Silkkiniitty
Silkkiniitty | |
---|---|
Tyyppi | maisemapuisto |
Sijainti | Tapiola, Espoo |
Koordinaatit | |
Pinta-ala | 7 hehtaaria |
Perustettu | 1964 |
Rakennuttaja | Asuntosäätiö |
Suunnittelija | Jussi Jännes |
Silkkiniitty (ruots. Silkesängen) on noin seitsemän hehtaarin laajuinen maisemapuisto Tapiolan pohjoisosassa kaakkoisessa Espoossa. Se on säilynyt varsin hyvin alkuperäisessä, 1960-luvun asussaan.[1][2][3]
Silkkiniitty rakennettiin vanhan kartanoniityn alueelle. Pohjatyön oli tehnyt puutarha-arkkitehti Nils Orénto inventoimalla alueen maisemakokonaisuudet. Hänen suunnittelutyötään jatkoi puutarha-arkkitehti Jussi Jännes apunaan muun muassa Maj-Lis Rosenbröijer. Jännes piti tärkeänä puiston suurta pinta-alaa, jolloin siihen kohdistuva rasitus jakaantuu laajalle alalle. Mitoituksissa oltiin suurpiirteisiä ja puisto muotoutui vähitellen rakennusvaiheen aikana.[1][2][3]
Silkkiniityn johtoideana on avara nurmialue, joka on muotoiltu siten, että puistoa halkovat kävelytiet eivät juuri erotu katsekorkeudelta. Puistoalueen reunoilla on kukkivia ja syysvärikkäitä lajeja sekä kirsikkapuita. Silkkiniityn itäosassa sijaitsee Aarnilammikko. Silkkiniittyä reunustaa pientalovaltainen rakennuskanta. Alueen eteläpuolella sijaitsee Tapiolan lukio ja pohjoispuolella Aarnivalkean koulu. Luoteessa Silkkiniitty päättyy Hiidenkivenmetsään, josta pääsee Kalevalanportin alikulkutunnelin kautta Pohjois-Tapiolan puolella sijaitsevaan Pohjankulman asukaspuistoon.[1][2][3]
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Aarnilammikko
-
Silkkiniitty lännestä päin
-
Silkkiniityn itäosaa
-
Silkkiniityn luoteinen osa
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c MAISEMA-ARKKITEHTUURI mfa.fi. Viitattu 20.7.2023.
- ↑ a b c Tapiolan Silkkiniitty - kartanoniitystä kaupunkipuistoksi puutarha.net. Viitattu 20.7.2023.
- ↑ a b c Espoon karttapalvelu : Silkkiniitty kartat.espoo.fi. Viitattu 20.7.2023.