Urheiluvuosi 2001
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1991 • 1992 • 1993 • 1994 • 1995 • 1996 • 1997 • 1998 • 1999 • 2000 – 2001 – 2002 • 2003 • 2004 • 2005 • 2006 • 2007 • 2008 • 2009 • 2010 • 2011 |
| Vuodet |
| 1998 • 1999 • 2000 – 2001 – 2002 • 2003 • 2004 |
Urheiluvuosi 2001 käsittelee vuoden 2001 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Alppihiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 28.1.–10.2. St. Antonissa, Itävallassa. Isäntämaa Itävalta oli kisojen paras maa kolmella kulta-, kuudella hopea- ja kahdella pronssimitalilla; se sai kolmoisvoiton naisten syöksylaskussa sekä kaksoisvoiton miesten syöksylaskussa ja pujottelussa. Kaikkiaan kultamitaleille ylsi seitsemän ja mitaleille yhdeksän maata.[1]
- Maailmancupkaudella 2000–2001 miesten kokonaiskilpailun voitti ylivoimaisesti Itävallan Hermann Maier ja naisten kokonaiskilpailun Kroatian Janica Kostelić.[2]
Amerikkalainen jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 35. Super Bowl 28.1. Tampassa. Baltimore Ravens voitti New York Giantsin 34–7.[3]
Ampumahiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 3.–11.2. Pokljukassa, Sloveniassa. Kisaohjelmaan kuului viisi miesten ja viisi naisten lajia. Venäjä oli mitalitilaston ykkönen kolmella kultamitalilla, joista Pavel Rostovtsev voitti kaksi. Ruotsin Magdalena Forsberg voitti kultaa 15 kilometrillä ja 12,5 kilometrin yhteislähtökilpailussa, Ranskan Raphaël Poirée taasen 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa ja viestissä. Suomen Paavo Puurunen voitti kultaa 20 kilometrillä.[4]
Autourheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rallin maailmanmestaruuskausi alkoi tammikuussa Monte Carlo -rallilla ja päättyi 22.–25.11. ajettuun Walesin ralliin. Osakilpailuja oli neljätoista. Subarulla ajanut britti Richard Burns voitti kartanlukijansa Robert Reidin kanssa maailmanmestaruuden kahden pisteen erolla Fordia kuljettaneeseen maanmieheensä Colin McRaehen. Suomalainen Mitsubishi-kuljettaja Tommi Mäkinen hävisi McRaelle yhden pisteen jouduttuaan viimeisessä osakilpailussa keskeyttämään rikkoutuneen kiinnityspultin vuoksi. Burns voitti kauden aikana vain yhden MM-osakilpailun, syyskuussa ajetun Uuden-Seelannin rallin. Valmistajien mestaruuden voitti Peugeot.[5]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Australian GP:llä ja päättyi 14.10. Suzukassa ajettuun Japanin GP:hen. Osakilpailuja oli seitsemäntoista. Ferrarin saksalaiskuljettaja Michael Schumacher varmisti mestaruuden jo neljä osakilpailua ennen kauden päätöstä ja 2.9. Belgian Spassa hän ajoi 52. Formula 1 -voittonsa ohittaen Ranskan Alain Prostin kaikkien aikojen voittotilaston kärjessä. Toiseksi MM-sarjassa sijoittui McLarenilla ajanut britti David Coulthard ja kolmanneksi Ferrarin brasilialaiskuski Rubens Barrichello. Michael Schumacher voitti kauden aikana yhdeksän osakilpailua ja hänen veljensä Ralf Schumacher kolme. Tallimestaruuden voitti Ferrari.[6]
Baseball
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- MLB:n mestaruuden voitti Arizona Diamondbacks, joka oli World Seriesissä New York Yankeesia parempi otteluvoitoin 4–3.[7]
Biljardi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Snookerin maailmanmestaruusturnaus 28.4.–7.5. Sheffieldissä, Englannissa. Englantilainen Ronnie O'Sullivan voitti loppuottelussa skotlantilaisen John Higginsin 18–14.[8]
- Mika Immonen voitti 9-pallossa ensimmäisenä suomalaisena poolbiljardin maailmanmestaruuden 22.7. Cardiffissa, Walesissa.[9]
Curling
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 1.–8.4. Lausannessa, Sveitsissä. Miesten loppuottelussa Ruotsi voitti Sveitsin 6–3. Pronssia sai Norja. Naisten loppuottelussa Kanada voitti Ruotsin 5–2, ja pronssi meni Tanskaan.[8]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 8.–16.12. Vierumäellä, Suomessa. Miesten loppuottelussa Ruotsi voitti Sveitsin 5–4 ja pronssiottelussa Suomi Norjan 6–4. Naisten loppuottelussa Ruotsi voitti Tanskan 7–3, ja pronssia sai Sveitsi.[10]
Freestylehiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 17.–21.1. Whistler Mountainissa, Kanadassa. Norjan Kari Traa voitti kultaa sekä kumparelaskussa että parikumparelaskussa. Miesten kumparelaskun mestari oli Suomen Mikko Ronkainen.[2]
Golf
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Masters-turnaus 5.–8.4. Augustassa. Yhdysvaltain Tiger Woods voitti kahden lyönnin erolla maanmiehensä David Duvaliin.[11]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 14.–18.6. Tulsassa. Etelä-Afrikan Retief Goosen voitti uusinnassa Yhdysvaltain Mark Brooksin.[11]
- Britannian avoin turnaus 19.–22.7. St. Andrews'ssa, Skotlannissa. Yhdysvaltain David Duval voitti kolmen lyönnin erolla ruotsalaiseen Niclas Fasthiin. Suomen Mikko Ilonen sijoittui jaetulle yhdeksännelle sijalle kaksi lyöntiä Fasthille hävinneenä.[12]
- PGA Championship 16.–19.8. Atlantassa. Yhdysvaltalainen David Toms voitti yhden lyönnin erolla maanmieheensä Phil Mickelsoniin.[11]
Jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- UEFA-cupin loppuottelu 16.5. Dortmundissa, Saksassa. Englantilaisseura Liverpool voitti espanjalaisen Alavésin jatkoajalla 5–4.[13]
- Mestarien liigan loppuottelu 23.5. Milanossa, Italiassa. Saksalainen Bayern München voitti espanjalaisseura Valencian rangaistuspotkukilpailun jälkeen 5–4.[13]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 23.6.–7.7. Saksassa. Saksa voitti Ruotsin jatkoajalla 1–0 Ulmissa pelatussa loppuottelussa.[14]
Jousiammunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 16.–23.9. Pekingissä, Kiinassa. Tähtäinjousen henkilökohtaisen mestaruuden voittivat eteläkorealaiset Yeon Jung-ki ja Park Sung-hyun. Taljajousella mestareiksi ampuivat Slovenian Dejan Sitar ja Ruotsin Ulrika Sjöwall.[15]
Judo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 26.–29.7. Münchenissä, Saksassa. Sekä miehillä että naisilla oli ohjelmassa seitsemän eri painoluokkaa sekä avoin luokka. Japani voitti neljä kulta-, kaksi hopea- ja neljä pronssimitalia. Mitaleille ylsi kaikkiaan 26 maata. Venäjän Aleksandr Mihailin voitti kultaa sekä yli 100-kiloisissa että avoimessa luokassa. Ranskan Céline Lebrun voitti kultaa avoimessa luokassa mutta jäi pronssille alle 78 kilogramman luokassa.[16]
Jääkiekko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 28.4.–13.5. Saksassa. Mukana oli 16 joukkuetta. Tšekki voitti maailmanmestaruuden voittamalla loppuottelussa Suomen jatkoajalla 3–2. Ruotsi sijoittui pronssille ja Yhdysvallat oli neljäs. Pistepörssin ykkönen oli Suomen Juha Ylönen (5 9=14) ja paras maalintekijä Suomen Sami Kapanen (7 maalia). Kisojen parhaaksi pelaajaksi valittiin Tšekin David Moravec.[17]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 2.–8.4. Yhdysvalloissa. Kanada voitti loppuottelussa Yhdysvallat 3–2. Pronssiottelussa Venäjä voitti Suomen 2–1.[18]
- NHL:n loppuotteluissa Colorado Avalanche voitti Stanley Cupin, kun se oli New Jersey Devilsiä parempi otteluvoitoin 4–3.[19]
Jääpallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 23.3.–1.4. Suomen Oulussa ja Torniossa sekä Ruotsin Haaparannalla. Loppuottelussa Venäjä voitti Ruotsin 6–1 ja pronssiottelussa Suomi voitti Kazakstanin 3–2.[20]
Keilailu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Euroopan-mestaruuskilpailut 10.–24.6. Aalborgissa, Tanskassa. Englanti voitti viisi kultamitalia ja Suomi neljä. Neljän kultamitalin keilaajia olivat Suomen Mika Luoto ja Englannin Kirsten Penny.[21]
Koripallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 31.8.–9.9. Antalyassa ja Istanbulissa, Turkissa. Loppuottelussa Jugoslavia voitti Turkin 78–69, ja pronssia sai Espanja.[22]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 14.–23.9. Ranskassa. Loppuottelussa Ranska voitti Venäjän 73–68, ja pronssille sijoittui Espanja.[22]
- NBA:n loppuotteluissa Los Angeles Lakers voitti Philadelphia 76ersin otteluvoitoin 4–1. Runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Philadelphian Allen Iverson ja pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi Los Angelesin Shaquille O’Neal.[22]
Käsipallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 23.1.–4.2. Ranskassa. Loppuottelussa Ranska voitti Ruotsin jatkoajalla 28–25. Pronssille sijoittui Jugoslavia.[23]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 4.–16.12. Italiassa. Loppuottelussa Venäjä voitti Norjan 30–25. Pronssia sai Jugoslavia.[23]
Lentopallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 8.–16.9. Ostravassa, Tšekissä. Loppuottelussa Jugoslavia voitti Italian 3–0, ja pronssille sijoittui Venäjä.[24]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 22.–30.9. Varnassa ja Sofiassa, Bulgariassa. Loppuottelussa Venäjä voitti Italian 3–2, ja pronssille sijoittui Bulgaria.[24]
Melonta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ratamelonnan maailmanmestaruuskilpailut 22.–26.8. Poznańissa, Puolassa. Kisojen menestynein maa oli Unkari kahdeksalla kultamitalilla. Kahteen henkilökohtaiseen kultamitaliin ylsi Italian Josefa Idem Guerrini.[25]
Moottoripyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat San Marinon Manuel Poggiali (125 ksm), Japanin Daijiro Katoh (250 ksm) ja Italian Valentino Rossi (500 ksm).[26]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Ison-Britannian James Dobb (125 ksm), Ranskan Mickael Pichon (250 ksm) ja Belgian Stefan Everts (500 ksm).[27]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti Ison-Britannian Dougie Lampkin.[27]
- Enduron maailmanmestarit olivat suomalaiset Petteri Silván (kaksitahtisten 125 ksm) ja Juha Salminen (kaksitahtisten 250 ksm ja yleiskilpailu), Ranskan Stéphane Peterhansel (nelitahtisten 250 ksm), Australian Stefan Merriman (nelitahtisten 400 ksm) sekä Ruotsin Anders Eriksson (nelitahtisten 500 ksm). Kuuden päivän ajon eli joukkuemaailmanmestaruuden voitti Ranska.[28]
Nyrkkeily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Britti Lennox Lewis hävisi 22.4. Etelä-Afrikan Brakpanissa WBC-, IBF- ja IBO-ammattinyrkkeilyliittojen raskaan sarjan tittelin Yhdysvaltain Hasim Rahmanille, joka tyrmäsi hänet viidennessä erässä. Lewis voitti tittelit takaisin 17.11. Las Vegasissa tyrmäämällä Rahmanin neljännessä erässä.[29]
- Yhdysvaltalainen Evander Holyfield menetti WBA-ammattinyrkkeilyliiton raskaan sarjan tittelin maanmiehelleen John Ruizille maaliskuussa, ja uusintakohtaamisen päätyttyä joulukuussa ratkaisemattomaan jäi titteli Ruizille.[30]
- Amatöörinyrkkeilyn miesten maailmanmestaruuskilpailut 2.–11.6. Belfastissa, Pohjois-Irlannissa. Kilpailut käytiin 12 painoluokassa 48-kiloisista yli 91 kilon luokkaan. Kuuba oli menestynein maa seitsemällä mestaruudella, ja kaikkiaan mitaleille ylsi 19 maata. Raskaimman sarjan mestaruuden voitti Uzbekistanin Ruslan Tšagajev. Suomen Joni Turunen sai 57 kilogramman sarjassa pronssia.[31]
- Amatöörinyrkkeilyn naisten maailmanmestaruuskilpailut 24.11.–2.12. Scrantonissa, Yhdysvalloissa. Naiset ottelivat ensimmäisen kerran maailmanmestaruuksista. Kilpailut käytiin 12 painoluokassa 45-kiloisista yli 81 kilon luokkaan. Venäjä oli menestynein maa neljällä mestaruudella, ja kaikkiaan mitaleille ylsi 16 maata. Raskaimman sarjan mestaruuden voitti Yhdysvaltain Devonne Canady.[32]
Paini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vapaapainin maailmanmestaruuskilpailut 22.–25.11. Sofiassa, Bulgariassa. Kisoissa miehet ottelivat kahdeksassa ja naiset kuudessa painoluokassa. Venäjä voitti miesten neljä raskainta sarjaa ja oli kisojen menestynein maa.[33]
- Kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestaruuskilpailut 6.–9.12. Patraksessa, Kreikassa. Kisoissa oteltiin kahdeksassa painoluokassa 54-kiloisista 130-kiloisiin. Kaikki mestaruudet menivät eri maihin. Raskaimman sarjan voitti Yhdysvaltain Rulon Gardner.[33]
Pikaluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 20.–21.1. Inzellissä, Saksassa. Miesten mestaruuden voitti Kanadan Mike Ireland ja naisten paras oli Saksan Monique Garbrecht-Enfeldt.[34]
- Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 10.–11.2. Budapestissa, Unkarissa. Mestaruuden voittivat Alankomaiden Rintje Ritsma ja Saksan Anni Friesinger.[35]
- Matkakohtaiset maailmanmestaruuskilpailut 9.–11.3. Salt Lake Cityssä, Yhdysvalloissa. Saksan Gunda Niemann-Stirnemann voitti kaksi kultamitalia. Maailmanennätyksiä paranneltiin viidellä matkalla: Japanin Hiroyasu Shimizu miesten 500 metrillä (34,32), Kanadan Jeremy Wotherspoon miesten 1 000 metrillä (1.08,28), Kanadan Catriona LeMay Doan naisten 500 metrillä (37,29), Saksan Monique Garbrecht-Enfeldt naisten 1 000 metrillä (1.14,13) ja Saksan Gunda Niemann-Stirnemann naisten 5 000 metrillä (6.52,44).[36]
- Yleisluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 12.–14.1. Baselga di Pinéssä, Italiassa. Miesten mestaruuden voitti Venäjän Dmitri Šepel ja naisten mestaruuden Saksan Gunda Niemann-Stirnemann.[35]
Pohjoismaiset hiihtolajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 15.–25.2. Lahdessa, Suomessa. Ohjelmassa oli kuusi miesten ja viisi naisten hiihtolajia, kun naisten 30 kilometrin hiihto jouduttiin perumaan kovan pakkasen vuoksi. Mäkihypyssä kilpailtiin neljässä ja yhdistetyssä kolmessa lajissa. Norja oli kisojen paras maa kuudella kulta-, kahdella hopea- ja kahdella pronssimitalilla. Ruotsin Per Elofsson ja Norjan Bente Skari voittivat kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Kisoja varjosti isäntämaa Suomen urheiluhistorian pahin dopingskandaali kuuden hiihtäjän jäätyä kiinni Hemohes-plasmanlaajentajan käytöstä.[37][38]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.2000–6.1.2001 Saksassa ja Itävallassa. Kokonaiskilpailun voitti Puolan Adam Małysz yli sadan pisteen erolla Suomen Janne Ahoseen ja Saksan Martin Schmittiin. Małysz voitti kaksi osakilpailua, Schmitt yhden ja Japanin Noriaki Kasai yhden.[39]
Pyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Italian ympäriajo 19.5.–10.6. Kilpailun voitti isäntämaan Gilberto Simoni noin 7,5 minuutin erolla Espanjan Abraham Olanoon.[40]
- Ranskan ympäriajo 7.–29.7. Kilpailun voitti alun perin Yhdysvaltain Lance Armstrong 6.44 minuutin erolla Saksan Jan Ullrichiin ja 9.05 minuutin erolla Espanjan Joseba Belokiin, mutta myöhemmin Armstrongin dopingin käyttö paljastui ja vuonna 2012 hän menetti voittonsa.[40][41]
- Espanjan ympäriajo 8.–30.9. Kärkikolmikkoon ajoivat isäntämaan Ángel Casero ja Óscar Sevilla sekä Yhdysvaltain Levi Leipheimer.[40]
Soutu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 19.–26.8. Luzernissa, Sveitsissä. Kisaohjelmaan kuului 24 lajia. Saksa voitti viisi kultamitalia, joista neljä tuli naisten lajeista. Kaikkiaan mitaleille ylsi 27 maata. Yksiköiden mestaruuden voittivat Norjan Olaf Tufte ja Saksan Katrin Rutschow-Stomporowski.[42]
Suunnistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 28.7.–4.8. Tampereella, Suomessa. Isäntämaa Suomi voitti kolme kultaa, kun Pasi Ikonen oli paras pikamatkalla ja maa voitti molemmat viestit. Sveitsiin ja Norjaan meni kaksi mestaruutta ja Ruotsiin yksi.[43]
- Tiomila-viesti 28.–29.4. Strängnesissä. Norjalainen Bækkelagets SK voitti miesten ja suomalainen Kalevan Rasti naisten viestin.[44]
- Jukolan viesti 16.–17.6. Jurvassa. Turun Suunnistajat voitti miesten Jukolan ja Liedon Parma Venlojen viestin.[44]
Taitoluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 18.–25.3. Vancouverissa, Kanadassa. Maailmanmestaruuden voittivat Venäjän Jevgeni Pljuštšenko, neljännen kerran Yhdysvaltain Michelle Kwan, pariluistelussa Kanadan Jamie Salé / David Pelletier sekä jäätanssissa kaikkien aikojen ensimmäisenä italialaisvoittajana Barbara Fusar-Poli / Maurizio Margaglio.[45]
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 21.–28.1. Bratislavassa, Slovakiassa. Mestaruuden voittivat venäläiset Jevgeni Pljuštšenko, Irina Slutskaja ja Jelena Berežnaja / Anton Siharulidze sekä Italian Barbara Fusar-Poli / Maurizio Margaglio.[46]
- Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskilpailut 6.–7.4. Helsingissä, Suomessa. Kultaa voitti ruotsalainen Team Surprise, hopeaa suomalainen Rockettes ja pronssia kanadalainen Black Ice.[47]
Tennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Australian avointen kaksinpelien loppuotteluissa yhdysvaltalainen Andre Agassi voitti Ranskan Arnaud Clémentin ja yhdysvaltalainen Jennifer Capriati sveitsiläisen Martina Hingisin.[48]
- Ranskan avointen kaksinpelien loppuotteluissa brasilialainen Gustavo Kuerten voitti espanjalaisen Àlex Corretjan ja yhdysvaltalainen Jennifer Capriati Belgian Kim Clijstersin.[48]
- Wimbledonin kaksinpelien loppuotteluissa Kroatian Goran Ivanišević voitti Australian Patrick Rafterin ja Yhdysvaltain Venus Williams Belgian Justine Heninin.[48]
- Yhdysvaltain avointen kaksinpelien loppuotteluissa Australian Lleyton Hewitt voitti Yhdysvaltain Pete Samprasin ja Venus Williams pikkusiskonsa Serena Williamsin.[49]
Yleisurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 3.–12.8. Edmontonissa, Kanadassa. Kisoihin osallistui 200 maata ja 1800 urheilijaa. Yhdysvallat oli alun perin menestynein maa yhdeksällä kultamitalilla mutta useita mitaleja jaettiin myöhempinä vuosina uusiksi dopingkäryjen seurauksena. Saksan Lars Riedel voitti kiekonheitossa uransa viidennen kultamitalin. Suomalaisista Aki Parviainen sai keihäänheitossa hopeaa ja Arsi Harju kuulantyönnössä pronssia.[50]
- Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 9.–11.3. Lissabonissa, Portugalissa. Yhdysvallat oli mtalitilaston ykkönen seitsemällä kultamitalilla.[51]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 24.–25.3. Oostendessa, Belgiassa. Miesten henkilökohtaiseen maailmanmestaruuteen juoksivat Kenian Enock Koech ja Belgian Mohammed Mourhit, ja naisten mestarit olivat Etiopian Gete Wami ja Ison-Britannian Paula Radcliffe. Kenia voitti kolme neljästä joukkuekilpailusta ja Etiopia yhden.[52]
- Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut 7.10. Bristolissa, Isossa-Britanniassa. Miesten kilpailun voitti Etiopian Haile Gebrselassie joukkuekilpailunkin voiton mennessä samaan maahan. Naisten nopein oli Ison-Britannian Paula Radcliffe ja Kenia voitti joukkuekilpailun.[53]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 22. Kustannus-Notariaatti Oy, 2001. ISBN 952-5106-14-4
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 23. Kustannus-Notariaatti Oy, 2002. ISBN 952-5106-16-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Siukonen 2002, s. 213–214
- ↑ a b Siukonen 2002, s. 214
- ↑ Siukonen 2002, s. 215
- ↑ Siukonen 2002, s. 216
- ↑ Siukonen 2002, s. 151, 252
- ↑ Siukonen 2002, s. 30, 124, 128, 252
- ↑ Siukonen 2002, s. 220
- ↑ a b Siukonen 2002, s. 221
- ↑ Siukonen 2002, s. 111, 221
- ↑ Siukonen 2002, s. 221–222
- ↑ a b c Siukonen 2002, s. 223
- ↑ Siukonen 2002, s. 111, 223
- ↑ a b Siukonen 2002, s. 229
- ↑ Siukonen 2002, s. 105, 230
- ↑ Siukonen 2002, s. 231
- ↑ Siukonen 2002, s. 232
- ↑ Siukonen 2002, s. 234–235
- ↑ Siukonen 2002, s. 237
- ↑ Siukonen 2002, s. 235
- ↑ Siukonen 2002, s. 238
- ↑ Siukonen 2002, s. 241
- ↑ a b c Siukonen 2002, s. 243
- ↑ a b Siukonen 2002, s. 245
- ↑ a b Siukonen 2002, s. 246
- ↑ Siukonen 2002, s. 249
- ↑ Siukonen 2002, s. 255
- ↑ a b Siukonen 2002, s. 254
- ↑ Siukonen 2002, s. 254–255
- ↑ Siukonen 2002, s. 80, 149
- ↑ Ruiz säilytti WBA-liiton tittelinsä 16.12.2001. Yle. Viitattu 21.11.2017.
- ↑ Siukonen 2002, s. 257
- ↑ Siukonen 2002, s. 257–258
- ↑ a b Siukonen 2002, s. 259
- ↑ Siukonen 2002, s. 49, 263
- ↑ a b Siukonen 2002, s. 263
- ↑ Siukonen 2002, s. 68–69, 263
- ↑ Siukonen 2001, s. 190–191, 196–197
- ↑ Siukonen 2002, s. 223–224
- ↑ Siukonen 2001, s. 215
- ↑ a b c Siukonen 2002, s. 268
- ↑ Siukonen 2013, s. 23
- ↑ Siukonen 2002, s. 272–273
- ↑ Siukonen 2002, s. 276
- ↑ a b Siukonen 2002, s. 277
- ↑ Siukonen 2002, s. 73, 279
- ↑ Siukonen 2002, s. 279
- ↑ Siukonen 2002, s. 279–280
- ↑ a b c Siukonen 2002, s. 281
- ↑ Siukonen 2002, s. 130, 281
- ↑ Siukonen 2002, s. 38, 40–43
- ↑ Siukonen 2002, s. 294–295
- ↑ Siukonen 2002, s. 73–74, 295
- ↑ Siukonen 2002, s. 295
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 2001 Wikimedia Commonsissa