Vala

Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger vannomassa virkavalaa 22. syyskuuta 1973.

Vala on nykyisin tavallisesti oikeuden tai muun viranomaisen edessä Jumalaan vedoten annettava määrämuotoinen sitoumus, vrt. juhlallinen vakuutus. Vala on riitti, jossa yksilö sitoutuu joihinkin tiettyihin velvoitteisiin. Valan vannovan henkilön asema muuttuu normaalia oikeudellista sopimusta syvemmällä tavalla.

Valan vannoja kutsuu yleensä todistajaksi yhden tai useamman yliluonnollisen olennon, jolle lupaa toteuttaa jotakin. Riippuen valan kaavasta kyseessä voi olla joko loitsu tai rukous. Antiikin kirjallisuudesta tunnetut valat ovat useimmiten luonteeltaan loitsuja: niissä pyydetään jumalilta siunausta uskolliselle yksilölle ja kirousta hyväksyjälle. Valan vannomiseen saattoi liittyä myös uhritoimitus.

Kristillisessä perinteessä valan loitsumaisuutta on pyritty vähentämään muun muassa lopettamalla kirouksen sijasta yleisluonteiseen rukoukseen: ”– – missä minua Jumala auttakoon”. Muodossa ”– – niin totta kuin minua Jumala auttakoon” kyseessä on jo loitsu, jossa pyydetään ehdollisesti Jumalalta apua valansa pitävälle. Valan vannoja saattaa ainakin epäillä, että valan rikkominen vaarantaisi pelastumisen kuoleman jälkeen. Tiukka Vuorisaarnan tulkinta kieltää valan vannomisen, minkä vuoksi hyvin uskonnollismieliset henkilöt saattavat antaa sen sijaan vakuutuksen. Sama koskee myös niitä, joiden vakaumusta Jumalaan vetoaminen loukkaa. Tämän vuoksi laki salliikin aina vakuutuksen antamisen valan vannomisen sijasta.

Valoja on vannottu myös uskonnottomissa kulttuureissa, esimerkiksi Neuvostoliitossa. Tällöin niiden kohteena on yksilön oma kunnia ja omatunto. Tällaisessa vakuutuksessa tavoitteena on, että yksilö liittää mielessään oman itsekunnioituksensa valan täyttämiseen. Erityisesti kunniaa korostavissa kulttuureissa vala saattaakin nousta tärkeämmäksi kuin pelkkä laki.

Nyky-yhteiskunnassa on hyvin harvinaista, että yksityisoikeudelliset sopimukset ottaisivat valan muodon. Sen sijaan vala on vielä elävä instituutio useilla julkisoikeuden aloilla. Muun muassa Suomessa varusmiehet vannovat valan, jonka mukaan he palvelevat isänmaata lain ja hyvien tapojen vaatimusten mukaisesti. Todistajat vannovat valan, jonka mukaan he todistavat totuudenmukaisesti. Useilla ammattikunnilla, kuten lääkäreillä, opettajilla ja poliiseilla, on käytössään eettinen vala. Vala voi olla vapaaehtoinen tai pakollinen.

Kristinuskossa myös konfirmaatio ja avioliitto ovat eräänlaisia valoja. Näissä valan vannominen tapahtuu vastaamalla myöntävästi papin kysymykseen: ”Tahdotko sinä, N.N., – –?”

Eräät yhdistykset, muun muassa vapaamuurarit, ja monet opiskelijayhteisöt (mm. teekkarien killat) ottavat jäseniltään valan, joka voi olla luonteeltaan joko vakava tai humoristinen.

Valapatto

Valansa rikkojaa kutsutaan valapatoksi. Valapattoutta on monissa kulttuureissa pidetty yhtenä alhaisimmista teoista, mihin ihminen voi syyllistyä. Valan väitetään sitovan omaatuntoa siten, että valapaton omatuntoa soimaa kovasti, ja hän tuntee itsensä likaiseksi ja alhaiseksi, vaikka vala olisi vannottu vastoin omaa tahtoa tai vastoin nykyisiä mielipiteitä. Ajatellaan, että ihmisen täytyy toimia jopa vastoin mielipiteitään, jos hänen valansa käskee toisin. Vala on siis käsitetty mielipiteitäkin vahvemmaksi ihmisen toiminnan määrittäjäksi. Uskotaan usein, että jos vala on vannottu jumalten tai jumalan nimeen, ja sitten rikottu, jumala tai jumalat vihastuvat ja kostavat julmasti.

Katso myös

• Arkhimedeen vala
• Comeniuksen vala
• Hippokrateen vala
• Lääkärinvala
• Puhdistusvala
• Puhtaantunnonvala
• Sotilasvala
• Todistajanvala
• Valapaton viiva
• Verivala
• Virkavala

Aiheesta muualla

• Mäntysalo, Jori: Valoista ja vakuutuksista Vapaa-ajattelija 2017, nro 3. 10.10.2017.
• Poliisien eettinen vala