Uno Serenius
Uno Viktor Teodor Serenius (10. marraskuuta 1880 Juustila – 5. toukokuuta 1938 Helsinki[1][2]) oli suomalainen ravintoloitsija, hotellinjohtaja ja suojeluskuntalainen. Hän tuli tunnetuksi toimiessaan sisällissodan jälkeen Lappeenrannan vankileirillä kenttäoikeuden sotatuomarina. Sereniusta voidaan pitää vastuullisena lukuisista punavankien summittaisista teloituksista sekä myös henkilökohtaisesti tekemistään murhista. Häntä pidetään Lappeenrannan verisen kevään 1918 pahimpana ”pyövelinä” yhdessä kumppaninsa jääkärikapteeni Väinö Strömbergin kanssa.[3]
Toiminta hotellinpitäjänä ja aktivistina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uno Sereniuksen vanhemmat olivat Juho Juhonpoika Serenius (Sihvola) (1837–1883) ja Karolina Blondine Henriksson (1847–1901).[4] Hänen leskeksi jäänyt äitinsä omisti Imatralla sijainneen hotelli Turistin, jonka kaksikerroksinen puurakennus valmistui vuonna 1894. Hotelli tunnettiin myös Sereniuksen hotellin nimellä. Uno Serenius jatkoi hotellinpitoa äitinsä jälkeen.[5] Hän toimi myös ravintoloitsijana
Serenius oli mukana sortovuosien aktivistien toiminnassa. Hän oli Voimaliiton jäsen, toimitti salaa kiväärejä Imatralle ja levitti kiellettyä kirjallisuutta. Huhtikuussa 1903 hänen asunnossaan Imatran Turisti-hotellissa tehtiin kotitarkastus ja hänet vangittiin ja kuljetettiin Viipuriin. Serenius pääsi kuitenkin vapaaksi muutaman viikon kuluttua. Hän oli Karjalan Kagaalin edustajana Helsingissä pidetyissä kokouksissa.[6] Lokakuussa 1908 hän oli syytettynä valtiopetoksen valmistelusta yhdessä työmies Juho Savinaisen ja puuseppä Johan Viktor Lehtorannan kanssa. Viipurin hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteen todisteiden puuttuessa.[7][8]
Syystalvella 1905 Sereniuksen omistamassa Turisti-hotellissa Imatralla pidettiin venäläisten sosialistivallankumouksellisten salainen kongressi, johon osallistui noin 130 henkilöä. Hotelli oli kongressin aikana suljettuna muilta vierailta. Kongressin osanottajien joukossa olivat puolueen johtoon kuuluneet Jevno Azef, Viktor Tšernov ja Boris Savinkov. ”Geneven toisen kongressin” nimellä tunnettu kongressi kesti lähes kaksi kuukautta ja vielä senkin jälkeen Serenius piilotteli hotellissaan sosialistivallankumouksellisten taistelujärjestön jäseniä aina toukokuuhun 1906 saakka. Suomalaisia ei kongressiin osallistunut, mutta Konni Zilliacus ja Viktor Furuhjelm vierailivat pikaisesti kongressissa.[9]
Syyskuun lopulla 1905 Serenius ja eräs työläisaktivisti aikoivat tehdä pommiattentaatin Suomen kenraalikuvernööriä, ruhtinas Ivan Obolenskia vastaan Kaipiaisten rautatieasemalla aktivisti Fredrik Klingstedtin ja Suomessa tohtori Braunin nimellä oleskelleen sosialistivallankumouksellisten räjähdysaine- ja pommiasiantuntija Pinhas Rutenbergin rakentamalla seitsemän kilon painoisella pommilla. Pommissa käytetty dynamiitti oli tuotu maahan aselaiva John Graftonin lastin mukana. Obolenski muutti kuitenkin matkasuunnitelmiaan ja matkasi Pietariin junan sijasta laivalla. Serenius aikoi sitten käyttää samaa pommia iskussa Viipurin läänin kuvernöörin viransijaista vapaaherra Michael von Medemia vastaan, mutta tämä hanke ei toteutunut.[10]
Hotellitoiminnasta luopuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hotelli Turistin alkuperäinen puurakennus paloi vuonna 1913. Seuraavana vuonna valmistui kaksikerroksinen kivinen aumakattoinen hotellirakennus, jonka suunnitteli arkkitehti Bertel Mohell. Vuonna 1915 hotelli myytiin konkurssihuutokaupassa viipurilaiselle K. Savolaiselle ja sen nimeksi tuli Hotel des Touristes. Hotellissa oli Suomen sisällissodan aikaan valkoisten esikunta.[5] Hotelli ajautui uudelleen konkurssiin vuonna 1920 venäläisten matkailun tyrehdyttyä. Sen omisti viimeksi kauppaneuvos Juho Hallenberg, joka myi rakennuksen joulukuussa 1922 Imatran yhteiskoulun (myöhempi Imatran yhteislyseo) koulutaloksi.[5][11]
Sisällissodan alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen sisällissodan aikana Serenius toimi Karjalan armeijakunnan 3. rykmentissä ratsumestari Aito Husson adjutanttina. Helmikuun alussa 1918 Husso ja Serenius perustivat rykmentille kenttäoikeuden, jonka tutkijalautakuntaan kuului kolme jäsentä. Johtajana toimi Viipurin hovioikeuden auskultantti Sven Olof Österberg. Miehillä oli käytössään Sereniuksen omistaman hotellin alkoholivarastot, ja he herättivätkin muissa upseereissa suuttumusta runsaalla alkoholinkäytöllään, jonka katsottiin jopa häiritsevän sotatoimien johtamista. Helmikuun 5. päivän yönä Serenius ja Husso olivat jälleen juovuksissa ja ryhtyivät kuulustelemaan edellisenä päivänä pidätettyä punakaartilaista, jota oli jo aikaisemmin kuulusteltu. Punakaartilainen vietiin ulos poliisiaseman putkasta, minkä jälkeen Serenius ampui häntä päähän. Tämän jälkeen miehet ryöstivät uhrinsa ja söivät jopa hänen eväsleipänsä. Punakaartilaisen rahat he antoivat sotamiehille ja käskivät näiden heittää ruumiin Imatrankoskeen. Husso ja Serenius lähettivät tapauksesta myöhemmin valheellisen selostuksen armeijakunnan pääesikunnalle, jonka johdosta heidät erotettiin tehtävistään. Serenius jatkoi tämän jälkeen rykmentinpäällikön lähettiupseerina.[12]
Toiminta Lappeenrannassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lappeenrannan valtauksen jälkeen 26. huhtikuuta Serenius oli osallisena kaupungin miliisipäällikkönä toimineen Mikko Jakowleffin murhaan. Tällä kertaa hän oli liikkeellä jääkärikapteeni Väinö Strömbergin kanssa. Humalaiset miehet keskeyttivät Jakowleffin kuulustelun ja riistivät hänet ulos pidätyssellistä. Jakowleff vietiin ulos, jossa Strömberg ampui häntä selkään. Kolme päivää myöhemmin miehet surmasivat punakaarteihin kuulumattoman rautatieläisen Leonard Vihelän. Ampujana oli tälläkin kertaa Strömberg. Kummastakin tapauksesta he saivat rangaistuksen vain juovuksissa esiintymisestä, vaikka molemmat surmat todettiin tarpeettomiksi.[13][14] Samana päivänä Leonard Vihelän murhan kanssa Serenius ampui ilmeisesti itse Lappeenrannan linnoituksessa kansanedustaja Elias Käkelän. Myös Mikko Jakowleffin kanssa seurustellut näyttelijä Maiju Saikko ammuttiin samoihin aikoihin, eikä hänen surmalleen löytynyt muuta syytä kuin suhde Jakowleffiin.[3]
Huhtikuun lopulta lähtien Serenius toimi sotatuomarina Lappeenrannan vankileirillä. Summittaiset teloitukset jatkuivat niin, että ennen leirin hallinnon virallista järjestämistä 13. toukokuuta ammuttiin Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan 135 vankia.[15] Sereniuksen toiminta herätti paheksuntaa jo omienkin sotilaiden keskuudessa. Toukokuun 9. päivänä oli Lappeenrannan komendanttina toiminut A. Th. Sahlgren kirjelmöinyt Viipurin suojeluskuntapiirin päällikölle Sereniuksen erottamisesta sotatuomarin tehtävistä. Hänet syrjäytettiin tehtävästä toukokuun loppuun mennessä, jolloin kenttäoikeuksien tilalle tuli vasta perustettu valtiorikosoikeus.[16] Sereniuksen tiedetään myös itse johtaneen teloituskomppanioita yhdessä Strömbergin kanssa.
Sodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1920-luvulla Sereniuksen sodanaikaisia toimia alettiin käsittelemään oikeudessa, mutta ilmeisesti hän ei saanut tuomiota. Serenius katsoi kuitenkin parhaaksi muuttaa pois paikkakunnalta.[12] Hän vaikutti myöhemmin ainakin Antreassa. Serenius kuoli toukokuussa 1938 Helsingissä ja hänet on haudattu sinne.[6][17]
Uno Serenius oli naimisissa Gertrud (Kerttu) Amanda Sereniuksen, o. s. Terho (s. 1881) kanssa. Kerttu Serenius toimi vuodesta 1921 alkaen Antrean asemaravintolan pitäjänä ja oli mukana Lotta Svärd-järjestön toiminnassa.[18] [19][20][21]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuolinilmoitus. Uusi Suomi, 15.5.1938, s. 5.
- ↑ Seurakunnat ja siviilirekisteri. Ilta-Sanomat, 9.5.1938, s. 3.
- ↑ a b Lappeenrannan seutu oli yksi pahimmista väkivallan alueista keväällä 1918 – "Meillä ei ole oikeutta tuomita, mutta ei myöskään oikeutta unohtaa ja salata" 23.4.1999. Verkkouutiset. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Geni.com : Uno Viktor Theodor Serenius
- ↑ a b c Rakennushistoriaselvitys Kosken koulu Imatra 2018, Arkkitehtitoimisto ark-byroo Oy 2018, luku 3.1 Imatran Turistihotelli (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Kamreeri Uno Serenius, Ylä-Vuoksi, 19.05.1938, nro 55, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Waltiopetosjuttu ent. ravintoloitsijaa Uno Sereniusta y.m. vastaan. Työ, 29.10.1908, nro 250, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.4.2016.
- ↑ Sereniuksen asejuttu. Kansan Lehti, 08.04.1909, nro 81, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.4.2016.
- ↑ Eino I. Parmanen : Vallankumouksellinen Imatra. Salaisen taistelujärjestön "Geneven toinen kongressi" - Imatralla, Hakkapeliitta, 05.12.1933, nro 49, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Mika Tyry : Suomalaisten aktivistien käyttämät pommit vuosina 1904-1905, Historian kandidaatintutkielma, Oulun yliopisto Historiatieteet 19.5.2021, sivut 26-27
- ↑ Kosken koulun historia (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 12.4.2014.
- ↑ a b Vuoksenniskan vankileirin historia täsmentyy pienistä palasista 17.5.2008. Uutisvuoksi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Tikka, Marko & Arponen, Antti O.: "Koston kevät: Lappeenrannan teloitukset 1918", s. 214–216. WSOY 1999. ISBN 951-0-23450-8. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Vihelä, Leonard (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen sotasurmat 1914–1922 -tietokanta. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Sotasurmahaku (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen sotasurmat 1914–1922. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Toivanen, Pekka: ”Punaisten ja valkoisten sota Lappeenrannassa 1918” Lappenrannan kaupungin historiaa. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Itsenäisyyden Liiton jäsenluettelo 1930 (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Henkilötietoja, Karjala, 18.03.1931, nro 75, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Taasen uusi tehdas Ylä-Vuoksen teollisuusketjuun, Ylä-Vuoksi, 25.01.1938, nro 9, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Rautatieravintolat, Karjala, 20.10.1921, nro 243, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Geni.com : Gertrud Amanda Serenius