Trifle
Trifle on suosittu englantilainen jälkiruoka, joka koostuu sokerikakku-, vanukas- ja hedelmä- tai hillokerroksista kermavaahdolla tai syllabubilla päällystettynä. Kakkupohja kostutetaan sherryllä tai muulla alkoholipitoisella juomalla. Trifleä tarjoillaan etenkin jouluisin.[1]
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Trifle koostuu tavallisesti kakku- tai sokerikakkukeksikerroksista. Kerrokset kostutetaan usein sherryllä tai vastaavalla alkoholipitoisella juomalla[2], kuten brandyllä tai viinillä[1]. Muita sen ainesosia ovat hillo tai hedelmät, macaron tai ratafia-keksi, paksu vanukas, sekä kermavaahto tai syllabub-päällyste. Annoksen koristeluun käytetään esimerkiksi manteleita, karhunputkea tai kandeerattuja marjoja. Samasta annoksesta on olemassa monia eri versioita. Annos valmistetaan usein lasikulhoon, josta näkyvät sen eri kerrokset. Trifleä tarjoillaan eri juhlien, kuten joulun aikaan.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimi trifle juontuu keskienglannin sanasta trufle, joka on puolestaan peräisin muinaisranskan sanasta trufe. Sana tarkoittaa suurin piirtein "vähäpätöistä". Trifle muistuttaa hieman hedelmärahkaa, jota kutsutaan Englannissa nimellä fool. Nimiä käytettiin pitkään rinnakkain. Triflen resepti mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1596 Thomas Dawsonin teoksessa The Good Huswife’s Iewell. Dawsonin resepti muistutti kuitenkin ennemminkin hedelmärahkaa ja ensimmäinen nykyisenkaltaisen triflen resepti on peräisin Kaarle I:n kokkina työskenneeltä Jos Cooperilta vuodelta 1654. Hän kutsui annostaan nimellä Foole. Annoksen pohjalla oli sherryllä kostutettua leipää. Ajan kuluessa reseptistä tuli entistä monimutkaisempi ja Hannah Glassen reseptissä teoksesta The Art of Cookery Made Plain and Easy vuodelta 1751 käytetään punaviiniä, syllabubia ja kermaa. Yhdistyneestä kuningaskunnasta trifle levisi myös Yhdysvaltoihin, jossa sitä kutsutaan esimerkiksi nimillä tipsy squire, gipsy squire ja tipsy parson.[2]