Tämä on lupaava artikkeli.

Venäjän talous

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
Tarkennus: Viitemallineet suomeksi
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Vuoden 2012 jälkeiset talouden suuret muutokset ovat vanhentaneet nämä tiedot.

Venäjän talous
Venäjän talous Neuvostoliiton lakkautuksen jälkeen. BKT Yhdysvaltain dollareina. Värit kuvaavat Jeltsinin, Putinin ja Medvedevin presidenttikausia.
Venäjän talous Neuvostoliiton lakkautuksen jälkeen.
BKT Yhdysvaltain dollareina.
Värit kuvaavat Jeltsinin, Putinin ja Medvedevin presidenttikausia.
Valuutta Venäjän rupla[1]
Tilikausi kalenterivuosi[2]
Jäsenyydet CIS, Apec, EURASEC, G20, G8
Tilastot
BKT 2,113 bilj. $ (2013)[1]
2,553 bilj. $ (PPP)(2013)[1]
- per asukas 18 100 (ostovoimalla korjattu) (2013)[1]
- kasvu 1,3 % (2013)[1]
- toimialoittain maatalous 4,2 %
teollisuus 37,5 %
palvelut 58,3 % (2013)[1]
Inflaatio 6,8 % (2013)[1]
Köyhyysrajan alle
jäävien määrä		 11 % (2013)[1]
Gini-kerroin 42 (2011)[1]
Työvoima 75,29 milj. (2013)[1]
- toimialoittain maatalous 9,7 %
teollisuus 27,8 %
palvelut 62,5 (2012)[1]
Työttömyys 5,8 % (2013)[1]
Ulkomaankauppa ja -investoinnit
Vienti 515 mrd. $ (2013)[1]
Vientituotteet polttoaineet ja polttoainetarvikkeet,
maakaasu, metallit,
puu ja puutuotteet, kemikaalit[1]
Merkittävimmät
vientimaat		 Alankomaat 14,6 %, Kiina 6,8 %,
Saksa 6,8 %, Italia 6,2,
Turkki 5,2 %, Ukraina 5,2 %,
Valko-Venäjä 4,7 % (2012)[1]
Tuonti 341 mrd. $ (2013)[1]
Tuontituotteet koneet, kulkuneuvot,
lääkintätarvikkeet, muovi,
puolivalmiit metallituotteet,
liha, hedelmät ja pähkinät[1]
Merkittävimmät
tuontimaat		 Kiina 16,6 %, Saksa 12,2 %,
Ukraina 5,7 %, Japani 5 %,
Yhdysvallat 4,9 %, Ranska 4,4 %,
Italia 4,3 % (2012)[1]
Julkinen talous
Julkinen velka 7,9 % BKT:sta (2013)[1]
Budjetin tulot 439 mrd. $ (2013)[1]
Budjetin menot 450,3 mrd. $ (2013)[1]
Alijäämä -0,5 % BKT:sta (2013)[1]

Venäjän talous kuuluu maailman suurimpiin: vuonna 2012 Venäjällä on ostovoimapariteetin mukaan laskettuna maailman kuudenneksi tai seitsemänneksi suurin bruttokansantuote, sen mukaan lasketaanko Euroopan unioni yhdeksi taloudeksi vai erillisvaltioiksi.[3] Maan valuutta on Venäjän rupla.[1]

Venäjä kohensi asemaansa kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla vuoden 1998 kriisin jälkeen, ja sen talouden vuosittainen kasvuvauhti oli keskimäärin seitsemän prosenttia. Venäjän bruttokansantuote oli 2012 maailman seitsemänneksi suurin, eli 2,509 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria (arvioitu ostovoimapariteetti), ja sen kasvunopeus oli 3,6 prosenttia.[1] Keskeiset tekijät Venäjän talouden vahvan nousun taustalla olivat vahva tuottavuuden, reaalipalkkojen ja kulutuksen kasvu.[4] Maa lasketaan yhdeksi BRIC-maista yhdessä Brasilia, Intian ja Kiinan kanssa.[5]

Venäjän toiminta Krimin kriisissä helmi-maaliskuun 2014 vaihteessa, ja Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen sen seurauksena Venäjälle asettamat talouspakotteet, ovat aiheuttaneet Venäjällä taloudellista epävarmuutta.[6][7] Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 on vaikuttanut merkittävästi Venäjän talouteen mutta odotettua vähemmän, sillä taloudessa on tehty rakennemuutos sotatalouden suuntaan. Pakotteiden vaikutusta on pyritty minimoimaan ja irtautumaan länsimaiden taloudesta. Aikaa myöten siitä aiheutuu myös ongelmia.[8]

Talouspolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 käyttöön otettu yksinkertaisempi verolaki vähensi ihmisiin kohdistuvaa verorasitusta ja kasvatti suuresti valtion tuloja.[9] Venäjällä on 13 prosentin tasaverotus henkilökohtaisiin tuloihin, mitä on pidetty muihin maihin verrattuna hyvin houkuttelevana yrittäjien kannalta.[10][11] Federaation budjetti on ollut ylijäämäinen vuodesta 2001 alkaen vuoden 2007 lukeman ollessa kuusi prosenttia BKT:stä. Vuonna 2003 luotiin federaation vakautusrahasto, johon siirretään varoja Uralin öljyn hinnan ylittäessä 27 dollarin hinnan barrelia kohti.[12] Huhti-toukokuussa 2006 öljyn hinta oli 60,9 dollaria barrelilta ja vakautusrahastoon oli kertynyt 1 800 miljardia ruplaa (70 miljardia dollaria).[13] Ne päätettiin sijoittaa 14 Euroopan maan obligaatioihin. Viime vuosien aikana Venäjä on käyttänyt öljyvarojaan vakautusrahastosta myös maksaakseen ennakolta kaikki neuvostoajan velat Pariisin klubin velkojille sekä Kansainväliselle valuuttarahastolle. Ulkomaanvelka onkin vähentynyt huomattavasti.[14] Venäjän valuuttareservit ovat kolmanneksi suurimmat maailmassa.[1]

Maan talouskehitys on ollut maantieteellisesti epätasaista Moskovan alueen tuottaessa yli 20 % maan BKT:sta.[15] Suurin osa Venäjän alueista, erityisesti alkuperäiskansojen alueet ja maaseutuyhteisöt Siperiassa, ovat jääneet pahasti jälkeen. Kuitenkin keskiluokka on kasvanut vuoden 2000 kahdeksasta miljoonasta 55 miljoonaan (vuoden 2006 luku).[16] Venäjällä on maailman maista toiseksi eniten miljardöörejä Yhdysvaltojen jälkeen. Vuonna 2012 niiden lukumäärä oli yhteensä 96.[17]

Toimialat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maatalous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maatalous työllistää Venäjällä 9,8 % työvoimasta ja kattaa 4,4 % bruttokansantuotteesta. Tärkeimpiä tuotteita ovat viljat, sokerijuurikas, auringonkukansiemenet, hedelmät ja vihannekset, naudanliha ja maitotuotteet.[1] Vain 10 % maan pinta-alasta on maatalouden käytössä, siitä 60% viljelyssä ja loput laitumena. Tärkein viljelyalue on ruohotasanko Ukrainan ja Kazakstanin välissä. Viljelysmaasta yli puolet on omistettu viljoille, joista tärkein on vehnä. Pohjoisempana kasvatetaan ohraa, mutta kauran viljely on vähentynyt. Perunaa kasvatetaan maan pohjoisosissa 50. ja 60. leveyspiirin välillä ruoaksi ja votkan valmistukseen. Pellavaa käytetään sekä tekstiilien että öljyn valmistukseen. Vihannesten ja hedelmien kasvatus lisääntyi maanviljelyn yksityistämisen myötä. 1990-luvun puolivälissä tärkeimpiä olivat kaali, omena, tomaatti ja porkkana.[18]

Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on myös merkittävä kalastusvaltio.[2] Tärkeitä kalastussatamia Euroopan puolella ovat Kaliningrad ja Pietari Suomenlahden pohjukassa. Näiden lisäksi merkittäviä kalasatamia ovat pohjoisosissa sijaitsevat Murmansk ja Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla, kuten Vladivostok.[19]

Teollisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gazprom on Venäjän suurin yhtiö.
Katso myös: Venäjän metsäteollisuus

Teollisuus muodostaa 37,6 % Venäjän bruttokansantuotteesta ja työllistää 27,5 % maan työvoimasta. Venäjän teollisuus kattaa hiilen, öljyn, kaasun, kemikaalien ja metallien tuotannon kaivostoiminnasta jalostukseen. Lisäksi Venäjä tuottaa laajan skaalan erilaisia koneita, sotilaskalustoa, tie- ja rautatiekalustoa sekä viestintävälineitä. Tuotanto kattaa myös maatalouskoneet, sähkön tuotanto- ja siirtotarvikkeet, lääketieteelliset ja tieteelliset välineet sekä kestokulutushyödykkeet. Maassa toimii myös huomattavaa vaate-, elintarvike- ja käsityöteollisuutta. Vuonna 2010 teollisuus kasvoi 8,2 %.[1]

Venäjällä on maailman suurimmat fossiilisten polttoaineiden varannot: kaasuvarat ovat maailman suurimmat, kivihiilivarat toiseksi ja öljyvarat kahdeksanneksi suurimmat. Vuoden 2011 alussa Venäjän on vahvistettu pitävän hallussaan 47,57 biljoonan m3:n kaasuvarantoja ja 60 miljardin tynnyrin öljyvarantoja.[1] Vuonna 2010 Venäjä tuotti 10,27 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä, josta maan omaan käyttöön kului 2,199 miljoonaa tynnyriä. Loput tuotetusta öljystä meni vientiin. Maakaasun tuotanto oli 588,9 miljardia kuutiometriä, josta Venäjän oma kulutus oli 414,1 miljardia kuutiometriä.[1] Maakaasutuotannon merkittävin toimija on Gazprom. Arviot öljy- ja kaasusektorin osuudesta Venäjän BKT:sta vaihtelevat tilastoja tekevästä tahosta riippuen alle 10 %:sta noin 20 %:iin.[20]

Polttoainevarantojen lisäksi Venäjällä on rikkaat mineraalivarat. Vuonna 2006 Venäjän timanttituotanto kattoi neljäsosan koko maailman tuotannosta. Lisäksi Venäjä tuotti kolmasosan maailman nikkelistä, 20 % koboltista, 40 % platinasta sekä 12 % alumiinista.[2]

Palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton aikaan palveluita ei katsottu tuottavaksi kansantalouden osaksi vaan lähinnä talouden kulueräksi. Palveluiden organisoiminen oli hyvin pitkälti hallinnon suunnitelmakoneiston käsissä. Neuvostoliiton romahtaminen synnytti palvelualalle tyhjiön, joka alkoi yksityisen yritystoiminnan ja ulkomaisten yritysten toimintavapauden lisäännyttyä täyttyä yritystoiminnalla. 2000-vuosikymmenen alussa markkinatalouden kehittyminen, kansalaisten tulojen kasvu, koulutettu työvoima ja alhaiset työvoimakustannukset loivat hyvän pohjan palvelutalouden kehitykselle, mutta raaka-aineiden korkea hintataso ja työvoimapula hidastivat sen kehitystä. Palvelutalouden tilastointi oli Neuvostoliiton romahduksen jälkeen puutteellista, mikä vaikeuttaa sen kehityksen seurantaa, mutta tilastointi on vuosien aikana kuitenkin kehittynyt huomattavasti. Palvelutalouden merkitys valtiontaloudelle kasvoi aina vuoteen 2008 asti. 2000-vuosikymmenellä palveluiden osuus Venäjän BKT:sta on ollut 55–60 % paikkeilla, kun kehittyneissä teollisuusmaissa se on noin 65–70 %.[21]

Suurimmat palvelualat ovat kaupan ala ja korjauspalvelut, kiinteistönvälitys- ja vuokrauspalvelut sekä liikenne- ja viestintäpalvelut. Suurin työllistävä vaikutus on kaupan alalla, joka vuonna 2009 työllisti 29 % palvelualojen työvoimasta. Suuri rakennemuutos tapahtui myös rahoituspalveluiden kohdalla, joiden merkitys kasvoi vuosien 2000 ja 2008 välillä kolmesta prosentista kahdeksaan prosenttiin.[21]

Ulkomaankauppa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjä on yksi maailman suurimmista öljyn viejistä. Fossiiliset polttoaineet muodostavat 80 prosenttia maan ulkomaanviennistä.

Vuonna 2010 Venäjän viennin arvo oli 400,1 miljardia Yhdysvaltojen dollaria. Sen huomattavimmat vientituotteet olivat öljy, maakaasu, metallit, puu ja puutarvikkeet, kemikaalit sekä useat siviili- ja sotilastuotteet. Venäjän vienti kohdistui eniten Saksaan (8,2 %), Alankomaihin (6 %), Yhdysvaltoihin (5,6 %), Kiinaan (5,4 %) ja Turkkiin (4,6 %). Samana vuonna Venäjän tuonnin arvo oli 248,7 miljardia dollaria. Se merkittävimmät tuontimaat olivat Saksa (14,7 %), Kiina (13,5 %), Ukraina (5,5 %), Italia (4,7 %) ja Valko-Venäjä (4,5 %). Huomattavimmat tuontitavarat olivat koneet, ajoneuvot, lääketarvikkeet, muovit, puolivalmiit metallituotteet, optiset ja lääketieteelliset tarvikkeet, rauta sekä teräs. Elintarvikkeista Venäjä toi varsinkin lihaa, hedelmiä sekä pähkinöitä.[1]

Venäjä on maailman johtava maakaasun viejä ja toiseksi suurin öljynviejä. Öljy, maakaasu, metallit ja puu käsittävät 80 prosenttia Venäjän ulkomaanviennistä.[1] Venäjä vie 16 % maailman öljystä ja 20 % sen maakaasusta. Venäjän kotimaisen öljynkulutuksen odotetaan lähivuosina nousevan, mikä todennäköisesti tulee rajoittamaan varsinkin raakaöljyn vientiä. Maakaasun osalta Venäjällä arvioidaan olevan kasvupotentiaalia, sillä vaikka nykyisten kaasukenttien varat ovat hupenemassa, on samoilta alueilta löydetty uusia, huomattavia esiintymiä. Venäjä vie maakaasua lähinnä IVY-alueelle, Turkkiin ja EU-maihin. Venäjän viemä kaasu on lähinnä putkikaasua, eikä sillä ole merkittävää toimintaa nesteytetyn maakaasun (LNG) markkinoilla. Tämä rajaa Venäjän pois Aasian nopeasti kasvavilta maakaasumarkkinoilta, jotka koostuvat pääsääntöisesti juuri LNG:stä. Venäjän ensimmäinen LNG-laitos aloitti toimintansa vuonna 2010 ja toinen laitos on suunnitteilla.[20]

Venäjä perusti vuonna 2010 tulliliiton Valko-Venäjän ja Kazakstanin kanssa. Vuoden 2012 alussa tulliliiton jäsenmaat perustivat yhtenäisen talousalueen ja sen jäsenten välisen integraation on tarkoitus syventyä Euraasian unioniksi vuonna 2015. Venäjä kävi 18 vuotta neuvotteluja Maailman kauppajärjestön kanssa koskien Venäjän liittymistä sen jäseneksi. Venäjä hyväksyttiin virallisesti jäseneksi vuonna 2011 ja maan duuma ratifioi sopimuksen saman vuoden heinäkuussa.[22][23]

Työvoima

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä on 75,49 miljoonaa työikäistä eli sen työvoimakapasiteetti on maailman seitsemänneksi suurin.[1] Venäläisten keskipalkka oli vuoden 2008 alussa 640 dollaria kuussa, kun se vielä vuonna 2000 oli vain 80 dollaria.[24] Noin 13,1 prosenttia venäläisistä eli vuonna 2007 kansallisen köyhyysrajan alapuolella,[1] kun taas lukema oli lähes 40 prosenttia vuonna 1999, jolloin se oli Neuvostoliiton jälkeisistä vuosista huonoimmillaan.[25] Työttömyys vuonna 2010 oli 7,5 prosentissa,[1] kun taas vuonna 1999 se oli ollut 12,4 prosenttia.[26][27] Venäjän tuloeroista kertova gini-kerroin oli vuonna 2009 42,2. Se on noussut hieman vuodesta 2001, jolloin kerroin oli 39,9.[1]

Useimmista muista luonnonvaroiltaan rikkaista maista poiketen Venäjän katsotaan olevan suhteellisen pitkällä kehityksessä pitkän ja vankan koulutuksen, tieteen ja teollisuuden perintönsä johdosta.[28] Maalla on enemmän korkeakoulusta valmistuneita kuin millään muulla Euroopan maalla.[29]

Rahoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruplan kolikoita.

Venäjän kokoon suhteutettuna sen rahoitusmarkkinat ovat verrattain pienet ja pankkisektori kehittymätön. Lisäksi maan pääomamarkkinat ovat epävakaita ja alttiita kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden sekä kotimaisen maksuvalmiuden muutoksille. Epävakaisuuteen on osittain seurausta Venäjän puutteellisesta infrastruktuurista. Rahoitusmarkkinoiden kehitystä rajoittavat muun muassa institutionaalisten sijoittajien puuttuminen ja ulkomaisten sijoittajien vähyys.[30]

Venäjän keskuspankki vastaa Venäjän valuutan, eli ruplan, liikkeellelaskusta ja vakaudesta. Sillä on moniin muihin keskuspankkeihin verrattuna vähemmän itsenäistä päätösvaltaa. Vain noin kolmekymmentä Venäjän suurinta pankkia pystyvät hankkimaan lainaa pankkienvälisiltä markkinoilta. Vuonna 2011 pankkeja oli noin 980, joten valtaosa pankeista joutuu käyttämään lainanhankinnassa takauksia tai hakemaan lainaa Venäjän keskuspankilta. Kolmen suurimman pankin (Sberbank, VTB, ja Gazprombank) osake-enemmistö on valtiolla. Ulkomaiset pankit eivät voi harjoittaa pankkitoimintaa sivukonttorien kautta vaan niiden tulee Venäjällä toimiakseen perustaa maahan paikallinen tytäryhtiö.[30]

Kaksi Venäjän suurinta pörssiä ovat Russian Trading System (RST) ja Moscow Interbank Currency Exchange (MICEX). Ne yhdistyivät nimellisesti vuoden 2011 lopussa ja niiden on tarkoitus saattaa loppuun yhdistyminen Moskovan pörssiksi (MISEC-RTS) vuosien 2012 ja 2013 aikana. Venäjällä ollaan myös perustamassa omaa arvopaperikeskusta, jonka on tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2013.[30]

Venäjän vakuutustoiminta on pankkisektoria kehittymättömämpää ja kattaa ainoastaan 1 % BKT:sta (2011). Vakuutusala on hyvin pitkälti yksityisten toimijoiden käsissä ja alan ulkomaalaiset yritykset ovat pankkisektorista poiketen vapaita toimimaan maassa sivukonttorien kautta.[30]

Vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla ulkomaaninvestoinnit Venäjälle kaksinkertaistuivat edellisvuoteen verrattuna, saavuttaen lopulta 60,3 miljardin dollarin arvon.[31] Vuonna 2000 kokonaisinvestoinnit kiinteisiin omaisuuseriin olivat 40 miljardia dollaria, kasvun ollessa 300 prosenttia vuoteen 2006 asti, jolloin investoinnit saavuttivat 120 miljardin tason.[32]

Infrastruktuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän kaasuntuotantoalueet.

Energia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Energia Venäjällä

Sähkön tuotanto, siirto ja jakelu oli 2000-luvun alkuun asti Venäjän valtio-omisteisen monopoliyhtiö RAO JeES Rossiin hallinnassa. Hintojen sääntely ja puuttuva kilpailu pitivät sähköalan investoinnit pieninä, joka aika ajoin johti sähkökatkoksiin ja vaikeimmissa tapauksissa jopa sähköpulaan. Sähkön heikko saatavuus on hillinnyt talouden investointeja nopeimmin kasvavilla alueilla, kuten Moskovassa. RAO JeES Rossiin toiminta lakkasi vuonna 2008, jonka jälkeen Venäjän sähköala alkoi avautua kilpailulle. Vuoden sisään Venäjällä aloitti toimintansa 20 yksityistä tuotantoyhtiötä. Vesi- ja ydinvoimayhtiöt säilyivät valtio-omisteisina. Sähköntuotannon yksityistäminen on osa Venäjällä meneillään olevaan sähkösektorin uudistussuunnitelmaa. Muita suunnitelman osia ovat kanta-verkkojen siirtämisen valtion omistukseen, hinnoittelun asteittaisen vapauttaminen, sähkö-pörssin ja kapasiteettimarkkinoiden luominen.[33] Uudistusten osana Venäjän sähkön tukkumarkkinat vapautettiin vuonna 2011.[34]

Venäjä kuuluu maailman kymmenen eniten energiaa kuluttavan maan joukkoon ja vuonna 2005 se oli listalla kolmas. Vuoden 2008 energiankulutus oli kokonaisuudessaan 857,6 miljardia kWh:ta ja tuotanto seuraavana vuonna 925,9 miljardia kWh:ta.[1] Venäjän energiankulutus suhteutettuna sen bruttokansantuotteeseen on korkeampi kuin millään muulla eniten energiaa kuluttavalla maalla.[35] Heikko energiatehokkuus johtuu pitkälti vanhentuneesta tuotanto- ja siirtokapasiteetista, joka on pienien investointien vuoksi jäänyt vastaamaan Euroopan vuoden 1990 tasoa. Sähköuudistuksen osana tuotantoyhtiöille asetetaan sitova investointisuunnitelma, jonka tarkoitus on taata olemassa olevan tuotantokapasiteetin modernisoiminen sekä sähkönkulutuksen kasvun vuoksi tarvittavan uuden tuotantokapasiteetin rakentaminen.[33]

Venäjä on panostanut ydinvoiman yli 50 vuoden ajan ja sen ydinvoimaloita operoi energiayhtiö Rosenergoatom. 2000-luvulla uusien voimaloiden suunnittelu alkoi kasvaa, ja maan tavoitteena on lähes kaksinkertaistaa ydinvoimakapasiteetti vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan myös vesivoimaa rakennetaan tehokkaasti.[36] Uusiutuvan energian potentiaalia olisi paljon, mutta sitä käytetään hyvin vähän.[37]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä on 1 213 lentopaikkaa – vain Yhdysvalloilla, Brasilialla, Kanadalla ja Meksikolla on enemmän. Lentopaikoista 593 on päällystettyjä. Näiden lisäksi Venäjällä on 50 helikopterikenttää. Päällystettyä maantietä on 776 000 kilometriä, mihin sisältyy 30 000 kilometriä moottoritietä. Rautateiden osalta Venäjä jää 87 157 rautatiekilometrillään toiseksi vain Yhdysvalloille.[1] Siperian rata on maailman pisin rautatieosuus.[38] Yli 60 vuotta rakennettu 3 500 kilometriä pitkä Baikalin–Amurin rautatie kulkee sen pohjoispuolella.[39] Vesireittejä Venäjällä on 102 000 kilometriä, joka on Kiinan jälkeen toiseksi eniten maailmassa. Maan kauppalaivastoon kuuluu 1 097 alusta ja sen huomattavimpiin satamat sijaitsevat Kaliningradissa, Nahodkassa, Novorossijskissä, Koivistossa ja Pietarissa.[1]

Harmaa talous ja korruptio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmaan talouden merkitys on ollut Venäjällä perinteisesti suuri. Nykyisin se kattaa eri arvioiden mukaan noin 30–35 prosenttia bruttokansantuotteesta.[40] Harmaaseen talouteen lasketaan kuuluvaksi muun muassa veronkierto ja epävirallinen vaihtokauppa. Venäläisten suuryritysten keskuudessa on yleistä hoitaa yrityksen omistusjärjestelyitä veroparatiisien kautta.[41] Myös pimeä palkanmaksu on yleistä. Yritykset saattavat myös maksaa osan palkasta laillisesti ja osan pimeästi. Nämä harmaat palkat muodostivat vuonna 2006 jopa kolmasosan kaikista maksetuista palkoista.[42] Epävirallinen vaihtokauppa yleistyi Neuvostoliiton aikana kun ihmiset ja tuotantolaitokset pyrkivät täyttämään suunnitelmatalouden aiheuttamaa resurssipulaa. Se oli yleisimmillään vuoden 1998 aikaan, jonka jälkeen vaihtokaupan merkitys alkoi laskea. Vuoden 2008 taantuma sai epävirallisen vaihtokaupan suosion jälleen nousuun. Epävirallista ja vastavuoroista vaihtoa kuvaava kulttuuri, blat, onkin vaikuttanut merkittävästi venäläisen yrityskulttuurin syntyyn.[43]

Epävirallisen vaikuttamisen ja henkilöstöverkostojen yleisyys tukevat myös korruption olemassaoloa.[43] Vuonna 2011 Venäjä sijoittui Transparency Internationalin korruptiota käsittelevässä luettelossa sijalle 143, mikä tarkoittaa järjestön pitävän Venäjällä tapahtuvaa korruptiota yleisenä.[44] Korruption yleisyys vaikeuttaa Venäjän talouden kehitystä.[45]

Taloushistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Neuvostoliiton talous
Moskovan kansainvälisen liikekeskuksen suunnittelu aloitettiin jo 1990-luvun alussa, mutta se oli kymmenen vuoden ajan jäissä rahoitusvaikeuksien vuoksi[46].

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtymätalous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1991 Neuvostoliiton romahduksesta 1990-luvun puoliväliin Venäjän talous oli syvässä lamassa. Laman aiheuttivat monet tekijät. Venäjällä oli perinteisesti heikko infrastruktuuri, eli liian vähän teitä ja kuljetuskapasiteettia. Kommunismin jälkeen tuli esille yrittämistä ja omistusta tukevan lainsäädännön puute ja hajanaisuus, yhä tehokkaammin toimiva järjestäytynyt rikollisuus, suurtalouden jatkuva epävakaus, lahjonta ja korruptio, turha byrokratia, pankkien konkurssit, kauppa muulla kuin rahalla ja huono yritysten johtaminen.[47]

Hallitus ryhtyi ajamaan uudistuksia pyrkimyksenään siirtyä suunnitelmataloudesta markkinatalouteen. Uudistusten osana Venäjä lakkautti 90 prosenttia kulutustavaroiden ja 80 prosenttia puolivalmisteiden hintavalvonnasta. Hallitus valvoi edelleen energian ja peruselintarvikkeiden hintoja. Muutosten tavoitteena oli rakentaa aikaisemmin käytössä olleesta suunnitelmataloudesta puuttunut realistinen suhde tuotannon ja kulutuksen välille.[48] Venäjä ryhtyi myös toteuttamaan vuonna 1991 tehtyä yksityistämisohjelmaa.[49]

Taloustieteilijä Jegor Gaidar vapautti kertarysäyksellä neuvostotalouden lähes kaikesta sääntelystä ja lupasi halvaantuneelle järjestelmälle ihmeparannuksen. Uudistusta on usein kutsuttu maailmanhistorian suurimmaksi ryöstöksi.[50] Pienten valtionyritysten yksityistäminen alkoi vuonna 1992, ja saman vuoden lokakuussa valtio ryhtyi jakamaan yksityishenkilöille keskisuurten ja suurten yritysten osakkeiden ostamiseen oikeuttavia yksityistämiskuponkeja. Vuoden 1993 loppuun mennessä yli 85 prosenttia Venäjän pienistä ja noin kolmannes kaikista valtionyrityksistä oli yksityistetty. Sijoituskupongin saajien oli myös mahdollista myydä kuponki tai sijoittaa se säätiöön.[49] Tavallinen kansa ei kuitenkaan ymmärtänyt saamiensa kuponkien arvoa vaan myivät ne pilkkahinnalla pois. Tätä kautta osakeomistukset keskittyivät tehtaiden johtajille ja nuorille liikemiehille, joista muodostui Venäjälle pieni oligarkkien joukko.[51] Sijoitussäätiöt taas katosivat muutamassa kuukaudessa vuonna 1992 vieden niihin sijoitettujen kuponkien arvon mukanaan.[52] Yksityistämisohjelman synnyttämää taloutta kutsuttiin myös nimellä rosvokapitalismi.[51]

Gaidarin ohjauksella Neuvostoliiton valtionomaisuus oli siirtyi noin kymmenelle oligarkille. Oligarkit junailivat, ostivat ja kiristivät jättimäiset valtionyhtiöt haltuunsa. Sosiaaliturvaa ei ollut. Talousuudistusta kutsuttiin sokkiterapiaksi. Kauppojen hyllyt olivat tyhjiä ja hyperinflaatio nosti hintoja voimakkaasti. Valtionomaisuus myytiin holtittomissa huutokaupoissa: ompelimoista sotilastutkiin, hävittäjistä leipätehtaisiin. Katastrofi oli niin syvä, että jopa venäläisten keskimääräinen elinikä romahti. Myöhemmin vuosituhannen vaihteessa tyhjyyden tunteen täytti KGB-eversti Vladimir Putin, joka lupasi kuria ja järjestystä sekavaan tilanteeseen, ja hän voitti vaalit.[50]

Verotusta uudistettiin ottamalla käyttöön 28 % arvonlisävero sekä progressiivinen tulovero ja ryhtymällä verottamaan yritysten tuloja. Myös tulleja ja viennin verotusta uudistettiin ja ruplalle määriteltiin kiinteä vaihtokurssi. Useat ulkomaankauppaa ja sijoituksia koskeneet rajoitukset poistettiin, jotta Venäjän talouselämä pääsisi kosketuksiin ulkomaiden hintatason kanssa. Koska energian hinta oli edelleen hallituksen valvonnassa, määrättiin kotimaiselle sähkölle uusia veroja kannustamaan kansalaisia sen säästäväiseen käyttöön. Öljyn ja maakaasun viennille määrättiin uusia veroja pienentämään tuetun kotimaisen sähkön hinnan ja maailmankauppahinnan välistä eroa ja estämään sähköpulan syntymistä.[48]

Talouden ongelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän teollisuuden kasvukäyrä vuosilta 1992–2010. Venäjän talous oli kasvussa juuri ennen vuoden 1998 talouskriisiä. Valuutan devalvaatio sai sen jälleen nousuun.

Valtion rahankäyttö johti siihen, että vuoden 1992 lopussa Venäjän valtion budjetin alijäämä oli 20 prosenttia bruttokansantuotteesta. Alijäämän vuoksi Venäjä ei kyennyt hankkimaan ulkomaalaista rahoitusta, ja kattoi alijäämää pääasiassa rahavarantojaan kasvattamalla. Tämän talouspolitiikan seurauksena inflaatio kasvoi vuonna 1992 peräti 2 000 prosenttiin. Taloustilanteen kärjistymisen seurauksena Jeltsin korvasi pääministeri Jegor Gaidarin Viktor Tšernomyrdinilla. Uuden, inflaation hillitsemiseksi kehitetyn talousohjelman mukaisesti hallitus ryhtyi paikkaamaan budjetin alijäämää ja sulkemaan kannattamattomia valtionyrityksiä sekä määräsi keskuspankin nostamaan luottojen korkotasoa myymällä valtion joukkovelkakirjoja. Budjetin alijäämää kurottiin kiinni rajoittamalla valtionyritysten palkankorotuksia, asettamalla neljännesvuotisia budjetti tavoitteita, sekä tarjoamalla tehokkaampaa sosiaaliturvaa työttömille ja eläkeläisille. Toukokuussa 1993 valtiovarainministeriö ja keskuspankki sopivat talouden tasapainottamisesta valtionapua vähentämällä ja tuloja kasvattamalla. Keskuspankki nosti antamiensa lainojen korkotason vastaamaan inflaatiota. Muutosten tulokset vaikuttivat talouteen positiivisesti ja IMF suostui myöntämään Venäjälle 1,5 miljardin dollarin tuen.[53]

Vuoteen 1994 mennessä inflaatio oli saatu laskemaan 224 prosenttiin, ja vuoden 1996 alkupuoliskolla se oli enää 16,5 prosenttia.[54] Yksityistämisohjelman ensimmäinen jakso saatiin päätökseen kesällä 1994, jolloin 70 prosenttia Venäjän suurista ja keskikokoisista yrityksistä ja 90 prosenttia pienistä yrityksistä oli yksityistetty. Tämän jälkeen siirryttiin yksityistämisohjelman toiseen osaan, jossa jäljellä olevien valtionyritysten osakkeet myytiin yksityishenkilöille käteisellä. Ohjelma saatettiin loppuun vuoden 1996 alkuneljänneksellä. Vuoteen 1995 mennessä yksityistämisohjelma oli joutunut siinä ilmenneiden ongelmien vuoksi huonoon valoon tavallisen kansan silmissä ja vuosien 1995 ja 1996 aikana korruptioskandaalit tahrasivat sen mainetta entisestään.[49]

Elokuussa 1998 Venäjä ajautui talouskriisiin, joka oli seurausta valtionbudjetin huomattavasta alijäämästä. Alijäämää kattaakseen federaatio oli ryhtynyt kauppaamaan lyhytaikaisia GKO-velkakirjoja. Aluksi velkakirjoista saatu tuotto tasoitti federaation inflaatiota niin, että rupla voitiin liittää yhdysvaltojen dollariin crawling peg -tekniikalla. Samalla Venäjän talous joutui kuitenkin myös alttiiksi kansainvälisten markkinoiden muutoksille. Vuoden 1997 Aasian talouskriisin myötä polttoaineiden kysyntä ja hinnat laskivat ja sijoitusten määrä laski. Koska valtaosa Venäjän viennistä perustui tuolloin öljyn, maakaasun ja metallien viennille, kasvatti niistä saatavien tulojen väheneminen federaation budjetin jo ennestään huomattavaa alijäämää. GKO-velkakirjojen korot nousivat ja lopulta elokuussa 1998 Venäjä ajautui maksukyvyttömyyteen ja joutui devalvoimaan ruplan. Talouskriisi johti useiden pankkien romahdukseen ja laski venäläisten tuloja entisestään. Keskipalkka tippui kriisiä edeltäneestä 180 dollarista 70 dollariin samalla kun inflaatio kasvoi 84 prosenttiin.[55]

Putinin ensimmäiset kaudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2000-luvun alkupuolella Venäjä keräsi öljyn ja maakaasun viennistä saamiaan tuloja vakautusrahastoon, jonka varoilla muun muassa maksettiin pois valtion velkoja.

Valuutan devalvoitumisen seurauksena Venäjän teollisuuden kilpailukyky parani.[55] Ruplan romahdus, yhdessä raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen voimakkaan nousun kanssa vaikuttivat vahvasti Venäjän talouden kasvuun. Vuoden 1998 talouskriisiä seuranneen viiden vuoden aikana valtion talous kasvoi lähes 40 %. Vladimir Putin toteutti ensimmäisellä valtakaudellaan useita talousuudistuksia, joiden pääsuunnittelija oli Venäjän talousministeri German Gref. Taajama- ja maatalousmaan omistaminen tehtiin mahdolliseksi myös yksityisille toimijoille, oikeuslaitosta uudistettiin länsimaisempaan suuntaan, verotusta uudistettiin poistamalla yrityskohtaisia verohelpotuksia ja lisäämällä kulujen vähennysoikeuksia. Muita verouudistuksia olivat voittoveron alentaminen sekä tuloveron muuttaminen 13 %:n tasaveroksi.[56]

Venäjän rahoitusjärjestelmään kohdistuvaa epäluottamusta pyrittiin parantamaan laajentamalla talletussuoja kattamaan kaikki keskuspankin kriteerit täyttäviin pankkeihin. Aikaisemmin ainoastaan maan suurimman pankin, Sberbankin, talletuksen olivat suojattuja. Byrokratian ja liiallisen kontrollin rasittamien pienyritysten roolia pyrittiin kasvattamaan yksinkertaistamalla yritysten rekisteröintimenetelmiä ja rajoittamalla viranomaistarkastusten määrää. Tahallisia konkursseja saatiin vähennettyä ja aikaisemmin oikeudettomasti kohdeltujen pienosakkaiden asemaa parannettua säätämällä osakeyhtiölaki sekä konkurssilaki. Tämä muutos ei pääsääntöisesti kuitenkaan yltänyt pienempiin yrityksiin, joille yrityksen julkisuuskuvalla ei ollut suurta merkitystä. Ulkomaankauppaa pyrittiin helpottamaan uudistamalla tullilakia ja valuuttaliikenteen säätelystä luovuttiin uuden valuuttalain myötä lähes kokonaan.[56]

Putinin kahden ensimmäisen kauden aikana Venäjän BKT kasvoi 70 %, teollisuus 75 % ja sijoitusten määrä 125 %. Kehityksen myötä Venäjä nousi maailman kymmenen suurimman talouden joukkoon. Lisäksi Venäjä on kasvattanut merkitystään maailmantaloudessa energian viejänä ja käyttänyt energianviennistä saamiaan tuloja tehokkaasti Neuvostoliiton aikaisten velkojen takaisinmaksamiseen. Vuosien 2000 ja 2008 välillä Venäjän köyhyysrajan alapuolella elävien määrä puoliintui ja keskipalkka ja -eläke moninkertaistuivat. Venäjä kärsi kuitenkin korkeasta inflaatiosta ja sen talous perustui hyvin pitkälti raaka-aineisiin.[57] Viimeiset Neuvostoliiton aikaiset velat Venäjä maksoi vuonna 2006.[58]

Medvedevin kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dmitri Medvedev nousi Venäjän presidentiksi vuonna 2008, juuri globaalin taantuman alussa. Taantumasta seuranneet öljyn hinnan lasku ja pääoman siirtyminen ulkomaille ajoivat Venäjän talouden taantumaan 2009. Tilannetta vaikeutti myös Venäjän pankkisektorin kehittymättömyys, ruplan devalvoituminen ja inflaatio.[59] Ennen kriisin alkamista Venäjän talous oli vuonna 2008 kasvanut 8,7 prosentin vuosittaista vauhtia. Taantuman myötä Venäjän talous supistui lähes 8 % ja siitä tuli yksi kriisissä eniten kärsineistä maista.[60][61] Taantuman jälkeen Venäjän talous kääntyi kasvuun, inflaatio oli maan taloushistorian alimmalla tasolla, reaalipalkat nousussa ja julkinen velkaantumisaste alle 10 prosenttia.[58]

Putinin myöhemmät kaudet vuodesta 2012 alkaen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joidenkin entisten Neuvostoliiton maiden (ja Kiinan) bruttokansantuote henkeä kohti: Venäjä (Russia) merkitty mustalla.

Venäjän talouden kasvu oli globaaliin finanssikriisiin eli vuoteen 2008 saakka paljon nopeampaa kuin se on ollut sen jälkeen. 2000-2008 BKT:n vuosikasvu oli keskimäärin 7 prosenttia, vuosina 2009-2018 vain prosentti. Vuosina 2010-2013 Venäjän talous kasvoi keskimäärin 3,5 % prosenttia, 2014-2018 enää noin 0,5 prosenttia vuodessa. Talouden kasvun hiipumisen taustalla on ollut maailmantalouden kasvuvauhdin hiipuminen, öljyn hinnannousun loppuminen sekä Venäjän 90-luvun reformeista saadun hyödyn loppuminen ja talousreformien loppuminen 2000-luvun alusta lukien. Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan eli vuoden 2014 jälkeen Venäjän talouspolitiikassa on korostunut tuonninkorvaus, eristäytyminen ja valtiojohtoisuus. Lisäksi samaan aikaan länsimaiden pakotteet ovat nostaneet ulkomaisen rahoituksen hintaa ja pakottaneet erityisesti venäläiset pankit vähentämään ulkomaista velkaansa tuntuvasti.[62]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Russia Country Studies. Yhdysvaltain kongressin kirjasto. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al Russia The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Country profile: Russia (pdf) 10/2006. Yhdysvaltain kongressin kirjasto. Viitattu 15.1.2012. (englanniksi)
  3. ↑ Country comparison: GDP (Arkistoitu – Internet Archive) CIA. Viitattu 10.2.2013
  4. ↑ Lipsky, John: Statement by John Lipsky, First Deputy Managing Director of the International Monetary Fund Press Release No. 07/126. International Monetary Fund. Viitattu 27.12.2007.
  5. ↑ Another BRIC in the wall The Ecomonist. 21.4.2008. Viitattu 18.3.2012.
  6. ↑ Teppo Tiilikainen: Venäjän talous ahdingossa – EU ja USA lisäsivät pakotteilla painetta Suomen Kuvalehti. 21.3.2014. Otavamedia. Viitattu 22.3.2014.
  7. ↑ Jouko Rautava: Krimin kriisi on jo nyt tullut kalliiksi Venäjälle. Bofit Policy Brief, 2/2014. Suomen Pankki. ISSN 2342-205X Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 22.3.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ https://yle.fi/a/74-20010573/64-3-142509?utm_medium=social&utm_source=copy-link-share Venäjän talous selvisi ensimmäisestä sotavuodesta odotettua paremmin Yle.fi, uutiset 13.3.2023, viitattu 27.4.2023
  9. ↑ Tavernise, Sabrina: Russia Imposes Flat Tax on Income, and Its Coffers Swell March 23, 2002. The New York Times. Viitattu 27.12.2007.
  10. ↑ Rabushka, Alvin: The Flat Tax at Work in Russia: Year Three Hoover Institution. Arkistoitu 25.1.2008. Viitattu 27.12.2007.
  11. ↑ Global personal taxation comparison survey – market rankings Mercer (consulting firms). Arkistoitu 4.12.2007. Viitattu 27.12.2007.
  12. ↑ Russia’s Stabilization Fund Holds $5.9Bln (Mosnews 7.5.2004)
  13. ↑ Stabilization Fund hits $70 bln in May - Finance Ministry (Arkistoitu – Internet Archive) (RIAN)
  14. ↑ Russia's foreign debt down 31.3% in Q3—finance ministry RIA Novosti. Viitattu 27.12.2007.
  15. ↑ Will the change of mayor affect Moscow's huge economy? 18.10.2010. BBC. Viitattu 2.9.2012. (englanniksi)
  16. ↑ Russia: How Long Can The Fun Last? BusinessWeek. Viitattu 27.12.2007.
  17. ↑ Kreikasta löytyi kolme miljardööriä, Suomesta yksi Taloussanomat. 7.3.2012. Viitattu 2.9.2012.
  18. ↑ Agriculture Russia: A Country Study. Library of Congress, 1996.
  19. ↑ Russia::Fishing Encyclopaedia Britannica. Viitattu 18.3.2012.
  20. ↑ a b Laura Solanko: Venäjän talouden uusi aika (pdf) (Venäjän öljy- ja kaasusektorin uudet haasteet, ISSN 1456-811X) Bofit Online 2012 No. 4. 15.6.2012. Helsinki: Suomen Pankki. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 26.6.2012.
  21. ↑ a b Petri Järvikuona, Aleksander Panfilo, Päivi Karhunen: Palvelusektorin kehitys Venäjällä (pdf) CEMAT papers 1/2010. 2010. Center for Markets in Transition (CEMAT). Viitattu 16.6.2012. (englanniksi)
  22. ↑ Seija Lainela: Venäjän talouden uusi aika – Bofit Venäjä-tietoisku 2012 (pdf) (WTO:n kautta Euraasian unioniin) Bofit Online 2012 No. 4. 2012. Helsinki: Suomen Pankki. Viitattu 1.7.2012.[vanhentunut linkki]
  23. ↑ Venäjän duuma ratifioi WTO-jäsenyyden Taloussanomat.fi. 11.7.2012. Sanoma News Oy. Viitattu 4.8.2012.
  24. ↑ Russians weigh an enigma with Putin’s protégé MSNBC. Viitattu 9.5.2008.
  25. ↑ Seija Lainela: Nopean kasvun aika ohi Venäjällä? (pdf) ETLA. Arkistoitu 13.10.2012. Viitattu 7.1.2012.
  26. ↑ Russia's unemployment rate down 10% in 2007 - report RIA Novosti. Viitattu 9.5.2008.
  27. ↑ Russia — Unemployment rate (%) indexmundi.com. Viitattu 9.5.2008.
  28. ↑ Russia: How Long Can The Fun Last? BusinessWeek. Viitattu 27.12.2007.
  29. ↑ CEE Biweekly (page 6) UNESCO Institute for Statistics, UniCredit New Europe Research Network. Arkistoitu 2.4.2008. Viitattu 28.3.2008.
  30. ↑ a b c d Seija Lainela, Alexey Ponomarenko: Russian financial markets and monetary policy instruments (pdf) (ISSN 1456-811X) Bofit Online 2012 No. 3. 2012. Helsinki: Suomen Pankki Viitattu = 30.6.2012. Arkistoitu 27.2.2014. (englanniksi)
  31. ↑ Mayor says foreign investment in Moscow to double in 2007 RIA Novosti. Arkistoitu 21.1.2008. Viitattu 27.12.2007.
  32. ↑ Russia fixed asset investment to reach $370 bln by 2010 - Kudrin RIA Novosti. Viitattu 27.12.2007.
  33. ↑ a b Mika Erkkilä, Heli Simola ja Laura Solanko: Venäjän sähkösektorin uudistus (pdf) (ISSN 1456-811X) Bofit Online 2009 No. 1. 2009. Helsinki: Suomen Pankki. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 18.6.2012.
  34. ↑ Riitta Kosonen, Erja Kettunen, Simo Leppänen, Sinikka Parviainen, Petri Järvikuona ja Mikko Hietikko: 2. Teollisuustuotannon kasvu hidastunut CEMAT Venäjän talousnäkymät 1/2012 -raportti. 4/2012. Viitattu 18.6.2012.
  35. ↑ Energy Efficiency in Russia: Untapped Reserves (pdf) (s. 28) IFC. Viitattu 26.1.2012. (englanniksi)
  36. ↑ Nuclear Power in Russia World Nuclear Association. Arkistoitu 19.8.2011. Viitattu 16.10.2011. (englanniksi)
  37. ↑ Country Profile: Russia Renewable Energy World. Arkistoitu 18.6.2012. Viitattu 16.10.2011. (englanniksi)
  38. ↑ Trans-Siberian railway. History and facts. Vizit. Arkistoitu 12.1.2012. Viitattu 9.10.2011. (englanniksi)
  39. ↑ Baikal-Amur railway tour (karttalinkki) Vizit. Arkistoitu 12.1.2012. Viitattu 9.10.2011. (englanniksi)
  40. ↑ Talous, elinkeinoelämä ja ulkomaankauppa Maatiedosto Venäjä. 30.7.2012. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 25.9.2012. (suomeksi)
  41. ↑ Bofit Viikkokatsaus 42 • 20.10.2011 Suomen Pankki - Bofit Siirtymätalouksien tutkimuslaitos. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 26.9.2012.
  42. ↑ Venäjällä työntekijää kiinnostaa myös palkan väri 10.10.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 26.9.2012.
  43. ↑ a b R. Kosonen ja S. Parviainen: Vaihtokaupan renessanssi Venäjällä Idäntutkimus 1/2010, s. 59-64. Viitattu 18.6.2012.
  44. ↑ Corruption Perceptions Index 2011 2012. Transparency International. Arkistoitu 10.8.2012. Viitattu 26.9.2012. (englanniksi)
  45. ↑ Russia's growth stifled by corruption 28.6.2012. BBC. Viitattu 26.9.2012. (englanniksi)
  46. ↑ Moscow International Business Centre (MIBC), Russian Federation Designbuild-network.com. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
  47. ↑ Laajenemista käsittelevä pääsihteeristön ryhmä: Venäjä ja Euroopan unionin laajentuminen (pdf) 25.10.1999. Luxemburg: Euroopan parlamentti. Viitattu 15.1.2012.
  48. ↑ a b Yhdysvaltain kongressin kirjasto, Economic Reform in the 1990s, Economic Restructuring Measures
  49. ↑ a b c Yhdysvaltain kongressin kirjasto, Economic Reform in the 1990s, Privatization
  50. ↑ a b Kolumni | Venäjällä tehtiin 1990-luvulla katastrofaalinen talousuudistus Helsingin Sanomat. 5.2.2023. Viitattu 5.2.2023.
  51. ↑ a b Teppo Tiilikainen: Anatoli Tšubais – Venäjän vihatuin mies 25.9.2009. Suomen Kuvalehti. Viitattu 14.1.2012.
  52. ↑ Jarmo Koponen: Ihme, että tämä mies elää 25.9.2009. Uusi Suomi. Viitattu 14.1.2012.
  53. ↑ Yhdysvaltain kongressin kirjasto, Economic Reform in the 1990s, Monetary and Fiscal Policies
  54. ↑ Yhdysvaltain kongressin kirjasto, Economic Reform in the 1990s, Inflation
  55. ↑ a b Tuomas Komulainen: Elokuun 1998 talouskriisi (pdf) 2002. Helsinki: Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Bofit. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 15.1.2012.
  56. ↑ a b Tuomas Komulainen, Vesa Korhonen, Seija Lainela, Jouko Rautava ja Pekka Sutela: Venäjän talous Putinin aikana (pdf) (ISSN 1456-811X) 24.5.2004. Helsinki: Suomen Pankki. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 9.6.2012.
  57. ↑ Russia’s economy under Vladimir Putin: achievements and failures 1.3.2008. RIA Novosti. Viitattu 12.6.2012.
  58. ↑ a b Eurooppa rämpii, Venäjällä pyyhkii hyvin (Arkistoitu – Internet Archive). Arvopaperi 2.3.2012.
  59. ↑ Venäjä ja kansainvälinen rahoituskriisi (pdf) (ISSN 1456-811X) Bofit Online. 25.3.2009. Suomen Pankki - Bofit Siirtymätalouksien tutkimuslaitos. Viitattu 9.9.2012.[vanhentunut linkki]
  60. ↑ Russia Facing Long Recession, World Bank Says NYTimes.com. 24.6.2009. The New York Times. Viitattu 9.9.2012. (englanniksi)
  61. ↑ Riittääkö öljyraha kattamaan Putinin vaalilupaukset? 26.3.2012. Suomen suurlähetystö, Moskova: Ulkoasiainministeriö. Viitattu 9.9.2012.
  62. ↑ Putin mahtailee, mutta Venäjän talous kyntää syvällä iltalehti.fi. Viitattu 23.3.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailman kauppajärjestön (WTO:n) jäsenet
EU:n jäsenmaat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Venäjän_talous&oldid=22653748”