten merkitsee pyöveli beteli-juuren mehulla kuolemaantuomitun kaulalla sen paikan, johonka miekka on iskettävä, tarttuu miekkaan kaksin käsin, kohottaa sen noin kolmenkymmenen senttimetrin päähän uhrin kaulasta ja iskee, samalla vetäen asetta puoleensa kuten sahatessa. Pää putoaa tavallisesti ensi iskulla.
Tämä mestaamistapa voi kuitenkin tuottaa paljon ikävyyksiä. Sattuu välistä, ettei miekka katkaise selkärankaa, vaan ainoastaan tunkee lihasten osien läpi, jolloin tuomittu saa kärsiä kauheita tuskia.
Lainaamme tähän herra Petitgandin selonteon, jonka hän on julkaissut Revue Scientifiquessä. Hän kertoo:
”Katsoen herkeämättä merirosvojen johtajaa silmiin, vaihdoin minä tilaisuudessa läsnä olevan ja sitä ohjaavan upseerin kanssa muutamia tuomittua koskevia sanoja ja huomasin silloin, että tämäkin puolestaan tarkkasi minua melkein uteliaasti. Kun kaikki oli valmistettu ja pyöveli kohotti miekkaansa, olin minä kuolemaantuomitusta kahden metrin päässä; hän painoi juuri päätään hiukan alas, mutta ennen sitä hän vielä kerran nopeasti katsahti minua silmiin.
Pyöveli iski ja pää putosi noin puolentoista metrin päähän minusta, kuitenkaan kierimättä, kuten tavallisesti tapahtuu. Se jäi seisomaan kaulalleen maahan ja verenvuoto ehkäistyi siten suuressa määrin.
Suuresti silloin kauhistuin kun katsahtaessani tuota päätä huomasin mestatun silmien kiinteästi katselevan minua. Rohkenematta uskoa tämän johtuvan tietoisuudesta, astuin muutamia askelia sivulle päin ja huomasin silloin silmien seuraavan minua. Palasin sitten entiselle paikalleni: silmät seurasivat minua ensimäisiä askeleita ottaessani, mutta jättivät minut sitte äkkiä. Kasvot ilmaisivat tällä hetkellä tuskan ilmettä, joka nähdään tukehtuneiden kasvoilla. Suu avautui raivokkaasti ikäänkuin saadakseen ilmaa, pää kaatui toiselle poskelleen ja oli kuollut. Mestauksesta oli tähän hetkeen kulunut noin viisitoista, kaksikymmentä sekuntia.
Kaikesta tästä katson voivani tehdä sen johtopäätöksen, että päällä vielä ruumiista eroitettuna on kaikki ominaisuutensa jälellä, jos vain ei verenvuoto mene määrättyjen rajojen yli ja jos veressä on tarpeellinen määrä hiilihappoa hermojen toiminnan ylläpysymiseksi. Se voi silloin elää korkeintaan puoli minuuttia. Niin kauvan näet mestatun silmät minua seurasivat kulkiessani hänen päänsä ympärillä ja niinkauan, ellen pahasti erehdy, saattoi hän tuntea sen miehen, joka muutamia hetkiä ennen mestausta oli herättänyt hänen huomiotaan.”
Edellisestä päättäen, sanomme me tohtori Petitgandin kanssa, voi siis mestaus olla mitä julmin ja barbaarisin rangaistus, jos tuomittu sen jälkeen vielä voi säilyttää tietoisuutensa.
Kuitenkin on jotenkin turhaa pelätä mitään semmoista. Ennenkuin se voisi tapahtua, olisi kaksi seikkaa tarpeen. Guillotinin veitsen pitäisi kaltaista kaula loukkaamatta luuta ja pään pitäisi pudota seisomaan kaulalleen. Vaan tuommoista ei guillotinillä mestattaessa vielä ole tapahtunut ja tuskin voi ajatella tapahtuvankaan.
Mitä ruumiiseen tulee, niin se pään pudottua ojentuu voimakkaasti ylöspäin. Se ei tietysti voi kaatua, kun se on sidottu takana olevaan laitokseen kiinni. Ja aina kun se ojentuu, syöksyy haavasta verisuihku usein metrin korkeudelle. Kun veri on vuotanut kuiviin, lakkaavat värähdykset ja ruumis on liikkumaton.
Mainitsemme vielä yhden kokeen, joka tosin ei ole edellisen kaltainen, mutta joka sekin on omiaan valaisemaan esillä olevaa kysymystä. Sen on äskettäin tehnyt Pariisissa herra Laborde ja oli sen esineenä murhaaja Campin pää ja ruumis.
Se muodollinen seikka, että mestatun ruumis ensin on vietävä kirkkomaan portille ja sitten vasta annettava tutkijan käsiin, oli viivyttänyt koetta tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Tämä oli kuitenkin ensi kerta, jolloin koe voitiin tehdä niinkin pian mestauksen jälleen.
Ruumis, joka vielä oli aivan lämmin, asetettiin semmoisena kuin se arkussaan lepäsi, edeltäkäsin erityisesti lämmitettyyn kokeiluhuoneeseen. Jotta sen lämpö vielä paremmin säilyisi, oli se peitelty tällaisella vaatteella. Pää, joka kuten aina, jo oli kadottanut enemmän lämpöään, asetettiin aivan uunin viereen. Ja sitten ryhtyivät herrat Laborde ja Gley viipymättä tekemään koettansa.
Voimakkaan koiran kaulavaltimon toiseen päähän oli jo edeltäkäsin kiinnitetty pieni putki. Samanlainen kiinnitettiin nyt mestatun oikeanpuoleiseen kaulavaltimoon. Molemmat putket yhdistettiin toisiinsa kautsukkitorvella, joka läpimitaltaan oli kaulavaltimon kaltainen.
Kun tämä oli tehty, koetettiin asettaa pää paikoilleen. Oikealla puolella olevan putken tähden täytyi sen olla hiukan kallistunut vasemmalle. Sitten irroitettiin puristin, joka oli pantu koiran valtimolle ja annettiin veren vapaasti virrata koiran valtimosta ruumiin valtimoon.
Tuskin oli minuutti kulunut, kun kasvojen iho, jolla jo oli ollut tuo kelmeä värinsä, kuten kuolleella on, alkoi muuttua. Otsa ja posket punehtuvat kovin, etenkin oikealla puolelta, jossa putki oli. Huulet purppuroituivat luonnolliseen muotoonsa ja pusertuivat yhteen. Silmäterät, jotka olivat suuresti laajentaneet, kävivät pienemmiksi, ja silmäluomet, jolla olivat olleet puoleksi avoinna, sulkeutuivat hitaasti ja jatkuvalla liikkeellä, joka tuntuu olevan aktiivisen lihastoiminnan tulos. Pienempiä kontraktsiooneja tapahtui muutamissa osissa kasvoja, etenkin suun tienoilla, pannen ihon hiljaa värähtelemään.
Kun suu avattiin, huomattiin helposti, että kieli, ikenet ja koko suukalvo olivat aivan samanväriset, kuin elävällä ihmisellä.
Koeteltiin vielä vaikuttaa silmiin ja korviin, vaan ne olivat kokonaan tunteettomat. Samoin oli aivojen laita. Ne täyttivät tehtävänsä yhtä vähän kuin korva joka ei kuullut mitään.
Tähän, kuten kokeiden tekijät arvelevat, oli syynä se pitkä aika, joka oli mestauksesta kulunut.
Keuhkot säilyttivät kokonaisen viikon joustavuutensa ja kykynsä hengittää keinotekoisesti.
Sydän oli mestattaessa supistunut niin voimakkaasti, että lihaskalvo sen ympärillä oli rypistynyt eikä niin ainoata veripisaraa ollut siihen jäänyt. Puristamallakaan ei siitä lähtenyt mitään.
Ruumis voi siis vielä mestauksen jälkeen säilyttää jonkunmoisen elintentoiminnan mahdollisuuden. Probleemi ei vielä ole ratkaistu, se on selvä. Sitä vaikeuttaa mokomien kokeiden harvinaisuus. Ne ovat muuten sangen epämiellyttäviä tehdä, nuo kokeet, mutta eivätkö ne samalla ole mitä suurimmassa määrässä mieltäkiinnittäviä.
Lähde: Työmies 2.11.1900.