Toivo Karvonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toivo Karvonen (15. kesäkuuta 190628. lokakuuta 1988)[1] oli suomalainen vasemmistopoliitikko, joka toimi pitkään Suomi–Neuvostoliitto-Seuran pääsihteerinä (1947–1971) ja Suomen kommunistisen puolueen johtotehtävissä.

Toivo Karvonen aloitti poliittisen toimintansa Suomen sosialidemokraattisessa nuorisoliitossa (SSN), jonka aktiivi hän oli sen lakkauttamiseen (1923) asti.[2] Karvonen liittyi vuonna 1923 myös SKP:hen.[3] 1920-luvun loppupuolella hän kuului Suomen kommunistisen nuorisoliiton (SKNL) keskusjohtoon ja hän toimi julkisen Opintotyön neuvontayhdistyksen sihteerinä.[4] Karvonen vangittiin vuosikymmenen vaihteessa ja hän istui valtiopetoksesta vankilassa neljä vuotta.[5]

Vapauduttuaan alkuvuonna 1934 Karvonen palasi SKNL:n toimintaan. Hän järjesti nuorisoliiton opintotoimintaa sekä piti yllä SKP:n yhteyksiä vasemmistosivistyneistöön ja SDP:n oppositioon. Karvonen valittiin SKP:n keskuskomiteaan vuoden 1935 edustajakokouksessa, jonka jälkeen hän vastasi SKP:n toiminnasta Suomessa yhdessä Toivo Hj. Långstömin kanssa. Keväällä 1938 Karvonen vangittiin jälleen, ja hän sai viiden ja puolen vuoden tuomion, jota hän kärsi Riihimäen vankilassa.[6]

Vapauduttuaan vankilasta jatkosodan päätyttyä Toivo Karvonen siirtyi julkisen kansandemokraattisen työväenliikkeen palvelukseen. Sodanaikaisten (puolueen linjaa arvostelleiden) mielipiteidensä vuoksi Karvosta ei valittu SKP:n keskuskomiteaan[7]. Vuonna 1947 hänet valittiin Suomi–Neuvostoliitto-Seuran pääsihteeriksi epäsuosioon joutuneen Aimo Rikan tilalle. Karvonen soveltui tehtävään vankilassa hankitun kielitaidon ja laajojen poliittisten kontaktiensa ansiosta. Karvosen välit neuvostoliittolaisiin tovereihin pysyivät aina lämpiminä. 1960-luvun lopussa, pitkään puolueen keskustaan lukeutunut, Karvonen siirtyi tiiviimmin opposition puolelle. Jätettyään SNS:n pääsihteerin viran vuonna 1971 Karvonen jatkoi seuran varapuheenjohtajana.[8] Hän jäi tuolloin kuitenkin pois SKP:n keskuskomiteasta. Karvonen oli mukana myös Demokraattisen lehtipalvelun toiminnassa[9].

  1. Yrjö Hakanen ja Emmi Tuomi (toim.): Kolme kirjainta: SKP:n yhdeksän vuosikymmentä, s. 35. TA-Tieto, Helsinki 2008.
  2. Vallankumousalbumi "Aux camarades et frères" - Tovereille ja veljille (Kansan Arkisto)
  3. Kertomus Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 15. ja 16. edustajakokouksen välisenä aikana (SKP 1972), s. 55.
  4. Toivo Karvonen: Salaista ja julkista nuorisotoimintaa. teoksessa Taistelujen tiellä 3 (SKP 1948), s. 102,109.
  5. Toivo Karvonen: Toimintaa "kansanrintamakaudella" (1931-1938), teoksessa Kipinästä tuli syttyi. Muistiinpanoja Suomen Kommunistisen Puolueen 40-vuotistaipaleelta. 2. painos (SKP, Yhteistyö 1958), s. 172.
  6. Toivo Karvonen: Toimintaa "kansanrintamakaudella" (1931–1938). teoksessa Kipinästä tuli syttyi. Muistiinpanoja Suomen Kommunistisen Puolueen 40-vuotistaipaleelta. 2. painos (SKP, Yhteistyö 1958), s. 174,177,180.
  7. Veli-Pekka Leppänen: Ohranasta oppositioon. Kommunistit Helsingissä 1944–1951 (SKP:n Helsingin piirijärjestö 1994), s. 27.
  8. Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu? (Edita 1999), s. 158.
  9. Kuolleet lehdet (Yleisen lehtimiesliiton historiatyöryhmän uutiskirje 2002).