Sumusireeni

Nautofoni majakkalaiva Helsingin keulamastossa.

Sumusireeni on merenkulun turvalaite, jonka sovelluksia käytetään myös yleishälyttiminä. Ennen vuosituhannen vaihdetta sumusireenejä oli erityisen paljon majakoilla ja majakkalaivoilla.

Varsinaisesti sumusireeniksi kutsutaan joko käsikäyttöistä kampikoneistolla toimivaa tai erillistä mekaanisella/sähköisellä voimanlähteellä toimivaa laitetta, jossa on yleensä lieriönmuotoiseen runkoon sijoitettu sarja siipipyöriä, jotka pyöriessään suurella nopeudella kehittävät korkean ujeltavan äänen. Laitteeseen liittyy aina kiinteänä osana koosta riippuvainen kaikusuppilo, joka vahvistaa ja kohdistaa äänen.

Sumusireenien tyyppejä

Höyrykäyttöinen sumutorvi

Harvinaisimpia sumumerkkilaitteita olivat höyryllä toimivat torvimalliset laitteet; niitä käytettiin ensisijaisesti majakkalaivoissa; maakäytössä vastaavia laitteita oli asennettu mm. Hangon Rautatien käyttämiin Baldwin A4 -vetureihin, joita ulkomuotonsa johdosta kutsuttiin Suomessa "Villin Lännen vetureiksi"; näistä vetureista sanottiin, että kun sellainen toitotti höyrysireenillään Riihimäen ratapihalla, ääni kuultiin Hausjärvellä asti.

Myös höyryvihellintä on käytetty jossain määrin sumumerkin antamiseen.

Paineilmasumutorvi eli tyfooni

Paineilmalla toimiva sumutorvi on puolestaan laite, jonka olennainen osa on ilmavirtauksella eli puhalluksella toimiva torvi; puhalluksen kehittää erillinen ilmanpuristin, ja sitä säädeltiin yleensä mekaanisella kellokoneistolla, joka oli säädetty esimerkiksi antamaan kuuden sekunnin puhallus puolen minuutin välein. Ilmanpuristinta käytti yleensä polttomoottori. Tätä laitteistoa kutsutaan nimellä tyfooni; siitä on kehitetty edelleen nykyaikaiset sähkömoottorilla toimivat paineilmatorvet.

Sähköinen sumutorvi eli nautofoni

Sähköisesti toimivaa sumusireeniä kutsutaan nautofoniksi; sen toiminta perustuu määrätyn taajuiseen sähkövirtaan, joka saa erityisrakenteiset metallilevyt värähtelemään tavalla, joka kehittää erittäin voimakkaan ja puhtaan ujeltavan äänen. Laitetta käytetään yhä palo- ja yleishälyttimenä; korkealle talojen katoille sijoitetut, ulkoasultaan sientä muistuttavat yleishälytyssireenit ja paloasemien yhteydessä olevat kiinteät hälytyslaitteet toimivat samalla periaatteella kuin nautofoni; suurin ero tyfooniin verrattuna on se, että kun nautofoni tai vastaava sähkösireeni sammutetaan, sen ääni hiipuu ennen loppumistaan, kun taas tyfoonin ääni katkeaa kuin leikattuna ilmavirran loppuessa.

Sumutorvi yhdistettynä radiomajakkaan

Majakoiden nautofonit oli kytketty radiomajakkaan: kun radiomajakan lähetys muuttui nopeaksi, alkoi sumusireenin pitkä huuto; näin laivassa voitiin laskea etäisyys majakkaan kun ääni kulkee 300 metriä sekunnissa; siten esim. kuuden sekunnin viive merkitsi 1800 metrin etäisyyttä sireeniin.

Järjestelmä poistui käytöstä yhtaikaa radiomajakoiden kanssa; viimeinen toiminut oli Marhällanin majakka jonka nautofoni oli kytketty yhteen Korsön radiomajakan kanssa.

Ulkomailla sumusireeniä käytetään edelleen; muun muassa Eddystonen majakassa on perinteinen nautofoni.

Lähteet

• Laurell, Seppo: Majakat. Turku: Luotsiliitto - Lotsförbundet, 1989. ISBN 952-90-0481-8
• Laurell, Seppo: Aalloilla keinuvat majakat : historiikki majakkalaivojen aikakaudesta ja museoalus Kemistä. Helsinki: Merenkulkuhallitus, 1988. ISBN 951-49-0940-2
• Suomen rannikon loistot : Fyrar vid Finlands kuster = List of lights of Finland. 1981. Helsinki: Merenkulkuhallitus, 1981. ISBN 951-46-3417-9
• Resiina-lehti
• Vapaapalokuntien koulutusmateriaalit

Aiheesta muualla

• Whitby's old Lighthouse and Fog Horn and the History