Richard Hell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Richard Hell
Richard Hell 2008
Richard Hell 2008
Henkilötiedot
Koko nimi Richard Lester Meyers
Syntynyt2. lokakuuta 1949 (ikä 75)
Ammatti muusikko, kirjailija, toimittaja, näyttelijä
Muusikko
Taiteilijanimi Richard HellView and modify data on Wikidata
Tyylilajit punk rock, protopunk,
Soittimet basso
Yhtyeet Richard Hell & The Voidoids, Television, The Heartbreakers, Dim Stars
Levy-yhtiöt Sire RecordsView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
www.richardhell.com

Richard Hell (oik. Richard Meyers, s. 2. lokakuuta 1949 Lexington, Yhdysvallat[1]) on yhdysvaltalainen laulaja, basisti, lauluntekijä, toimittaja ja kirjailija. Hell oli keskeinen hahmo New Yorkin CBGB's-klubin ympärille syntyneessä punk-ilmiössä 1970-luvulla.[2] Richard Hell oli perustamassa Television- ja Heartbreakers-yhtyeitä, mutta hän erosi molemmista ennen ensimmäisiä albumeja. Tämän jälkeen hän jatkoi uraansa oman yhtyeensä Richard Hell & the Voidoidsin kanssa. [2]

Hän on nykyään keskittynyt kirjailijan ja toimittajan työhön.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Meyers syntyi Lexingtonissa Kentuckyn osavaltiossa vuonna 1949. Hell kävi vuoden ajan Sanford Schoolia Delawaressä, missä hän ystävystyi kitaristi Tom Millerin kanssa, joka myöhemmin muutti nimensä Tom Verlaineksi. Ystävykset karkasivat yhdessä koulusta, ja lyhyen ajan kuluttua heidät pidätettiin Alabamassa tuhopoltosta ja ilkivallasta.[2][3] Richard Hell ei koskaan suorittanut opiskelujaan loppuun, vaan hän muutti New Yorkiin ryhtyäkseen runoilijaksi. Samoihin aikoihin hän alkoi opetella basson soittamista.[3]

Vuonna 1972 Tom Verlaine ja Richard Hell perustivat protopunk-yhtyeen The Neon Boys yhdessä rumpali Billy Ficcan kanssa.[3] [2] Seuraavana vuonna Hell julkaisi yhdessä Verlainen kanssa omakustannerunokirjan Wanna Go Out? salanimellä Theresa Stern. Vuonna 1974 Neon Boysiin liittyi toinen kitaristi, Richard Lloyd, ja he muuttivat yhtyeen nimeksi Television.[2]

Television, The Heartbreakers

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Television oli ensimmäisiä yhtyeitä, jotka soittivat New Yorkin legendaarisella CBGB-klubilla. He auttoivat käynnistämään punk-yhtyeiden ensimmäisen aallon innostaen monia artisteja, kuten Patti Smithiä ja Ramonesia. Legendan mukaan Hellin lyhyt pystytukka ja risaiset vaatteet toimivat punk-tyylin innoittajina: Englantilainen manageri Malcolm McLaren lainasi Hellin tyylin Sex Pistolsille, minkä jälkeen punkista tuli kansainvälinen tyyli ja ilmiö.[3] Alkuvuodesta 1975 Hell riitaantui Tom Verlainen kanssa ja erosi yhtyeestä. Hell väitti, että hän ja Verlaine olivat aluksi jakaneet laulunteon tasan mutta myöhemmin Verlaine kieltäytyi soittamasta Hellin kappaleita.[2]

Hell lähti Televisionista samana viikkona, kun rumpali Jerry Nolan ja kitaristi Johnny Thunders erosivat New York Dollsista. Toukokuussa 1975 he muodostivat yhdessä The Heartbreakers -yhtyeen.[2] Muutaman keikan jälkeen The Demons -yhtyeen kitaristi Walter Lure liittyi Heartbreakersiin toiseksi kitaristiksi. Richard Hell kirjoitti yhdessä Ramonesin basistin Dee Dee Ramonen kanssa ”Chinese Rocks” -kappaleen, jota pidetään yleisesti merkittävänä punk-klassikkona. Se on myös The Heartbreakersin tunnetuin kappale. Kappale käsittelee heroiinin käyttöä. Sekä Richard Hell että Dee Dee Ramone kärsivät huumeriippuvuudesta.[2] Richard Hell sanoitti myös Johnny Thundersin yksin esittämän akustisen kappaleen ”Hurt Me”.[2]

Richard Hell and the Voidoids

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Richard Hell And The Voidoids 1977. Vasemmalta oikealle: Richard Hell, Ivan Julian, Marky Ramone (Marc Bell) ja Bob Quine.

Alkuvuodesta 1976 Hell jätti Heartbreakersin ja perusti Richard Hell and the Voidoids -yhtyeen yhdessä soolokitaristi Robert Quinen kanssa. Yhtyeeseen liittyi kitaristi Ivan Julian ja rumpali Marc Bell. Yhtyeen kuuluisin kappale on ”Blank Generation”, joka levytettiin yhtyeen samannimiselle ensimmäiselle albumille vuonna 1977[2] Levyn muita tunnettuja kappaleita ovat ”Love Comes In Spurts”, ”New Pleasure” ja ”Liars Beware”.

Blank Generation -albumi innosti elokuvaohjaaja Ulli Lommelia tekemään samannimisen draamaelokuvan, jonka pääosaan hän palkkasi Richard Hellin. Elokuvan muissa rooleissa nähtiin kuvataiteilija Andy Warhol ja Carole Bouquet. [2]Richard Hell and the Voidoids vastasi elokuvan musiikista. Pian elokuvan kuvausten jälkeen Voidoidsin rumpali Marc Bell erosi yhtyeestä ja liittyi Ramonesiin. Hänet tunnetaan nykyään nimellä Marky Ramone.[2] Blank Generation -elokuva ilmestyi vuonna 1980.[4]

Richard Hell & the Voidoidsin toinen ja viimeinen albumi Destiny Street julkaistiin vuonna 1982. Levyn tunnetuimpia kappaleita ovat punk-klassikot ”The Kid With the Replaceable Head” ja ”Time” sekä cover-versio Bob Dylanin kappaleesta ”Going, Going, Gone”. Vaikka levy sai hyvän vastaanoton, Hell oli pettynyt levyn kitaraosuuksiin ja miksaukseen.[2] Pian levyn julkaisun jälkeen hän jätti musiikin teon ja keskittyi runojen ja novellien kirjoittamiseen. Hell jatkoi myös näyttelemistä ja esiintyi esimerkiksi Susan Seidelmanin elokuvissa Smithereens (1982) ja Missä olet, Susan? (1985).

Myöhempi ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Richard Hell

Richard Hell teki lyhyen paluun musiikkiin Dim Stars -yhtyeessä, jossa Hell yhdisti voimansa Sonic Youthin muusikoiden kanssa: yhtye äänitti yhden albumin vuonna 1992. Hell soitti levyllä bassoa, lauloi ja kirjoitti albumin kappaleiden sanat.[2]

Vuonna 2009 Destiny Street -albumin kitararaidat äänitettiin uudelleen ja levy julkaistiin nimellä Destiny Street Repaired. Siinä kitaristit Ivan Julian, Marc Ribot ja Bill Frisell soittivat alkuperäisten rumpu- ja basso osuuksien päälle.[5]

Vuonna 2013 julkaistiin Richard Hellin omaelämäkerta I Dreamed I Was a Very Clean Tramp. Sittemmin Richard Hell on työskennellyt kulttuuritoimittajana. Hellin artikkeleita on julkaistu useissa lehdissä, kuten New Yorkerissa, Rolling Stonessa ja New York Timesissa. Vuonna 2015 Richard Hell levytti venäläisen Pussy Riot -ryhmän kanssa kappaleen ”I Can't Breathe”.[6]

Vuonna 2023 Richard Hell julkaisi runokirjan What Just Happened? [3]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla Richard Hell seurusteli tunnetun groupie-tyttö Sable Starrin kanssa. Hell oli naimisissa Scandal-yhtyeen Patty Smythin kanssa kaksi vuotta (vuosina 1985–86), ja heillä on yhteinen tytär Ruby. Richard Hell meni naimisiin Sheelagh Bevanin kanssa vuonna 2002. Pari kuitenkin erosi vuonna 2017. Tammikuussa 2020 Hellin verkkosivuilla mainittiin, että hän oli aloittanut suhteen kirjailija Katherine Faw'n kanssa.[3]

Vuonna 2023 Richard Hellin entinen tyttöystävä kirjailija Young Kim julkaisi kirjan A Year on Earth With Mr. Hell. Muistelmateos kertoo Youngin parisuhteesta Richard Hellin kanssa. Richard yritti estää kirjan julkaisun ja sanoi New York Times -lehdelle, että hänen ex-tyttöystävänsä kirja on kostopornoa.[7][8][9]

Richard Hell asuu New Yorkissa Yhdysvalloissa.[3]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Hell & the Voidoids:

  • Blank Generation (1977)
  • Destiny Street (1982)
  • R.I.P. (1984; kokoelma)
  • Funhunt (1989; live)
  • Time (2002; kokoelma)
  • Spurts, The Richard Hell Story (2005; kokoelma)
  • Destiny Street Repaired (2009)

Dim Stars:

  • Dim Stars (1992)

Bibliografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Wanna Go Out? - Yhdessä Tom Verlainen kanssa, salanimellä "Theresa Stern" (1973, runoja)
  • I Was a Spiral on the Floor (1988, runoja)
  • Artifact: Notebooks from Hell 1974–1980. No. 37 (1990, päiväkirja merkintöjä)
  • Across the Years (1992, runoja)
  • The Voidoid (1993)
  • Go Now (1996)
  • Weather (1998)
  • Hot and Cold (2001, runoja ja esseitä)
  • Rabbit Duck, - Yhdessä David Shapiron kanssa (2005)
  • Godlike (2005)
  • The Toilet Paper Columns (2007, esseitä ja artikkeleita)
  • Psychopts, Yhdessä Christopher Woolin kanssa (2008)
  • Disgusting (2010)
  • I Dreamed I Was a Very Clean Tramp (2013, elämäkerta)
  • Massive Pissed Love: Nonfiction 2001-2014 (2015, artikkeleita)
  • What Just Happened (2023, runoja)

Näyttelijänä elokuvissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Final Reward (1978)
  • Blank Generation (1980)
  • Smithereens (1982)
  • Geek Maggot Bingo (1983)
  • Desperately Seeking Susan (1985)
  • No Picnic (1987)
  • What About Me' (1993)
  • Blind Light (1998)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ http://www.richardhell.com/HellBio.html
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Hell, Richard: Sopeutumattomien Sukupolvi, (I Dreamed I Was a Very Clean Tramp). Suomentanut Salmenpohja, Ilkka. Like Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-01-0953-0
  3. ↑ a b c d e f g Fry, Naomi: How Richard Hell Found His Vocation 4.5.2023. New Yorker. Viitattu 7.7.2024.
  4. ↑ Moore, Debi: Motion Picture Purgatory: Blank Generation 25,3,2010. Dread Central. Viitattu 7.7.2024.
  5. ↑ Hemmerling, Joe: 1982: Richard Hell and The Voidoids - Destiny Street Repaired Tiny Mix Tapes. 28,1. 2010. Viitattu 7.7. 2024.
  6. ↑ Lincoln, Michel: Talking 1970s New York, Boring Politicians, and Pussy Riot with Richard Hell 15,10.2015. Vice. Viitattu 23.8.2024.
  7. ↑ Splater, Mya: Hell is Other People, ‘A Year on Earth with Mr. Hell’ by Young Kim Liber. 2023. Viitattu 7.7. 2024.
  8. ↑ Punk Icon Richard Hell Calls Ex-Lover’s Book ‘Revenge Porn’ 16, 2.2024. Daily Beast. Viitattu 7.7. 2024.
  9. ↑ Pak, Minju: Ode to a Punk Rock ‘Sex God’ 16. 2.2024. New York Times. Viitattu 6.7. 2024.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Richard_Hell&oldid=22720286”