Kehä II
|
||
Kehä II | ||
---|---|---|
Seututie 102 | ||
Hiidenkallion tunnelin suu ja rantaradan silta |
||
Maa | Suomi | |
Tieluokka | seututie | |
Omistaja | Suomen valtio | |
Tienpitäjä | Väylävirasto | |
Pituus | 6,8 km | |
Alkupiste | Matinkylä, Espoo | |
Reitti | Sepänkylä (4 km) | |
Päätepiste | Viherlaakso, Espoo (6,8 km) | |
Päällyste | asfaltti | |
Kaistaluku | pääosin nelikaistainen | |
Huomautuksia | pääkaupunkiseudun poikittaisväylä |
Kehä II (ruots. Ring II), toiselta nimeltään Kilonväylä eli seututie 102 on uusin pääkaupunkiseudun kehäteistä. Nykyisellään Kehä II ei ole Helsingin niemeä itä–länsisuunnassa kiertävä kehätie, kuten Kehä I ja Kehä III, vaan ulottuu ainoastaan Länsiväylältä Turuntielle palvellen eteläisen ja keskisen Espoon etelä–pohjoissuuntaista liikennettä. Tärkeänä poikittaisyhteytenä tie on kuitenkin nimetty kehätieksi. Tietä on aiemmin suunniteltu jatkettavaksi erilaisilla laajuuksilla. Suunnitelmat eivät kuitenkaan ole edenneet, ja niille tehtyjä tilavarauksia on poistettu kaavoituksesta 2020-luvun vaihteessa.
Kehä II:ta suunniteltiin jo 1960-luvulta lähtien. Kuitenkin se valmistui nykyiseltäkin osuudeltaan vasta lokakuussa 2000. Tie rakennettiin helpottamaan Länsiväylän pohjoispuolisen keskisen Espoon katuverkon kuormitusta.[1]
Vuoden 2013 aikana valmistui Kehä II:lle uusi liittymä Suurpeltoon.[2][3]
Kehä II on pääosin nelikaistainen. Kauniaisten liittymästä pohjoiseen tie on rakennettu kaksikaistaiseksi. Tiellä on 60–80 km/h nopeusrajoitus.
Vilkkaimmillaan Kehä II on Länsiväylän ja Turunväylän välillä, jossa liikenne on keskimäärin noin 51 500 ajoneuvoa vuorokaudessa (vuonna 2013).[4]
Kehä II:lla vastakkaisiin suuntiin johtavia kaistoja ei ole erotettu fyysisesti pohjoisosissa.
Kehä II:n jatkaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kehä II:ta suunniteltiin ensimmäisen vaiheen valmistumisesta lähtien jatkettavaksi seudun muille pääteille. Alueen kunnista Espoo kannatti tien rakentamista täysimittaisena nelikaistaisena ratkaisuna Turuntieltä Vihdintielle ja sieltä Hämeenlinnanväylälle. Helsinki vastusti alun alkaen jatkoa Vihdintieltä eteenpäin, mutta joutui myöntymään hankkeen jatkosuunnitteluun Pääkaupunkiseudun yhteistyön nimissä. Jatkosuunnittelussa yhteistyöhön Espoon, Vantaan ja valtion kanssa oli ehto Länsimetron asettamiselle kehätietä vielä kiireellisemmäksi liikennehankkeeksi.[5]
Jatketta lähdettiin suunnittelemaan raskaana maantieratkaisuna. Vuonna 2010 valmistuneessa yleissuunnitelmassa tien toinen rakennusvaihe olisi käsittänyt toiset ajokaistat Turunväylältä Turuntielle, mistä tie olisi jatkunut 2 2-kaistaisena Hämeenlinnanväylälle. 8,2 kilometriä pitkälle uudelle tieyhteydelle olisi rakennettu neljä kilometriä kalliotunneleita Karakallion, Hämeenvaaran ja Honkasuon osuuksilla.[6] Tiealueelle olisi tullut kahdeksan uutta eritasoliittymää ja 90 siltaa. Yleissuunnitelman mukainen 616 miljoonan euron tie oli huomattavan kallis sen tuomaan hyötyyn nähden (hyötykustannussuhde 1,4).[7]
Espoo ajoi hanketta 2020-luvun vaihteeseen saakka Helsingin vastustuksesta huolimatta. Aika ajoi kuitenkin raskaasta tieyhteydestä ohi, ja jatkeelle osoitetut tilavaraukset poistettiin vuosikymmenen lopulla Pääkaupunkiseudun maankäyttöä ohjaavista Uudenmaan maakuntakaavasta ja vuoden 2019 MAL-suunnitelmasta.[8]
Jatkohanketta on arvosteltu muun muassa negatiivisten ympäristövaikutusten, alati kasvavan yksityisautoilun sekä ulkoilualueiden tuhoutumisen vuoksi. Aikaisemmin tietä on suunniteltu jatkettavaksi Hämeenlinnanväylältä edelleen Helsingin Keskuspuiston pohjoisosan halki Tuusulanväylälle, mutta tältä osin suunnitelma on jo hylätty.
Tuusulanväylältä itään johtaa 1980-luvulla rakennettu Tapaninkyläntie ja sen jatke Suurmetsäntie. Nykyisellään ne ovat vain paikallisia kokoojakatuja, mutta alun perin oli suunnitelmissa, että nekin myöhemmin muutettaisiin Kehä II:n jatkeiksi.
Joukkoliikenne Kehä II:lla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kehä II:lla kulkevat Espoon sisäiset linjat 533 (Hyljelahti–Järvenperä) ja 544 (Leppävaara–Kivenlahti).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Takala, Anna: Vain 20 vuotta sitten valmistui valtava betoniviritelmä, jollaista nykyään ei voisi enää kuvitella – Kehä II jäi pätkämoottoritieksi keskelle Espoota hs.fi. 13.4.2020. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 31.5.2021.
- ↑ Kehä II Suurpellon ja Kokinkylän eritasoliittymä Empekkinen.fi. Viitattu 8.10.2023.
- ↑ Lukusolmu avautuu Espoossa 19.6.2013. Yle.fi. Viitattu 8.10.2023.
- ↑ Liikennemääräkartta: Uusimaa 2013 (PDF) 2013. Liikennevirasto. Viitattu 5.1.2015.[vanhentunut linkki]
- ↑ Pohjanpelto, Olli: Helsinki haluaa Kehä II:n pitkään tunneliin hs.fi. 22.2.2006. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 31.5.2021.
- ↑ Kehä II yleissuunnitelma välillä Turunväylä – Hämeenlinnanväylä (PDF) hel.fi. 2010. Tiehallinto. Viitattu 31.5.2021.
- ↑ Kehä II välillä Turunväylä–Hämeenlinnanväylä, Espoo, Helsinki ja Vantaa. Yleissuunnitelman maantielain mukainen käsittely (DOC) (s. 9) hel.fi. 20.9.2010. Helsinki: Helsingin kaupunginhallitus. Viitattu 31.5.2021.
- ↑ Moilanen, Kaisu: Ajoiko aika kehäteiden ohi? Kehä II ei olekaan saamassa jatkoa: ”Jos rakennamme teitä, niin ne täyttyvät autoista” hs.fi. 8.11.2018. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 31.5.2021.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kehä II Wikimedia Commonsissa
- Tiehallinnon Kehä II -sivu (Arkistoitu – Internet Archive)
- Uudenmaan ympäristökeskuksen arviointiselostus hankkeesta
- Matti Grönroosin sivu Kehä II:sta
- Vantaan sanomat - jatkohankkeesta Espoosta Turuntieltä Hämeenlinnanväylälle.[vanhentunut linkki]
Nro | Km | Nimi | Tie | Viitoitus | ||
Kehä II (3 2) | ||||||
|
Matinsolmun eritasoliittymä | Länsiväylä Gräsanlaakso |
alkaa Helsinki, Hanko Matinkylä |
|||
|
Gräsansolmun eritasoliittymä | Merituulentie Kuitinmäentie |
Tapiola (vain pohjoisen suunnasta), Niittykumpu Olari |
|||
|
Kokinkylänsolmun eritasoliittymä | Ylismäentie Mankkaanlaaksontie |
Olari (vain pohjoisen suunnasta) Olarinluoma, Mankkaa |
|||
|
Suurpellonsolmun eritasoliittymä | Lukusilta | Henttaa, Suurpelto | |||
Kehä II (2 2) | ||||||
|
Sepänsolmun eritasoliittymä | Turunväylä Turunväylä |
Helsinki, Kauniainen, Kilo (vain etelän suunnasta) Turku, Pori |
|||
Kehä II (2 1) | ||||||
|
Hiidensolmun eritasoliittymä (suuntaisliittymä pohjoiseen) | Nihtisilta, Kauniaistentie | Helsinki, Kauniainen | |||
Kehä II (2 2) | ||||||
Hiidenkallion tunneli | 485 metriä | |||||
Karapellontie | Karamalmi | |||||
Kehä II (1 1) | ||||||
Turuntie | päättyy Leppävaara, Karakallio Bemböle, Viherlaakso |
Nro | Km | Nimi | Tie | Viitoitus | ||
Kehä II (3 3) | ||||||
|
Sepänsolmun eritasoliittymä | Turunväylä | Helsinki Turku |
|||
|
Hiidensolmun eritasoliittymä | Nihtisilta | Kauniainen | |||
Hiidenkallion tunneli | 485 metriä | |||||
|
Karamalminsolmun eritasoliittymä | |||||
|
Karansolmun eritasoliittymä | Turuntie | ||||
|
Rastaalansolmun eritasoliittymä | |||||
|
Koivuvaaran eritasoliittymä (suuntaisliittymä länteen) |
Rengastie | ||||
|
Kolmenkaupunginsolmun eritasoliittymä | Vihdintie | ||||
Espoon ja Helsingin kunnanraja | ||||||
|
Hämevaaran eritasoliittymä (suuntaisliittymä länteen) |
Rengastie | ||||
Helsingin ja Vantaan kunnanraja | ||||||
|
Korutien eritasoliittymä | |||||
Vantaan ja Helsingin kunnanraja | ||||||
|
Hämeenlinnanväylän eritasoliittymä | Hämeenlinnanväylä | päättyy |
Nro | Km | Nimi | Tie | Viitoitus | ||
'Kehä II' (2 2) | ||||||
|
Hakuninmaan eritasoliittymä | |||||
|
Haltiavuoren eritasoliittymä | |||||
Haltiavuoren tunneli | ||||||
|
Tuomarinkartanon eritasoliittymä | |||||
|
Vantaanjoen eritasoliittymä | Tuusulanväylä | Tuusula Helsinki |
Kehätiet | |
---|---|
Ulosmenotiet | |
Muut tiet |
|