Thylacoleo carnifex
| Thylacoleo carnifex | |
|---|---|
 Lajin oletetettu ulkomuoto. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Harvaetuhampaiset Diprotodontia |
| Heimo: | †Thylacoleonidae |
| Suku: | †Thylacoleo |
| Laji: | carnifex |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
|
|
|
Thylacoleo carnifex eli pussileijona[1] oli Thylacoleo-sukuun kuulunut, Australiassa elänyt lihaa syövä pussieläin. Se kuoli sukupuuttoon noin 40 000 vuotta sitten. Lajia esiintyi luultavasti laajalti Australiassa, ja sen jäännöksiä on löydetty kaikista valtion osavaltioista.[2]
Fossiilit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thylacoleo carnifex kuului ensimmäisiin Australiasta löydettyihin nisäkäsfossiileihin. Sen jäännökset löysi ja kuvaili ensimmäisenä Sir Richard Owen. Hän löysi osia eläimen kallosta, kuvaili vuonna 1859 julkaistussa Royal Societyn teoksessaan lajia ”pussileijonaksi” (englanniksi marsupial lion) ja väitti sen olleen petoeläin. Päätelmää epäiltiin pitkään, sillä sen lähimmät tunnetut sukulaiset olivat kasvinsyöjiä. Myöhemmin löydettiin lisää eläimen jäännöksiä ja vuonna 1966 lähes kokonainen luuranko. Löytö herätti jälleen keskustelua sen ruokavaliosta ja kolme vuotta myöhemmin vuonna 1969 löydettiin vielä paremmin säilyneitä jäännöksiä, joista voitiin varmemmin päätellä sen olleen lihansyöjä.[3] Sittemmin löydöksiä on tehty vielä lisää ja ensimmäinen täysin kokonainen luuranko löydettiin vuonna 2002.[4]
Evoluutio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suurin osa paleontologeista uskoo thylacoleonidien polveutuneen kasvinsyöjistä. Yleensä lihaa syövät lajit polveutuvat muista lihansyöjistä. Erään teorian mukaan ne polveutuvat pussikiipijöistä ja toisen teorian mukaan ne polveutuvat Vombatiformes-alalahkosta, joka käsittää nykyisin koalat ja vompatit. Kumpaakin teoriaa on perusteltu lajin kallon ominaisuuksilla.[2]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thylacoleo carnifex oli kooltaan suurin piirtein leijonan kokoinen. Lajin säkäkorkeus oli noin 75 senttimetriä ja ruumiinpituus noin 150 senttimetriä. Painavimpien yksilöiden on arveltu painaneen 160 kiloa, mutta pienemmät olivat luultavasti vain 90–kiloisia.[5]
Lajin jaloista on päätelty, että se pystyi nopeisiin pyrähdyksiin, muttei ollut pitkien matkojen juoksija. Lajin kallon rakenne on poikkeuksellinen. Sen silmäkuoppien takana oli luinen tukirakenne kädellisten tapaan. Tavallisista nisäkäspedoista poiketen sen kulmahampaat olivat pienet. Sen sijaan lajille oli kehittynyt suuret etuhampaat, jotka antoivat sen kallolle jyrsijämäisen vaikutelman. Sillä oli lisäksi suuret välihampaat, jotka saattoivat olla jopa 60 millimetriä pitkät. Laji käytti luultavasti etuhampaitaan saaliinsa niskan tai selkärangan rikkomiseen. Välihampaiden tarkoituksena oli luultavasti lihan repiminen saaliin ruumiista. Eläimen etukäpälissä oli peukalon tapainen kynsi, jolla se saattoi ottaa otteen hieman peukalon tapaan. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että eläin käytti sitä puissa kiipeämiseen, mutta suurempi osa tutkijoista uskoo että sitä käytettiin saalistuksessa.[5] Länsi-Australiasta ja Tasmaniasta löydetyt yksilöt ovat olleet pienempiä kuin Itä-Australiasta löydetyt.[2] Vuonna 2005 Thylacoleo carnifex oli mukana eri eläinlajien puruvoimaa vertailleessa tutkimuksessa 38 muun lajin kanssa. Thylacoleo carnifexin puruvoima osoittautui vertailluista lajeista kaikkein voimakkaimmaksi suhteessa sen kokoon.[6]
Käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Thylacoleo carnifexin saalistustapaa tai saaliseläimiä ei voida tietää täysin varmasti. Lajin jäänteiden läheisyydestä on kuitenkin löydetty esimerkiksi kenguruiden ja vompattien jäännöksiä, joiden luissa on V–kirjaimen muotoisia jälkiä, jotka ovat mahdollisesti peräisin Thylacoleo carnifexin hampaista. Laji eli samaan aikaan toisen suuren pussieläinpedon, pussihukan, kanssa, joten sen elintavan on melko varmasti täytynyt poiketa siitä.[5] Vaikka nykyisin suurin osa tutkijoista pitää Thylacoleo carnifex -lajia petoeläimenä, sen ruokavaliosta on esitetty myös muita teorioita. Sen on esitetty esimerkiksi syöneen luuydintä, krokotiilinmunia tai jopa Australiassa esiintyneitä kurkkuja ja käpypalmujen siemeniä. Viimeksi mainitun teorian kriitikot ovat kuitenkin huomauttaneet, että lajilta puuttui kasvien jauhamiseen soveltuva hampaisto. Vuonna 1966 Moreesta löydettiin fossiileina lajin aikuinen yksilö ja sen kaksi poikasta. Toinen poikasista eli vielä emonsa pussissa ja toinen oli kulkenut jo omin jaloin. Suurin osa lajin jäännösten löytöpaikoista on ollut ennen kuivaa ja avointa metsämaastoa.[2]
Häviäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thylacoleo carnifex hävisi noin 40 000 vuotta sitten. Häviämisajankohta sijoittuu samaan aikaan Australiassa alkaneen ilmastonmuutoksen aiheuttaman aavikoitumisen kanssa. Ihmisen tiedetään saapuneen alueelle noin 60 000 vuotta sitten, joten Thylacoleo carnifex joutui ehkä kilpailemaan saaliseläimistä ihmisen kanssa. Ihminen käytti myös tulta elinympäristönsä muokkaamiseen, mikä jätti jälkensä Australian kasvillisuuteen. Lajin häviämisen syy saattaa olla näiden tekijöiden yhteisvaikutus[7], mutta joidenkin tutkimusten mukaan ilmastonmuutoksen vaikutus Australian megafaunan häviämiseen on ollut paljon ihmisen vaikutusta pienempi[8]. Australian aboriginaalit kuvasivat mahdollisesti lajin Kimberleyssä sijaitsevaan kallioon. Muita mahdollisia piirroksia lajista on myös Arnheminmaassa.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Piper, Ross: Extinct animals : an encyclopedia of species that have disappeared. Greenwood Press, 2009. ISBN 978-0-313-34987-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pussileijonan luuranko löytyi Australiasta Tiede. Viitattu 11.6.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d Anne Musser: Thylacoleo carnifex Australian Museum. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
- ↑ Piper 2009, s. 140
- ↑ Carmelo Amalfi: Beneath the desert, the past blooms The Age. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c Piper 2009, s. 141
- ↑ Stephen Wroe, Colin McHenry ja Jeffrey Thomason: Bite club: comparative bite force in big biting mammals and the prediction of predatory behaviour in fossil taxa US National Library of Medicine. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
- ↑ Piper 2009, s. 142
- ↑ Humans killed off Australia's giant beasts BBC News. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
- ↑ Kim Akerman & Tim Willing: An ancient rock painting of a marsupial lion, Thylacoleo carnifex, from the Kimberley, Western Australia Antiquity. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)