Theon talo
Theon talo | |
---|---|
Elokuvan juliste, Juha Lassila, 2015. |
|
Ohjaaja | Rax Rinnekangas |
Käsikirjoittaja | Rax Rinnekangas |
Tuottaja | Tiina Butter |
Säveltäjä | Pascal Gaigne |
Kuvaaja | Pekka Uotila |
Leikkaaja | Jari Innanen |
Pääosat | Hannu-Pekka Björkman |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö |
Bad Taste Ltd. Butterworks Oy |
Ensi-ilta | 2015 |
Kesto | 108 min |
Alkuperäiskieli |
suomi saksa |
Katsojat | 198[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Theon talo on Rax Rinnekankaan käsikirjoittama ja ohjaama draamaelokuva vuodelta 2015. Hidas puhedraama kertoo ikääntyvästä arkkitehdista Theosta (Hannu-Pekka Björkman), joka katuu yhtiökumppaninsa (Ville Virtanen) kanssa 1970-luvulla suunnittelemiaan betonielementtilähiöitä. Itäsaksalaiseen kartanoon vetäytyneenä hän päättää suunnitella vielä unelmiensa talon itselleen ja lapsuuden ihastukselleen Claralle (Milka Ahlroth), jonka on tavannut vain kerran.[2][3]
Rooleissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hannu-Pekka Björkman | … | Kaarlo Theo Kaski, arkkitehti |
Ville Virtanen | … | Vincent, arkkitehti |
Boris Koneczny | … | Josef Klein, puutarhuri |
Milka Ahlroth | … | Clara Elsa Salonen |
Elsa Salonen | … | täysihoitolan palvelija |
Niina Koponen | … | |
Asmus Trautsch | … |
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Film-O-Holic.com-elokuvasivuston Pilvi Meriläisen mielestä Theon talon teemat ovat haasteellisia ja monet viitteet jäävät katsojan ratkaistaviksi. Silti hän näkee elokuvassa myös valoisuutta ja huumoria: ”Katsojat naurahtelevat, minäkin. Theon talo yllättää. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.”[2]
Elokuvaa esitettiin New Yorkissa ennen sen tuomista Suomen ensi-iltaan. The New York Timesin arvostelija kirjoitti, että harvaa muuta elokuvaa voi kuvailla yhdistelmäksi höynäytetyn vanhan miehen haaveilua ja luentoa huonosta arkkitehtuurista.[4] Muutkin amerikkalaisarvioijat pitivät elokuvaa outona ja tarinattomana.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 2015 elokuvauutiset.fi. Viitattu 16.5.2019.
- ↑ a b Meriläinen, Pilvi: Theon talo haastaa katsojan pohtimaan ja vie mukanaan film-o-holic.com. 6.02.2015. Viitattu 2019.
- ↑ Theon talo Elonet.
- ↑ Genzlinger, Neil: A Delusion and a Dream House Share Space The New York Times. 11.12.2014. Viitattu 16.5.2019.
- ↑ Lehtonen, Veli-Pekka: New Yorkin kriitikot pitävät uutta suomalaiselokuvaa outona Helsingin Sanomat. 12.12.2014. Viitattu 16.5.2019.