Teemasivu:Rock

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teemasivu: Teemasivujen etusivu | Kaikki teemasivut

Rockin teemasivu

Rock on 1950-luvulla syntynyt populaarimusiikin tyyli, joka jakautuu useisiin alalajeihin. Rock-musiikin keskeisimpiin soittimiin kuuluvat rummut, sähköbasso ja erityisesti sähkökitara. Sana "rock" on lyhennys termistä "rock and roll", joka on rockin ensimmäisen suuntauksen nimi. Rock on muun populaarimusiikin ohessa keskeinen osa länsimaista nuorisokulttuuria.

Viikon artikkelipoiminta

[muokkaa wikitekstiä]

HIM on suomalainen, viisihenkinen love metallia soittava rock-yhtye. Se on yksi Suomen tunnetuimmista sekä ulkomailla eniten myyneistä suomalaisista yhtyeistä. Yhtyeen levyjä on myyty maailmalla noin 4,4 miljoonaa, joka on eniten suomalaisista yhtyeistä. Yhtye on saavuttanut myös kultalevyn Yhdysvalloissa ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä. Yhtyeen johtohahmo on laulaja Ville Valo.

HIM aloitti nimellä "His Infernal Majesty" Oulunkylässä Helsingissä vuonna 1995. Nykykokoonpanon jäsenistä olivat tuolloin mukana Valo, kitaristi Mikko "Linde" Lindström ja basisti Mikko "Mige" Paananen.


Rock-sitaatteja...

[muokkaa wikitekstiä]

"This record should be played loud" (Tätä levyä kuuluu soittaa lujaa)

Rolling Stones -yhtyeen Let It Bleed -levyn kansiteksti.

"LEVYÄ ON SOITETTAVA PIRUN LUJAA, PITÄÄHÄN NAAPURINKIN KUULLA. EI NE SEINÄT SIITÄ HAJOO."

Hurriganesin Rock 'n' Roll All Night Long -levyn kannesta.

"Olla tässä ja nyt"

John Lennonin vastaus kysymykseen rockin tarkoituksesta