Diana, Walesin prinsessa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Walesin prinsessa Diana)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Diana
Walesin prinsessa
Diana vuonna 1997.
Syntynyt Diana Frances Spencer
1. heinäkuuta 1961
Sandringham, Norfolk, Britannia
Kuollut 31. elokuuta 1997 (36 vuotta)
Pitié-Salpêtrière, Pariisi, Ranska
Hautapaikka Northamptonshire
Puoliso Walesin prinssi Charles (vih. 1981; ero 1996)
Lapset
Suku Windsor (avioliiton kautta)
Isä John Spencer
Äiti Frances Shand Kydd
Nimikirjoitus

Diana, Walesin prinsessa (synt. Diana Frances Spencer, 1. heinäkuuta 1961 Sandringham, Britannia – 31. elokuuta 1997 Pariisi, Ranska) oli Yhdistyneen kuningaskunnan kruununperijän Walesin prinssi Charlesin ensimmäinen puoliso ja tämän lasten prinssi Williamin ja prinssi Harryn äiti.

Diana syntyi Spencerin aatelissukuun. Hän kasvoi Park Housessa Sandringhamin tilalla ja opiskeli Englannissa ja Sveitsissä. Vuonna 1975 hänestä tuli Lady Diana Spencer, kun hänen isänsä peri Spencerin jaarlin tittelin. Dianasta tuli maailmankuulu henkilö helmikuussa 1981, kun hänen ja prinssi Charlesin kihlaus julkistettiin.

Dianan ja prinssi Charlesin häät pidettiin St Paulin katedraalissa 29. heinäkuuta 1981 ja olivat aikansa mediatapahtuma. Dianasta tuli liiton solmimisen myötä Walesin prinsessa. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, prinssit William ja Harry, jotka olivat silloin toinen ja kolmas kruununperimysjärjestyksessä. Walesin prinsessana Diana edusti kuninkaallisissa tehtävissä ulkomailla erilaisissa tilaisuuksissa.

Diana teki laajasti hyväntekeväisyystyötä ja tuki muun muassa maamiinojen vastaista järjestöä International Campaign to Ban Landmines. Hän teki työtä myös muun muassa kodittomien, vanhusten ja sairaiden hyväksi. Hän osallistui erityisesti hiv:n ja aidsin vastaiseen taisteluun.

Diana oli aikansa tunnetuimpia julkisuuden henkilöitä ja lähes kaikki, mitä hän teki 1980- ja 1990-luvuilla, nousi otsikoihin. Avioliitto prinssi Charlesin kanssa päättyi eroon elokuussa 1996. Prinsessa Diana kuoli seuraavana vuonna 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin Pariisissa. Hänen hautajaisiaan seurasi pelkästään Lontoon kaduilla yli kolme miljoonaa ihmistä ja lisäksi 2,5 miljardia televisionkatsojaa ympäri maailman.

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukutausta ja varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diana Frances Spencer syntyi 1. heinäkuuta 1961 Park Housessa Norfolkin Sandringhamissa. Hän oli Althorpin varakreivi John Spencerin ja Frances Burke Rochen viidestä lapsesta neljäs. Spencerin aristokraattinen suku oli ollut läheinen Britannian kuninkaallisen perheen kanssa useita sukupolvia, ja Dianan äidinpuoleinen suku oli vaurasta ja perilliset arvoltaan paroneja. Diana oli tulevan puolisonsa prinssi Charlesin yhdestoista serkku ja kaukaista sukua myös muun muassa Yhdysvaltain presidentti George Washingtonille. Yksi hänen esiäideistään oli Lady Sarah Churchill. Dianan molemmat isoäidit Cynthia Spencer ja Ruth Fermoy olivat kuningataräiti Elisabetin kamarirouvia ja hyviä ystäviä. Diana Frances sai etunimensä lapsena kuolleen kaukaisen tädin ja toisen nimensä äitinsä mukaan.[1]

Diana kastettiin 30. elokuuta 1961 St. Mary Magdalenen kirkossa, Sandringhamissa. Perheeseen oli aiemmin syntynyt kaksi tytärtä, Sarah vuonna 1955 ja Jane 1957. Kolmas lapsi, perilliseksi aiottu poika John syntyi epämuodostuneena ja kuoli kymmentuntisena vuonna 1960. Tragedian myötä vanhempien suhde alkoi säröillä pahoin. Diana oli niin sanottu ”korvikelapsi”, josta oli toivottu perillistä ja suvussa oltiin pettyneitä, ettei hän ollut poika. Kun kaivattu perillinen Charles syntyi 1964, se ei enää pelastanut vanhempien avioliittoa. He muuttivat asumuseroon Dianan ollessa kuusivuotias, ja Frances vaati mieheltään avioeroa. Yläluokkaisissa brittiperheissä vaimon vaatima ero merkitsi kuitenkin skandaalia. Francesilla oli jo uusi suhde, joten John syytti häntä uskottomuudesta ja leimasi hänet epäkelvoksi äidiksi. Oikeus ratkaisi huoltajuusriidan John Spencerin hyväksi ja Francesin oli muutettava pois Park Housesta ilman lapsiaan. Dianan huoleton lapsuus koki kolauksen äidin lähdön myötä, mikä vaikutti hänen luonteenlaatuunsa.[2]

Dianan lapsuuden kotitalon Park Housen omisti kuningatar Elisabet II; Spencerit olivat talossa vuokralla. Kuninkaallinen perhe vietti usein lomiaan naapurissa Sandringhamin talossa, ja Diana leikki lapsena prinssi Andrew’n ja prinssi Edwardin kanssa.[3]

Koulutus ja arvonimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dianan äiti alkoi jo ennen avioeroa seurustella Peter Shand Kyddin kanssa ja he menivät naimisiin vuonna 1969. Diana Spenceristä tuli Lady Diana, kun hänen isänsä peri Spencerin jaarlin arvon vuonna 1975. Tämä avioitui seuraavana vuonna Dartmouthin herttuattaren Raine Leggen kanssa. Spencerin lapset tulivat hyvin toimeen uuden isäpuolensa kanssa, äitipuoltaan he sen sijaan inhosivat.[4]

Diana ilmoitettiin tammikuussa 1968 Silfieldin yksityiskouluun, josta hän siirtyi yhdeksänvuotiaana Riddlesworth Hallin sisäoppilaitokseen. Hänen koulutuksensa oli ylemmän yhteiskuntaluokan tytöille tavanomaisesti melko vaatimatonta, ja sisaruksistaan poiketen hän ei ollut erityisen lahjakas oppilas. Vuonna 1973 Diana jatkoi kahden sisarensa tavoin opintoja West Heath Schoolissa Kentissä lähellä Sevenoaksia ja pääsi johtajaoppilaaksi viimeisenä vuonnaan.[5]

Kun Althorpin sukukartano Northamptonissa siirtyi Dianan isoisän kuoltua tämän pojalle, perhe muutti sinne asumaan. Myös Althorp sijaitsi keskellä maaseutua, mutta Diana ei kotiutunut sinne yhtä hyvin kuin Park Houseen. Vuonna 1978 Diana opiskeli yhden lukukauden ajan sisäoppilaitoksessa Sveitsissä, minkä jälkeen hän sai luvan muuttaa yksin Lontooseen, jossa teki töitä pääasiassa lastenhoitajana. Hän ei pitänyt suljettujen seurapiirien juhlista ja viihtyikin vapaa-ajallaan kotona tai ystäviensä seurassa.[6]

Avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lady Diana tapasi kuningatar Elisabet II:n vanhimman pojan prinssi Charlesin ensimmäisen kerran 16-vuotiaana marraskuussa 1977. Charles seurusteli tällöin Dianan isosiskon Lady Sarahin kanssa.[7] Toisella tapaamisella, Petworthin kartanon viikonloppukutsuilla heinäkuussa 1980 Charles mieltyi Dianaan. Diana kutsuttiin kuninkaalliselle jahdille HMY Britannialle sekä Balmoralin linnaan, jossa hän tapasi kuningasperhettä marraskuussa 1980.[8]

Diana täytti kaikki kuninkaallisen morsiamen vaatimukset: hän oli pitkä, vaaleaverinen, moitteetonta sukuperää ja kasvoiltaan ”kuin englanninruusu”. Hänen empaattisuutensa ja välittömyytensä miellyttivät paitsi hovia myös kuningataräiti Elisabetia. Diana oli omien sanojensa mukaan hyvin rakastunut, mutta huomasi nopeasti, että näköpiirissä oli koko ajan Charlesin tosirakkaus Camilla Parker Bowles. Juuri hän oli alun perin pitänyt Dianaa sopivana morsiamena Charlesille. Charles viivytteli kosinnan kanssa, mutta kosi Dianaa lopulta 6. helmikuuta 1981. Kihlaus salattiin muutaman viikon ajan ennen virallista julkistusta. Siitä alkoi myös hellittämätön julkisuus, joka seurasi Dianaa koko hänen loppuelämänsä ajan.[9]

Kihlaus ja häät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parin kihlaus julkistettiin virallisesti 24. helmikuuta 1981 ja kaksi päivää myöhemmin Diana muutti Buckinghamin palatsiin. Sitä ennen hän oli asunut vähän aikaa Clarence Housessa. Kihlauksen myötä Dianan elämästä tuli yksinäistä: hän ei voinut liikkua vapaasti tavatakseen ystäviään, Charles matkusteli edustustehtävissä ulkomailla ja vanhoillinen palveluskunta noudatti tiukkoja säätyeroja. [10] Diana myös vieroksui eräelämää, jota kuningasperhe harrasti lomillaan Balmoralissa. Kuninkaallisen perheen muut jäsenet jäivät Dianalle enimmäkseen etäisiksi, ja prinsessa Margaretista tuli ainoa hänen puoliaan pitänyt ystävä.[11] Palveluskunnan keskuudessa Dianaa pidettiin hankalana, koska hän oli haluton noudattamaan hovin tapoja ja komentoa ja kapinoi niitä vastaan.[12]

Ensimmäisen virallisen esiintymisen Diana teki Charlesin kanssa maaliskuussa 1981 hyväntekeväisyysgaalassa, jossa hän tapasi Monacon ruhtinatar Gracen. Siellä syntyi ”pukuskandaali”, kun Diana oli tietämättään rikkonut kuningasperheen vanhaa sääntöä pukeutumalla mustaan, mikä oli määrätty vain hautajaisia ja suruaikaa varten. Dianan valmiiksi heikko itsetunto kärsi yhä enemmän tauottomasta mediahuomiosta, ja hänen epävarmuutensa tuli ilmi myös hovin työntekijöille, jotka yrittivät opettaa hänelle prinsessan roolia. Diana kertoi myöhemmin sairastuneensa juuri noihin aikoihin bulimiaan.[13]

Dianasta tuli 20-vuotiaana Walesin prinsessa, kun hän meni naimisiin Walesin prinssi Charlesin kanssa 29. heinäkuuta 1981 St Paulin katedraalissa. Tapahtumaa kuvailtiin laajasti ”satuhäiksi”, ja niitä seurasi 750 miljoonaa katsojaa televisiosta ja 600 000 ihmistä Lontoon kaduilla. Dianan yhdeksän tuhannen punnan hääpuvussa oli yli seitsemän metriä pitkä huntu.[14]

Parin kihlauksen aikana ilmenneet ongelmat jatkuivat myös avioliitossa heti kuherruskuukauden aikana HMY Britannialla. Camilla Parker Bowlesin jatkuva läsnäolo Charlesin elämässä varjosti liittoa alusta alkaen. Heidän läheisyytensä tuli ilmi muun muassa päivittäisinä puhelinsoittoina Charlesille sekä valokuvina tämän lompakossa. Diana koki vahvaa mustasukkaisuutta Camillasta, mitä Charles ei käsittänyt. Lisäksi hänen oli vaikea sopeutua kuninkaallisen perheen arkeen ja hän tunsi olonsa eristyneeksi. Prinssipari muutti avioiduttuaan Kensingtonin palatsiin ahtaisiin oloihin. Lisäksi heillä oli maaseutuasunto Highgrovessa prinssi Charlesin harrastuksia kuten hevospooloa varten, mutta Diana ei myöhemmin viihtynyt siellä lainkaan. Parin välinen epäsuhta kasvoi, sillä Dianan elämä palatsin suojissa oli yksinäistä ja tyhjää ja Charles matkusti edustusvelvollisuuksiensa perässä. Dianan ensimmäisen Walesiin tehdyn edustusmatkan aikana ilmennyt raskaus pahensi yhä enemmän hänen mielialaansa.[15]

Lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Walesin prinssiparin ensimmäinen lapsi William Arthur Philip Louis syntyi 21. kesäkuuta 1982. Toinen poika Henry Charles Albert David, kutsumanimeltään Harry, syntyi 15. syyskuuta 1984.[16]

Diana sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen Williamin synnyttyä.[17] Hän on muistellut orastavan avioliiton ”valuneen tyhjiin” Harryn syntymän jälkeen:

»Sitten aika Williamin ja Harryn syntymän välillä on täysin pimeä. En pysty muistamaan paljoakaan, olen pyyhkinyt sen pois, se oli sellaista tuskaa. Kuitenkin Harry ilmaantui kuin ihmeen kautta. … Tiesin että Harry olisi poika koska näin sen ultraäänessä. Charles halusi tytön. … Tiesin Harryn olevan poika enkä kertonut hänelle.[18]»

Diana oli äitinä omistautunut ja järjesti elämänsä lastensa tarpeiden mukaan. Kapinoitsijan maineestaan huolimatta hän tuki vankkumatta monarkiaa ja poikiensa tulevia rooleja siinä. Diana halusi kuitenkin tarjota pojilleen mahdollisimman normaalin elämän, joten hän vei heitä julkiseen kouluun ja antoi heidän ystävystyä tavallisten lasten kanssa. Hän myös parhaan kykynsä mukaan suojeli heitä median vainolta.[19]

Virallinen rooli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prinsessa Diana tanssi John Travoltan kanssa Valkoisen talon päivällisillä marraskuussa 1985.

Dianasta tuli prinsessana merkittävä kansainvälinen seurapiirihenkilö. Synnytettyään kruununperillisen hän alkoi saada virallisia tehtäviä ja kiersi edustusmatkoilla ympäri maailmaa sekä yksin että puolisonsa kanssa. Hän tapasi eri valtioiden päämiehiä ja alkuperäiskansaa sekä osallistui muun muassa erilaisiin promootiotapahtumiin, muistojuhliin ja avajaisiin. Hän hoiti niin julkiset kuin yksityiset velvoitteensa tunnollisesti ja vastasi palatsin emännyydestä aina vieraslistoja myöten. Nuoresta iästään huolimatta Diana oli alaistensa luonnehdintojen mukaan työasioissa ”tehokas” ja ”tunnontarkka”.[20]

Diana ja Charles tekivät maaliskuussa 1983 yhteisen edustusmatkan Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Vaikka matka oli huikea menestys, se vain kasvatti avioliiton jännitteitä, sillä Charles oli Dianan saamasta kansansuosiosta kateellinen. Tuolloin sai alkunsa maailmanlaajuinen ”Di-Mania”, kun prinsessaa seurasi jopa 70 valokuvaajaa eri maista ja hän aiheutti hysteriaa kaikissa vierailemissaan paikoissa. Dianalla oli taito luoda yhteys yleisöön ja kohottaa sen mielialaa. Myöhemmin hän sai voimaa ja lohtua taidostaan solmia mutkattomia suhteita tavallisiin ihmisiin.[21]

Charlesin ja Dianan 17 päivän edustusmatkat Kanadaan ja Italiaan saivat myös valtavasti julkisuutta, ja muun muassa yhdysvaltalainen naistenlehti Ladies’ Home Journal julisti Dianan ”vuosikymmenen suurimmaksi mediapersoonaksi”. Hänen kansikuvansa lisäsi brittiläisten naistenlehtien levikkiä jopa kymmenillä tuhansilla.[22] Kiertomatkallaan Yhdysvalloissa marraskuussa 1985 prinssipari tapasi muun muassa presidenttipari Ronald ja Nancy Reaganin. Dianan tanssinumero John Travoltan kanssa kutsuvieraspäivällisillä oli eräs hänen tunnetuimpia julkisuustempauksiaan.[23]

Ongelmat avioliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menestyksestä huolimatta Dianan ja Charlesin avioliitto oli pahoissa vaikeuksissa, vaikka he julkisuudessa säilyttivät vaikutelman onnellisesta parista. Camilla Parker Bowlesin varjo häilyi jatkuvasti heidän suhteensa yllä. Heitä ajoi erilleen myös se, että Diana oli tahtomattaankin miestään suositumpi ja näkyvämpi. Hohdokkaana saturomanssina pidetyn avioliiton vaikeudet tulivat lopulta ilmi myös lehdistölle. Time-lehti kirjoitti kansikuvajutussaan Dianan ja Charlesin satuavioliiton muuttumisesta ”saippuaoopperaksi” Yhdysvaltojen-vierailun aikoihin.[24]

Kuninkaalliseen perheeseen liittymisestä lähtien Dianan mukana liikkui hänen henkilökohtainen turvamiehensä Barry Mannakee. Heidän välisestään suhteesta liikkui julkisuudessa paljon huhuja. Diana myönsi kuolemansa jälkeen julkaistuilla haastattelunauhoilla olleensa ihastunut Mannakeehen, mutta rakkaussuhteelle ei ole todistajia. Mannakee palveli Dianan henkivartijana vuoteen 1985 asti, jolloin hänet erotettiin tehtävästään, kun suhteesta alettiin juoruta hovissa. Hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin moottoripyöräonnettomuudessa.[25]

Dianan ja Charlesin liitto kylmeni lopullisesti vuonna 1986. Vaikka pariskunta jatkoi edustamista yhdessä, Charles oli Dianan mukaan jo palannut ”naisensa luo”. Dianalla oli edustusmatkoilla tapana ”kiusata” Charlesia julkisella leikinteolla, ja tämän oli yhä vaikeampi sietää Dianan seuraa. Samana vuonna alkoi Dianan ja pohjoisirlantilaisen kaartinupseeri James Hewittin kiihkeä ja katkonainen rakkaussuhde. Suhteen alkamista edesauttoi Dianan avioliitossaan kokemat hylkääminen ja yksinäisyyden tunteet.[26] Hajoavalla liitolla oli vaikutuksensa myös Dianan terveydelle: hänen bulimiansa paheni, mikä näkyi riutuneisuutena, tosin oireet helpottivat hänen ollessaan Hewittin kanssa.[27] Suhde joutui katkolle, kun Hewitt lähti armeijan komennukselle Saksaan. Diana pysyi Lontoossa poikiensa kanssa Charlesin viettäessä aikaa yksin Balmoralissa. Parin pitkistä erossaoloista kohistiin sensaatiolehdissä.[28]

Vuosina 1987–1988 prinssipari edusti yhdessä muun muassa Australiassa ja Ranskassa ja piti yllä onnellista julkisivua, vaikka heidän välinsä kylmenivät koko ajan enemmän. Diana ei saanut apua avioliittohuoliinsa kuningattarelta sen enempää kuin äidiltään Francesilta, jonka Peter Shand Kydd oli jättänyt toisen naisen vuoksi. Hän yritti ratkoa ongelmiaan hakemalla apua muun muassa astrologiasta ja terapiasta.[29] Suhteen Hewittin kanssa ollessa tauolla Diana alkoi kesällä 1987 tapailla nuoruudentuttavaansa James Gilbeyä. Hän elvytti suhteensa Hewittiin myöhemmin tämän käydessä Englannissa ja päätti sen vuonna 1989. Suhde Gilbeyn kanssa muuttui vakavaksi samana vuonna ja kuuluisat ”Squidgygate”-nauhat uudenvuodenaatolta 1989 julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin. Nauhoilla on Dianan ja Gilbeyn välinen keskustelu, josta käyvät ilmi Dianan silloinen mielenlaatu ja avioliiton musertava tilanne.[30]

Dianan ja Charlesin kireät välit olivat havaittavissa heidän yhteisellä matkallaan Brasiliassa. Charles väheksyi julkisesti Dianaa, joka puolestaan alkoi käydä avointa mediasotaa miestään vastaan. Vuonna 1991 hän suostui haastateltavaksi elämäkertaansa, Andrew Mortonin tekeillä olevaa Diana: hänen tarinansa -kirjaa varten. Hän halusi tuoda julki puolisonsa uskottomuuden, avioliittonsa valheellisuuden ja hovijärjestelmän ahdistavuuden. Tekijät haastattelivat kirjaan myös Dianan ystäviä, sillä hänen oma versionsa tapahtumista ei aina ollut täysin yhtäpitävä totuuden kanssa.[31] Kirjan julkaisu kesäkuussa 1992 aiheutti valtavan kohun, mutta Diana kielsi auttaneensa sen kirjoittamisessa, koska oli ehtinyt jo tulla katumapäälle. Hän voitti puolelleen kansan myötätunnon mutta raivostutti Britannian vallanpitäjät, jotka katsoivat hänen pettäneen monarkian.[32]

Prinssiparin lopullinen välirikko oli vuonna 1992 jo yleisesti tiedossa, kun he tekivät marraskuussa viimeisen yhteisen matkansa Etelä-Koreaan. Diana piti puolensa kirjan aiheuttamaa skandaalia vastaan, ja hänen edustaessa samana vuonna yksin Belfastissa ja Pariisissa hän oli kohusta huolimatta niin kansan, lehdistön kuin valtaapitävien suosiossa. Jopa yleensä monarkianvastainen Dublinin lehdistö kirjoitti hänestä myönteiseen sävyyn. Tilaisuudet on sittemmin nähty selkeänä todisteena Dianan kyvystä manipuloida mediaa.[33]

Asumusero

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9. joulukuuta 1992 pääministeri John Major ilmoitti prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin muuttavan erilleen mutta aikovan pysyä naimisissa.[34]

Dianan irtiotto avioliitostaan onnistui: hän sai asumuseron myötä lastensa päähuoltajuuden ja taloudellisesti tuetun, itsenäisen elämän. Samalla hänen elämästään tuli kuitenkin päämäärätöntä ja entistä yksinäisempää, joten hän alkoi koota ympärilleen lojaaleja ystäviä ja neuvonantajia. Heihin kuuluivat muun muassa lady Annabel Goldsmith ja Brasilian suurlähettilään puoliso Lúcia Flecha de Lima. Vuonna 1993 Diana aloitti uuden suhteen naimisissa olleen islamilaisen taiteen kauppiaan Oliver Hoaren kanssa, joka oli Charlesin ja Camilla Parker Bowlesin ystäväpiirissä. Kuten James Hewittinkin tapauksessa, Diana onnistui pitämään suhteensa Hoareen salassa sanomalehdiltä.[35]

13. tammikuuta 1993 kaksi lehteä julkaisi prinssi Charlesin ja Camilla Parker Bowlesin puhelinkeskustelun vuodelta 1989. Julkaisut aiheuttivat kohun, jota kutsuttiin nimellä ”Camillagate”. Nauhat vahvistivat ennestään käsitystä prinssi Charlesista avionrikkojana ja Dianasta viattomana petoksen uhrina.[36][37] Dianan liittolaisina oli median mahtimiehiä, jotka opastivat häntä julkisuudenhallinnassa, mutta hän ei läheskään aina noudattanut heidän neuvojaan.[38]

Diana kertoi varainkeruutilaisuudessa televisioidussa puheessaan 3. joulukuuta 1993 vetäytyvänsä pois julkisuudesta ja toimivansa jatkossa yksityishenkilönä.[34][39] Hän oli tietoisesti manipuloinut viestimiä luodakseen itsestään kuvaa muun muassa hyvänä äitinä, mutta yksityisyyden puute ja julkisen roolin asettamat vaatimukset olivat käyneet hänelle vastenmielisiksi. Hänen pitkäaikainen turvamiehensä Ken Wharfe erosi ja hän luopui oikeudestaan poliisivartiointiin.[40]

»Kun aloitin julkisen elämäni kaksitoista vuotta sitten, ymmärsin että media saattaisi olla kiinnostunut tekemisistäni. … En kuitenkaan arvannut, miten valtavaksi tuo huomio myöhemmin paisuisi ja miten suuri ja raskas vaikutus sillä olisi sekä julkisten velvoitteideni täyttämiseen että henkilökohtaiseen elämääni.[41]»

Prinssi Charles myönsi televisiohaastattelussa 29. kesäkuuta 1994 suhteensa Camilla Parker Bowlesiin ja sanoi avioliittonsa olevan korjaamattomasti rikki.[34] Kohuhaastattelun jälkeen sekä kansa että media odottivat, miten Diana reagoisi lausuntoon. Hän osallistui samana iltana Serpentine-galleriassa Vanity Fairin järjestämään tilaisuuteen pukeutuneena paljastavaan ja vartalonmyötäiseen pikkumustaan. Valokuva Dianasta tässä ”kostomekoksi” kutsutussa asussa päätyi kaikkien lehtien etusivulle.[42]

Poliisivartiosta luopumisen myötä Dianasta tuli vapaata riistaa häikäilemättömille ja röyhkeille valokuvaajille, jotka seurasivat häntä herkeämättä kaikkialle. Muun muassa hänen kuntosalikäyntinsä julkisella LA Fitness Clubilla ja lomailunsa Itävallassa päätyivät lehtien kansiin. Paparazzit tavoittelivat sensaatiomaisia kuvia provosoimalla Dianaa herkissä tilanteissa. Silloin tällöin hän suutahti valokuvaajille suoraan, joskus hän yritti peittää kasvojaan tai juosta pakoon kameroita.[43]

Dianan suhde Oliver Hoareen paljastui lopulta medialle elokuussa 1994, kun Sunday Express sai vihiä nimettömistä puhelinsoitoista, joita hän oli tehnyt miehen asuntoon. Tapaus aiheutti skandaalin ja Diana leimattiin varattua miestä tavoittelevaksi puhelinhäiriköksi. Hän ei saanut tukea Hoarelta ja suuttui tästä niin, että katkaisi suhteen.[44] Samoihin aikoihin ilmestyi toimittaja Anna Pasternakin teos Rakastunut prinsessa, jossa Dianan entinen salarakas James Hewitt kertoi ”kaiken paljastavasti” suhteestaan prinsessaan. Diana hermostui kirjan julkaisusta samoin kuin Jonathan Dimblebyn kirjoittamasta prinssi Charlesin elämäkerrasta, joka sisälsi lisää paljastuksia heidän avioliitostaan. Kirja tuohdutti myös sekä Edinburghin herttuan että kuningattaren.[45]

Avioero

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20. marraskuuta 1995 Diana antoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n toimittajalle Martin Bashirille ennennäkemättömän avoimen televisiohaastattelun, jossa hän kertoi muun muassa päättymässä olleesta avioliitostaan, kamppailustaan syömishäiriön kanssa ja vaikeista suhteistaan kuningashuoneen muihin jäseniin. Haastattelu valmisteltiin salassa julkisuudelta, ja siitä tiesi Dianan ja Bashirin lisäksi etukäteen vain pieni BBC:n tuotantoryhmä.[46][47]

Panorama-ajankohtaislähetyksessä esitetty haastattelu järkytti syvästi kuningashuonetta ja nostatti valtavan kohun niin Britanniassa kuin ulkomaillakin, ja seuraavien parin viikon aikana sen näki liki 200 miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Haastattelun tv-esitys johti välittömästi Dianan tiedottajan eroon. Kuningatar Elisabet piti erityisen epäkunnioittavana lausuntoja, joissa Diana kritisoi monarkiaa sen viileästä etäisyydestä kansalaisiin ja epäili Charlesin sopivuutta kuninkaaksi.[48][49]

Prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin avioero astui voimaan 28. elokuuta 1996.[34] Dianalta poistettiin eron myötä ”Hänen kuninkaallinen korkeutensa” -etuliite ja hänen nimensä tyyliteltiin muotoon ”Diana, Walesin prinsessa”.[50][51]

Hyväntekeväisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinsessa Diana oli yksi kaikkien aikojen tunnetuimpia hyväntekijöitä. Hän meni mukaan toimintaan pian Harryn syntymän jälkeen, kun hän seurasi prinsessa Margaretia tämän omasta ehdotuksesta Barnardo’s-lastensuojelujärjestön puheenjohtajana vuonna 1984. Diana jatkoi avioliittonsa hajotessakin hyväntekeväisyystyötään ja tuki erityisesti nuoria, vanhuksia ja sairauksista tai sodasta kärsiviä. Hänen tärkeimmät tukikohteensa Barnardo’sin ohella olivat vanhustyöjärjestö Help the Aged sekä AIDS Foundation.[52]

Yksityiselämä avioeron jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prinsessa Diana Sri Chinmoyn kanssa toukokuussa 1997.

Avioeron jälkeen Diana sai pitää asuntonsa Kensingtonin palatsissa ja kaikki avioliiton aikana saamansa korut.[50]

Vieraillessaan lontoolaisessa sairaalassa vuonna 1995 Diana tapasi sydänkirurgi Hasnat Khanin. Hänen on kuvailtu olleen Dianan elämän suuri rakkaus. Pari erosi kaksi vuotta myöhemmin.[53][54]

Kesällä 1997 Diana alkoi tapailla Dodi Al-Fayedia, egyptiläisen liikemiehen Mohamed Al-Fayedin poikaa. 10. elokuuta 1997 Diana ja Al-Fayed valokuvattiin yhdessä Al-Fayedin Jonikal-jahdilla Ranskan Rivieralla.[55]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diana kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin Pariisissa 31. elokuuta 1997. Myöhään edellispäivän iltana Diana ja hänen miesystävänsä Dodi Al-Fayed olivat paenneet pariisilaisen hotelli Ritzin sivuovesta tarkoituksenaan välttää paparazzit, jotka olivat leiriytyneet hotellin eteen saadakseen kuvia kuuluisasta parista. Pako ei kuitenkaan ollut onnistunut. Valokuvaajat olivat lähteneet seuraamaan mustaa Mercedes-Benzin S-sarjan autoa, joka ajoi Seinen rantaa pitkin. Pariskunta istui takapenkillä, ja oikealla etuistuimella istui Al-Fayedin henkivartija Trevor Rees-Jones. Kuljettaja Henri Paul oli kiihdyttänyt auton nopeuden tutkijoiden arvion mukaan 120–160 kilometriin tunnissa. Pont de l’Alman tunnelissa hän menetti auton hallinnan, osui Fiat Unoon ja törmäsi betonipylvääseen. Al-Fayed ja kuljettaja kuolivat heti. Diana kiidätettiin ambulanssilla Pitié-Salpêtrière-sairaalaan. Hänen sisäiset vammansa olivat laajoja: rajun törmäyksen voimasta hänen sydämensä oli siirtynyt vasemmalta oikealle puolelle rinnassa, mikä oli repinyt samalla keuhkojen laskimon ja sydänpussin. Elvytysyrityksistä huolimatta Diana kuoli kello 4 aamulla. Trevor Rees-Jones sai vakavia kasvovammoja mutta selvisi kolarista hengissä, koska hän ainoana käytti turvavyötä.

Ranskan viranomaiset tutkivat onnettomuutta 18 kuukauden ajan. Sinä aikana 30 tutkijaa haastatteli yhteensä noin 200 todistajaa. Vuonna 1999 julkaistun tutkimuksen johtopäätös oli yksiselitteinen: alkoholin ja masennuslääkkeiden vaikutuksen alaisena ollut kuljettaja ajoi liian lujaa ja menetti auton hallinnan. Tutkijoiden mukaan Diana ja Al-Fayed olisivat selvinneet hengissä, jos he olisivat käyttäneet turvavöitä.[56]

Salaliittoteoriat kolarista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dianan kuolemasta on liikkunut erilaisia olettamuksia ja salaliittoteorioita, joiden mukaan hänet murhattiin. Tämän vuoksi Britanniassa aloitettiin vuonna 2004 tutkimus Dianan kuolemaan johtaneista tapahtumista. Scotland Yardin entinen päällikkö lordi John Stevens tutki onnettomuutta perusteellisesti. Vuonna 2006 julkaistun Paget-tutkimuksen 871-sivuisen loppuraportin mukaan Dianan kuolema oli onnettomuus, ei murhasalaliitto. Sen mukaan Diana ei myöskään ollut raskaana eikä kihloissa Dodi Al-Fayedin kanssa, kuten Al-Fayedin isä Mohamed Al-Fayed on väittänyt.[57]

Hautajaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dianan arkku matkalla Westminster Abbey -kirkolle

Dianan hautajaiset pidettiin Westminster Abbeyssa Lontoossa. Dianan ystävä Elton John esitti niissä kappaleen "Candle in the Wind", joka on muunnelma aikoinaan Marilyn Monroelle tehdystä samannimisestä kappaleesta. Kappaleesta on tullut prinsessa Dianan muistokappale ja maailman myydyin single; se myi Suomessakin viisinkertaisen singleplatinan. Singlen tuotot ovat menneet Diana Princess of Wales Memorial Fundille.

Kukkakimppuja Kensingtonin palatsilla

Tuhannet ihmiset seurasivat kaduilla hautajaissaattuetta, ja satoja tuhansia kukkakimppuja oli tuotu Dianan kodin Kensingtonin palatsin viereen. Hautajaiset nähtiin televisiossa suorana lähetyksenä 185 maassa, ja niitä seurasi lähes 2,5 miljardia katsojaa, Suomessakin puolitoista miljoonaa.[58]

Kuninkaalliset residenssit eivät aluksi suruliputtaneet Dianan kuoleman vuoksi, ja kuninkaallista perhettä syytettiin välinpitämättömästä suhtautumisesta Dianan kuolemaan. Erityisesti Buckinghamin palatsin tyhjä lipputanko herätti kummastusta. Protokollan mukaan palatsin lipputangossa voi olla vain Royal Standard eli hallitsijan lippu, jolla liputetaan vain silloin, kun hallitsija on läsnä palatsissa. Royal Standardia ei koskaan lasketa puolitankoon, ei edes hallitsijan kuollessa, koska monarkia jatkuu – hallitsijan kuollessa hänen kruununperillisestään tulee välittömästi uusi hallitsija. Walesin prinsessan kuollessa sunnuntaina aamuyöllä kuningatar Elisabet II oli Balmoralin linnassa Skotlannissa ja saapui Lontooseen seuraavana perjantaina, jolloin hän ilmoitti pitävänsä televisiopuheen. Kuningattaren antaman määräyksen mukaan hautajaispäivänä lauantaina – sen jälkeen, kun kuningatar oli poistunut palatsista ja lähtenyt Westminster Abbeyyn – Royal Standard otettiin pois ja Buckinghamin palatsin lipputankoon nostettiin kansallislippu Union Jack, joka oli puolitangossa loppupäivän.[59][60][61]

Myöhemmin on siirrytty käytäntöön liputtaa Buckinghamin palatsissa kansallislipulla monarkin poissaollessa. Buckinghamin palatsin kansallislipulla on myöhemmin myös suruliputettu, muun muassa Dianan kuoleman yksivuotismuistopäivänä. Palatsin Union Jack on laskettu puolitankoon myös prinsessa Margaretin, kuningataräiti Elisabetin ja Britannian entisen pääministerin paronitar Margaret Thatcherin kuoleman johdosta.[62]

Kuoleman jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo pian kohutun Panorama-haastattelun jälkeen vuonna 1995 alettiin epäillä, että Martin Bashir oli houkutellut Dianan haastatteluun vilpillisin keinoin. Vuonna 2021 julkaistu Dysonin raportti katsoi, että Bashir oli vuonna 1995 syyllistynyt kahden tiliotteen väärentämiseen. Tiliotteiden oli tarkoitus osoittaa, että toinen media oli maksanut Dianaa koskevista tiedoista hänen veljensä jaarli Spencerin palveluskunnan jäsenelle. Bashir myönsi tekonsa ja erosi tehtävästään BBC:llä tunteja ennen raportin julkaisua. Yhtiö pyysi haastattelun televisiolähetystä anteeksi ja pani sen esityskieltoon.[63][64]

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisuuskuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prinsessa Diana Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1987 Catherine Walkerin puvussa.

Diana oli merkittävän laajasti maailman mediassa kihlauksestaan Walesin prinssin kanssa vuodesta 1981 aina kuolemaansa asti vuoteen 1997, ja häntä kuvailtiin usein ”maailman kuuluisimmaksi naiseksi” ja ”maailman valokuvatuimmaksi naiseksi”.[65] Diana tunnettiin myötätunnostaan, tyylistään, karismastaan, hyväntekeväisyydestään ja epäonnistuneesta avioliitostaan Walesin prinssin kanssa.[66]

Britannian pääministeri Tony Blair kutsui Dianaa ”Ihmisten prinsessaksi”, ikoniseksi kansallishahmoksi.[67]

Prinsessa Diana oli ehdolla Time-lehden Vuoden henkilöksi vuonna 1997.[68] Vuonna 1999 Time valitsi Dianan yhdeksi 1900-luvun tärkeimmistä ihmisistä.[69] Vuonna 2002 BBC järjesti äänestyksen 100 Greatest Britons, jossa valittiin historian merkittävimmät britit. Diana sijoittui listalla kolmanneksi ohi kuningattaren ja muiden Britannian kuninkaallisten.[70]

Tyyli-ikoni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinsessa Diana oli muoti- ja tyyli-ikoni. Diana on jäänyt pysyväksi tyyli-ikoniksi, joka inspiroi edelleen stylisteja, julkisuudenhenkilöitä ja nuoria naisia.[71] Muotisuunnittelijoiden mukaan Diana käytti muotia ja tyyliään hyväksi hyväntekeväisyydessään ja itsensä ilmaisuun ja kommunikaatioon. Donatella Versace sanoi: ”Mielestäni kukaan ei ole tehnyt – ennen häntä, eikä hänen jälkeensä – samaa mitä Diana teki muodille.”[72]

Prinsessa Dianan kuuluisan lyhyen hiustyylin loi Sam McKnight Voguen kuvausten jälkeen vuonna 1990. Diana teki usein meikkinsä itse ja hänellä oli aina kampaaja mukanaan ennen tilaisuuksia. McKnight on kertonut Dianan sanoneen laittautumisesta: ”Se ei ole minua varten Sam. Se on ihmisiä varten, joita tapaan tai jotka tulevat tapaamaan minua. He eivät halua minua vapaa-ajan tyylissä, he haluavat prinsessan. Annetaan heille mitä he haluavat.”[72]

Hyväntekeväisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinsessa Dianan tukema kansainvälinen kampanja maamiinojen kieltämiseksi palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla syksyllä 1997 vain joitakin kuukausia Dianan kuoleman jälkeen.[73]

Dianan lapset William ja Harry ovat jatkaneet hyväntekeväisyyttä äitinsä jalanjäljissä ja tukevat muun muassa kodittomien ja HIV:sta kärsivien järjestöjä sekä puhuneet avoimesti mielenterveyden ongelmista.[74][75][76]

Merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dianalle on pystytetty patsas Kensingtonin palatsin puutarhaan. Se paljastettiin 1. heinäkuuta 2021, jolloin Dianan syntymästä oli kulunut 60 vuotta. Patsaan on veistänyt Ian Rank-Broadley.[77]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bradford, Sarah: Diana: Tuntematon prinsessa. Suomentanut Raudaskoski, Seppo. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21931-6.
  • Brown, Tina: Dianan tarina. Suomentanut Jakobson, Ruth. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2008. ISBN 978-951-20-7642-0.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Bradford 2007, s. 11, 12.
  2. ↑ Bradford 2007, s. 19–23.
  3. ↑ Bradford 2007, s. 12, 33.
  4. ↑ Bradford 2007, s. 34, 40, 44.
  5. ↑ Bradford 2007, s. 32–37.
  6. ↑ Bradford 2007, s. 44, 58, 62.
  7. ↑ Bradford 2007, s. 56, 57.
  8. ↑ Bradford 2007, s. 86, 87.
  9. ↑ Bradford 2007, s. 85–87, 98.
  10. ↑ Bradford 2007, s. 99–105.
  11. ↑ Bradford 2007, s. 126, 127.
  12. ↑ Bradford 2007, s. 105.
  13. ↑ Bradford 2007, s. 109–111.
  14. ↑ Charles and Diana marry BBC. Viitattu 13.6.2015. (englanniksi)
  15. ↑ Bradford 2007, s. 128–131.
  16. ↑ Bradford 2007, s. 135, 158.
  17. ↑ Bradford 2007, s. 141.
  18. ↑ Bradford 2007, s. 158.
  19. ↑ Bradford 2007, s. 161, 162.
  20. ↑ Bradford 2007, s. 164, 165.
  21. ↑ Bradford 2007, s. 147–149.
  22. ↑ Bradford 2007, s. 149, 150.
  23. ↑ Bradford 2007, s. 173.
  24. ↑ Bradford 2007, s. 168, 173, 177.
  25. ↑ Bradford 2007, s. 183, 184.
  26. ↑ Bradford 2007, s. 195–203.
  27. ↑ Bradford 2007, s. 226.
  28. ↑ Bradford 2007, s. 207.
  29. ↑ Bradford 2007, s. 224, 226, 236.
  30. ↑ Bradford 2007, s. 237, 239, 240.
  31. ↑ Bradford 2007, s. 255–258.
  32. ↑ Bradford 2007, s. 274–276.
  33. ↑ Bradford 2007, s. 279, 280, 282.
  34. ↑ a b c d Timeline: Diana, Princess of Wales BBC. 5.7.2004. Viitattu 17.11.2020. (englanniksi)
  35. ↑ Bradford 2007, s. 293, 295.
  36. ↑ Carter, Claire: How the Camillagate tapes exposed the secret bedtime chat between Prince Charles and Camilla Parker Bowles The Mirror. 10.8.2017. Viitattu 17.11.2020. (englanniksi)
  37. ↑ Bradford 2007, s. 289.
  38. ↑ Bradford 2007, s. 298.
  39. ↑ Deerwester, Jayme: Timeline: Princess Diana's life and the events that made her who she was The USA Today. Viitattu 17.11.2020. (englanniksi)
  40. ↑ Bradford 2007, s. 310, 313.
  41. ↑ Bradford 2007, s. 310.
  42. ↑ Bradford 2007, s. 323, 324.
  43. ↑ Brown 2008, s. 390, 404, 405.
  44. ↑ Brown 2008, s. 409, 410.
  45. ↑ Brown 2008, s. 411, 412.
  46. ↑ Brown 2008, s. 418.
  47. ↑ Panorama BBC. Marraskuu 1996. Viitattu 20.11.2020. (englanniksi)
  48. ↑ Laura Peräsalo: Maailman kuuluisin haastattelu. Kari Kivelä (toim.): Diana: Iltalehden erikoislehti, s. 64–66. Helsinki: Alma Media, 2017.
  49. ↑ Brown 2008, s. 417.
  50. ↑ a b Lyall, Sarah: Charles and Diana Agree on Divorce Terms The New York Times. 13. heinäkuuta 1996. Viitattu 20.11.2020. (englanniksi)
  51. ↑ Nikunen, Kaarina: Charles ja Diana sopivat eron ehdoista: Walesin prinsessa ei ole enää "hänen kuninkaallinen korkeutensa" Helsingin Sanomat. 13. heinäkuuta 1996. Viitattu 20.11.2020.
  52. ↑ Bradford 2007, s. 209.
  53. ↑ Enqvist, Nina: Prinsessa Dianan suuri rakkaus Hasnat Khan meni kihloihin – prinsessa hullaantui ”Herra Ihanasta” täysin Ilta-Sanomat. 20.11.2017. Viitattu 26.10.2020.
  54. ↑ Truscott, Claire: The doctor and Diana The Guardian. 14.1.2008. Viitattu 26.10.2020. (englanniksi)
  55. ↑ Dunne, Dominic: Two Ladies, two yachts, and a billionaire Vanity Fair. 8.4.2008. Viitattu 26.10.2020. (englanniksi)
  56. ↑ Julian Nundy, David Graves: Diana crash caused by chauffeur, says report 4.9.1999. Telegraph. Arkistoitu 22.5.2008. Viitattu 9.5.2013.
  57. ↑ Ilta-Sanomat 15.12.2006, s. 24–27.
  58. ↑ Muistikuvaputki – Katsotuimmat YLE
  59. ↑ Flags at half-mast for Diana 23.7.1998. BBC. Viitattu 10.11.2014. (englanniksi)
  60. ↑ Balz, Dan: Queen Orders Flag at Half-Staff at Palace 5.9.1997. The Washington Post. Viitattu 10.11.2014. (englanniksi)
  61. ↑ Blair Defends Royal Family Against Criticism 1997. BBC. Viitattu 4.5.2017. (englanniksi)
  62. ↑ Clarke-Billings, Lucy: Why the Queen's Royal Standard flag will NEVER fly at half mast outside Buckingham Palace Mirror. 4.5.2017. Mirror Group Newspapers Ltd. Viitattu 4.5.2017. (englanniksi)
  63. ↑ Brown 2008, s. 420.
  64. ↑ Prinsessa Dianan kohuhaastattelun tehnyt toimittaja pyysi anteeksi prinssi Williamilta ja Harrylta Yle. 23.5.2021. Viitattu 3.10.2024.
  65. ↑ Robinson, Eugene: From Sheltered Life to Palace Life, To a Life of Her Own washingtonpost.com. 1.9.1997. The Washington Post. Arkistoitu 19.8.2000. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  66. ↑ Regan, Alex: Diana's embrace: The legacy she left her sons bbc.com. 31.8.2017. BBC. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  67. ↑ Wright, Mike: Six moments when Princess Diana stole the nation's hear telegraph.co.uk. 31.8.2017. Telegraph. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  68. ↑ Man of the Year 1997 Time. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  69. ↑ TIME 100 Persons of The Century 6.6.1999. Time. Arkistoitu 23.5.2016. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  70. ↑ Sir Winston Churchill: The Greatest of Them All 4.2.2004. BBC. Arkistoitu 4.2.2004. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  71. ↑ Holt, Bethan: The modern way to dress like Princess Diana telegraph.co.uk. 13.10.2016. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  72. ↑ a b Paton, Elisabeth: Why Are We Still Obsessed With Princess Diana’s Style? 22.2.2017. Time New York Times. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  73. ↑ The Nobel Peace Prize 1997 NobelPrize.org. Viitattu 9.5.2022. (englanti)
  74. ↑ How Prince William and Prince Harry Are Carrying on Princess Diana’s Legacy Time. Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)
  75. ↑ Emily Fox: Prince William and Harry follow in Diana's footsteps and support HIV charity Express.co.uk. 26.11.2012. Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)
  76. ↑ Simon Perry September 30, 2021 02:53 Pm: Prince William Celebrates a Cause Princess Diana Inspired Him and Prince Harry to Support Decades Ago PEOPLE.com. Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)
  77. ↑ Prinsessa Diana saa patsaan – kuolemasta 23 vuotta www.iltalehti.fi. Viitattu 30.8.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Diana, Walesin prinsessa.

 

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Diana,_Walesin_prinsessa&oldid=22677995”