Surrealismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
William Girometti, Tuntemattoman naisen muotokuva, 1972.

Surrealismi (ransk. surréalisme, ’ylitodellisuus’) on taiteen ja kirjallisuuden suuntaus, jossa pyritään tuomaan esiin ihmisen tiedostamaton ja alitajuinen. Surrealismi syntyi 1920-luvun taitteessa, ja liikkeen perusteksti on runoilija André Bretonin Surrealismin manifesti vuodelta 1924. Surrealismin lähtökohtina olivat dadaismi ja psykoanalyysi. Liikkeen huippukausi oli 1920-luvun loppupuolella ja 1930-luvulla, mutta sen vaikutus ulottui vuosikymmenten päähän. Kuvataiteen surrealismin tunnuspiirteitä olivat unenomaiset sommitelmat sekä muodon, tilan ja ajan vääristyminen. Surrealismin edustajia olivat muun muassa Max Ernst, Joan Miró, Paul Delvaux, René Magritte, Yves Tanguy ja Salvador Dalí.[1]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntyvaiheet ja perusteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Runoilija-kriitikko André Breton oli surrealismin perustaja ja liikkeen johtaja kuolemaansa saakka.

Surrealismin perustaja André Breton luonnehti surrealismia romantiikan ”tarttuvaksi hännäksi”, ja surrealisteihin vaikutti myös ranskalaisen symbolismin perintö. Surrealismin merkittäviä edeltäjähahmoja olivat ranskalaiset 1800-luvun runoilijat Arthur Rimbaud, Isidore Ducasse ja Stéphane Mallarmé.[2]

Surrealismi syntyi 1910-luvun ja 1920-luvun vaihteessa kirjallisena liikkeenä. Se irtautui ensimmäisen maailmansodan mielettömyyttä vastaan kapinoineesta dadaismista, jonka surrealistit jättivät turhautuneina sen epärakentavasta nihilismistä ja provokaatioista. Teoreettista taustatukea surrealistit saivat psykiatri Sigmund Freudin kehittämästä psykoanalyysistä, johon lääketieteen opiskelija André Breton oli tutustunut. Aluksi surrealistit hyödynsivät runoudessaan psykiatrisella klinikalla kuulemiaan outoja mielleyhtymiä sekä ennen nukahtamista mieleen tulevia outoja lauseita. Myöhemmin he kiinnostuivat myös unista, joissa ihmismieli yhdistelee asioita spontaanisti.[3] Surrealistien runous ja kirjallisuus käytti freudilaisia vapaan assosiaation menetelmiä vapauttaakseen mielen yksityisestä, järjen ja yhteiskunnan rajoittamasta maailmasta yllättäviä ja odottamattomia kuvia. He tekivät kokeiluja uudella ilmaisumuodolla, ”automaattisella kirjoituksella” eli ”automatismilla”, jonka piti vapauttaa alitajuinen mielikuvitus.[4] Bretonin mukaan surrealiteetti ei ole todellisuuden ylä- tai alapuolella, vaan se sisältyy todellisuuteen.[5] Sanan surrealistinen Breton otti nykyisessä merkityksessään käyttöön vuonna 1920 ja sanan surrealismi vuonna 1922.[6]

Surrealistisen liikkeen perusteksti on runoilija-kriitikko André Bretonin Surrealismin manifesti vuodelta 1924. Tällöin Breton oli jo jättänyt dadaismin ja palannut vuonna 1919 kokeilemaansa surrealismiin. Runoilijat Paul Dermée ja Yvan Goll olivat perustaneet niin ikään surrealismiksi nimetyn kilpailevan ryhmän, mutta vain Bretonin ryhmän surrealismi jäi elämään.[7]

Kirjailijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealismin edustavimpia kirjailijoita olivat Bretonin ohella Louis Aragon, René Crevel, Robert Desnos, Paul Éluard, Pierre Reverdy ja Philippe Soupault. Ensimmäisenä surrealistisena tekstinä pidetään usein Bretonin ja Soupaultin proosarunokokoelmaa Magneettikentät vuodelta 1919. Useimmat surrealistit olivatkin runoilijoita, mutta muutama heistä kokeili myös proosaa. Tyypillisimpiin surrealistisiin romaaneihin luetaan esimerkiksi Bretonin Nadja, Crevelin Babylone, Éluardin Capitale de la douleur, Desnos’n La Liberté ou l’amour! sekä Aragonin Le Paysan de Paris.[8]

Marxilaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealismista tuli kansainvälinen intellektuaalinen ja poliittinen liike, johon vaikuttivat myös Karl Marxin poliittiset ajatukset.[4] Surrealismin politisoituminen alkoi vuonna 1925, kun surrealistit allekirjoittivat monien muiden intellektuellien kanssa vetoomuksen, jossa vastustettiin Ranskan siirtomaasotaa Marokossa. Surrealistit alkoivat näin tavoitella myös yhteiskunnallista ihmisen vapauttamista proletariaatin vallankumouksen kautta, eikä vain ihmisen hengen vapauttamista. Monet liikkeen johtohahmot liittyivät kommunistiseen puolueeseen, mutta osa jäsenistä jättäytyi epäpoliittisina kokonaan pois liikkeestä, kuten Soupault, tai erotettiin siitä. Liikkeen jätti myös sellaisia surrealisteja, jotka halusivat alistaa kirjallisen ilmaisunsa suoraan politiikalle, kuten Aragon. Surrealistien ja marxilaisten välit menivät poikki vuonna 1935, kun Breton tuki Neuvostoliiton arvostelua ja erotettiin vallankumouksellisten kirjailijoiden liitosta. Surrealistit jatkoivat kuitenkin poliittista osallistumistaan itsenäisesti muilla tavoin.[9]

Kuvataiteilijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eksentrinen Salvador Dalí oli merkittävä surrealistinen taidemaalari.

Surrealistirunoilijat eivät aluksi halunneet olla tekemisissä kuvataiteilijoiden kanssa, koska he uskoivat maalaamisen, piirtämisen ja veistämisen olevan liian vaivalloisia prosesseja spontaaniin ja estottomaan ilmaisuun. He kääntyivät kuitenkin hyväksymään kuvataiteet. Ensimmäisiä surrealistisia kuvataiteilijoita olivat Max Ernst, André Masson, Joan Miró ja Man Ray.[4] Ensimmäinen surrealistien maalaustaiteen yhteisnäyttely oli vuonna 1925. Mukana olivat muun muassa Hans Arp, Giorgio de Chirico, Max Ernst, Joan Miró ja Pablo Picasso.[10] René Magrittesta tuli 1927 surrealistisen kuvataiteen johtohahmo. Hän maalasi eroottisia kohteita unenomaisissa ympäristöissä. Salvador Dalí vuodesta 1929 alkaen, Paul Delveaux ja Yves Tanguy kehittivät illusionistisen surrealismin tyylin.[4]

Kansainvälistyminen ja julkaisutoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealismi levisi Ranskasta aluksi muun muassa Belgiaan, Jugoslaviaan, Tšekkoslovakiaan ja Isoon-Britanniaan, ja myöhemmin myös Euroopan ulkopuolelle. Kansainvälisiä näyttelyitä liike järjesti vuosien 1935–1959 välillä ympäri maailmaa. Surrealistit julkaisivat myös useita omia lehtiään aina vuoteen 1969 saakka, tai kirjoittivat muiden julkaisemissa lehdissä, joista Minotaure (1933–1939) oli surrealistien äänitorvi 1930-luvulla.[11]

Toisen maailmansodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan surrealistinen liike hajosi toisen maailmansodan alkaessa. Moni surrealisti siirtyi Yhdysvaltoihin, missä suuntaus jatkoi kukoistustaan.[4] Surrealistinen liike jatkoi virallista elämäänsä vuoteen 1969 asti, jolloin ryhmä lopetti toimintansa kykenemättömänä enää toimimaan koossapitävän johtohahmonsa Bretonin kuoleman vuonna 1966 jälkeen. Yksittäiset surrealistit jatkoivat sen jälkeen omilla tahoillaan ja erillisissä ryhmissään.[12]

Surrealistinen kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Surrealismi (kirjallisuus)

Surrealistien suosikkiteemoja oli rakkaus, ja etenkin rakkauden kyky voittaa järki. Surrealistit kuvailivat myös usein ihmiskehoa, etenkin naisen kehoa, joskus neutraalisti, joskus kursailemattoman seksuaalisesti. Surrealistien runoissa esiintyy usein myös luontoon liittyviä kuvia, yleensä joko erillisiä kuvia edustamassa luonnon eri puolia, tai laajoja kuvia luonnon elementeistä, kuten vedestä, maasta ja tulesta.[8]

Surrealistiset kirjailijat käyttivät luomisprosessissa automaattikirjoitusta, jossa sanat, kirjaimet tai tekstipätkät valittiin sattumanvaraisesti ja liitettiin yhteen mielivaltaisessa järjestyksessä.[13] Muita keinoja olivat kuvakieli, jolla esitetään muun muassa esineitä, tunteita ja metafyysisiä ajatuksia; sekä toisiinsa liittymättömien, usein vastakkaisten, sanojen asettelu vierekkäin.[8]

Surrealistit kirjoittivat kieliopin mukaisesti eivätkä rikkoneet kertovia ja muita konventioita tai perinteistä säerakennetta. Sen sijaan surrealistit rikkoivat lukijan loogisia odotuksia. Surrealistit yhdistelivät mahdollisimman kaukana olevia asioita toisiinsa. He eivät kuitenkaan asettaneet näitä asioita rinnakkain, vaan he rinnastivat asiat metaforisesti eli muodostivat runokuvan. Surrealistinen runo pakottaa lukijan tulkitsemaan jommankumman tai molemmat runokuvan elementeistä metaforisesti välttääkseen kirjaimellisen tulkinnan sisäisen ristiriidan ja järjettömyyden. Surrealistit eivät yhdistelleet sanoja sattumanvaraisesti, vaan teksteissä on sanojen merkityksiin ja äänteisiin liittyviä assosiaatioita. Puhtaan automaattikirjoituksen rooli surrealistien tuotannossa jäi lopulta vähäiseksi.[14]

Jotkut surrealistit kirjoittivat myös näytelmiä. Surrealistien suurin vaikutus teatteriin oli kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen syntyneen absurdin teatterin vaikuttajana. Absurdissa teatterissa ei tosin surrealistien tavoin pyritty synnyttämään kauhuun myönteistä ja rakentavaa suhtautumista, vaan siinä ihmiselämä nähtiin merkityksettömänä ja absurdina.[8]

Surrealistinen maalaustaide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salvador Dalín Muiston pysyvyys (1931) on surrealistisen maalaustaiteen tunnetuimpia teoksia.[8]

Maalaustaiteessa surrealismille tunnusomaisia piirteitä ovat tunnelmaltaan epätodelliset sommitelmat, joissa on vertauskuvallisuutta ja omalaatuisesti käytettyjä aika- ja tilasuhteita.[10][15][16]

Surrealistista maalaustaidetta on kahdentyyppistä. André Masson kehitti automaattipiirustuksen, joka oli kuvallinen vastine surrealistiselle automaattikirjoitukselle. Spontaania ja materiaalien autonomiaa hyödyntävä tyyli saattoi päätyä lopulta täydelliseen abstraktioon. Tämän suunnan kehittäjiä olivat myös Joan Miró, Yves Tanguy, Roberto Matta, Arshile Gorky ja Jean-Paul Riopelle. Surrealistisen maalaustaiteen toinen suunta oli asioiden yhdisteleminen yllättävällä tavalla tai kuvaaminen poikkeavasti, usein tarkoituksella ja harkiten. Tähän suuntaukseen kuuluivat esimerkiksi Salvador Dalí ja René Magritte. Surrealismin figuratiiviseen ääripäähän sijoittuva Dalí noudatti kuvataiteiden akateemisten sääntöjen mukaista esitystapaa, joka kuitenkin etsi mallinsa mielivaltaisilta vaikuttavista mielleyhtymistä.[17]

Surrealistinen valokuvaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealistiset valokuvaajat, kuten Man Ray, yhdistivät unta ja todellisuutta käyttämällä tekniikoinaan esimerkiksi päällekkäisvalotusta, yhdistelmäpainatusta, montaasia, solarisaatiota, kiertoa ja vääristystä. Surrealistisissa valokuvissa tavallisillekin aiheille annettiin kokonaan uusia merkityksiä.[18]

Surrealistinen elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealistinen elokuva käyttää surrealistisen kirjallisuuden keinoja liittäen yhteen usein ristiriitaisia ja häiritseviä kuvia. Tunnetuin varhainen surrealistinen elokuva on Luis Buñuelin ja Salvador Dalín Andalusialainen koira (1928), joka nostatti ilmestyessään paljon kohua. Buñuel jatkoi surrealistisen elokuvan tekemistä aina 1970-luvulle saakka. Uudempia surrealistisia elokuvia on esimerkiksi Cameron Crowen ohjaus Vanilla Sky (2001).[8]

Surrealismi Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa surrealismista kiinnostuttiin viiveellä, eikä Suomessa 1900-luvulla toiminut yhtään varsinaista surrealistiryhmää. Surrealistisen taiteen taustalla olevat aatteelliset pyrkimykset eivät koskaan rantautuneet Suomeen, vaan surrealismin vaikutus rajoittui useimmiten tiettyihin taiteellisiin ja kirjallisiin tyylipiirteisiin.[19]

Olavi Paavolainen mainitsi surrealismin ohimennen vuonna 1929 teoksessaan Nykyaikaa etsimässä. Surrealismia koskevia kirjoituksia alkoi ilmestyä suomeksi vasta 1940-luvulla. Surrealistista runoutta käänsi ranskasta Aale Tynni kokoelmassa Tulisen järjen aika (1962), ja runoilija Väinö Kirstinän käännös Surrealismin manifestista julkaistiin vuonna 1970. Kaksituhatluvulla suomeksi on alettu kääntää joitain muitakin surrealismin keskeisiä tekstejä.[19]

Helsingin taidehallissa järjestettiin vuonna 1934 ruotsalaisten surrealistien Halmstad-ryhmän näyttely. Kolmekymmentäluvulla surrealismi herätti kiinnostusta kuvataiteilijoissa erityisesti Turussa, ja turkulainen Otto Mäkilä käyttikin taiteessaan joitain surrealistisen taiteen tyylipiirteitä ja elementtejä.[19] Hänen perustamansa Ryhmä 9 oli kiinnostunut myös surrealismista.[20][10] Surrealismia hyödynsivät suomalaisista taidemaalareista Mäkilän lisäksi muun muassa Arvid Broms, Alpo Jaakola, Max Salmi, Erkki Sakari Heinonen ja Juhani Linnovaara sekä graafikoista Simo Hannula, Antti Nieminen, Väinö Rouvinen, Juha Tammenpää ja Tuula Lehtinen.[19][21]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kaitaro, Timo: Runous, raivo, rakkaus. Johdatus surrealismiin. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-834-6
  • Kaitaro, Timo (toim. Katajamäki, Sakari & Veivo, Harri): ”Surrealismi kirjallisena avantgardena”, Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-030-5
  • Otavan Iso Fokus. Kertovasti kuvitettu 8-osainen tietosanakirja, osa 6, s. 3987. Helsingissä: Otava, 1974. ISBN 951-1-01236-3.
  • Valkonen, Markku & Kaitaro, Timo & Aguer Teixidor, Montse: Salvador Dalí – Surrealisti!. Espoo: Espoo Museum of Modern Art, 2007. ISBN 978-952-5509-13-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Vallius, Antti: Surrealismi Taidehistorian aikajana. 9.9.2010. Jyväskylän yliopisto, Koppa. Arkistoitu 18.1.2021. Viitattu 10.9.2021.
  2. ↑ Kaitaro 2007, s. 139–140.
  3. ↑ Kaitaro 2007, s. 140–142.
  4. ↑ a b c d e Voorhies, James: Surrealism. Metropolitan Museum of Art, 2004. (englanniksi)
  5. ↑ Kaitaro 2007, s. 146.
  6. ↑ Kaitaro 2001, s. 20.
  7. ↑ Kaitaro 2001, s. 39.
  8. ↑ a b c d e f ”Surrealism”, Literary Movements for Students, s. 777–801. Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-3719-4 (englanniksi)
  9. ↑ Kaitaro 2001, s. 55–60.
  10. ↑ a b c Otavan Iso Fokus, s. 3987
  11. ↑ Kaitaro 2001, s. 60–63.
  12. ↑ Kaitaro 2001, s. 63–64.
  13. ↑ Surrealismi, Alitajunnan ja ylitodellisen kuvia Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 11.12.2008. Viitattu 25.6.2009.
  14. ↑ Kaitaro 2007, s. 142–145.
  15. ↑ Hakusana surrealismi teoksessa Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 11. osa, Sip–Tal. Espoo: WSOY, 1980. ISBN 951-0-07250-8
  16. ↑ Hakusana surrealismi teoksessa Suomalainen tietosanakirja 7, reun–tamm. Espoo: Weilin Göös, 1993. ISBN 951-35-4478-8
  17. ↑ Kaitaro 2007 (Salvador Dalí – Surrealisti!), s. 91–93.
  18. ↑ Photography and Surrealism 10/2004. Metropolitan Museum of Art. Viitattu 13.9.2021. (englanniksi)
  19. ↑ a b c d Kaitaro 2001, s. 183–186.
  20. ↑ Kallio, Rakel: ”Surrealismi”. Teoksessa Taiteen pikkujättiläinen, s. 711–714. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16447-X
  21. ↑ Antinluoma, Iina: Miehistä surrealismia ja tarkkaa ajankuvaa Turun sanomat. 12.11.2004. Viitattu 13.4.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Realismit
Jacob Riis, Mulberry Streetillä nukkuvia lapsia, 1890.
Jacob Riis, Mulberry Streetillä nukkuvia lapsia, 1890.
  • Breton, André: Surrealismin manifesti. Ensimmäinen manifesti 1924. ((Manifeste du surréalisme, 1924.) Suomentanut sekä johdannolla ja jälkisanoilla varustanut Väinö Kirstinä. 2. uusittu painos) Helsinki: Taide, 1996. ISBN 951-608-023-5
  • Surrealismi. (Teksti ja kuvat: Giovanna Uzzani. Suomennos. Kuvataiteen maailma -sarja) Firenze: Scala; Oslo: Spektrum, 2010. ISBN 978-88-8117-980-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Surrealismi&oldid=22709609”