”Palveleville siskoille”
| ”Palveleville siskoille”. (Lausuttu Helsingin työv.-yhd. palvelijatarosaston 5-vuotisessa juhlassa.) Kirjoittanut Lauri Soini |
- Oi siskot! Jokaisella ihmisellä
- on rinnassansa hento kukkanen,
- mi kainostellen uinuu keväimellä
- ja toivoo päästä lämpöön päivyen.
- Jos vapautuu se päivän suuteloihin
- ilosta loistaa verhot, teriöt,
- ja heteet, emit käyvät toimimoihin
- ja syntyy uudet kukkaseliöt,
- ja ihanana tuoksuu kukkasmaailma
- ja elo sen on täynnä riemua.
- Vaan koskeneeko kukkaa kylmä halla
- ja peittäneekö hennon synkkä yö,
- sen lehdet surkastuu, kaivamalla
- pois suvituoksun syksyn turma syö.
- Pois kuihtuu elämä kukkasmaailman
- ja mannut peittää vaippa kuoleman.
- Niin siskot! Jokaisella ihmisellä
- on rinnassansa hento kukkanen,
- mi loistaa, jos saa päivää hengitellä
- mut kuihtuu, kuolee valtaan pimeyden,
- ja miss’ on kukka, missä ihminenkin
- mi pimeäst’ el pyrkis valohon,
- kun kerran tarve valon kirkkaudenkin
- elämän kaiken ensi ehto on?
- Mut’ siskot, jokaisella ihmisellä
- on myöskin suuri valta hallussaan.
- Hän kukistaa voi voiman pimeydellä
- ja luoda valistusta maailmaan.
- Ken tahtoo nousta maihin aurinkoisiin
- mi mahti voisi häntä taltuttaa –
- jos yhtyy samaa tahtovaisiin toisiin
- ja joukoin rynnistää ja ponnistaa!
- Herätkää, siskot, horrosvaipan alta
- ja nouskaa yhteistyöhön, taisteluun.
- Ihana päivä loistaa taivahalta ja
- kutsuu säteilynsä huikaisuun.
- Herätkää, nouskaa! Nouskaa viipymättä
- ja murtakaamme muurit sorron yön!
- Myös veljet lyövät teille veljen kättä
- Ja tekevät liiton vapautuksen työn.
- Oi, siskot! Meillä, meil’ on jokaisella
- kipinä ikitulta sisällään.
- Se kulta täytyy meidän kirkastella.
- Ja viedä aateahjon lämpimään.
- Se kulta takokaamme sormukseksi
- maapallon kaartavaksi kauttaaltaan
- se ihmiskullan kaari ikuiseksi
- ajaksi veljeyden tuo maailmaan!
Lähde: Työmies 9.3.1904.