Uittovuoren kalliomaalaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uittovuori
Sijainti

Uittovuori
Koordinaatit 62°22′52.5743″N, 26°15′1.7785″E
Valtio Suomi
Historia
Tyyppi kalliomaalaus

Uittovuoren kalliomaalaus sijaitsee Keski-Suomessa Laukaassa Kynsiveden ja Leivonveden välisen Paanalansaaren luoteisosassa lähellä Hankasalmen rajaa ja Kaivannon kanavasta 900 m koilliseen. Saari on Lievestuoreelta noin 14 kilometriä pohjoiseen. [1][2][3]

Maalauksen on ilmoittanut tutkijoille Pekka Pitkänen vuonna 1999 ja kuviot kävi tarkastamassa Timo Sepänmaa samana vuonna. Maalaus sijaitsee Uittovuoren länsiseinämässä noin 10-11 metriä veden pinnan yläpuolella olevalla kallioterassilla. Kuviot ovat pystykallion seinämässä 36×60 senttimetrin alalla. Kuviot on vaikeaa erottaa taustaväristään. Samalla terassilla on toisessakin kohdassa jäämiä punaväristä, jolle saattaa olla myös luonnollinen selitys. [1]

Kalliossa syvät kuluneet pystyhalkeamat, joiden väissä maalauksen merkit ovat. Kyseessä on haalistunut kolmen kuvion maalaus, joka on tyyliltään poikkeuksellinen. Kolmen pystyviivan alla on pyörylä ja sen oikealla puolen erikoinen kuvio, joka on tulkittavissa sarvipäiseksi ihmishahmoksi. Ihmishahmon korkeus on 25 senttimetriä. Ihmisen jalat koskettavat kaarevina kantapäistään toisensa ja kädet ovat kaarevina kuin nyrkit lanteilla. Pää näkyy epäselvästi, mutta oikeanpuoleinen korva tai sarvi näkyy. [2][4]

Seuraavat maalaukset ovat samalta alueelta tämän maalauksen kanssa:

  • Kivikäs, Pekka: Kallio, maisema ja kalliomaalaus, s. 75. Jyväskylä: Minerva, 2005. ISBN 952-5478-61-0
  • Lahelma, Antti: A Touch of Red: Archaeological And Ethnographic Approaches To Interpreting Finnish Rock Paintings, s. 235. (väitöskirja julkaistu sarjassa Iskos 15) Vaasa: The Finnish Antiquarian Society, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Muinaistaideyhdistys: Uittovuori[vanhentunut linkki]
  • Luukkonen, Ismo: Uittovuori
  • Muinaisjäännösrekisteri: Uittovuoren kalliomaalaus Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 20.9.2004. Museovirasto. Viitattu 26.11.2012.
  1. a b Museovirasto: Uittovuori
  2. a b Luukkonen, Ismo: Uittovuori
  3. Muinaistaideyhdistys: Uittovuori
  4. Kivikäs, Pekka: Kallio, maisema ja kalliomaalaus, 2005, s.75

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]