Vallihautasota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vallihautasodan taistelukenttä. Uhud on noin 10 km:n päässä Medinasta.

Jumalan lähettilään elämäkerta

Sirat rasul Allah
Abd al-Muttalib
ʿAbdullah ibn ʿAbdul-Muṭṭalib
Amina (Muhammedin äiti)
Norsun vuosi (Muhammed)
Bahira
Profeetta Muhammedin taivasmatka
Kuun halkaisemisen ihme
Muhammedin ihmeteot
Saatanalliset jakeet
Hidžra (islam) 622
Medinan perustuslaki 622
Badrin taistelu 624
Uhudin taistelu 625
Vallihautasota 627
Banu Quraizan joukkomurha 627
Khaibarin taistelu 628
Mekan valloitus 630
Epäsovun moskeijan hävitys 630
Muhammedin jäähyväissaarna 632
Muhammedin vaimot
Muhammedin omistukset

Vallihautasota (Arab: غزوة الخندق‎, Ghazwat al-Khandaq) on profeetta Muhammedin elämäkerrassa kerrottu piiritystaistelu maaliskuussa vuonna 627 (islamilaisen ajanlaskun mukaan shawwal -kuussa vuonna 5 AH). Quraiš -heimon varustama Mekan armeija hyökkäsi Medinaan, mutta valtausyritys torjuttiin rakentamalla kaupungin ympärille vallihauta, mistä myös koko taistelu sai nimensä.[1]

Islamin oppikirja kertoo, että kyseessä oli viimeinen suuri taistelu Mekan quraiš -heimoa vastaan. Suuri mekkalainen sotajoukko oli lähestymässä Medinaa, jolloin medinalaiset kaivoivat turvakseen vallihaudan. Sen ylitse ratsain liikkuvien olisi vaikea päästä. Kaivutyön aikana tapahtui ihme, sillä Bashir ibn Sadin tytär toi kaivajille ateriaksi vasullisen taateleita. Niitä riitti loppujen lopuksi kaikille, sillä taatelit vain lisääntyivät jaettaessa. Mekan armeija pysähtyi vallihaudan eteen ja joutui palaamaan tyhjin toimin Mekkaan.[2]

Vallihautasodasta kertoo ensimmäisen kerran Ibn Ishaq 760-luvulla.[3] Hänen kertomuksensa on säilynyt Ibn Hishamin 800-luvulla[4] ja al-Tabarin 900-luvulla välittäminä versioina.[5]

Edeltävät tapahtumat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallihautasota oli ensimmäinen suuri taistelu mekkalaisia vastaan sen jälkeen, kun Muhammed oli hävinnyt kaksi vuotta aikaisemmin vuonna 625 käydyn Uhudin taistelun. Se tapahtui vain kymmenen kilometriä Medinan ulkopuolella. Välissä olleiden kahden vuoden aikana sattui muita yhteenottoja.

Muslimit houkutellaan ansaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimien kärsimä tappio Uhudissa sai muut arabiheimot pitämään näitä heikkoina ja houkutteli heimoja saaliinjaolle. Kaksi heimoa pyysi lähettämään itselleen opettajia, koska muka olivat kiinnostuneet kääntymään islamiin. Heimot kuitenkin vangitsivat heille lähetetyt opettajat ja myivät nämä mekkalaisille. Mekkalaiset teloittivat haltuunsa saamat muslimit kostona Badrin ja Uhudin taisteluissa koetuista menetyksistä. Mekkalaisten vangiksi myydystä Khubaib ibn Adista kerrotaan, että ennen kuolemantuomion toteuttamista hän pyysi saada rukoilla. Khubaib teki vain kaksi rukoussarjaa. Hän sanoi halunneensa rukoilla pitempäänkin, muttei halunnut katsojien luulevan, että näin olisi yrittänyt pitkittää kuolemantuomion toimeenpanoa. Khubaibin jälkeen muslimien yleiseksi tavaksi tulikin tehdä vain kaksi rakaa ennen teloitusta. Khubaib ristiinnaulittiin, ja viimeisinä sanoinaan hän huusi: "Jumala, laske heidän lukumääränsä ja tapa heidät vuorollaan, äläkä anna yhdenkään livahtaa pakoon." [6][7] Tarina Khubaibista rinnastuu Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen, missä Jeesus päinvastoin pyysi anteeksiantoa teloittajilleen. Ibn Ishaq lisää, että ristiinnaulitsemista oli todistamassa Muawija ibn Abi Sufyan. Muawija perusti myöhemmin umaijadien dynastian, jonka kukistajia olivat Ibn Ishaqin toimeksiantajat eli abbasidit. Viittaus saattoi umaijadit huonoon valoon esittäessään heidät Jumalan lähettilään vihollisina.[8] Toisessa vastaavassa tapauksessa Muhammed houkuteltiin lähettämään 40 muslimia sananjulistukseen toisen heimon luo. Kaikki kuitenkin tapettiin. Muhammed oli tapauksen johdosta neuvoton ja syytti muita siitä, että hänet oli houkuteltu lähettämään retkikunta ansaan.[9]

Juutalaisen nadir-heimon karkotus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavaksi Muhammed otti mukaansa myöhemmät kalifit Abu Bakrin, Umarin ja Alin ja lähti neuvottelemaan juutalaisen Nadir-heimon kanssa saadakseen nämä liittoon verikostoa varten. Juutalaiset kuitenkin yrittävät salamurhata Muhammedin pudottamalla kiven hänen päähänsä; vain Jumalan varoitus pelastaa Muhammedin. Tapaus merkitsi sodanjulistusta, joen Muhammed kokosi Medinaan palattuaan sotajoukon. Hän piiritti rabi-kuussa vuonna 625 (4 AH) Nadir-heimoa kuusi päivää. Juuri näiden päivien aikana Muhammed sai ilmoituksen, että viini on kielletty. Lannistaakseen vastustajat Muhammed antoi hakata nadirilaisten palmulehdot ja polttaa ne.[10] Tämä vei asukkailta elinkeinon, sillä taatelipalmut antavat satoa vasta vuosien päästä. Sen takia teko oli hyvin poikkeuksellinen.[11] Nadirilaiset katsoivat tämän jälkeen parhaaksi antautua. He saivat poistua omaisuus mukanaan. Osa lähti Khaibarin keitaalle, minkä Muhammed myöhemmin valloitti, osa lähti Syyriaan. Nadirilaisten pellot ja talot Muhammed jakoi varhaisimmille kannattajilleen. Ibn Hishamin mukaan Koraanin koko suura 59 kertoo Muhammedin sotaretkestä nadirilaisia vastaan.[10]

Pienempiä sotaretkiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nadir-heimon kukistamista ja karkottamista Medinan keitaalta seurasi joukko pienempi sotaretkiä. Dhat-ar-Riqain retkellä leiriydyttiin vihollisten läheisyyteen, jolloin Muhammed esitteli niin sanotun "pelon rukouksen". Sotilaat jaettiin kahteen ryhmään, missä toinen ryhmä oli vartiossa, kun toinen suoritti kaksi rukoussarjaa. Tämän jälkeen osat vaihdettiin. Tällä sotaretkellä Jumala pelasti Muhammedin hengen ja Muhammed teki ihmeen, joka paransi kamelin.[12] Shaban -kuussa vuonna 4 AH (626 jaa.) Muhammed lähti joukkoineen Badriin, sillä Abu Sufyan oli kaksi vuotta aikaisemmin Uhudissa haastanut hänet uusintaotteluun Badrissa. Muhammed odotti turhaan kahdeksan päivää; Abu Sufyan oli lähtenyt matkaan, mutta palannut takaisin. Mekkalaiset nimesivät Abu Sufyanin joukon lihakeittoarmeijaksi. He sanoivat: "Tehän vain teitte huviretken lihakeittoa syömään". [13] Erikoisin Muhammedin ryöstöretkistä oli lähtö Dumat al-Jandaliin ensimmäisenä rabi-kuuna (elokuussa vuonna 626). Ryöstöretkellä tavoiteltu keidas sijaitsi lähes 900 kilometriä pohjoiseen Medinasta. Muhammed ei kohdannut vastarintaa, mutta kääntyi takaisin ennen keidasta.[14]

Vallihautasota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallihautasodan tapahtumat lähtivät liikkeelle juutalaisten aloitteesta. Nämä halusivat saada Jumalan lähettilään tuhotuksi. Juutalaisten Nadir- ja Wa'il -heimojen miehet menivät siksi Mekkaan ja ehdottivat quraishilaisille, että kaikki ryhtyisivät yhdessä sotaan Muhammedia vastaan. Juutalaiset vakuuttivat, että heidän uskonsa oli lähempänä Mekan pakanoita kuin Muhammedin uskoa. Tarina selittää Koraanin kohtaa 4:51: "Etkö ole katsellut niitä, jotka ovat saaneet osan Pyhästä kirjasta? He uskovat Dshibt- ja Taaguut -epäjumaliin ja sanovat monijumalaisista: »Nämä ovat paremmalla tiellä kuin uskovaiset." [15]

Vallihaudan rakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Jumalan lähettiläs kuuli liitosta, hän kaivatti vallihaudan Medinan ympärille. Hän työskenteli itse mukana innostaakseen muslimeita työhön. Jotkut teeskentelijät kuitenkin livahtivat tiehensä, ja heitä koskien annettiin Koraanin ilmoitus 24: 62–64. Vallihaudan rakentamisesta kerrotaan lukuisia tarinoita. Kahdessa tarinassa jaettavana ollut ruoka lisääntyi itsestään niin, että kaikki saivat syödäkseen. Eräässä tarinassa kolme salamaa sinkoaa, kun Jumalan lähettiläs iskee hakulla. Salamat ennustavat sitä, että Jumala valloittaa Muhammedille Jemenin, Syyrian ja idän maat.[16] Kertomus ilmensi ajatusta, että muslimien menestys sodassa oli ennalta määrättyä ja osa Jumalan pelastussuunnitelmaa.[17]

Kaivutyön kestäessä Medinan juutalaisten Quraiza -heimo siirtyi mekkalaisten puolelle Nadir-heimon juutalaisten houkuttelemana. Quraizan johtaja lupasi liittoutua Nadir-heimon kanssa, jos mekkalaiset joutuvat palaamaan kotiinsa tuhoamatta Muhammedia. Heimo ei kuitenkaan aloittanut sotatoimia Muhammedia vastaan. Tilanne oli silti vakava, sillä viholliset uhkasivat nyt edestä ja takaa. Vallihauta valmistui kuukauden työn tuloksena juuri ennen kuin quraishilaiset ghatafanilaisine liittolaisineen saapuivat. Kun nämä karauttivat vallihaudan äärelle, he sanoivat: "Kautta Jumalan, tämä on jotain, mitä arabit eivät ole ennen keksineet!"[16] Ibn Ishaq panee keksinnön Muhammedin ansioksi, mutta Ibn Hishamin mukaan Salman Persialainen oli neuvonut sotajuonen Jumalan apostolille.[18] Qurasihilaiset pysähtyivät vallihaudan äärelle hieman yli kahdeksikymmeneksi päiväksi, mutta taistelua ei syntynyt. Vain muutamia nuolia ammuttiin. Muhammed tarjosi tässä tilanteessa ghatafanilaisille kolmanneksen Medinan sadosta, jos nämä irtautuvat sodasta. Sopimus oli jo allekirjoitusta vaille valmis, mutta Muhammedin kumppanit neuvoivat profeettaa hylkäämään ajatuksen ilmaisten halunsa taistella.[16]

Lopulta quraishilaiset löysivät vallihaudasta kapean kohdan ja hoputtivat ratsujaan hyppäämään siitä yli. Ratsut päätyivät suolle vallihaudan ja Sal' -vuoren väliin. Quraishilainen Amr ibn Abd-Wudd seisautti tällöin hevosensa ja kysyi: "Kuka astuu minua vastaan?" Haasteeseen vastasi läpimurtoa tukkimaan tullut Ali ibn Abi Talib, joka oli Amrin serkku. Ali antoi kaksi vaihtoehtoa: joko Amr kääntyy muslimiksi tai hän tappaa tämän. Amr ilmoitti, ettei halua surmata Alia, mutta tämä vastasi haluavansa tappaa Amrin. Amr suuttui, katkaisi hevosensa kinnerjänteet ja astui jalan Alia vastaan, mutta sai kaksintaistelussa surmansa.[16]

Piiritys päättyi, kun Muhammed onnistui kylvämään epäsopua quraishilaisten ja näiden liittolaisten ghatanafilaisten välille. Jumala lähetti myös jäätävän kylmän talvituulen koettelemaan piirittäjiä. Lopulta ensin quraishilaiset ja sitten ghatafanilaiset poistuivat koteihinsa.[16] Vallihautasodassa sai marttyyreina surmansa kuusi muslimia. Monijumalaisista kuoli kolme.[19] Amrin ohella kuoli Munabbih, joka sai osuman nuolesta ja kuoli Mekassa. Lisäksi al-Mughira putosi vallihautaan ja kivitettiin sinne.[20] Vallihautasota oli käännekohta muslimien sotaonnelle. Siitä eteenpäin menestys seurasi toistaan.

Vallihautasodan historiallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bysanttilaisen Daran linnoituksen jäänteitä Mesopotamiassa. Daran taistelua on arveltu vallihautasodan kirjalliseksi esikuvaksi.

Vallihautasodan kirjallinen esikuva löytyy roomalaisen historioitsijan Prokopioksen (n. 500–562 jaa.) historiateoksesta, joka käsittelee Bysantin sotia persialaisia vastaan.[21] Prokopios kertoo kirjassaan Daran taistelusta, joka tapahtui Mesopotamiassa vuonna 530. Dara oli roomalainen linnoitus, jonka Bysantin keisari Anastasios I rakennutti suojaksi sassanideja vastaan Mesopotamiassa. Kun persialaisjoukot tulivat linnoituksen edustalle, he huomasivat, että roomalaiset, päällikkönään Belisarius, olivat rakentaneet linnoitusta suojaavan kukkulan jatkeeksi kaivannon, joka esti ratsuväen käytön. Kaivannossa oli muutamia ylityspaikkoja, joita persialaisten oli vaikea havaita.[22] Rooman armeijat esimerkiksi Sullan tai Caesarin johdolla olivat jo aikaisemmin käyttäneet kaivantoja asemiensa suojaamiseksi, mutta koko rintaman lävistävä kaivanto oli uutuus.[23]

Yhtäläisyydet Medinan vallihautasodan ja Daran taistelun välillä eivät jää taistelukentän kuvaukseen vaan ulottuvat myös tapahtumiin. Aivan kuten quraishilaiset, myös persialaiset pysähtyivät ensin kaivannon eteen odottamaan ilman, että pitkään aikaan tapahtui mitään. Sen jälkeen vuoroon tulee kuvaus kaksintaistelusta. Nuori persialaissoturi astui esiin ja haastoi kenet tahansa roomalaisen kaksintaisteluun. Haasteen otti vastaan roomalainen Andreas, joka helposti voitti vastustajansa, aivan kuten Ali voitti serkkunsa Amrin.[22] Lopulta sotilaallinen voitto lankesi saarron kohteena oleville, ja hyökkäävät persialaiset lyötiin.[22]

Ibn Hishamin maininta, että Muhammedin sijaan ajatuksen kaivannon rakentamisesta esitti Salman Persialainen, voidaan tulkita epäsuoraksi viittaukseksi Prokopiokseen. Ibn Hisham ei missään kerro piirityslaitteista, kuten piiritystorneista tai katapulteista, joita kuitenkin jo antiikissa käytettiin kaupunkeja vallatessa. Tässä suhteessa hänen taistelukuvauksensa ovat kirjallisila.[24] Heittokoneet ilmestyvät islamilaiseen historiankirjoitukseen 900-luvulla, kun al-Tabari kuvailee vuonna 692 tapahtuvaa Mekan valloitusta.[25]

  • Goldsworthy, Adrian: Rooman puolesta. Sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Suomentanut Heikki Tiilikainen. Ajatus Kirjat, 2009. ISBN 978-951-20-8232-2
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9
  • Prokopios: History of the Wars: Book I. The Persian War. English translation by H.B. Dewing. Harvard University Press, 1914. Teoksen verkkoversio.

Islamilaiset lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume VIII. The Victory of Islam. Translated and annotated by Michael Fishbein. State University of New York Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XXI. The Victory of the Marwanids. Translated and annotated by Michael Fishbein. State University of New York Press, 1990. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.
  1. Ibn Ishaq, 1955, s. 289–359; Ibn Hisham, 1999, s. 296–326; Jansen, 2008, s. 304–310
  2. Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme, s. 43. Opetushallitus, 2011.
  3. Ibn Ishaq, 1955
  4. Ibn Hisham, 1999
  5. al-Tabari, 1997
  6. Ibn Ishaq, 1955, s. 428
  7. Ibn Hisham, 1999, s. 288
  8. Jansen, 2008. s. 293
  9. Ibn Hisham, 1999, s. 289–291
  10. a b Ibn Hisham, 1999, s. 291–295
  11. Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos, s. 176. Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5
  12. Ibn Hisham, 1999, s. 295–297
  13. Ibn Hisham, 1999, s. 297–298
  14. Ibn Hisham, 1999, s. 298
  15. Koraani, 1942
  16. a b c d e Ibn Hisham, 1999, s. 298–313
  17. Jansen, 2008, s. 304–310
  18. Ibn Ishaq, 1955, s. 764 alaviite 700; Ibn Hisham, 1999, s. 306
  19. Ibn Hisham, 1999, s. 326
  20. Ibn Ishaq, 1955, s. 456
  21. Jansen, 2008, s. 304
  22. a b c Prokopios, 1914, XIII
  23. Goldsworthy, 2009, s.441
  24. Jansen, 2008, s. 310
  25. Al-Tabari, 1990, s. 224–225 ja ss.