Spartacus
| Spartacus | |
|---|---|
 Denis Foyatierin Spartacus (1830) Louvressa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | n. 100 eaa. |
| Kuollut | 71 eaa. Silarusjoki, Senerchia |
| Kansalaisuus | traakialainen |
| Ammatti | gladiaattori, kapinajohtaja |
| Muut tiedot | |
| Aktiivisena | 73 eaa. – 71 eaa. |
Spartacus (n. 100–71 eaa.) oli traakialainen gladiaattori, joka johti orjakapinaa Roomaa vastaan vuosina 73–71 eaa. Roomalaiset olivat vanginneet Spartacuksen Capuan gladiaattorikouluun, mutta hän pakeni sieltä tovereineen. Karkureiden joukkoon liittyi kymmeniä tuhansia muitakin orjia, ja heidän armeijansa kierteli Italiaa kahden vuoden ajan. Spartacus sai lopulta surmansa taistelussa roomalaisia vastaan.[1]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Spartacus oli traakialainen, jonka kotiseudun Rooman diktaattori Sulla oli valloittanut Spartacuksen ollessa nuori.[2] Antiikin historioitsijat antavat Spartacuksen taustasta vaihtelevaa tietoa.[3] Yhden teorian mukaan Spartacus polveutui bosporilaisista spartokideista.[4] Plutarkhoksen mukaan Spartacus oli ”enemmän kreikkalainen kuin traakialainen” sekä poikkeuksellisen älykäs ja sivistynyt. Appianoksen mukaan Spartacus oli kerran taistellut roomalaisia vastaan, joutunut vangiksi ja myyty orjaksi. Floruksen mukaan Spartacus oli roomalaisarmeijan palkkasoturi, joka vangittiin karkuruudesta ja varkaudesta. Plutarkhoskin pitää Spartacusta palkkasoturina. Hänen mukaansa Spartacus vangittiin yhdessä vaimonsa kanssa, joka oli profeetta ja joka seurasi Spartacusta tämän elämän loppuun asti.[3]
Gladiaattorikoulu ja pako
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roomalaisten vangittua Spartacuksen hänet vietiin kahleissa Rooman eteläpuolelle Capuaan Lentulus Batiatuksen gladiaattorikouluun.[2][5]
Spartacusta ja satoja muita orjia koulutettiin Capuan gladiaattorikoulussa taistelemaan areenalla kuolemaan asti, ja Spartacus tiesi, että hänellä ei siinä tapauksessa olisi montakaan elinvuotta jäljellä. Keväällä 73 eaa. Spartacus teki 200 muun orjan kanssa suunnitelman vallata gladiaattorikoulun tilat ja aseet, surmata vartiojoukot ja murtautua vapaaksi. Ennen H-hetkeä yksi vangeista kuitenkin kavalsi toverinsa ja varoitti roomalaisia vartijoita, joten kapinalliset joutuivat muuttamaan suunnitelmiaan. He valtasivat gladiaattorikoulun keittiön ja haalivat sieltä mukaansa keittiöveitsiä ja kaikkea muuta aseeksi kelpaavaa. Heidän onnistui tappaa kaikki vartijat, ja historioitsija Sallustiuksen mukaan 74 kapinallista pääsi pakoon. Pakomatkansa alussa joukko törmäsi vaunuihin, jotka oli lastattu täyteen gladiaattorien aseita. He ottivat kuormasta itselleen gladiusmiekkoja, keihäitä ja kolmipiikkisiä atraimia.[2]
Orjasota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kolmas orjasota
Spartacuksen ja gallialaisen Crixuksen johtamat orjat pakenivat kohti etelää, ja heihin liittyi lisää väkeä. Muutaman kuukauden kuluttua joukkoihin kuului jo tuhansia miehiä, naisia ja lapsia.[6] He leiriytyivät Vesuvius-vuoren suojaisiin metsiin 32 kilometriä Capuasta etelään.[6]
Keväällä 72 eaa. orjien joukoissa oli Appianoksen mukaan jo 70 000 miestä. Kierreltyään Etelä-Italiaa orja-armeija jakautui kahtia: Spartacuksen komentoon jäi kaksi kolmasosaa ja Crixuksen komentoon loput. Crixus sai pian surmansa taistelussa roomalaisia vastaan. Vaeltaessaan Apenniineja pitkin kohti pohjoista Spartacus sai vastaansa Rooman legioonalaisia ja löi heidät taistelussa. Kunnioittaakseen kaatunutta Crixusta Spartacus pakotti 300 vangiksi otettua roomalaista taistelemaan gladiaattoreina kuolemaan asti.[7]
Loppuvuonna 72 eaa. Spartacus sai kuulla Marcus Licinius Crassuksen johtamasta suuresta roomalaisjoukosta, joka oli tulossa heitä vastaan. Spartacus päätti johdattaa miehensä Sisiliaan, missä hän saattaisi elää rauhassa. Merirosvot eivät kuitenkaan toimittaneet heille lupaamiaan laivoja, ja näin Spartacus ei koskaan päässyt Sisiliaan.[8]
Petetty Spartacus lähti joukkoineen taas kohti pohjoista, mutta orja-armeija joutui Italian saappaankärjessä Crassuksen saartamaksi. Saarron läpi taisteltuaan Spartacus kuuli prokonsuli Marcus Luculluksen nousseen joukkoineen maihin Brundisiumissa. Spartacus oli joutunut kahden roomalaisarmeijan väliin, ja pelastautuakseen hänen oli hyökättävä Crassuksen armeijaa vastaan.[9]
Spartacus kävi viimeisen taistelunsa Silarusjoella 71 eaa. Spartacus sai surmansa, ja orja-armeija joutui hajaannuksen valtaan ja tuhoutui. 6 000 orjaa otettiin elävänä kiinni ja ristiinnaulittiin Via Appian varrelle Capuan ja Rooman välille 40 metrin välein. Spartacuksen ruumista ei koskaan löydetty, ja hänet heitettiin muiden kuolleiden mukana nimettömään joukkohautaan.[10]
Jälkimaine
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antiikin aikana Spartacuksesta kirjoittaneet mainitsivat usein hänen poikkeuksellisena pidetyn lahjakkuutensa. Sittemmässä marxilaisessa historiankirjoituksessa on keskitytty puolestaan Spartacuksen johtaman orjakapinan synnyn ja kukistumisen syihin.[4]
Spartacus taiteessa, viihteessä ja urheilussa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Enrico Vidali ohjasi vuonna 1913 italialaisen mykkäelokuvan Spartacus (Spartaco).
- Aram Hatšaturjan sävelsi vuonna 1954 baletin Spartacus.
- Stanley Kubrick ohjasi vuonna 1960 elokuvan Spartacus, jossa nimiosaa esitti Kirk Douglas.
- Saksalainen progressiivista rockia soittava yhtye Triumvirat julkaisi vuonna 1975 Spartacuksen tarinaan perustuvan teemalevyn Spartacus
- Vuonna 2004 ilmestyi yhdysvaltalaisen Robert Dornhelmin ohjaama televisiosarja Spartacus, joka oli Emmy-ehdokkaana.
- Vuonna 2010 ilmestyi yhdysvaltalainen televisiosarja Spartacus (Spartacus: Blood and Sand), nimiosassa Andy Whitfield (2010) ja Liam McIntyre (2012–2013).
- Monen Neuvostoliitossa perustetun urheiluseuran nimessä on Spartacuksen nimi venäjäksi, Spartak.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Christensen, Else & Moll, Jakob & Mosbech, Hakon: Rooma – antiikin suurvalta. Bonnier, 2011. ISBN 978-82-535-3200-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Spartacus Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.9.2014.
- ↑ a b c Christensen et al. 2011, s. 48.
- ↑ a b Joshua J. Mark: The Spartacus Revolt Ancient History Encyclopedia. 4.3.2016. Viitattu 26.2.2017.
- ↑ a b Paavo Castrén ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja, s. 538. (4. painos) Otava, 2015. ISBN 978-951-1-12387-3
- ↑ Spartacus Livius.org. Arkistoitu 17.5.2016. Viitattu 8.9.2014.
- ↑ a b Christensen et al. 2011, s. 48–51.
- ↑ Christensen et al. 2011, s. 51–52.
- ↑ Christensen et al. 2011, s. 52–54.
- ↑ Christensen et al. 2011, s. 54.
- ↑ Christensen et al. 2011, s. 54–55.
- ↑ Soviet Society Today books.google.fi. Viitattu 28.4.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Spartacus Wikimedia Commonsissa