Uudisraivaus

Puunkaataja-postimerkkiä julkaistiin 1930-1948. Se on kaiverrettu Akseli Gallen-Kallelan luonnoksen pohjalta.

Uudisraivaus on uuden pellon tai laitumen raivaamista viljelykelpoisesta metsämaasta, suosta tai niitystä. Suurin osa Suomen raivauksista on suoritettu käsivoimin kuokkimalla. Myöhemmin niittyjen ja vanhojen laidunalueiden raivaamisessa käytettiin tavallisesti hevos- tai traktoriauraa.

Ensimmäinen työvaihe raivauksessa oli puuston poistaminen joko kaatamalla puut juurineen kirvestä ja kankea käyttämällä tai suorittamalla avohakkuu, jonka jälkeen kannot nostettiin kangen, erilaisten nostolaitteiden tai räjähdysaineiden avulla maasta ylös. Sarkaojat ja lohkon reunaojat kaivettiin käsivoimin lapiolla.

Pellonraivaus Oy alkoi 1940-luvulla tehdä uudisraivausta koneellisesti. Kannot nostettiin puskutraktorilla, jossa oli tarkoitukseen soveltuva piikkipuskuri. Seuraavana vuonna kannot puskettiin uudelleen, jolloin multa varisi pois ja ne voitiin polttaa. Tämän jälkeen alue rikottiin järeällä lautasäkeellä ja ajettiin sarkaojat telaketjutraktorin perässä hinattavalla järeällä oja-auralla.

Samalla tavalla raivattiin myös suot ja niityt, mutta jos suossa oli kantoja, ne poistettiin telaketjutraktorilla maan ollessa jäässä tai sulan aikana traktorikäyttöisellä kantoharavalla. Jos raivattava alue oli pehmeää, ojat kaivettiin käsin lapiolla, muussa tapauksessa ne vedettiin koneellisesti oja-auralla.

Uudisraivauksessa raivattava alue muutettiin pysyvästi pelloksi, kun taas kaskeamisessa viljelmä oli väliaikainen ja palasi muutaman vuoden kuluttua takaisin luonnontilaan.

Uudisraivauspalkkio

Vuosina 1950–55 Suomen valtion talousarviossa oli erityinen siirtomääräraha uuden pellon raivaukseen. Palkkio voitiin maksaa sellaiselle viljelmälle, jonka peltoala nousi enintään 20 hehtaarin uudisraivauksen suorittamisen jälkeen tai jos viljelmä sijaitsi Pohjois-Suomessa tai itäisen rajaseudun kunnissa, enintään 30 hehtaaria.

Palkkio voitiin maksaa peltoalarajoituksitta pika-asutuslain tai maanhankintalain nojalla sellaisille, jotka olivat kyseisten lakien mukaan oikeutettuja saamaan maata tai muuten hankkineet sitä omistukseensa. Raivauspalkkio voitiin maksaa myös sellaiselle, joka oli edellä mainittujen lakien mukaan luovuttanut peltoa tai viljelyslaidunta. Maanluovuttaja sai palkkion myös siinä tapauksessa, jos hän raivasi itse ja luovutti pellon edelleen siirtolaiselle. Maataloushallituksen luvalla palkkio voitiin maksaa myös yleishyödylliselle yhtymälle tai laitokselle. Uudisraivauspalkkio oli myös vuosien 1945–49 valtion tulo- ja menoarvioissa.

Myöhemmin uudisraivausta alettiin rajoittaa maatalouden ylituotannon johdosta ja nykyisin se on luvanvaraista.