Viljo Suokas
| Viljo Suokas | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 31. tammikuuta 1920 Harlu |
| Kuollut | 4. lokakuuta 1943 (23 vuotta) Sekee |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Suomi |
| Palvelusvuodet | 1941–1943 |
| Taistelut ja sodat | talvisota, jatkosota |
| Sotilasarvo | vänrikki |
| Kunniamerkit | Mannerheim-risti |
Viljo Valter Suokas (31. tammikuuta 1920 Harlu – 4. lokakuuta 1943 Sekee) oli kaukopartiomies ja Mannerheim-ristin ritari n:o 44. Sotilasarvoltaan hän oli vänrikki. Hän syntyi rautatieläisperheeseen ja suuntautui itsekin alalle.[1]
Suokas oli liittynyt Suojärven suojeluskuntaan 17-vuotiaana, minne perhe oli muuttanut muutamaa vuotta aiemmin. Hän osallistui talvisotaan 19-vuotiaana vapaaehtoisena.[1] Suokas toimi ensin vartiointitehtävissä Suojärvellä, mistä hänet sodan edetessä siirrettiin kiväärimieheksi Jalkaväkirykmentti 34:een ja sieltä Sissiosasto 12:een.
Jatkosodassa Suokas palveli Päämajan kaukopartiotehtävissä partiomiehenä ja partionjohtajana Erillinen pataljoona 4:n osasto Kuismasessa (OsKu).
Eräs partiomatka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuussa 1941 Suokas lähti johtamaan 17-miehistä partiota, jonka tehtävä oli mm. hankkia tietoja suomalaisten Säämäjärven eteläpuolelle pysähtyneen etenemisen saamiseksi uudelleen vauhtiin. Tämän lisäksi partion piti häiritä liikennettä Petroskoin tiellä sekä edetä vielä Muurmannin radalle miinoittamaan sitä. Petroskoin - Jessoilan tiellä partio tuhosi korkea-arvoisia upseereita kuljettaneen auton. Matkustajilta saadut erittäin arvokkaat asiakirjat oli toimitettava Päämajaan mitä pikimmin, joten suunnitelmat muuttuivat pikapaluuksi asiapaperien ja jo aiemmin saatujen vankien kera.[2]
Ritariksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimitys Mannerheim-ristin ritariksi tuli 13. joulukuuta 1941. Kaukopartioritarina hänen nimitysperustelunsa on kirjoitettu peitellymmin kuin yleensä. Niissä todetaan, että "kaikkea sitä, mitä vääpeli Suokas on näillä retkillään aikaansaanut ei voida vielä yksityiskohtaisesti selostaa."[3]
Marraskuussa 1941 tehdyssä esityksessä kerrotaan Suokkaan viettäneen 14. kesäkuuta – 24.lokakuuta 1941 välisenä aikana peräti 74 vuorokautta vihollisen selustassa.[1]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viljo Suokkaan johtama kahdeksan miehen partio teki kymmenen päivän mittaiseksi suunnitellun retken Muurmannin radalle lokakuussa 1943. Tämä oli Suokkaan 11. operaatio. Partio oli aamuneljältä 4. lokakuuta panostanut radan ja kaksi tuntia myöhemmin he aloittivat hyökkäyksen Sekeen lentokentän lähellä sijainneeseen vihollisen tukikohtaan. Tukikohdasta oli tarkoitus muun muassa saada ruokaa noin 50 kilometrin paluumatkalle omille linjoille. Hyökkäyksen yhteydessä muonavaraston uunin takana piileskellyt vihollissotilas pääsi yllättämään Suokkaan, joka haavoittui vatsaan. Partion miehet kyhäsivät paarit ja kantovuoroja vaihdellen he lähtivät vihollisen takaa-ajamina kuljettamaan alaruumiistaan halvaantunutta Suokasta läheiselle lammelle, josta lentokone olisi noutanut hänet hoitoon. Suokkaan tullessa viimeisen kerran tajuihinsa, hänen kerrotaan kuiskanneen: ”Pojat, minä en jaksa. Ottakaa lakki päästänne ja lukekaa minulle Isä meidän.” Viljo Suokas haudattiin aamukahdeksalta männyn juurikon jättämään kuoppaan, jonka ympäristö miinoitettiin.[1]
Hänet siunattiin kentälle jääneenä Suojärven hautausmaalle. Suokkaan hautaa on sotien jälkeen etsitty kahteen kertaan tuloksetta.[5]
Talo perheelle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viljo Suokkaan isä, äiti ja kolme siskoa olivat joutunut evakkoon ja heidän kotinsa oli tuhoutunut. Hänen 76-vuotias Juho-isänsä ei ollut suostunut ottamaan hänelle tarjottua huollon apua vastaan, vaan elätti perheensä yhä omalla työllään rautatieläisenä. Suokkaan aseveljet rakensivat rintamalla perheelle uuden kodin, joka luovutettiin heille alle kuukauden päästä hänen kuolemastaan 4. helmikuuta 1943.[1]
Mannerheim-ristin perustelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]”Ylipäällikkö on pvm:llä 13.12.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vääpeli Viljo Suokkaan.
Jo aikaisemmin, jouduttuaan suorittamaan asevelvollisuuttaan eräässä sissijoukossa, hän saavutti mainetta kykenevänä ja taitavana sissinä. Tätä mainettaan hän on lisännyt koko tämän sodan aikana, jouduttuaan jälleen erääseen sissijoukkoon. Neuvokkuutensa ja päättävän rohkeutensa ansiosta hän kohosi vääpeliksi ja sai oman sissiosaston johdettavakseen. Tämän, vääpeli Suokkaan johtaman osaston seikkailut ovat täysin verrattavissa aikaisempien kuuluisten suomalaisten sissien aikaansaannoksiin ja seikkailuihin. Kaikkea sitä, mitä vääpeli Suokas on näillä retkillään aikaansaanut, ei voida vielä yksityiskohtaisesti selostaa.”[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mäkelä, Jukka L.: OsKu : Tiedustelua ja kaukopartiointia välirauhan ja jatkosodan ajoilta. Porvoo, Helsinki : Werner Söderström Osakeyhtiö, 1966. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- Tikkanen, Pentti H.: Marskin kaukopartioritarit : Kaukopartiopataljoonan eli Erillisen Pataljoona 4:n Mannerheim-ristin ritarit. Hämeenlinna: Karisto, 1995. ISBN 951-23-3482-8
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e "Pojat, minä en enää jaksa. Lukekaa minulle Isä meidän" - 100 vuotta Viljo Suokkaan, miestensä käsivarsille kuolleen Mannerheim-ristin ritarin nro 44 syntymästä Sotaveteraanit.fi. 28.1.2020. Viitattu 22.5.2020.
- ↑ Tikkanen (1995, 245-251) on kertonut retkestä otsikolla Kenraalipartio
- ↑ Tikkanen 1995, 244
- ↑ valokuvaaja Lautamatti: Viljo Suokas Mannerheim-ritari www.finna.fi. Viitattu 22.5.2020.
- ↑ Jussi Niiranen: Viljo jäi rajan taa. Marskin ritarit: Ilta-Sanomien erikoislehti 2011, s. 32–33. Helsinki: Sanoma Media.
- ↑ valokuvaaja Luutnantti Pekka Kyytinen: Mannerheim-ristin ritarin vääpeli Viljo Suokkaan vanhempien saama asevelitalo luovutuspäivänä. www.finna.fi. Viitattu 22.5.2020.
- ↑ Mannerheim-ristin ritarien säätiö - Ritarit www.mannerheim-ristinritarit.fi. Viitattu 22.5.2020.
| Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset |
|---|
