Tämä on suositeltu artikkeli.

Vincent van Gogh

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hakusana ”Van Gogh” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Vincent van Gogh
Omakuva, 1888.
Omakuva, 1888.
Henkilötiedot
Koko nimi Vincent Willem van Gogh
Syntynyt30. maaliskuuta 1853
Zundert, Alankomaat
Kuollut29. heinäkuuta 1890 (37 vuotta)
Auvers-sur-Oise, Ranska
Ammatti taidemaalari
Taiteilija
Ala maalaustaide
Taidesuuntaus postimpressionismi
ekspressionismi
Kuuluisimpia töitä
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Vincent Willem van Gogh (holl. Vincent_willem_van_gogh.ogg [ˈvɪnsɛnt ˈʋɪləɱ vɑŋ ˈɣɔx]; (ohje) 30. maaliskuuta 1853 Zundert, Pohjois-Brabant, Alankomaat – 29. heinäkuuta 1890 Auvers-sur-Oise, Val-d’Oise, Ranska) oli alankomaalainen postimpressionistinen taidemaalari. Vaikka hän oli elinaikanaan käytännössä tuntematon, kuolemansa jälkeen häntä on pidetty ja edelleen pidetään yhtenä tärkeimmistä eurooppalaisista kuvataiteilijoista. Hänen teoksillaan oli suuri vaikutus ekspressionismin ja fauvismin syntyyn, kuten myös merkittävään osaan muusta 1900-luvun taiteesta. Hänen teoksistaan on maksettu ennätyssummia, ja myös hänen töidensä näyttelyt ovat hyvin suosittuja.

Van Goghin maalaustyylin tunnusomaisia elementtejä ovat huomionkiinnittävät värit, voimakas siveltimenkäyttö ja ääriviivoin rajatut muodot.

Taiteilijana Van Gogh oli suureksi osaksi itseoppinut. Uransa alkuvuosina Van Gogh asui Hollannissa, missä hän piirsi ja maalasi lähinnä maalaisia työssään. Hän muutti Ranskaan vuonna 1886 ja samalla hänen väripalettiinsa tuli kirkkaita värejä aiempien harmaiden sijaan. Van Gogh teki lähes 900 maalausta ja 1 100 piirustusta kymmenvuotisen taiteilijanuransa aikana. Viimeisinä vuosinaan hän sairastui psyykkisesti ja teki lopulta itsemurhan.

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vincent Willem van Gogh syntyi 30. maaliskuuta 1853 Groot Zundertin kylässä Hollannissa Pohjois-Brabantissa lähellä Belgian rajaa. Hän oli Theodorus van Goghin ja Anna Cornelia Carbentusin kuusilapsisen perheen ensimmäinen lapsi. Vincentin isä ja isoisä olivat molemmat pappeja.[1] Isä oli luonteeltaan ankara ja äiti aikalaisten mukaan ”liikuttava ihminen”. Van Goghin suku kuului niin sanottuun Groningenin puolueeseen, hollantilaisreformoidun kirkon vapaamieliseen siipeen.[2]

Vincentin sedistä kolme oli menestyneitä taidekauppiaita. Sisaruksista tärkeimmäksi Vincentin elämässä tuli myöhemmin neljä vuotta nuorempi Theo van Gogh. Täsmälleen vuosi ennen Vincentin syntymää perheeseen oli syntynyt kuolleena poika, jolle oli annettu nimeksi niin ikään Vincent Willem. Lapsena Vincent joutuikin kävelemään joka sunnuntai hautakiven ohi, jossa oli hänen nimensä ja syntymäpäivänsä.[3]

Kouluaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vincent kävi vuosina 1860–1861 kyläkoulua Zundertin kylässä. Vuonna 1861 isä siirsi hänet siskon kanssa yksityisopetukseen.[4] Vincent lähetettiin 12-vuotiaana sisäoppilaitokseen Zevenbergeniin 20 kilometrin päähän. Siellä hän kiinnostui lukemisesta. Hänen kirjallinen makunsa oli laaja: hänen suosikkejaan olivat esimerkiksi William Shakespearen tuotanto ja Harriet Beecher Stowen Setä Tuomon tupa.[5] Kansakoulun jälkeen hän siirtyi 1866 keskikouluun Tilburgissa. Sen hän jätti kesken maaliskuussa 1868.[6]

Nuorena poikana Vincent oli pidetty, vaikkakin itsepäinen ja temperamenttinen.[5] Hän muisteli varhaisvuosiaan myöhemmin kirjeessään veljelleen Theolle kuitenkin onnettomina: ”Minun nuoruuteni oli --- synkkä, kylmä ja hedelmätön.”[6]

Työ taidegalleriassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Van Gogh ainoassa tunnetussa valo­kuva­muoto­kuvassa 19-vuotiaana.[7]

Jätettyään koulun Van Gogh meni 16-vuotiaana heinäkuussa 1869 oppipojaksi Haagiin Goupil & Cien taidekaupan taidegalleriaan, jonka hänen setänsä Cent omisti. Taidegalleriassa hän tutustui 1800-luvun salonkitaiteeseen ja hollantilaisiin maisemamaalauksiin.[8] Siellä hän tuli jälleen läheiseksi Theo-veljensä kanssa, ja he alkoivat kirjoitella toisilleen. Veljekset kävivät tiivistä kirjeenvaihtoa Vincentin kuolemaan saakka.[9]

Van Gogh sai 20-vuotiaana siirron Goupilin Lontoon-osastoon. Hän viihtyi Lontoossa mutta koki siellä ensimmäiset sydänsurunsa, kun hänen ihastuksensa, vuokraemännän tytär, ei tuntenut häntä kohtaan samoin. Van Gogh otti tapauksen niin raskaasti, että hänen sukulaisensa huolestuivat hänestä. Van Gogh siirrettiinkin Lontoosta Pariisiin 1875.[10]

Uskonnollinen vaihe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisissa Van Goghin uskonnollisuus voimistui, ja hän siteerasi Raamattua entistä useammin kirjeissään veljelleen. Hän asui Montmartrella brittiläisen työtoverinsa kanssa. Van Gogh kiinnitti aiempaa vähemmän huomiota työnsä hoitamiseen taideliikkeessä, joten hänet erotettiin vuoden 1876 alussa. Van Gogh oli siten 23-vuotiaana työtön eikä tiennyt, mitä tekisi seuraavaksi. Hän palasi Englantiin Ramsgateen ja sai töitä sisäoppilaitoksen opettajana. Hän opetti ranskaa, saksaa ja aritmetiikkaa ja valvoi poikia koulupäivän jälkeen. Muutaman kuukauden jälkeen hän otti opettajantyön myös Isleworthissa, jossa hän pääsi opettamaan Raamattua ja toisinaan myös saarnaamaan paikallisessa metodistikappelissa.[11]

Van Gogh palasi Hollantiin joulukuussa 1876 ja jätti vanhempiensa kehotuksesta palaamatta Englantiin. Hänen Cent-setänsä järjesti hänelle töitä kirjakaupassa Dordrechtissa. Van Gogh joutui jättämään työt kuitenkin jo neljän kuukauden kuluttua, sillä hän oli käyttänyt työaikansa lähinnä Raamatun kääntämiseen ja piirusteluun.[12] Van Gogh alkoi suunnitella papiksi ryhtymistä ja aloitti vanhempiensa tuella teologian opinnot Amsterdamissa. Kreikanopinnot eivät kuitenkaan sujuneet, joten vuoden kuluttua Van Gogh lopetti. Hän kirjautui kuitenkin maallikkosaarnaajien kouluun Brysselissä vuonna 1878, mutta hän ei saanut lähetystyöpaikkaa sen seurauksena. Hän muutti Etelä-Belgian Borinagen kaivoskaupunkiin saarnaamaan, mikä toikin hänelle kuuden kuukauden kokeilujakson maallikkosaarnaajana. Hän otti Raamatun kehotukset tosissaan ja luopui omaisuudestaan. Hän muutti asumaan kojuun ja nukkui sen lattialla. Hänen perheensä huolestui jälleen, ja Theo ryhtyi suostuttelemaan Vincentiä ryhtymään taiteilijaksi.[13]

Keskusteltuaan veljensä kanssa Vincent vetäytyi pian yhdeksäksi kuukaudeksi eristyksiin. Sen aikana hänen uskonnollinen kiihkonsa laantui ja hänestä tuli järjestäytyneen uskonnon vastustaja. Samalla hän oli tehnyt päätöksen ryhtyä taiteilijaksi. Hän aloitti piirtelemällä paikallisia kaivosmiehiä. Hän yritti etsiä itselleen taideopettajaa, ja Theo tarjoutui tukemaan häntä.[14]

Taiteilijan ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taideopinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Van Gogh kävikin ajoittain lyhyitä aikoja taideopinnoissa, hän oli suurimmaksi osaksi itseoppinut. Hän piirsi harjoituksen vuoksi satoja yksityiskohtaisia tutkielmia ja harjoitteli asetelmien piirtämistä ja maalaamista.[15] Hän kehitti piirustustaitojaan myös kopioimalla Jean-François Millet’n, Jozef Israëlsin sekä muiden mestarien töitä.[16]

Van Gogh kävi läpi kaksi kertaa Charles Barguen piirustuskurssin, jossa kopioitiin litografioita. Hän kirjoitti veljelleen Theolle vuonna 1881: ”Huolellinen tutkiminen ja jatkuva & toistuva Barquen harjoitusten kopioiminen on antanut minulle näkemystä figuurien piirtämiseen. Olen oppinut mittaamaan ja näkemään ja etsimään pääpiirteitä, niin että Jumalan kiitos, se mikä minusta näytti äärimmäisen mahdottomalta aikaisemmin on tulossa nyt vähitellen mahdolliseksi. En ole enää luonnon edessä niin avuton kuin aikaisemmin.”[17] Van Gogh opiskeli lisäksi Brysselin taideakatemiassa, Haagissa Anton Mauven opissa ja vuodesta 1885 alkaen Antwerpenin taideakatemiassa.[18]

Vaikka Van Gogh ei kurinalaisesta taideopetuksesta välittänytkään, hänen teostensa erikoiset perspektiivit ja kirkkaat värit olivat harkittuja poikkeamia käytännöistä, jotka hän tunsi hyvin.[19]

Uran varhaisvuodet Hollannissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Gogh oli piirrellyt jo lapsena saniaisia, kukkia ja kotinsa esineitä, ja hän oli koristellut kirjeitään piirroksilla. Hänen sukulaisistaan moni oli jo taidealalla, myöhemmin myös Theo-veli. Vincent tarvitsi myös kanavan purkaa tunteitaan ja hollantilaisia maalaisia kohtaan tuntemaansa myötätuntoa.[20]

Taiteilijanuransa alkuvuosina Van Gogh kuvasi paikallisia maalaisia töissään ja arkivaatteissaan. Hän halusi kuvillaan tavoittaa kohteistaan jotain olennaista ja ”herättää vakavia ajatuksia”. Hän kirjoitti: ”Työnteossa olevan maalaisen hahmon piirtäminen... on modernin taiteen tosiydin.”[21]

Van Gogh perusti ensimmäisen ateljeensa borinagelaisen hiilikaivosmiehen tupaan kesäksi 1880. Vuokran hän maksoi isänsä lähettämistä rahoista. Theo lähetti Pariisista grafiikan vedoksia kopioitavaksi ja Haagin Goupilin johtaja anatomian ja perspektiivin oppikirjoja. Syksyllä 1880 Van Gogh muutti brysseliläiseen hotelliin. Hän söi hyvin vähän ja sairastui puutostautiin, minkä takia hänen hampaansa putosivat jo vähän yli kolmenkymmenen vuoden iässä.[22] Hän kirjoittautui Brysselissä kuninkaalliseen taideakatemiaan ja harjoitteli siellä kipsi- ja elävän mallin piirtämistä. Hän kävi myös anatomian seminaareissa ja opetteli mittasuhteiden, perspektiivin sekä valon ja varjon kuvauksen säännöt. Hän ystävystyi taidemaalari Anthon van Rappardin kanssa ja käytti tämän ateljeeta.[23]

Kylväjä, 1881 (Jean-François Millet’n mukaan).

Elämä Brysselissä oli niin kallista, että Van Gogh muutti vanhempiensa luokse Etteniin keväällä 1881. Siellä hän piirsi ahkerasti, esimerkiksi tunnetun teoksensa Kylväjä. Hän rakastui palavasti serkkuunsa Kee Vosiin, joka kuitenkin peloissaan torjui kiihkeän Van Goghin rakkaudentunnustukset. Syvästi rakkaudenkipeä Van Gogh etsiytyi haagilaisen prostituoidun syliin ja muutti itsekin Haagiin. Siellä hän maalasi sukulaisensa, Haagin koulukunnan maalarin Anton Mauven opissa. Van Gogh ei kuitenkaan halunnut harjoitella kipsivaloksilla, ja miehet riitaantuivat. Van Gogh ei myöskään onnistunut saamaan epäkaupallisia teoksiaan myydyksi kaupungissa.[24]

Vincent aikoi viedä naisystävänsä vihille pelastaakseen hänet prostituutiolta, mutta Theo vastusti aietta voimakkaasti. Avioliitto ei lopulta toteutunut, vaikka Vincent jatkoikin naisen ja hänen lastensa kanssa asumista ja heidän elättämistään.[25]

Van Gogh opetteli käyttämään neljästä langasta ja puukehyksestä koottua välinettä, joka helpotti perspektiivin luomista. Hän kiinnostui myös öljyväreistä ja ryhtyi tekemään impastotekniikalla paksuja maalikerroksia, jotka saattoivat hänen myöhemmissä töissään kohota kankaasta jopa senttimetrin. Hänen väripalettinsa oli yhä harmaavoittoinen.[26]

Perunansyöjät, 1885. Van Gogh kuvasi maalauksessa tuolloin mieluisinta aihettaan, maa­seudun rahvasta, ja tavoitteli maan­läheistä kömpelyyttä.[27]

Van Gogh muutti jälleen vanhempiensa luo Nueneniin loppuvuonna 1883. Pyykkihuoneeseen tehdyssä ateljeessaan Van Gogh maalasi ahkerasti maisemia, asetelmia ja maalaisväkeä. Hänen isänsä kuoli keväällä 1885. Van Gogh maalasi ensimmäisen mestariteoksena Perunansyöjät asuessaan Nuenenissa.[28] Hän teki Theo-veljensä kanssa sopimuksen, jonka mukaan Vincent sai Theolta säännöllistä kuukausikorvausta sitä vastaan, että hän luovutti tälle kaikki maalauksensa. Näin hän sai tunteen siitä, että hän oli ansainnut Theolta saamansa avun. Samalla hän kuitenkin arvosteli Theoa liiallisesta kriittisyydestä sekä siitä, ettei tämä etsinyt maalauksille ostajia riittävän aktiivisesti.[29]

Van Gogh jätti Alankomaat lopullisesti kahdeksan kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. Ensin hän meni Antwerpeniin, missä hän opiskeli taidetta muutaman kuukauden ajan. Tuona aikana hän tutki museoissa ja kirkoissa Rubensin värinkäyttöä ja alkoi itsekin käyttää aiempaa kirkkaampia värejä. Helmikuussa 1886 hän muutti Pariisiin.[30]

Pariisissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taide­tarvike­kauppias Père Tanguyn muotokuva, 1887. Maalauksen kirkkaat ja kontrastiset värit ennakoivat Van Goghin Arlesin-kautta. Taustalla on hänen ihailemiaan japanilaisia paino­kuvia.[31]

Vincent asui Pariisissa Theon luona. Theo järjesti aluksi Vincentin lääkärille ja hammaslääkärille, sillä tämän terveys oli heikolla tolalla vuosien laiminlyönnin jälkeen. Pian Theo vuokrasi heille tilavan asunnon Rue Lepiciltä Montmartresta. Vincentin terveys ja mieliala kohenivat Pariisissa nopeasti. Hän kävi kolmen viikon ajan Fernand Cormonin taidetunneilla, joilla hän kehitti erityisesti piirrostekniikkaansa ja tutustui nuoriin ranskalaisiin taiteilijoihin, kuten Émile Bernardiin ja Henri de Toulouse-Lautreciin. Hän hankki maalaustarvikkeita Père Tanguyn kaupasta ja maksoi ne omilla maalauksillaan, joita Tanguy myi Van Goghin kuoltua.[32]

Pariisi oli vuonna 1886 täynnä uutta luovia ihmisiä etenkin taiteen alalla. Kaupungissa Van Gogh tutustui Édouard Manet’n, Edgar Degas’n ja Paul Cézannen sekä impressionistien, pointillistien ja symbolistien maailmaan sekä japanilaisiin vaikutteisiin. Hän oppi tuntemaan Camille Pissarron, Toulouse-Lautrecin, Paul Signacin ja Paul Gauguinin sekä muita avantgarde-maalareita, ja hän tutki heidän töitään ja ideoitaan tarkasti. Tämän seurauksena Van Goghin tyyli muuttui kahden vuoden aikana täysin: hänen töihinsä tuli uutta keveyttä ja valoa, raatavien maatyöläisten tummat hahmot vaihtuivat eloisiin lähikuviin uusista ystävistä ja taiteilijasta itsestään, ja hän alkoi maalata myös rauhallisia kahviloiden sisätiloja ja tuulenvireisiä maisemia.[33] Van Gogh teki tyylillisiä kokeiluja pointillismilla, japanilaisella tyylillä ja etenkin impressionismilla.[34] Impressionismin hän oppi Camille Pissarrolta, joka yhdessä Theon ja Toulouse-Lautrecin kanssa arvosti Van Goghin taidetta ehkä eniten.[35] Jäljittelemällä japanilaisia ukiyo-e-puupiirroksia Van Gogh omaksui kirkkaat värit ja selkeät ääriviivat. Hän hankki satojen vedosten kokoelman ja vertasi japanilaisia mestareita suurimpiin eurooppalaisiin mestareihin kuten Rembrandtiin ja Vermeeriin.[36] Pointillisti Georges Seurat’lta Van Gogh omaksui vastavärit, joita hän käytti myöhäistuotannossaan poikkeuksellisen paljon.[37]

Van Gogh teki Pariisissa kahden vuoden aikana yhteensä noin 200 maalausta. Näistä kukkamaalauksia oli noin 50, asetelmia 35 ja maisemia 50.[38]

Vincent oli alkanut juopotella Pariisissa ja elää epäsiistiä ja häiritsevää elämää. Tämä ahdisti Theoa, joka ei kuitenkaan halunnut häätää veljeään. Hermoromahduksen partaalla roikkunut Vincent päätti itse muuttaa pois Pariisista helmikuussa 1888.[39]

Arlesissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sadon­korjuu Provencessa, 1888. Van Gogh kuvasi valoa hyvin kirkkain värein Arlesissa.

Van Gogh muutti eteläranskalaiseen Arlesin kaupunkiin keväällä 1888. Arlesissa Van Gogh vaikuttui suuresti seudun valosta, väreistä ja luonnosta, joita hän vertasi ”japanilaiseen unelmaan”. Arlesissa Van Goghin taide saavuttikin huippunsa väriloistossaan.[40] Hän oli lakannut tekemästä kankaalle hiilellä luonnoksia ja levitti nyt väriä paksuin vedoin suoraan tyhjälle kankaalle. Tasaisia väripintoja hän täytti omaperäisesti säleikön tai sädekehän muotoisilla kuvioilla.[41] Hän maalasi luonnon lisäksi myös paikallisia asukkaita, vaikka hän ei ollutkaan kovin pidetty kaupungissa. Hänen läheisin ystävänsä oli postinkantaja Joseph Roulin, joka myös toimi perheenjäsenineen usein hänen mallinaan.[42] Lisäksi Van Gogh maalasi Arlesissa elokuussa 1888 ja tammikuussa 1889 useita auringonkukkatöitä, joissa maljakossa on 12–14 auringonkukkaa.[43] Van Gogh arvosti myös yön keinovaloja ja kirkasta tähtitaivasta, ja hän maalasi kesällä 1888 useita yökuvia niin ulkona kuin sisälläkin.[44]

Van Gogh työskenteli kiivaasti ja teki vuoden 1888 aikana ainakin 90 piirrosta ja sata maalausta. Arlesiin sijoitettiin ”Van Goghin vuonna” 1962 litteitä kiviä niille paikoille, joilla Van Gogh maalasi taulujaan. Hän lähetti maalauksiaan Pariisiin Theolle ja puolusteli samalla kovaa työtahtiaan, jota Pariisissa oli arvosteltu. Hän kuitenkin myönsi kirjeissään Theolle olleensa jo romahduksen partaalla.[45]

Keltainen talo (vihreä­ikkunainen), 1888. Tässä Van Gogh asui Arlesissa. Talo tuhoutui toisessa maailman­sodassa.

Aluksi Van Gogh asui hotellissa, mutta hän muutti muutaman kuukauden kuluttua nelihuoneiseen vuokra-asuntoon, jonka keltaisia ulkoseiniä hän erityisesti arvosti. Hän halusi perustaa uuden ”etelän koulukunnan” ja pyysi muita taiteilijoita, kuten Gauguinia, Seurat’ta ja Bernardia, asumaan paikkakunnalle hänen kanssaan.[46] Gauguin saapuikin Arlesiin lokakuussa 1888 Theon rahallisella tuella. Miehet maalasivat paljon yhdessä, vaikka heidän suhteensa olikin välillä vaikea. Gauguin ei pitänyt Van Goghin epäsiisteydestä ja vastavärien käytöstä, vaikka arvostikin tätä taiteilijana suuresti. Gauguin ei myöskään pitänyt Arlesista yhtä paljon kuin Van Gogh. Miehet keskustelivat paljon taiteen teoriasta, ja vuoden loppuun mennessä keskustelut olivat usein riitaisia. Gauguin valitteli Van Goghin arvaamatonta käytöstä ja päätti lähteä Arlesista.[47]

Van Goghin ja Gauguinin ystävyys päättyi riitaan, jonka seurauksena Van Gogh leikkasi palan vasemmasta korvalehdestään irti ja arlesilaisen lehtijutun mukaan kääri sen kangaspalaan ja lahjoitti Rachel-nimiselle prostituoidulle. Vuoden 2016 tutkimuksen mukaan kyseessä ei ollut prostituoitu vaan bordellissa työssä ollut palvelijatar, joka oli todennäköisesti tuttu Van Goghille muista yhteyksistä.[48] Van Goghin luultiin aluksi kuolleen sänkyynsä, mutta hän toipui sairaalahoidossa.[49] Jotkut tutkijat ovat myöhemmin esittäneet, että Paul Gauguin olisi sivaltanut miekalla hänen korvansa irti riidassa bordellin edustalla.[50] Vuoden 2016 tutkimuksen mukaan Van Gogh sai tuona samana päivänä tietää, että hänen veljensä Theo oli menossa naimisiin. Taidehistorioitsija Martin Bailey arvelee, että tämä lisäsi Van Goghin ahdistusta, koska hän pelkäsi menettävänsä Theon henkisen ja taloudellisen tuen. Tämän Bailey arvelee olleen ainakin tärkeä osasyy korvan viiltämiseen.[51]

Mielisairaalassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Van Goghin huone mieli­sairaalassa.

Theo saapui Arlesiin ja vietti Vincentin kanssa pari päivää. Hän totesi Vincentin psyykkiset ongelmat ja oli niiden suhteen pessimistinen.[52] Vincent toipui korvavammastaan ja jatkoi tammikuussa 1889 maalaamista entiseen tapaan. Hän sai kuitenkin vainoharhaisen kohtauksen helmikuussa, ja pian kaupungin asukkaat saivat hänet suljettua lukkojen taakse. Hän meni lopulta toukokuussa potilaaksi Saint-Rémyssä sijainneeseen mielisairaalaan. Sairaalan johtaja diagnosoi hänellä akuutin manian ja hallusinaatioita, jotka aiheuttivat korvan leikkaamisen. Sairaalan lääkärit eivät kuitenkaan tehneet diagnoosia Van Goghista. Jälkikäteen Van Goghin kohtausten syynä on arvioitu olleen skitsofrenia, alkoholismi, kuppa, epilepsia tai maanis-depressiivinen psykoosi.[53]

Sypressien reunustama vilja­pelto, syksyllä 1889. Van Goghin tyyli oli mieli­sairalassa ollessaan usein hyvin väkevää. Taustan vuoret on maalattu lujin yhtenäisin siveltimen­vedoin, mikä koristaa niiden massiivista arvokkuutta. Rivakasti liikkuvat pilvet on kuvattu lennokkailla siveltimen­liikkeillä. Pensaat on maalattu paksulla impastolla ja vilja­pelto lukemattomin ripein päällekkäisin siveltimen­vedoin.[54]

Van Gogh ei saanut mielisairaalassa muuta hoitoa kuin kaksi kylvetystä viikossa. Hänelle annettiin kaksi huonetta, joista toisessa hän saattoi maalata. Hän sai maalata myös ulkona, ja hän kiinnostui etenkin sypressipuista, jotka hän kuvasi liekinomaisesti maasta nousevina. Myös hänen kuvaamansa pilvet, puut, kukkulat ja rotkot oli väkevästi kuvattu.[55]

Van Gogh sai uuden kohtauksen kesällä 1889 vierailtuaan Arlesissa, ja hän ilmeisesti yritti itsemurhaa. Hän toipui hitaasti eikä lähtenyt huoneestaan kahteen kuukauteen. Hänen tahtonsa maalata säilyi kuitenkin vahvana, ja hän teki sairaalassa kaksi maalausta viikossa toistuvista kohtauksistaan huolimatta.[56] Hän alkoi kuitenkin haluta pois sairaalasta, jossa hän ei tuntenut pystyvänsä parantumaan. Hänen taiteilijaystävänsä eivät halunneet ottaa häntä asumaan kanssaan, mutta lopulta auversilainen lääkäri Paul Gachet järjesti hänelle asunnon ja alkoi hoitaa häntä.[57]

Viimeinen vuosi ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Auversin kirkko, kesäkuu 1890.

Van Goghin vielä asuessa Saint-Rémyn mielisairaalassa avantgarde-lehti Mercure de France julkaisi alkuvuonna 1890 ensimmäisen hänestä kirjoitetun lehtiartikkelin. Siinä nuori taidekriitikko G. Albert Aurier ylisti Van Goghia, jonka töitä hän oli nähnyt Theon kotona ja Père Tanguyn kaupassa. Aurier korosti etenkin Van Goghin töiden yletöntä voimaa ja hermostuneisuutta sekä niiden häikäiseviä värejä. Van Gogh oli kiusaantunut artikkelista sen hänelle suoman ylistyksen vuoksi ja vähätteli omaa merkitystään muihin taiteilijoihin kuten Gauguiniin nähden. Pian artikkelin julkaisun jälkeen ensimmäinen Van Goghin työ, Punainen viinitarha, myytiin näyttelyssä Brysselissä. Ostaja oli belgialainen taiteilija Anna Bock.[58]

Van Gogh matkusti Pariisiin toukokuussa 1890 toivuttuaan uusimmasta kohtauksestaan. Pariisissa hän asui Theon ja tämän vaimon luona kolme päivää ja oli vaimon kuvauksen mukaan hyvässä kunnossa ja hyväntuulinen. Pariisista hän jatkoi Auvers-sur-Oisen kylään tohtori Paul Gachetin luo. Siellä hän alkoi jälleen maalata ahkerasti. Hän piti aluksi Gachetista ja teki tästä muotokuviakin, mutta alkoi myöhemmin pitää tohtoria sairaampana kuin itseään. Hänen viimeisiksi jääneissä töissään on aiempaa ahdistuneempi tunnelma.[59]

Vincentin ja Theon haudat Auversissa.

Van Gogh ampui oman kertomansa mukaan itseään vatsaan sunnuntaina 27. heinäkuuta 1890 maatalon pihalla Auversissa. Hän käveli takaisin matkakotinsa huoneeseen, mistä isäntä löysi hänet makaamasta sängyltä. Theo matkusti paikalle ja istui Vincentin kuolinvuoteen äärellä keskustellen pitkään tämän kanssa. Vincent van Gogh kuoli 36 tuntia ampumisen jälkeen keskiyön jälkeen tiistaina 29. heinäkuuta. Hänet haudattiin Auversiin.[60] Theo murtui veljensä kuolemasta ja kuoli itsekin seuraavan vuoden tammikuussa, alle kuusi kuukautta Vincentin jälkeen. Hänen jäännöksensä siirrettiin Vincentin viereen 23 vuotta myöhemmin.[61]

Van Goghin ampumisesta on olemassa vain hänen itsensä kuvaus, eikä asetta löydetty, ja jotkut ovat epäilleet kertomuksen todenperäisyyttä. Kaksi yhdysvaltalaistutkijaa esitti vuonna 2011, että Van Goghia olisikin ampunut kaksi teinipoikaa.[62][63] Vuonna 2016 Van Gogh -museo asetti näytteille aseen, jolla hänen uskotaan ampuneen itsensä. Ase löytyi vuonna 1960 kyseiseltä pellolta ja oli ennen näytteille asettamista yksityiskokoelmassa.[64]

Tyyli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Goghin maalaustyylin tunnusomaisia elementtejä ovat huomionkiinnittävät värit, voimakas siveltimenkäyttö ja ääriviivoin rajatut muodot. Hänen siveltimenkäyttönsä oli ajoittain pointillisista.[65]

Taiteilijanuransa alkuvuosina Van Gogh tutki ja kopioi mestareiden, etenkin Jean-François Millet’n, teoksia, mutta hänen muotokielensä oli jo omaperäinen. Van Gogh oli mieltynyt vaatimattomiin aiheisiin: karuihin maisemiin, köyhien arkielämään ja tavallisiin esineisiin. Hän oli itsekin kokenut paljon taloudellisia vaikeuksia, ja hän tunsi aina syvää myötätuntoa köyhiä kohtaan. Hänen paletissaan oli etenkin aihepiiriin sopivia tumman ruskeita sävyjä, ja piirroksissaan hän käytti syvän mustia tiiviitä ja raskaita varjostuksia. Opettajaltaan Mauvelta hän omaksui valohämyn, josta kirkkaat sävyt puuttuivat kokonaan. Hän kirjoitti pyrkimyksestään realismiin: ”Saan jotain merkittävää aikaan vain, jos paneudun piirtämiseen perusteellisesti ja tosissani, ja jos pyrin aina kuvaamaan todellisuutta.” Toisaalta hän kirjoitti vähän myöhemmin Theolle pelkän todellisuuden jäljentämisen riittämättömyydestä: ”Osaisinpa vain ilmaista, miltä minusta tuntuu”[66] ja ”Haluan koskettaa ihmisiä taiteellani. Haluan heidän sanovan, ’Hän tuntee syvällisesti, hän tuntee hellästi’.”[67]

Van Goghille tyypillistä kuva­sommittelua, paksujen värien levitystä, tummia ääri­viivoja ja puhtaita värejä maalauksessa Auversin taloja, 1890.

Van Gogh kehitti postimpressionistisen tyylinsä vuosien 1886 ja 1888 välillä Pariisissa, jossa hän omaksui valoisan ja kirkkaan väripaletin. Hän oli maalatessaan spontaani, vaistonvarainen ja nopea pyrkiessään vangitsemaan ilmiön tai ohikiitävän tunnetilansa.[65] Hän kirjoitti: ”On parempi olla uskalias vaikka tekisikin silloin paljon virheitä, kuin ahdaskatseinen ja yliharkitsevainen.”[67]

Kuvasommittelussaan Van Gogh korosti lävistäjää samaan tapaan kuin japanilaisissa puupiirroksissa tehtiin.[68] Van Goghille oli tyypillistä kuva-alan jakaminen vaakasuikaleiksi tai suuriksi kolmioiksi, jotka hän yhdisti voimakkaasti pakenevilla viivoilla. Vasemmalle eteen hän sijoitti usein tumman kohteen voimistamaan syvyysvaikutelmaa ohjaamalla katsojan katsetta. Keskialalle hän sijoitti pääkohteen. Horisontin hän sijoitti usein korkealle. Hän käytti myös tiettyjen väriyhdistelmien perspektiivisiä ominaisuuksia syvyysvaikutelman vahvistamiseksi tai vähentämiseksi.[69]

Yökahvila (1888), jossa Van Gogh sanoi halunneensa ilmaista ”punaisen ja vihreän avulla ihmisyyden hirveimpiä into­himoja”.[70]

Van Goghin myöhäistuotannossa erityisen keskeisen merkityksen sai rakenne, osien jäsennys kokonaisuudeksi. Tummilla ääriviivoilla hän sitoi monivärisistä pisteistä koostuvat pinnat konkreeteiksi muodoiksi.[71] Värejä Van Gogh käytti tunteiden ilmaisuun:[68] ”Yritän ilmaista punaisen ja vihreän kautta ihmiskunnan hirmuisia intohimoja.”[67] Keltaista hän rakasti, ja se edusti hänelle aurinkoa.[67]

Provencessa 1888–1889 Van Gogh pyrki vangitsemaan kankaalle etenkin valon ja varjojen vaikutuksen ja maalasi siksi mielellään keskipäivällä. Hän käytti vaaleita värejä, joita hän levitti sekoittamattomina kankaalle erivahvuisina viivoina ja kaarina, ja jäsensi ne ohuin ääriviivoin ja loi niistä vastaväreillä kontrasteja. Hän käytti voimakkaita siveltimenvetoja myös välittääkseen käsityksen taiteilijan omista voimakkaista tunteista. Väriä hän levitti usein hyvin paksulti.[72]

Merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Goghin taide alkoi herättää laajempaa kiinnostusta hänen kuoltuaan. Fauvistit ja saksalaiset ekspressionistit löysivät Van Goghin ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja hänestä tuli modernin taiteen suunnannäyttäjä.[73] Van Goghilla oli suuri vaikutus 1900-luvun taiteilijoihin ja taidesuuntauksiin.[74] Van Goghia pidetään nykyisin yleisesti yhtenä Hollannin suurista taiteilijoista ja ehkä jopa maailman arvostetuimpana taiteilijana.[65] Van Goghin taiteesta on maksettu ennätyssummia, ja myös hänen näyttelynsä ovat olleet ennätyksellisen suosittuja.[65] Hänestä on myös tullut kärsivän taiteilijan arkkityyppi.[74] Hänen legendaansa ovat rakentaneet hänen köyhyytensä, itsensä vahingoittaminen, henkinen romahdus, itsemurha ja se, ettei hänen epätavallista lahjakkuuttaan tunnistettu, vaan hänet torjuttiin omana elinaikanaan.[65]

Mielenterveys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Goghin mielenterveyden historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vincent van Gogh kärsi viimeisten kahdenkymmenen elinkuukautensa aikana psyykkisestä sairaudesta, ja häntä on tutkittu usein siltä kannalta, miten sairaus vaikutti hänen elämäänsä.[75]

Nuorena Vincent van Gogh oli luonteeltaan vaikea, sulkeutunut ja vetäytyvä, mutta luontoa ja eläimiä hän rakasti. Kylällä hänet tunnettiin hyväsydämisenä ja ystävällisenä.[76] Van Gogh oli normaali ja sosiaalinen nuori mies kesään 1874 asti, jolloin hänestä tuli kiihkouskonnollinen. Sitä seuraavinakaan vuosina hänen kirjeissään ei tosin ole merkkejä mielenhäiriöistä tai syvästä masennuksesta. Hänen käyttäytymisensä oli silti ympäristön mielestä jo hyvin poikkeavaa ja epäsosiaalista vaikkakin epäitsekästä.[77] Vanhemmat olivat huolissaan Vincentistä, koska tämä oli aina allapäin.[78] Vincentin kirjeissä veljelleen on nähtävissä kohonnutta toimeliaisuutta, mutta ei kuitenkaan sairaalloista kiihkoa eli maniaa. Kirjeet ovat kuitenkin usein ylipitkiä, mikä saattaa lääketieteen tohtori Erkki Kivalon mukaan kertoa sairaalloisesta piirteestä.[79] Vuonna 1885 Van Gogh näki itsekin aiemman uskonnollisuutensa ohimenneenä sekavuustilana, eikä osoittanut persoonallisuudessaan vielä mitään patologista suuntaa.[80]

Van Gogh sai ensimmäisen lievän kohtauksensa keväällä 1887 Pariisissa. Hän oli muuttunut hermoherkäksi ja alkanut käyttää runsaasti alkoholia.[81] Psykiatri Karl Jaspersin mukaan Van Goghin mielisairaus alkoi viimeistään keväällä 1888. Van Gogh sai ensimmäisen vakavan kohtauksensa lopulta joulukuussa 1888 Arlesissa ja joutui sairaalahoitoon.[82]

Diagnoosit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arlesin sairaalan johtajan diagnoosi Van Goghille oli ”äkillinen kiihkotila ja yleinen sekavuus”. Van Goghia hoitaneen lääkärin Felix Reyn mukaan kyse niin vuodenvaihteessa kuin keväälläkin 1889 oli ”epileptisistä kriiseistä”. Saint-Rémyn johtaja uskoi myös epilepsiaan selityksenä. Loppuaikoina Van Goghia hoitanut hermolääkäri Paul Gachet puolestaan mahdollisesti uskoi tärpättimyrkytykseen ja auringonpistokseen.[83]

Ehdotettuja diagnooseja Van Goghille 1900-luvun alkupuolen lääketieteellisessä kirjallisuudessa olivat paitsi epilepsia, myös epileptoidinen psykoosi, skitsofrenia, neurastenia, aivokasvain, psykopatia, syfiliittinen (kuppaan liittyvä) skitsoidis-epileptinen tila, syfiliittinen aivokalvo-aivotulehdus, vaiheittainen harhamielisairaus, krooninen auringonpistos ja keltaisen värin vaikutus.[84] 1940-luvun jälkeisiä ehdotuksia ovat olleet esimerkiksi maanis-depressiivinen psykoosi, temporaali-epilepsia ja krooninen digitalismyrkytys.[85] Lääketieteen tohtori Erkki Kivalo (1989) pitää selvänä, että Van Goghin sairaus vuosina 1888–1890 oli epilepsia.[86] Epilepsian syitä saattoi olla monia: esimerkiksi vaikea synnytys tai kuppa, joka Van Goghilla tiedetään olleen.[87]

Van Goghin suvussa ei ollut varsinaista sukurasitusta mielisairauksiin tai epilepsiaan. Hänen pikkusiskonsa Wilhelmien tosin sairastui skitsofreniaan. Theon kuolemaan johtaneiden terveysvaivojen takana oli ehkä hermoston syfilis.[88]

Sairauden vaikutus taiteeseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Goghin sairauskohtaukset katkaisivat hänen työskentelynsä useasti, kerran jopa kuukausiksi.[89] Toisaalta monet tutkijat ovat nähneet sairauden myös edesauttaneen hänen tyylinsä kehittymistä ja aiheuttaneen monet tyylin erityispiirteistä.[90] Toisaalta joidenkin tutkijoiden mukaan Van Goghin työt mielenhäiriön vallassa olivat hajanaisia ja niistä oli kadonnut todellisuudentaju.[89]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Gogh teki lähes 900 maalausta ja 1 100 piirustusta kymmenen vuoden taiteilijanuransa aikana.[91] Hän teki yli 40 omakuvaa, Rembrandtin jälkeen eniten suurista taiteilijoista. Hän signeerasi teoksensa ”Vincent”, mitä hän perusteli sillä, että hänen sukunimeään ei osattu Ranskassa ääntää.[92]

Vehnäpelto ja variksia, 1890, joidenkin arvelujen mukaan Van Goghin viimeinen maalaus.

Ei tiedetä, mikä jäi Van Goghin viimeiseksi maalaukseksi. Heinäkuussa Auversissa maalattu Vehnäpelto ja variksia on yksi ehdokas. Myös jompikumpi Charles-Francois Daubignyn pihasta tehdyistä maalauksista, Chaponvalin taloista tehty maalaus, tai Puun juuria ja runkoja -niminen maalaus saattaa olla hänen viimeisensä. Hänen viimeinen omakuvansa oli Omakuva parrattomana syyskuulta 1889.[93]

Van Goghin yli 2 000 teoksesta 85:n olinpaikkaa ei tiedetä. Osa saattaa olla tallessa yksityiskokoelmissa, mutta osa voi olla lopullisesti kadonnut.[94] Muutama teos on varkailla.[95] Kuusi Van Goghin teosta on tuhoutunut niiden lisäksi, jotka Van Gogh itse hävitti varhaisvuosinaan.[96]

Kokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen museo, jonka kokoelmiin kuului Van Goghin teos, oli Rotterdamissa sijaitseva Museum Boijmans van Beuningen, joka hankki vuonna 1899 erään tämän piirustuksen vuodelta 1885 ja sai vuonna 1903 yksityisenä lahjoituksena maalauksen Poppeleita Nuenenin lähellä. Ensimmäisten joukossa oli myös Helsingissä sijaitseva Ateneum, johon hankittiin taiteilijan viimeisiin maalauksiin kuuluva Katu, Auvers-sur-Oise (1890) vuonna 1903.[97] Suurin kokoelma Van Goghin töitä on Amsterdamin Van Gogh -museossa, jonka pysyvässä näyttelyssä on yli 200 maalausta ja 500 piirrosta.[98] Toiseksi suurin kokoelma on Hollannin Otterlon Kröller-Müller-taidemuseossa, jossa on 91 maalausta ja yli 180 piirrosta.[99]

Myyntitietoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tohtori Gachet’n muotokuva, 1890. Kallein myyty Van Goghin teos.

Van Gogh sai elämänsä aikana myytyä vain yhden teoksen.[100] Hänen kuolemansa jälkeen hänestä on tullut yksi maailman halutuimmista taiteilijoista.[95]

Toistaiseksi kalleimmalla hinnalla myyty Vincent van Goghin taulu on vuonna 1890 maalattu Tohtori Gachet’n muotokuva. Se myytiin huutokaupassa vuonna 1990 japanilaiselle liikemiehelle Ryoei Saitolle 82,5 miljoonan dollarin hintaan, mikä oli aikanaan maailmanennätys. Van Goghin omakuva Muotokuva taiteilijasta parrattomana (1889) myytiin 71,5 miljoonalla vuonna 1998.[101]

Värien muuttuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Goghin maalaukset ja mustepiirrokset olivat tuoreina värikkäämpiä ja kontrastisempia kuin nykyisin yli sata vuotta niiden maalaamisesta. Taiteilijan käyttämä punainen väriaine on vuosikymmenten saatossa haalistunut, minkä seurauksena joidenkin maalausten violetit ja lilat pinnat, kuten iirikset ja Arlesin-asunnon seinät, ovat muuttuneet sinisiksi, ja vaaleanpunaiset pinnat likaisenvalkoisiksi.[102] Keltainen taas on vähitellen tummunut, minkä syynä on Van Goghin käyttämä kromikeltainen, joka valon UV-säteilyn vaikutuksesta hapettuessaan tummuu.[103][104]

Omakuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Gogh piirsi ja maalasi yli 40 omakuvaa, Rembrandtin jälkeen eniten suurista taiteilijoista.[92] Van Goghin omakuvien tyyli muuttui vuosien aikana. Varhaisissa omakuvissa värit ovat vielä hollantilaisen murrettuja, mutta Pariisin-vuosina omakuvien väripaletti muuttui kirkkaammaksi. Arlesissa Van Gogh maalasi itsensä kerran japanilaisvaikutteisesti buddhalaiseksi munkiksi.[105] Leikattuaan palan korvaansa irti Van Gogh maalasi itsestään muutaman viikon kuluttua kuvan side korvalla. Hän maalasi kaikki omakuvansa peilikuvina. Hän maalasi omakuvia harjoituksen vuoksi, mutta myös siksi, että hänellä ei ollut riittävästi asiakkaita tai varaa palkata malleja.[106]

Pariisi, 1886
Pariisi, 1887
Pariisi, 1888
Arles, 1888
Arles, 1889
Saint-Rémy/Auvers, 1889–1890

Muita merkittäviä maalauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääkallo ja palava tupakka, 1885
Père Tanguyn muotokuva, 1887
Öinen katukahvila, 1888
Kaksitoista auringonkukkaa maljakossa, 1888
Mielisairaalan käytävä, 1889
Tohtori Gachet’n muotokuva, 1890
Perunansyöjät, 1885
Makuuhuone Arlesissa, 1888
Iiriksetlähde?, 1889
Viljapelto ja sypressejä, 1889
Tähtikirkas yö, 1889
Iiriksiälähde? 1889
Vehnäpelto ja variksia, 1890

Piirustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suru, 1882
Talonpoika olki­hatussa, 1888
Maisema ja kirkko, 1883
Montmajour, 1888

Kirjeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vincentin kirje Theolle touko­kuulta 1890.

Vincent ja Theo van Gogh kävivät hyvin aktiivista kirjeenvaihtoa. Heidän välisistä kirjeistään on säilynyt 36 Theon kirjoittamaa ja 661 Vincentin kirjoittamaa. Vincentin muille perheenjäsenilleen kirjoittamista kirjeistä on lisäksi säilynyt 135. Kirjeissään vuosina 1872–1890 Vincent kirjoitti hyvin avoimesti ja laajasti tunteistaan ja elämästään, ja nämä kirjeet ovat tärkeä dokumenttikokoelma Vincentin elämästä.[9] Vincent elävöitti kirjeitään usein piirroksilla. Vuonna 1885, kun hän oli ollut taiteilijana jo viiden vuoden ajan, hänen kirjeisiinsä piirtämänsä kuvat olivat kehittyneet kömpelöistä raapustuksista taidokkaiksi miniatyyreiksi.[107]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Beaujean, Dieter: Vincent van Gogh: elämä ja tuotanto. Könemann, 2005. ISBN 3833115718
  • Carriere, Massimo (päätoimittaja): Pinx. Maalaustaiteen mestareita 3. Weilin Göös, 2004 (italiankielinen alkuteos 1999). ISBN 951-0-29197-8
  • Feaver, William: Van Gogh: mestarin maalaukset. WSOY, 1992. ISBN 951-0-18104-8
  • Kivalo, Erkki: Taiteilija ja hänen sairautensa: Vincent van Gogh 1853–1890. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10483-7
  • Wallace, Robert: The World of Van Gogh. Time-Life Books, 1969 (vuoden 1982 painos). ISBN 900658-67-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Wallace 1969, s. 8.
  2. ↑ Beaujean 2005, s. 8.
  3. ↑ Wallace 1969, s. 9.
  4. ↑ Beaujean 2005, s. 8–9.
  5. ↑ a b Wallace 1969, s. 9–10.
  6. ↑ a b Beaujean 2005, s. 9.
  7. ↑ Mistaken identity: Vincent and Theo 23.4.2019. Van Gogh Museum. Viitattu 3.9.2020.
  8. ↑ Beaujean 2005, s. 10.
  9. ↑ a b Wallace 1969, s. 10.
  10. ↑ Wallace 1969, s. 11.
  11. ↑ Wallace 1969, s. 11–12.
  12. ↑ Wallace 1969, s. 12–13.
  13. ↑ Wallace 1969, s. 13–15.
  14. ↑ Wallace 1969, s. 15.
  15. ↑ Wallace 1969, s. 24.
  16. ↑ Beaujean 2005, s. 11, 15.
  17. ↑ Glueck, Grace: In the Days When Artists Were Taught How to Draw (näyttelyarvostelu) The New York Times. 26.12.2003. New York: The New York Times Company. Viitattu 17.7.2008. (englanniksi)
  18. ↑ Beaujean 2005, s. 15.
  19. ↑ Wallace 1969, s. 30.
  20. ↑ Wallace 1969, s. 16.
  21. ↑ Wallace 1969, s. 22–23.
  22. ↑ Wallace 1969, s. 29.
  23. ↑ Beaujean 2005, s. 16.
  24. ↑ Wallace 1969, s. 30–33.
  25. ↑ Wallace 1969, s. 33–34.
  26. ↑ Wallace 1969, s. 34–36.
  27. ↑ Carriere 2004, s. 290–291.
  28. ↑ Wallace 1969, s. 37–38.
  29. ↑ Beaujean 2005, s. 12–13.
  30. ↑ Wallace 1969, s. 39–40.
  31. ↑ Carriere 2004, s. 306–307.
  32. ↑ Wallace 1969, s. 50–51.
  33. ↑ Wallace 1969, s. 40.
  34. ↑ Wallace 1969, s. 45.
  35. ↑ Wallace 1969, s. 51–52.
  36. ↑ Wallace 1969, s. 70.
  37. ↑ Wallace 1969, s. 75.
  38. ↑ Wallace 1969, s. 46.
  39. ↑ Wallace 1969, s. 79.
  40. ↑ Wallace 1969, s. 89–90.
  41. ↑ Wallace 1969, s. 92–93.
  42. ↑ Wallace 1969, s. 92.
  43. ↑ Beaujean 2005, s. 54–55.
  44. ↑ Beaujean 2005, s. 64–65.
  45. ↑ Wallace 1969, s. 89–91.
  46. ↑ Wallace 1969, s. 93–94.
  47. ↑ Wallace 1969, s. 96–98.
  48. ↑ Schiff, Yissca: Van Gogh Gave His Ear to a Farmer’s Daughter, Not a Random Prostitute: Report The Observer. 21.7.2016. Lontoo: Guardian Media Group. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  49. ↑ Wallace 1969, s. 99.
  50. ↑ Gauguin sivalsi irti van Goghin korvan? Yle Uutiset. 5.5.2009 (päivitetty 13.4.2012). Yleisradio Oy. Viitattu 1.4.2016.
  51. ↑ Furness, Hannah: New Research Suggests Why Van Gogh Really Chopped Off His Own Ear The Daily Telegraph. 31.10.2016. Lontoo: Telegraph Media Group. Arkistoitu 1.11.2016. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  52. ↑ Wallace 1969, s. 137.
  53. ↑ Wallace 1969, s. 138–141.
  54. ↑ Carriere 2004, s. 314–315.
  55. ↑ Wallace 1969, s. 142–144.
  56. ↑ Wallace 1969, s. 145–146.
  57. ↑ Wallace 1969, s. 147.
  58. ↑ Wallace 1969, s. 161–162.
  59. ↑ Wallace 1969, s. 162–165.
  60. ↑ Wallace 1969, s. 166.
  61. ↑ Wallace 1969, s. 167.
  62. ↑ Max, Arthur: Van Gogh Museum Unconvinced by New Theory Painter Didn’t Commit Suicide But Was Shot by 2 Boys Winnipeg Free Press. 17.10.2011. Winnipeg. Arkistoitu 16.7.2013. Viitattu 11.1.2016. (englanniksi)
  63. ↑ Naifeh, Steven & Smith, Gregory White: Van Gogh: The Life. Profile Books, 2011. ISBN 978-1-84668-010-6 (englanniksi)
  64. ↑ Van Goghin itsemurha-aseeksi uskottu revolveri yleisön nähtäville Iltalehti. 12.7.2016. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 12.7.2016.
  65. ↑ a b c d e Vincent van Gogh Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
  66. ↑ Beaujean 2005, s. 15, 18–19.
  67. ↑ a b c d Vincent van Gogh Quotes Art Quotes. (englanniksi)
  68. ↑ a b Beaujean 2005, s. 37.
  69. ↑ Beaujean 2005, s. 80.
  70. ↑ Carriere 2004, s. 308–309.
  71. ↑ Beaujean 2005, s. 46–47.
  72. ↑ Beaujean 2005, s. 51–53.
  73. ↑ Vincent van Gogh (1853–1890) Heilbrunn Timeline of Art History. New York: The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
  74. ↑ a b Vincent van Gogh: Dutch Draftsman And Painter The Art Story Foundation. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
  75. ↑ Kivalo 1989, s. 11.
  76. ↑ Kivalo 1989, s. 23–25.
  77. ↑ Kivalo 1989, s. 25–31.
  78. ↑ Kivalo 1989, s. 32.
  79. ↑ Kivalo 1989, s. 40–41.
  80. ↑ Kivalo 1989, s. 41–42.
  81. ↑ Kivalo 1989, s. 48–51.
  82. ↑ Kivalo 1989, s. 52–53.
  83. ↑ Kivalo 1989, s. 54–55.
  84. ↑ Kivalo 1989, s. 56.
  85. ↑ Kivalo 1989, s. 57–63.
  86. ↑ Kivalo 1989, s. 180.
  87. ↑ Kivalo 1989, s. 185–187.
  88. ↑ Kivalo 1989, s. 66–68.
  89. ↑ a b Kivalo 1989, s. 157.
  90. ↑ Kivalo 1989, s. 148–154.
  91. ↑ Brooks, David: The Complete Works and Letters of Vincent van Gogh, Van Gogh Museum, Amsterdam Toronto: Vincent van Gogh Gallery. Viitattu 18.11.2009. (englanniksi)
  92. ↑ a b Wallace 1969, s. 7–8.
  93. ↑ Van Gogh’s Last Painting Van Gogh Gallery. (englanniksi)
  94. ↑ Missing Van Gogh Artwork Van Gogh Gallery. (englanniksi)
  95. ↑ a b Stolen Van Gogh Works Van Gogh Gallery. (englanniksi)
  96. ↑ Destroyed Van Gogh Artworks Van Gogh Gallery. (englanniksi)
  97. ↑ Vesa Sirén: Ateneum hehkutti olevansa ensimmäinen museo, jolla oli van Goghin teos – ei pidä paikkaansa, sanoo hollantilainen tutkija Helsingin Sanomat 28.1.2024. Viitattu 26.2.2024.
  98. ↑ Van Gogh Museum in Amsterdam Amsterdam Info. Viitattu 6.1.2016.
  99. ↑ Van Gogh Gallery Kröller-Müller-museo. Viitattu 6.1.2016.
  100. ↑ Wallace 1969, s. 7.
  101. ↑ Most Expensive Paintings Ever Sold The Art Wolf. Viitattu 6.1.2015. (englanniksi)
  102. ↑ A Fresh Look at Faded Van Gogh Paintings American Coatings Association. Viitattu 10.11.2021.
  103. ↑ Van Goghin maalausten keltaisen värin tummuminen ratkaistu Yle Uutiset. 15.2.2011 (päivitetty 10.4.2012). Viitattu 15.2.2011.
  104. ↑ Van Gogh Paintings ’Degraded by UV-driven Reaction’ BBC News. 14.2.2011. Lontoo: British Broadcasting Corporation. Viitattu 15.2.2011. (englanniksi)
  105. ↑ Wallace 1969, s. 178–179.
  106. ↑ Self-Portraits Van Gogh Gallery. (englanniksi)
  107. ↑ Wallace 1969, s. 19.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • van Gogh, Vincent: Kirjeitä veljelleni. ((Dear Theo: The autobiography of Vincent van Gogh, 1937.) Toim. Stone, Irving) Suomentanut Mattila, Raija. Otava, 1981. ISBN 951-1-06475-4
  • Walther, Ingo F.: Vincent van Gogh 1853–1890. Näky ja todellisuus. Suomentanut Punkki-Roscher, Marja. Köln: Benedikt Taschen, 1988. ISBN 3-8228-0181-X

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Museot, teokset
Kirjeet
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vincent_van_Gogh&oldid=22710896”