Vesipähkinä
| Vesipähkinä | |
|---|---|
 Vesipähkinä kuvattuna Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Myrtales |
| Heimo: | Rantakukkakasvit Lythraceae |
| Suku: | Vesipähkinät Trapa |
| Laji: | natans |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Vesipähkinä (Trapa natans) on yksivuotinen, matalassa vedessä kasvava kelluslehtinen vesikasvi. Kasvin hedelmiä käytetään myös ravinnoksi.
Vesipähkinää ei tule sekoittaa vesikastanjaan eli kastanjaluikkaan, joka on erinäköinen ja eri heimoon kuuluva, mutta vesipähkinän tavoin ravinnoksi käytetty kasvi.
Elinympäristö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Jopa 4,5 m pitkäksi kasvava vesipähkinä muodostaa suuria kasvustoja. Pitkät, rennot varret juurtuvat pohjamutaan. Veden alla varressa on huomaamattomia, hyvin hienoliuskaisia lehtiä, jotka kuihtuvat varhain. Veden pinnalla kasvista näkyvät tummanvihreät, terävähampaiset ja kolmiomaiset kelluslehdet, jotka muodostavat varsien päihin lehtiruusukkeita. Kelluslehdet pysyvät pinnalla ilmalla pullistuneiden lehtiruotien kannattelemina. Valkoiset kukat ovat yksittäin lehtihangoissa ja ovat noin kahden senttimetrin levyisiä. Sekä verho- että terälehtiä on neljä kappaletta. Heteitä on neljä kappaletta ja emejä yksi. Vesipähkinä kukkii keskikesällä. Hedelmän kypsyessä sikiäimeen kiinni kasvaneet verholehdet muuttuvat koviksi, sarvimaisiksi lisäkkeiksi. Yleensä sarvia on neljä kappaletta, mutta niiden määrä ja ulkonäkö saattaa vaihdella paljonkin. Lisäkkeiden tehtävänä arvellaan olevan ankkuroida pohjaan uppoavat kypsät hedelmät pohjamutaan sopivan syvyiseen veteen lähelle emokasvia.[3][4]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vesipähkinää tavataan Euroopassa Espanjan itäosista Länsi-Venäjälle ja Kaukasuksen alueelle saakka, joskin levinneisyysalue on varsinkin Itä-Euroopassa varsin hajanainen. Pohjoisimmillaan lajia tavataan Pohjois-Saksassa, Latviassa ja Valko-Venäjällä; eteläisimmillään Albaniassa ja Pohjois-Kreikassa. Euroopan ulkopuolella vesipähkinää kasvaa paikoin Turkissa, Iranissa, Tunisiassa sekä Lounais- ja Etelä-Afrikassa.[4] Vesipähkinä on vuodesta 1884 tavattu ihmisen tuomana Pohjois-Amerikkaan Yhdysvaltain koillis- ja itäosiin Isojenjärvien alueelta aina Washingtonin seudulle etelään. Pohjois-Amerikassa vesipähkinästä on tullut harmillinen, nopeakasvuinen rikkaruoho. Myös Australiassa laji on jonkin verran päässyt leviämään.[3]
Suomessa tai muissa Pohjoismaissa vesipähkinää ei enää esiinny, mutta subfossiilisten löytöjen perusteella lajin tiedetään olleen alueella varsin yleinen jääkauden jälkeisellä lämpökaudella. Suo- ja järvisedimenteistä tehdyistä siementen subfossiililöytöjä on Suomesta tehty aina Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan korkeudelle saakka.[3] Vesipähkinää on jopa pidetty Suomen ensimmäisenä viljelykasvina. Niitä kasvatettiin matalassa järvivedessä. Kasvi oli Suomessa menestymismahdollisuuksiensa äärirajoilla, eikä tuottanut satoa ilman ihmisen hoitoa.[5] Ilmaston viiletessä jääkauden jälkeisen lämpökauden jälkeen laji katosi Suomesta ilmeisesti jo tuhansia vuosia sitten. Ruotsissa se säilyi paljon pidempään, sillä viimeisin havainto sieltä ja samalla Pohjoismaista on Etelä-Skoonesta vuodelta 1916.[3][4] Nykyisin lajin pohjoisin kasvualue on Latviassa, jossa vedet ovat kasvukaudella yli 20-asteisia. Liettuasta laji katosi 1900-luvun puolivälin jälkeen.[6]
Kaakkois-Aasiassa kasvaa myös vesipähkinän lähisukuinen laji Trapa bicornis[7].
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vesipähkinä kasvaa matalissa, usein vähäravinteisissa ja mutapohjaisissa järvissä.[3][4]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vesipähkinän siemenissä on runsaasti rasvoja ja tärkkelystä, minkä vuoksi sitä käytetään yleisesti ravintona. Kasvin siemenet ovat syötäviä sekä raakana että keitettynä. Jauhetuista vesipähkinän siemenistä tiedetään leivotun leipää jo muinaisessa Egyptissä. Ilmeisesti vesipähkinää syötiin myös kivikauden Suomessa.[3]
Nykyään vesipähkinää myös viljellään paikoin koristekasvina lammissa ja akvaarioissa.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Enroth, Johannes: Vesipähkinä. Teoksessa Luonnossa. Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 221.
- Pohjois-Euroopan luonto. Löytöretki monimuotoisuuteen. Toim. Hallanaro, Eeva-Liisa & Pylvänäinen, Marja & From, Stella. Pohjoismaiden ministerineuvosto, Nord 2001:14. Kööpenhamina 2002.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Trapa natans IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ ITIS
- ↑ a b c d e f Enroth 2008, s. 221.
- ↑ a b c d e Anderberg, A. & A.-L.: Den virtuella floran: Sjönöt (Trapa natans) (myös levinneisyyskartat) Den virtuella floran. 2004–2012. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 26.2.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Vesipähkinästä Kullervoon ts.fi. 31.1.2006. Viitattu 17.8.2022.
- ↑ Pohjois-Euroopan luonto 2002, s. 24.
- ↑ Raholan syötäviä sanoja U-Ö www.kolumbus.fi. Arkistoitu 28.9.2010. Viitattu 25.1.2018.