Samira Saïd

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Samira Saïd palkittavana Beirut International Awards Festivals -tapahtumassa vuonna 2011.
Samira Saïd vuoden 1980 Eurovision laulukilpailun alla Alankomaissa.

Samira Saïd (alias Samira Bensaïd, arabiaksi سميرة سعيد‎ ) on marokkolainen laulaja, joka on tehnyt vuosien varrella uraansa erityisesti Marokosta ja Egyptistä käsin.

Saïd aloitti laulamisen yhdeksänvuotiaana. Vuonna 1980 hän osallistui Eurovision laulukilpailuun historian ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana Marokon edustajana. Hän esitti kappaleen ”Bitakat hob” ja sai seitsemän pistettä sijoittuen kahdeksanneksitoista. Kilpailuun osallistui yhteensä yhdeksäntoista maata.

Saïd on levyttänyt uransa aikana yli 30 musiikkialbumia. Hän on onnistunut pysymään yhtenä arabimusiikin kärkinimistä. Hän on aina pyrkinyt löytämään uusia ideoita musiikkiinsa pitääkseen tyylinsä tuoreena ja on hyödyntänyt musiikissaan useita eri tyylilajeja kuten tarabia, raita, jazzia ja hidasta musiikkia.

Vuonna 2003 Saïd voitti World Music Awardin sekä BBC-palkinnon parhaana Lähi-idän artistina albumillaan Youm Wara Youm. Vuonna 2006 hän lauloi jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailujen avajaisissa Kairossa.

Saïd on naimisissa liikemies Mustapha Naboulssin kanssa, ja heillä on poika Shadi.

  • El hob elli ana a'aycheh (1980)
  • Bitaqat hob (1980)
  • ben lif (1981)
  • Hikaya (1982)
  • Allemnah el hob (1983)
  • Ketr al kalam (1983)
  • Methaya'li (1984)
  • Lilet el ouns (1984)
  • Ya damaiti haddi (1984)
  • Ehki ya chahrazed (1985)
  • Youm akablak fih (1985)
  • Ech gab li gab (1985)
  • Amrak ajib en (1986)
  • Ana walla anta (1989)
  • Moch hatnazel a'anak (1986)
  • Sibak (1986)
  • Ya ebn al halel (1987)
  • Ghariba (1988)
  • Sibni louahdi (1988)
  • Ensani (1989)
  • Ba'adin neta'ateb (1990)
  • Choft el amar (1991)
  • Hannitlak (1992)
  • Khayfa (1992)
  • a'ach'a (1993)
  • Kolli de echa3at (1995)
  • Enta habibi (1997)
  • a'al bal (1998)
  • Rouhi (1999)
  • Laila habibi (2001)
  • Youm Wara Youm (2002)
  • Awweeni Beek (2004)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.