Vita Bergen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kahvila Vita Bergen.
Ulkoilmateatteri.

Vita Bergen on puisto Tukholmassa Ruotsissa. Kumpuilevaan maastoon rakennettu puisto sijaitsee Renstiernas gatanin, Skånegatanin ja Malmgårdsvägenin rajaamalla alueella. Suuri osa alueesta on kuulunut suojelualueeseen vuodesta 1956. Alue kuului 1800-luvun lopulla Tukholman köyhimpiin, ja August Strindberg kuvaili sitä kirjassaan Röda Rummet vuonna 1879. Yhä edelleen on nähtävissä vanhoja puurakenteisia työläisasuntoja puiston laidalla. Per Anders Fogelström on nimennyt kirjansa Vita bergens barn alueen mukaan.

Puiston rakentaminen aloitettiin 1888. Sen korkeimmalla kohdalla, 46 metriä merenpinnan yläpuolella, sijaitsee Sofian kirkko, joka on vihitty 1906. Puisto levittäytyi kirkon ympärille 1911, itäosa liitettiin 1913, eteläinen osa 1914 ja pohjoisosa 1922–1924. Alueella on ulkoilmateatteri vuodelta 1954 jossa kunnallinen Puistoteatteri pitää kesäisin näytöksiä. Puistossa on myös musiikkipaviljonki.

Nimi Vita Bergen on ollut käytössä vuodesta 1967, aiemmin se oli Vita Berget. Nykyään sitä kutsutaan puhekielessä Vitabergsparkeniksi. Alueella on nykyään alkoholinkäyttö kielletty iltakymmenen jälkeen aiemmasta reippaasta juhlinnasta johtuen.

Vita Bergenin alla, yli 30 metrin paksuiseen kallioon louhittuna, sijaitsee toisen maailmansodan aikana rakennettuihin ja myöhemmin ydinhyökkäystä vastaan vahvistettuihin entisiin suojatiloihin perustettu Bahnhof AB:n rakennuttama datakeskus Pionen.[1]

  • Smith, Daniel: Pääsy kielletty!: 100 maailman salaisinta kohdetta, s. 153-154. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7343-2
  1. Smith 2013, 153-155

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.