Rui de Sequeira
Rui de Sequeira | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Kansalaisuus | portugalilainen |
Ammatti | merenkulkija, tutkimusmatkailija |
Rui de Sequeira (myös Ruy de Sequeira[1]) oli portugalilainen merenkulkija ja tutkimusmatkailija 1400-luvulla. Hän tutkimusmatkaili muun muassa Afrikan länsirannikolla.[2]
Tutkimusmatkat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rui de Sequeira purjehti portugalilaisen kauppiaan Fernão Gomesin palkkaamana joko vuonna 1474 tai 1475 Cape Santa Catharinalle saakka, joka sijaitsee Afrikan länsirannikolla nykyisessä Gabonissa[3] hieman päiväntasaajan eteläpuolella. De Sequeiraa kauempana Afrikan rannikolla ei kukaan tietojen mukaan käynyt ennen kuningas Juhana II:n valtakautta[2]. De Sequeira oli jo vuosien 1472–1475 (ajoitus on epävarma) välisenä aikana tutkimusmatkaillut Guineanlahdella kauppias Gomesin toimeksiannossa.[4] Ainakin vuonna 1472 de Sequeira kävi nykyisen Nigerian alueella sijaitsevassa Lagosissa ja antoi sitä ympäröivälle alueelle nimen Lago de Curamo.[3]
Erään lähteen mukaan de Sequeira löysi afrikkalaisen São Tomén saaren lounaispuolella sijaitsevan Annobónin saaren uudenvuodenpäivänä vuosien 1472–1475 välisenä aikana, mutta todennäköisimmin vuonna 1474.[1] Myös portugalilaisia João de Santarémia ja Pêro Escobaria väitetään saaren löytäjiksi.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bailey, W. et al.: Foundations of the Portuguese Empire: 1415-1580, s. 178. U of Minnesota Press, 1977. ISBN 0816607826 Teoksen verkkoversio (viitattu 21.11.2012). (englanniksi)
- Devezas, Tessaleno; Nascimento Rodrigues, Jorge: Pioneers of Globalization: Why the Portuguese Surprised the World. Centro Atlantico, 2007. ISBN 9896150567 Teoksen verkkoversio (viitattu 21.11.2012). (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Harrison-Church, Ronald James et al.: Equatorial Guinea: History Encyclopædia Britannica Online. Encyclopædia Britannica. Viitattu 21.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Bailey, W. et al. 1977, s. 147
- ↑ a b Devezas & Nascimento Rodrigues 2007, s. 227
- ↑ Bailey, W. et al. 1977, s. 469–470
- ↑ Ortega, Inés: A walk through the new island of Annobon 2010. Oficina de Información y Prensa de Guinea Ecuatorial. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 21.11.2012. (englanniksi)