Voortrekkerit

Voortrekkerien lippu

Voortrekker-monumentti. Monumentin peruskivi muurattiin voortrekkerien satavuotisjuhlavuonna 1938.

Voortrekkerit (suom. pioneerit, sananmukaisesti edelläkulkevat) olivat joukko buureja, jotka 1830–1840-luvulla siirtyivät useana joukkoliikkeenä osana Suurta vaellusta brittiläisten hallitsemasta Kapmaasta kohti mustien asuttamia alueita Oranje-joen pohjoispuolella.

Voortrekkerit olivat pääasiassa trekboereiksi kutsuttujen hollantilaisten siirtolaisten jälkeläisiä. Trekboerit olivat Kapmaan siirtokunnasta sisämaahan siirtyneitä perheitä. Trekboerien ja xhosien välillä käytiin vuodesta 1779 alkaen useita rajasotia. Trekboerit pettyivät siihen, etteivät Kapmaan hollantilaiset tukeneet heitä sodassa, ja julistivat vuonna 1795 Graaff Reinetin alueen itsenäiseksi tasavallaksi. Käytännössä tämä johti buurien ja Kapmaan hollantilaisten lopulliseen irtaantumiseen kahdeksi eri väestöryhmäksi. Itsenäisyyssuunnitelmat kuitenkin kaatuivat brittiläisten saapumiseen Kapmaahan samana vuonna.

Vuosien 1835–1847 välisenä aikana 7 000–8 000 voortrekkereiksi nimitettyä buuria lähti brittien hallitsemasta Kapmaan siirtokunnasta kohti itää ja koillista. Buurien mukana seurasi suuri joukko etupäässä värillisiä palvelijoita ja vaellukselle osallistuneiden kokonaismäärän arvioidaan olleen noin 15 000. Muuttoliikkeen syinä olivat taloudelliset ongelmat, xhosien ja buurien välinen aseellinen konflikti ja erityisesti tyytymättömyys brittihallintoa kohtaan, joka voortrekkerien näkemyksen mukaan ei ollut tarjonnut heille tarvittavaa turvaa xhosia vastaan ja oli edistänyt musta- ja valkoihoisten välistä tasa-arvoa sekä oli kieltänyt orjakaupan Kapmaassa. Voortrekkerit katsoivat, että nämä toimet olivat tuhonneet heidän perinteisen rotuerotteluun perustuvan sosiaalisen järjestyksensä ja että se vaaransi eurooppalaisten Jumalan tahdosta etuoikeutetun aseman. Voortrekkerit lähtivät Kapmaasta useissa ryhmissä, jotka koostuivat useista sadoista ihmisistä ja lukuisista härkävankkureista sekä suuresta määrästä karjaa. Suurin osa ryhmistä oli kokoontunut jonkun tietyn johtajan ympärille.

Ensimmäinen ryhmä voortrekkereitä lähti liikkeelle vuonna 1835 Louis Trichardtin ja Hans van Rensburgin johdolla ja kulki kohti pohjoista nykyiseen Mpumalangaan. Pian perässä seurasi muita ryhmiä, joita johtivat muun muassa Andries Pretorius, Gert Maritz ja Piet Retief. ThabaNchun alueelle, tulevaan Oranjen vapaavaltioon muodostui yli 5 000 voortrekkerin leiri. Voortrekkerit jatkoivat kohti Natalia etsiäkseen laidunmaata. Zulu-kuningas Dinganen kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella voortrekkerit saivat itselleen laajoja alueita Keski- ja Etelä-Natalista, mutta poistuessaan neuvotteluista buurineuvottelijat joutuivat zulujen väijytykseen ja heidät tapettiin. Väijytyksessä kuoli myös voortrekkerien keskeisiin johtajiin kuulunut Piet Retief. Tämän jälkeen zulut hyökkäsivät Drakensbergvuoriston juurelle leiriytyneiden buurien leiriin, tappoivat noin 500 voortrekkeriä ja varastivat suuren osan heidän karjastaan.

Andries Pretoriuksen johdolla voortrekkerit toteuttivat kostoiskun. Zulut lyötiin täydellisesti 16. joulukuuta 1838 Blood Riverin taistelussa. Buurit perustivat ensimmäisen lyhytaikaisen buuritasavallan Nataliin, jonka pääkaupungiksi tuli Pietermaritzburg. Vuonna 1842 britit miehittivät nykyisen Durbanin kaupungin ja annektoivat suuren osa Natalia. Sen jälkeen buurit vetäytyivät Drakensbergin taakse.

Vuonna 1938 järjestettiin alkuperäisten voortrekkereiden satavuotisjuhla, joka huipentui Pretorian liepeillä Voortrekker-monumentin peruskiven muuraukseen. Rakennus on 40 metriä korkea, sen pohja on 40 × 40 metriä, ja se on rakennettu graniitista. Sen sisäseiniä kiertää voortrekkerien matkasta kertova kohokuva.^lähde?

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Voortrekkerit Wikimedia Commonsissa