Viron kulttuuri

Kalevin poika Glehnin puistossa.

Viron tasavallan alue ja virolaiset ihmiset muodostavat kulttuurin, joka liittyy läheisesti historiaan ja luontoon. Useat erilaiset kulttuurivaikutteet ovat muovanneet Virosta sellaisen kuin se on. Muinaisajan heimot ja niiden välinen kommunikaatio ovat virolaisuuden ja viron kielen perusta.

Pullin kylä on Viron vanhin tunnettu ihmisasutus. Arkeologit ovat löytäneet kulttuurihistoriallisesti merkittäviä esineitä myös Kundan kaupunkialueen lähistöltä. Kansankulttuuri Virossa voi siis paikoitellen olla jopa tuhansia vuosia vanhaa.

Ennen vanhaan virolaiset olivat paikallisia maanviljelijöitä jotka pitivät itseään maaseudun ihmisinä. Ajan mittaan kansankulttuuri jakautui alueittain. Pohjana eri kulttuurialueille toimivat vanhat murre- ja heimoalueet, sekä näiden lisäksi Viron historiallinen jakaantuminen Viron- ja Liivinmaan kuvernementteihin.

Pohjoismainen vaikutus näkyy erityisesti Länsi-Virossa ja saarilla. Myös Koillis-Viron rannikolta on tiiviit yhteydet Suomeen. Etelä-Virossa vanhanaikainen kulttuuri on säilynyt Viron keskimääräistä paremmin. Erityisesti Mulgimaa Kaakkois-Virossa on kulttuurihistoriallisesti merkittävää aluetta. Virolaisen kulttuurin kannalta pysyviä ja yleisimpiä elementtejä ovat runot, riihituvat, kynttilät, ruisleipä, vappu, juhannus, häät ja jouluperinteet.

Baltiansaksalaiset, setukaiset, vironruotsalaiset ja -suomalaiset, sekä vanhauskoiset venäläiset muodostavat yhdessä virolaisten kanssa Viron kulttuurin.

Kristinuskoon

Länsi-Euroopasta saapuneet ristiretkeläiset valloittivat Viron 1200-luvulla. Viro jäi kuitenkin vielä pitkäksi aikaa idän ja lännen kulttuurialueiden väliin. 1300-luvun puolivälin jälkeen vallanpitäjät olivat pääosin saksalaisia, joilla oli merkittävä vaikutus virolaisen kaupunkikulttuurin historiaan. Kaupunkeihin alkoi nousta kirkkoja, kartanoita ja luostareita, joissa alettiin kouluttaa ihmisiä. Gotiikan ja renessanssin taide- ja tyylisuunnat virtasivat Keski-Euroopasta ja koristivat myös tavallisten talonpoikien vaatteita ja esineitä. Vähitellen kansalaiset omaksuivat kristinuskon ja myös viron kieli alkoi toden teolla kehittyä.

Verkkomajoja Altjan kalastajakylässä.

Reformaatio ja valistus

1500-luvulla Saksassa alkanut uskonpuhdistus vakiinnutti luterilaisen kirkon aseman Virossa. Protestanttinen työmoraali kasvatti kaupunkeja entisestään ja luterilainen ymmärrys ajoi talonpojat kouluun. Kirjapainotaito käynnisti viron kirjakielen kehityksen ja ensimmäinen viron kielellä kirjoitettu kirja painettiin Tallinnassa vuonna 1535. Sen suunnittelivat pastorit Johann Koell ja Simon Wanradt. Kirja on nimeltään Wanradti-Koelli katekismus.

1700-luvulla rationalismi ja valistusaate levisi baltiansaksalaisten keskuudessa Virossa. Samoihin aikoihin alkoi ensimmäistä kertaa näkyä pilkahduksia virolaisesta kansalliskirjallisuudesta. Laajalla alueella toimineella herrnhutilaisella herätysliikkellä oli omalta osaltaan tärkeä vaikutus kristinuskon juurtumiseen ihmisten tietoisuuteen. Arkkitehtuurissa näkyvin esimerkki barokin taidesuuntauksesta on Kadriorgin palatsi Tallinnassa. Myöhemmin 1700-luvun jälkipuoliskolla rakennettiin klassismin tyyliin Tarton vanhaa kaupunkia.

Viron kansallinen herääminen

Pääartikkeli: Viron kansallinen herääminen

Virolainen säkkipillinsoittaja.

Maaorjuuden poistaminen 1860-luvulla antoi virolaisille mahdollisuuden taloudelliseen ja kulttuurilliseen kehitykseen. Viron väestö kasvoi. Euroopasta levinneet nationalistiset ajatukset aloittivat kansallisen heräämisen. Viron kansan halu olla riippumaton ja kehittää omaa ajatteluaan johti kansallisen älymystön syntyyn. Tuohon aikaan yksi tärkeimmistä kulttuurikeskuksista oli Tarton yliopisto. Kansallismieliset intellektuellit innoittivat virolaisia osallistumaan julkiseen elämään ja vaikuttamaan oikeudellisen ja kulttuurillisesti rikkaan kansallisvaltion puolesta. Viron kansallisen selviytymisen ja kehityksen vuoksi oli välttämätöntä löytää tie kohti korkeaa eurooppalaista kulttuuria.

Viron kansalliseepos Kalevipoeg koottiin ja vironkielisiä kouluja perustettiin. Kansallista kulttuuria edistivät muiden virolaisten kirjailijoiden ja opettajien ohella erinomaisesti pastorit Jakob Hurt ja Mihkel Vesko sekä kirjailija Friedrich Kuhlbars. 1857 ilmestyi ensimmäinen vironkielinen sanomalehti Perno Postimees (julkaisija Johann Voldemar Jannsen). Lehdessä esiteltiin käsite "virolainen" entisen "talonpojan" sijaan. Syntyi laulukuoroja. Vuonna 1869 järjestettiin laulujuhlat Tartossa. Juhliin osallistui tuhat laulajaa ja soittajaa sekä 12 000 katsojaa (nykyään kasvava perinnetapahtuma virolaisessa kulttuurissa). 1870 alkoi uusi kansallinen liike, jonka näkyvimpiä hahmoja olivat Carl Robert Jakobson, Juhan Kurri ja monet muut. He alkoivat koota yhteen kansanlauluja ja antiikkiesineistöä. Sama liike loi perustan 1800- ja 1900-lukujen taitteen merkittäville muutoksille kansallispukujen käytössä. Savupiippu, pöydät, lattiat ja suuret ikkunat tulivat virolaisten asuinrakennuksiin.

Friedrich Reinhold Kreutzwaldin monumentti Võrussa.

Kansallinen kulttuuri ja valtion asema

Konrad Mägi "Sügismaastik".

1800- ja 1900-lukujen taitteessa teollistuminen ja kaupunkien nopea kehitys johtivat kulttuurin nykyaikaistumiseen. Venäjän vallankumouksen aikana vuosina 1905 ja 1907 alkoi toinen merkittävä virolainen kansallisen liikehdinnän aalto kohti riippumattoman valtion asemaa. Taustalla oli jälleen baltiansaksalainen kulttuuri, mutta myös varsin kypsiä virolaisia kirjailijoita ja taiteentekijöitä löytyi. Muun muassa "Noor-Eesti"-ryhmittymä (jäseniä: Eduard Vilde, August Kitzberg, Juhan Liiv, Anna Haava, Gustav Suits ja muut) oli ottanut tavoitteekseen Viron kansallisen kehityksen, iskulauseenaan - "Olkaamme virolaisia, mutta myös eurooppalaisia!". Vuonna 1913 valmistui Tallinnan oopperatalo.

Leijonapatsas kartanoalueella Tartumaalla.

Virolainen punaherukkakiisseli.

Itsenäisyys vuonna 1918 antoi mahdollisuuden valtiollisen tuen luomiseen Viron kansallisille laitoksille. Koulutus sekä viron kielen opetus ja tutkimus järjestäytyi. 1932-1937 julkaistiin "Viron tietosanakirja" ja 1938 perustettiin Viron tiedeakatemia. Kansallisen pääoman ja kulttuuripolitiikan tuella syntyi ammattimaista taidetta. Kirjailijoiden liitto perustettiin vuonna 1922. Muita merkittäviä kirjailijoiden ryhmittymiä olivat Siuru, Tarapita ja Arbujad. Vuonna 1923 ilmestyi lehti Looming. August Gailit, Friedebert Tuglas, A. H. Tammsaare ja muut kirjoittivat taiteelliselta arvoltaan korkeatasoista proosaa. Tartoon perustettiin Pallaan taidekoulu, ja virolainen taide kehittyi aikaisempaa modernimpaan suuntaan. Musiikin kehityksen kannalta keskeisiä henkilöitä olivat Artur Kapp, Heino Eller, Eduard Tubin, Mart Saar ja muut. Itsenäisen maan sosiaalisessa elämässä oli myös urbaaneja vaikutteita ja syntyi kodukaunistamine-liike. Konstantin Pätsin hallinto keskittyi virolaisen kasvatuksen kehittämiseen.

Neuvostoaikana

Muistolaatta Viron ensimmäiselle animaatioelokuvalle ("Kutsu-Juku seiklusi").

Kulttuurin ja koulutuksen kehitys keskeytyi kun Viro liitettiin Neuvostoliittoon vuonna 1940. Alkoi ideologisen valvonnan aika. Taiteessa ja kirjallisuudessa hahmottui niin kutsuttua sosialistista realismia. Virolainen kulttuuri haarautui ulkomaille - Ruotsista, Kanadasta ja muualta tarttui vaikutteita myöhempään virolaiseen yhteiskuntaan. Neuvostoviranomaisten painostuksen alla kehittyi kansalaisten keskuudessa henkinen paineensietokyky, joka oli kuitenkin avoin kompromisseihin. Jaan Krossin teokset ovat esimerkkejä tuon ajan elävästä kuvittelusta. Neuvostoliiton aikaiselle virolaiselle kirjallisuudelle yleisesti ominaisia tunnuspiirteitä ovat kirjoittaminen rivien välistä ja eräänlainen kissa-hiiri-peli Glavlitigan sensuuria vastaan. 1960 sana vapautui hieman ja Paul-Eerik Rummo, Jaan Kaplinski, Hando Runnel, Viivi Luik sekä muut muodostivat Kassetipõlvkond-runoilijakunnan. Juhan Viiding kuuluu 1970-luvun rakastetuimpien virolaisten runoilijoiden joukkoon. Proosaa päivitti omalta osaltaan vain 19-vuotiaana esikoisromaaninsa julkaissut Mati Unt. Taiteessa pallaslainen perinne kesti 1960-luvulle. Sittemmin omaksuttiin avantgardelaisempi lähestymistapa (esim. Jüri Arrak, Tõnis Vint, Ando Keskküla, Leonhard Lapin). Inspiraatiota ammennettiin myös tekniikasta ja avaruudesta (esim. Elmar Kits, Nikolai Kormašov). 1970-luvulla tuli takaisin perinteisempi ja realistisempi maalaustaide (esim. Olev Subbi, Aili Vint, Malle Leis). Viranomaisten viileästä suhtautumisesta huolimatta jazz palasi Viroon. Vähän myöhemmin myös rockmusiikki teki paluun. Gustav Ernesaks, Ester Vuori, Eino Tamberg, Tormis Veljo, Arvo Pärt ja muut jättivät virolaiseen ääniteollisuuteen merkittävän jäljen.

Viron kulttuuri nykyään

Virossa on erittäin vilkas kansankulttuuri. XIX tanssijuhla vuonna 2014.

Kansantanssiesitys, Vanemuise väike maja, Tartto.

Perinteisellä kiikulla keinumista juhannuksena Keemussa.

Modernilla virolaisella kulttuurilla on vahvat siteet ympäröivään maailmaan. Luova talous ja tuotanto, uudenlaiset taidemuodot sekä teknologian kehitys ja tutkimus muuttuvat nopeasti globalisoituvassa maailmassa.

Perinteisempi populaarikulttuuri ei kuitenkaan ole hävinnyt. Esimerkiksi Viron tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008, yhteensä noin 73 000 ihmistä osallistui virolaista kansankulttuuria edistävään toimintaan. Tästä joukosta 39 000 oli kuoromusiikin ja 18 000 kansantanssin harrastajia. 4 000 ihmistä soitti jotain instrumenttiä ja 2700 heistä kuului johonkin soittokuntaan. Vuonna 2008 Virossa toimi 1 400 kuoroa, 1 200 kansantanssiryhmää ja lähestulkoon 350 amatööriteatteria tai näyttelijäryhmää. Käsityöpiirejä oli 230, kansanmusiikkiyhtyeitä 200 ja runoryhmiä 125. Näiden lisäksi oli myös yli 130 muuta musiikin ja taiteen ryhmää ja yhteisöä.

Uusi itsenäistyminen on vaikuttanut arkkitehtuuriin ja rakentamiseen Virossa. Suurten liiketilojen tarve ja nuorten suunnittelijoiden esiinmarssi ovat käynnistäneen rakennusbuumin. Rakentaminen on keskittynyt erityisesti Tallinnaan ja sen lähiympäristöön. Rotermannin korttelin suunnittelua voidaan pitää esimerkkinä modernista virolaisesta arkkitehtuurista. Ajoittain arkkitehtuuriset ratkaisut ovat kuitenkin herättäneet myös jyrkkää arvostelua ihmisten keskuudessa, kuten Tarton Kaubamaja.

Maalaustaiteessa esille ovat nousseet Alice Kask, Marko Mäetamm, Navitrolla ja Kaido Ole sekä grafiikassa Peeter Allik. Valokuvaus (Peeter Laurits), installaatio, performanssi ja video (Jaan Toomik) ovat erottuneet omiksi taiteenaloikseen. Vuonna 1992 perustettiin Viron kansallisen taiteen keskus ja taidemuseo Kumu avattiin vuonna 2006.

Virolaisen elokuvateollisuuden tunnettuja nimiä ovat esimerkiksi Arvo Iho (Karhun sydän), Sulev Keedus (Georgica), Elmo Nüganen (Nimet marmoritaulussa), Ilmar Raag (Luokka) ja Veiko Õunpuu (Syyspallo, Pyhän Tõnun kiusaaja). Elokuvan teossa kansainvälinen yhteistyö on lisääntynyt. Priit Pärna on vienyt virolaisen animaation maailmankartalle. Heiki Ernitsan ja Janno Põldman yhteistyö animaation saralla on saavuttanut suosiota. Myös Viron taideakatemia on aloittanut animaation opetuksen.

Menestynein vironkielinen nykykirjailija on Andrus Kivirähk. Tunnettujen kirjailijoiden joukkoon kuuluvat myös Indrek Hargla, Tõnu Õnnepalu ja yhä edelleen Jaan Kaplinski. Kirjallisuudessa ei varsinaisesti ole vallitsevaa ja selkeästi erottuva tyylisuuntaa (post-postmodernismi). Runoutta hallitsee onnistuneesti vapaa jae (Contra, Kristiina Ehin, Kivisildnik, Jürgen Rooste, Wimberg ja muut).

Chalice Faustina Von Krahlin teatterissa.

Teatteri NO99 Tallinnassa on virolaisen teatteritaiteen uusi tulija. Merkittäviä teatteritoiminnan kehittäjiä ovat Peeter Jalakas, Tiit Ojasoo, Ene-Liis Semper, Hendrik Toompere, Uku Uusberg ja muut. Näyttämötaiteilijat saavat myös tavallisesti osakseen paljon näkyvyyttä televisiossa.

Kansanmusiikki Virossa on kokenut nykyaikana suuren mullistuksen. Musiikkia käytetään niin opetuksen, kuin myös oppimisen apuvälineenä. Uusia musiikkifestivaaleja (Viljandi Pärimusmuusika Festival, Viru Folk jne.) on kehittynyt ja virolaisen musiikin kuulijakunta on laajentunut. Kuitenkin myös perinteisellä musiikilla on edelleen yleisöä.

Yhä enemmän ja enemmän kiinnitetään huomiota Viron venäläiseen kulttuuriin.

Lahjoitusvaroilla on tärkeä rooli virolaisen kulttuurin rahoituksessa.

Kulttuurin kulutus

Vuonna 2007 tutkittiin 20–64 vuoden ikäisten virolaisten kulttuurin kulutusta. 94% korkeasti koulutetuista, 85% keskiasteen koulutuksen omaavista ja 69% peruskoulun käyneistä oli vieraillut kulttuurilaitoksessa tai -tapahtumassa. Kaikkein suosituinta oli teatterissa tai konsertissa käynti. Museossa, näyttelyssä, kirjastossa tai elokuvissa käynti oli seuraavaksi suosituinta. Kaikkein vähiten suosittuja kyselyyn vastanneiden henkilöiden keskuudessa olivat urheilukilpailut. Korkean koulutustason omaava ryhmä oli vieraillut museon näyttelyssä melkein kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin peruskoulun käyneet. Pienin ero (vain 10%) korkeasti koulutettujen ja peruskoulun käyneiden välillä oli urheilutapahtumaan osallistumisessa.

Pohjoismaiden tavoin Virossa käytetään enemmän rahaa kulttuuriin kuin muualla Euroopassa keskimäärin. Vuoden 2013 Eurobarometri-tutkimuksen mukaan Virossa käytiin huomattavasti enemmän konserteissa ja teatteriesityksissä kuin muissa Euroopan maissa. Samalla tiedetään, että käsityö ja tanssi ovat myös hyvin suosittuja. Lisäksi Viron asukkaat käyttävät kulttuurin kulutuksessa aktiivisesti internetiä.