Vankeus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Vantaan vankila on Suomen moderneimpia suljettuja vankiloita.

Vankeus on yhteiskunnan määräämä vapauden menettäminen määräajaksi tai lopullisesti eli elinkautisena. Rangaistusmuotona vankeus tuomitaan rikoksesta joko ehdollisena tai ehdottomana. Näistä rikoksentekijä määrätään vankilaan vain ehdottoman vankeuden tapauksessa. Tutkintavankeus on epäillyn eristämistä rikoksen tutkinnan aikana.

Vankeusrangaistus on toisaalta tehokas keino eristää rikoksentekijöitä ja antaa yhteiskunnalle signaali jonkin toiminnan epäsuotavuudesta, toisaalta vankeus helpottaa rikoskierteeseen suistumista.

Suomen rangaistuskäytäntö keskittyy lähinnä vapaus- ja varallisuusrangaistuksiin. Vapausrangaistuksista käytössä ovat vankeus ja sakon muuntorangaistus. Yhdyskuntapalvelu ja nuorisorangaistus ovat vapaudessa suoritettavia rangaistusseuraamuksia.

Vankeuden vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoriat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankeuden tarkoituksena on rikosten estäminen. Sen ehkäisevä vaikutus kohdistuu yksilöön ja yhteiskuntaan. Yksilön vankeus eristää muusta yhteiskunnasta, jolloin tämä yksilö ei valvottuna voi tehdä rikoksia. Yhteiskunnan kannalta vankeus toimii ennalta ehkäisevästi, koska sillä osoitetaan, että tietyistä teoista seuraa rangaistus eli ne ovat epäsuotavia.

Vankeuden vaikutuksia selittävät eri näkökulmista muun muassa rehabilitatiivinen ja retributiivinen rangaistusteoria.

Ongelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankeus helpottaa rikoskierteeseen suistumista, koska vankiloissa rikoksentekijät tapaavat muita rikollisia ja muodostavat verkostoja. Näin ollen vankeus ei yleensä edistä rikollisten paluuta takaisin normaaliyhteiskuntaan. Sen sijaan tapahtuu sitoutumista rikolliseen alakulttuuriin, ja rikoksettoman elämäntavan ylläpitämistä edistävät sosiaaliset sidokset heikkenevät.[1] Lisäksi vankilassa pito on kallista (Suomessa vuonna 2011 keskimäärin 205 €/päivä/vanki[2]).

Vankeutta ei ole ongelmistaan huolimatta voitu korvata muillakaan rangaistusmuodoilla. Sen käyttöä on kuitenkin viime aikoinamilloin? painotettu siten, että kun ennen omaisuusrikokset olivat merkittävä kalterien taakse vievä syy, nykyisin vankiloissa kärsitään pääasiassa väkivalta- ja huumausainerikoksista tuomittuja rangaistuksia. Osavaikutuksensa vähäiseen vankilukuun (vuonna 1999 noin 2 800) oli yhdyskuntapalvelun ja nuorisorangaistuksen kaltaisilla vaihtoehtorangaistuksilla. Vuoden 2000 jälkeen vankiluku on kasvanut voimakkaasti; vuonna 2005 saavutettiin jo 4 000 vangin raja.

On monia kansainvälisiä sopimuksia, joilla on pyritty vähentämään vankien epäoikeudenmukaista kohtelua. Tällaisia ovat muun muassa YK:n KP-sopimus ja Euroopan ihmisoikeusjulistus.[3]

Vankeuden muodot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkintavankeus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkintavankeus on turvaamistoimi, joka toteutetaan rikostutkinnan aikana ja ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana. Tutkintavangin asema muuttuu vankeusvangiksi, kun ehdoton vankeusrangaistus tulee mahdollisen muutoksenhaun jälkeen täytäntöönpanokelpoiseksi eli rangaistuksen suorittaminen alkaa.

Ehdollinen vankeus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ehdollinen rangaistus

Suomessa vankeusrangaistus määrätään usein ehdollisena. Tämä on tarkoituksellista rikospolitiikkaa, koska tällöin rikoksentekijä ei joudu kärsimään rangaistusta vankilassa, vaan voi jatkaa normaalia elämää, ellei syyllisty uusiin rikoksiin. Ehdollisen vankeuden ideana on estää rikoksentekijän altistuminen vankilan haittavaikutuksille; ehdollinen vankeusrangaistus on siis tavallaan pelote.

Korkeintaan kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena. Jos henkilö on tuomittu rikosta edeltäneinä kolmena vuotena vähintään vuodeksi vankeuteen, ei ehdollinen rangaistus ole mahdollinen. Yleensä ensikertalaiset (joiksi lasketaan myös rikolliset, jotka eivät ole rikoksensa tekopäivää edeltäneiden kolmen vuoden aikana olleet vankilassa) tuomitaan ehdolliseen, ellei kyse ole hyvin vakavasta rikoksesta.

Ehdolliseen vankeuteen liittyy aina koeaika, jonka pituus vaihtelee yhdestä kolmeen vuoteen. Mikäli tuomittu elää koeajan ilman uusia rikoksia, rangaistusta ei panna täytäntöön. Mikäli vanki koeaikana syyllistyy uuteen samankaltaiseen rikokseen, tuomioistuin harkitsee uutta rangaistusta määrätessään, onko lisäksi myös entinen ehdollinen rangaistus pantava täytäntöön. Myös tuomion lieventäminen on mahdollista.

Ehdoton vankeus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdotonta vankeutta käytetään silloin, kun teko on ollut hyvin vakava tai kun rikoksentekijä on syyllistynyt ehdollisen rangaistuksen aikana uusiin rikoksiin. Ensikertalaiset pääsevät ehdottomassakin vankeudessa helpommalla: käytännössä he pääsevät vapaiksi kärsittyään puolet rangaistuksesta. Ehdonalaiseen vapauteen on normaalisti mahdollista päästä, kun 2/3 rangaistusajasta on kulunut. Vankeinhoidon mukaan rikoksen tekijää pidetään ensikertalaisena, jos hän ei ole suorittanut rikoksesta tuomiota vankilassa nyt käsiteltävänä olevaa rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana. Vankeinhoidollisesti ensikertalaiseen sovelletaan laitosajan pituuden suhteen samaa sääntöä kuin tosiasiallisesti ensimmäistä kertaa vankilassa olevaankin.

Hyvin lyhytkinselvennä vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdottomana, mikäli tuomittu on osoittanut piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä tai on ollut tarkoituksenmukaista estää tai keskeyttää rikollisen toiminnan jatkaminen.

Ehdoton vankeusrangaistus suoritetaan joko suljetussa vankilassa tai avolaitoksessa. Avovankiloihin sijoitetaan henkilöitä, joiden katsotaan sinne soveltuvan ja joiden ei voida olettaa poistuvan sieltä ilman lupaa. Avolaitoksissa voidaan tehdä työtä tai opiskella. Työstä maksetaan palkkaa, josta menee kuitenkin ennakonpidätyksen lisäksi ylläpitokustannuksia. Avolaitokset eroavat huomattavasti suljetuista vankiloista.

Vuodesta 1998 lähtien on ollut mahdollista myös sijoittaa vanki tarkasti valvottuna johonkin ulkopuoliseen yksikköön, jossa hän saa päihdehoitoa tai vastaavaa apua. Tavoitteena on parantaa vangin selviytymistä normaalielämässä. Valvottu koevapaus otettiin käyttöön 1. lokakuuta 2006. Valvontarangaistus otettiin Suomessa käyttöön 2011.[4][5] [6]

Määräaikaisen vankeusrangaistuksen pituus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankeusrangaistuksen pituudet vaihtelevat maittain. Määräaikaisen vankeusrangaistuksen (yksittäisen rikoksen rangaistuksen) pituus on 14 päivän ja 12 vuoden välillä. Useista samalla kertaa tuomittavista rikoksista voidaan antaa yhdistetty rangaistus, enintään 15 vuotta vankeutta. Useista eri kerroilla tuomituista vankeusrangaistuksista yhteen laskettava jäljellä oleva vapaudenmenetysaika voi olla enintään 20 vuotta.

Elinkautinen vankeusrangaistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elinkautinen vankeus

Elinkautiseen vankeusrangaistukseen sisältyvät kaikki vangille määrätyt määräaikaiset vankeusrangaistukset, arestirangaistukset ja sakon muuntorangaistukset, mutta ei hänen maksettavikseen mahdollisesti tuomittuja vahingonkorvauksia, jotka eivät ole varsinainen rangaistus, vaan taloudellinen hyvitys vääryyttä kärsimään joutuneelle osapuolelle. Elinkautiseen tuomitun rikollisen tapaus otetaan käsittelyyn Helsingin hovioikeudessa hänen suoritettuaan rangaistusta 12 vuotta (21 vuotta nuorempana tehdystä rikoksesta 10 vuotta). Tällöin hänet voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen, mikäli se elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen tai rikosten laatuun, tuomitun mahdolliseen myöhempään rikollisuuteen, vankilassa mahdollisesti esittämiin uhkauksiin ja käytökseen nähden on kohtuullista. Jos vankia ei vapauteta, hänen tapauksensa otetaan uuteen käsittelyyn aina kahden vuoden välein. Elinkautisesta rangaistuksesta ehdonalaiseen vapautetun vangin koeaika on kolme vuotta, samoin jäännösrangaistus, joka hänelle tuomitaan mahdollisten uusien rikosten yhteydessä.

Elinkautista vankeusrangaistusta koskeva yleinen väärinkäsitys on, että sen pituus olisi 12 vuotta. Todellisuudessa tämän määräajan jälkeen Helsingin hovioikeus ottaa käsittelyyn elinkaudeksi tuomitun vangin ehdonalaiseen vapauttamista koskevan asian. Edellä on kerrottu vapauttamisen edellytyksistä. Mitään yksiselitteistä, sitovaa ehdonalaiseen vapauteen päästämisen määräaikaa ei siis ole, vaan se on harkinnanvarainen. Tähän saakka pisin yhtämittainen vankeusaika myös elinkautisvangeilla on ollut noin 15 vuotta, mutta uuden lain mukainen käytäntö ei ole vielä muodostunut. Pisimpään Suomessa vankilassa ollut elinkautisvanki on Pasi Räty, joka tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta vuonna 1990 ja vapautui vuonna 2012. Pitkään vankilassa on ollut myös Nikita Fouganthine (entinen Juha Valjakkala), joka vangittiin vuonna 1988 hänen surmattuaan Ruotsissa pariskunnan ja heidän poikansa. Fouganthine vapautui elinkautisesta koevapauteen helmikuussa vuonna 2008.

Ennen 1. lokakuuta 2006 voimaan astunutta vankeuslakia armahdusoikeus on ollut tasavallan presidentillä. Uudistuksessa kumottujen säädösten mukaan armahdus voitiin myöntää vain anomuksesta eikä mitään automaattista käsittelyä ollut. Tasavallan presidentin armahdusoikeus säilyy edelleen, Helsingin hovioikeuden rinnalla.

Joissain maissa vankeusrangaistukset voivat ylittää syytetyn todennäköisen eliniän. Esimerkiksi Thaimaassa eräs nainen sai 141 078 vuoden vankeusrangaistuksen, mutta Thaimaassa on laki, jonka perusteella vankilasta pääsee 20 vuoden kuluttua tuomion pituudesta riippumatta. Samoin Espanjassa Madridin junapommi-iskuista 42 924 vuoden vankeusrangaistuksen saanut terroristi Otman el-Gnaoui joutuu istumaan tuomiostaan vain 40 vuotta.[7] Yhdysvalloissa tuomiot, joiden pituus on satoja tai tuhansia vuosia, ovat tavallisia, mutta siellä vapauteen pääsemiseksi voi ainoastaan anoa armahdusta.[7][8]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Papp, Gábor: Prisonization and/or Criminalization? Some Theoretical Considerations and Empirical Findings Hungarian Statistical Review, Special Number 16. 2012. Viitattu 4.4.2016. (englanniksi)
  2. ↑ Yhdyskuntapalveluun tuomituista kolmasosa – vangeista alle puolet tekee uuden rikoksen Rikosseuraamuslaitos – RISE. 19.3.2012. Arkistoitu 16.7.2020. Viitattu 16.7.2020.
  3. ↑ Hartoneva, Anne et al.: Yhdyskuntaseuraamukset ja vankeus, s. 100–102. Tietosanoma, 2015. ISBN 978-951-885-381-0
  4. ↑ Valvontarangaistus 20.11.2011. Oikeusministeriö. Arkistoitu 26.10.2011. Viitattu 29.8.2014.
  5. ↑ Tiedote, Sähköinen valvontarangaistus käyttöön Oikeusministeriö. 6.4.2011. Viitattu 16.7.2020.
  6. ↑ Laki Oikeusministeriö. 12.4.2019. Arkistoitu 10.3.2021. Viitattu 25.4.2021.
  7. ↑ a b Mäkelä, Katariina: Pisimmät vankeustuomiot: Nainen sai 141 078 vuotta vankeutta Iltalehti. 12.4.2016. Viitattu 16.7.2020.
  8. ↑ Meritähti, Päivi: "Kymmenien vuosien tuomioissa ei olisi järkeä" – rikolliset saavat oikeudelta paljousalennuksen Yle Uutiset. 29.9.2016. Viitattu 16.7.2020.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lapintie, Anastasia (toimittanut): Päivä kerrallaan : opas läheiselle ja rangaistukseen tuomitulle. Helsinki: Vankien Omaiset VAO ry / Kriminaalihuollon tukisäätiö, 2018. ISBN 978-952-93-1700-4 Teoksen verkkoversio (viitattu 16.7.2020). (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Fassin, Didier & Gomme, Rachel: Prison worlds : an ethnography of the carceral condition. Malden, MA: Polity Press, 2017. ISBN 978-1-5095-0755-9 (englanniksi)
  • Scharff Smith, P. & Ugelvik, Thomas (toimittaneet): Scandinavian penal history, culture and prison practice : embraced by the welfare state?. London, UK: Palgrave Macmillan, 2017. ISBN 9781137585288

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vankeus&oldid=22406199”