Venetsian komissio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
  Jäsenvaltio
  Liitännäisjäsenvaltio
  Tarkkailijavaltio
  Erityinen asema tai yhteistyötä

Demokratiaa oikeusteitse -komissio eli Venetsian komissio (myös Venetsia-toimikunta[1]) on Euroopan neuvoston alaisuudessa toimiva neuvoa-antava elin, joka koostuu riippumattomista asiantuntijoista. Komissio perustettiin vuonna 1990.[1]

Venetsian komissio antaa lausuntoja jäsenvaltioiden tai Euroopan neuvoston instituutioiden pyynnöstä tai oma-aloitteisesti. Se antaa myös oikeudellista neuvontaa jäsenvaltioille niiden uudistaessa perustuslakejaan ja lainsäädäntöään sekä järjestää koulutusta ja seminaareja toimialansa kysymyksistä. Venetsian komission laatima "Rule of Law Checklist" on laajasti käytetty kuvaus oikeusvaltion elementeistä.[2]

Venetsian komissiolla on 61 jäsenvaltiota, joista 46 on Euroopan neuvoston jäsenvaltioita ja loput 15 Euroopan ulkopuolisia valtioita. Kukin jäsenvaltio asettaa komissioon neljäksi vuodeksi kerrallaan yhden jäsenen, jotka ovat yleensä julkisoikeuden tai kansainvälisen oikeuden professoreja, korkeimpien oikeuksien tai perustuslakituomioistuinten tuomareita, parlamenttien jäseniä taikka virkamiehiä. Komission pysyvä sihteeristö sijaitsee Strasbourgissa, ja komissio kokoontuu Venetsiassa neljä kertaa vuodessa.[3]

Suomen jäsenenä Venetsian komissiossa toimii Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ja varajäsenenä Turun yliopiston julkisoikeuden professori Janne Salminen.[2] Aiemmin komissiossa on toiminut Suomesta Kaarlo Tuori[4] ja Antti Suviranta[5].

  1. a b Venetsiasta tukea oikeusvaltion vahvistamiseen Ulkoministeriön blogit. 14.12.2021. Viitattu 9.3.2024.
  2. a b Professori Tuomas Ojanen nimitetty Venetsian komission jäseneksi – varajäseneksi turkulainen professori Turun Sanomat. 6.7.2022. Viitattu 9.3.2024.
  3. Venice Commission Council of Europe. Viitattu 9.3.2024. (englanniksi)
  4. Emeritusprofessori Kaarlo Tuori nimetty ensimmäiseksi Leo Mechelin -juhlaluennoitsijaksi 7.10.2022. Helsingin yliopisto. Viitattu 9.3.2024.
  5. Antti Suviranta 3.6.2020. Korkein hallinto-oikeus. Viitattu 29.9.2024.