Sisä-Suomen suurjärvi
Sisä-Suomen suurjärvi (myös Keski-Suomen Suurjärvi tai Suurjärvi) on muinainen suurjärvi kivikaudella noin 5100−4900 eaa.[1], joka käsitti Muinais-Päijänteen ja Muinais-Saimaan sekä niitä pohjoisessa yhdistävät vesistöt.
Saimaan ja Päijänteen yhdistyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järvialtaiden yhdistyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muinaiset Saimaa ja Päijänne olivat aluksi syviä lahtia suuressa Itämeren makeanveden Ancylus-vaiheen järvialtaassa. Muinais-Saimaa kuroutui itsenäiseksi järveksi useassa laajenevassa vaiheessa 8900 eaa. lähtien. Noin 7500 eaa. Muinais-Saimaan laskujoki siirtyi Suomenselän kohdalle Pielavedelle, mistä se laski vetensä Itämereen nykyisen Päijänteen kohdalla olevaan lahteen. Muinainen Päijänne syntyi noin 6500 eaa., kun lahti kuroutuu lopulta umpeen Kalajoen kohdalla. Kuroutumiskohdan lyhyen joen kautta purkautuivat sekä Muinais-Saimaan että Päijänteen vedet. Yhdessä nämä suurjärvet muodostivat yhtenäisen vesistöalueen, joka käsitti koko silloisen Järvi-Suomen ja Keski-Suomen.[1][2]
Maankohoaminen nosti järvien luoteispäätä nopeammin kuin niiden kaakkoispäätä. Kohoamisen epätasaisuus kallisti järvialtaita niin, että vesi kerääntyi etelään. Pohjoisrannat mataloituivat ja etelärannat tulvivat, jolloin niiden rannat painuivat veden alle. Muinais-Päijänteen luusua mataloitui. Tämä nosti Päijänteen pinnan Saimaan tasolle, jolloin järvien välinen joki muuttui virtaavaksi salmeksi noin 5100 eaa. Järvet olivat nyt yhtyneet yhtenäiseksi järvialtaaksi, jonka topografia oli sokkeloinen ja hyvin pitkä.[1][2]
Järvialtaan jakautuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suurjärvivaihetta kesti ilmeisesti vain pari sataa vuotta. Tänä aikana järviallas kallistui edelleen laajentuen etelään. Maankohoaminen nosti samalla luoteispään saaria vedestä ja Pielaveden salmiyhteys kaventui uudelleen joeksi, jolloin järvet muodostivat taas erilliset järvialtaat. Tämä saattoi tapahtua äkillisesti, kun Heinolanharju puhkesi noin 4900 eaa.[1] (eli 6 000 BP[3][4]) ja Päijänteen vesi laski nopeasti.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jantunen, Tuija: Muinais Itämeri, julkaisusta: Jääkaudet, toimittaja Koivisto, Marjatta, s. 63–86. Porvoo: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3
- Tikkanen, Matti: Long-term changes in lake and river systems in Finland. Fennia - International Journal of Geography, 2002, 180. vsk, nro 1-2, s. 31-42. Helsinki: Geographical Society of Finland. ISSN 0015-0010 Artikkelin verkkoversio. (pdf) (englanniksi)
- Jussila, Timo: Suomen esihistorian kronologiataulukko versio 3.4 T.Jussila 2000-2004 (html) (koonti teoksesta "Saarnisto Matti, 1970: The late Weichselian and Flandrian History of the Saimaa Lake Complex. Comm. Phys.-Math. Vol 37.") mikroliitti.fi. 1970. Viitattu 31.12.2012.
- Hakulinen, Matti: Pohjois-Savon suurjärvi - Saimaan altaan kuroutuminen. Geologi, 2012, 64. vsk, nro 5, s. 132-136. Helsinki: Suomen Geologinen Seura. ISSN 0046-5720 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 5.1.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Jussila, Timo: Suomen esihistorian kronologiataulukko, (1970) 2004
- ↑ a b c Jantunen, Tuija: Muinainen Itämeri, 2004, s.68
- ↑ Tikkanen, Matti: Long-term changes in lake and river systems in Finland, 2002, s. 32-34
- ↑ Uwe Danzeglocke: Radiohiiliajoituksen kalibrointiohjelma CalPal Universität zu Köln: Radiocarbon Laboratory. Viitattu 31.12.2012. (englanniksi)