Richard Rogers

Richard Rogers
Rogers vuonna 2016.
Henkilötiedot
Koko nimi	Richard George Rogers
Syntynyt	23. heinäkuuta 1933 Firenze, Italia
Kuollut	18. joulukuuta 2021 (88 vuotta)
Arkkitehti
Koulutus	Yalen yliopisto
Taidesuuntaus	modernistinen arkkitehtuuri
Merkittävät työt	Pompidou-keskus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Richard Rogers kuningatar Elisabet II:n ja walesiläispoliitikko Sue Essexin seurassa.

Richard George Rogers, Baron Rogers of Riverside (23. heinäkuuta 1933 Firenze, Italia – 18. joulukuuta 2021) oli brittiläinen arkkitehti, joka sai vuonna 2007 Pritzker-palkinnon. Rogers suunnitteli Renzo Pianon kanssa Pariisin Pompidou-keskuksen ja oman toimiston kanssa muun muassa Lloyd’s of Londonin pääkonttorin.

Nuoruus ja opiskelu

Rogers syntyi Firenzessä, mistä hänen perheensä pakeni Mussolinin diktatuuria. He asettuivat Englantiin vuonna 1938. Rogers muisteli myöhemmin omaelämäkerrassaan, kuinka ”elämä muuttui värillisestä mustavalkoiseksi”. Italiassa perhe oli ollut keskiluokkainen, mutta Englannissa he joutuivat asumaan yksiössä, jota lämmitettiin kolikkomittarilla. Rogersilla oli myös dysleksia, jota ei silloin osattu tunnistaa. Häntä kutsuttiinkin koulussa tyhmäksi.

Rogers lopetti vuonna 1951 koulunkäynnin ilman minkäänlaisia päästötodistuksia. Hän pääsi silti myöhemmin opiskelemaan Lontoon Architectural Association School of Architectureen, joka tunnettiin modernismistaan. Sieltä hän jatkoi Yalen yliopistoon, mistä hän valmistui vuonna 1962. Yalessa yksi hänen opiskelutovereitaan oli ollut Norman Foster.

Ura

Foster, Rogers, tämän vaimo Su ja Wendy Cheeseman perustivat Team 4 -arkkitehtuuritoimiston. Se hajosi vuonna 1969, ja Rogers perusti oman toimistonsa. Hän suunnitteli muun muassa vanhemmilleen Wimbledoniin kotitalon, mikä oli eräänlainen uuden helpommin siirrettävän rakennuksen Zip-Up Housen prototyyppi.

Rogers otti toimistoonsa 1970-luvun alussa uuden osakkaan, Renzo Pianon, minkä jälkeen toimisto muutti nimensä muotoon Piano Rogers. Se voitti vuonna 1971 Pariisin Pompidou-keskuksen suunnittelukilpailun. Sen rakentaminen kesti kuusi vuotta, ja se nosti Rogersin ja Pianon maailmanmaineesen. Rogers perusti vuonna 1978 uuden toimiston, Richard Rogers Partnershipin. Sen ensimmäinen toimeksianto oli Lloyd’sin pääkonttori. Sekä Pompidou-keskus että Lloyd’sin rakennus olivat aikanaan myös kiisteltyjä, sillä niissä oli jätetty muun muassa ilmastointikanavat ja hissit näkyviin talojen ulkoseinälle.

Rogersin suunnittelemiin rakennuksiin kuuluvat myös muun muassa Strasbourgin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen rakennus, New Yorkin, Three World Trade Center sekä uudet terminaalirakennukset Madridin-Barajasin ja Heathrow’n lentoasemilla. Barajasin lentoasemasta 2006 ja Maggie’s-hoitokodista 2009 hän voitti brittiläisen Stirling-palkinnon. Arkkitehtuurin Pritzker-palkinnon hän voitti 2007.

Rogers eläköityi perustamansa yrityksen johtokunnasta vuonna 2020. Toimisto oli vuonna 2007 muuttanut nimensä muotoon Rogers Stirk Harbour Partners, kun sen osakkaiksi olivat tulleet Graham Stirk ja Ivan Harbour.

Yksityiselämä

Rogers oli kahdesti naimisissa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli arkkitehti Susan ”Su” Brumwell ja toinen Ruth Elias. Ensimmäisestä liitosta Rogers sai kolme lasta ja toisesta kaksi.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Richard Rogers Wikimedia Commonsissa

Pritzker-palkinnon saajat

1979 Philip Johnson – 1980 Luis Barragán – 1981 James Stirling – 1982 Kevin Roche – 1983 I. M. Pei – 1984 Richard Meier – 1985 Hans Hollein – 1986 Gottfried Böhm – 1987 Kenzō Tange – 1988 Gordon Bunshaft ja Oscar Niemeyer – 1989 Frank O. Gehry – 1990 Aldo Rossi – 1991 Robert Venturi – 1992 Alvaro Siza – 1993 Fumihiko Maki – 1994 Christian de Portzamparc – 1995 Tadao Andō – 1996 Rafael Moneo – 1997 Sverre Fehn – 1998 Renzo Piano – 1999 Norman Foster – 2000 Rem Koolhaas – 2001 Jacques Herzog ja Pierre de Meuron – 2002 Glenn Murcutt – 2003 Jørn Utzon – 2004 Zaha Hadid – 2005 Thom Mayne – 2006 Paulo Mendes da Rocha – 2007 Richard Rogers – 2008 Jean Nouvel – 2009 Peter Zumthor – 2010 Kazuyo Sejima ja Ryūe Nishizawa – 2011 Eduardo Souto de Moura – 2012 Wang Shu – 2013 Toyō Itō – 2014 Shigeru Ban – 2015 Frei Otto – 2016 Alejandro Aravena – 2017 Rafael Aranda, Carme Pigem ja Ramón Vilalta – 2018 Balkrishna Doshi – 2019 Arata Isozaki – 2020 Yvonne Farrell ja Shelley MacNamara