Ranskan joukkotuhoaseet
Ranska räjäytti Saharan autiomaassa ensimmäisen fissiopohjaisen ydinlatauksensa vuonna 1960. Ensimmäinen täysitehoinen vetypommi (Canopus) räjäytettiin Fangataufan atollilla, Ranskan Polynesiassa, 24. elokuuta 1968. Ydinaseen kehittely liittyi Ranskan Force de Frappe eli Iskuvoimat -ohjelmaan, jota johti prikaatinkenraali Pierre Marie Gallois. Ranska jäi pois ydinkokeet ilmakehässä kieltävästä sopimuksesta pitkäksi aikaa. Maa kehitti myös itselleen lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuksia. Nämä tulivat käyttöön vuodesta 1970 lukien.[1]
Ydinkärkien määrässä mitattuna Ranska on maailman 4. suurin maa Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan jälkeen. Vuonna 2023 Ranskalla arvioitiin olevan 290 ydinkärkeä.[2]
Ydinaseohjelman historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranska lienee aloittanut ydinpommiohjelmansa 1956. Ennen sotia Ranska johti ydinfysiikan tutkimusta[3], mutta jäi Yhdysvaltojen, Britannian ja Neuvostoliiton vanaveteen. Ensimmäinen ydinreaktori ZOE alkoi toimia 1948. Vuotta myöhemmin rakennettiin plutoniumin jälleenkäsittelylaitos ja vielä myöhemmin suurempi reaktori plutoniumin tuotantoon. Ranskan ydinrikastamo toimii Etelä-Ranskan alueella Pierrelattessa, jonka oikea nimi on Tricastinin ydinvoimalaitos.
.png)
Koska Ranska jäi muiden maiden atomikerhosta (Britannia, USA, NL) pois, se teki 1950-luvulla alan yhteistyötä Israelin kanssa. Ohjusten laukaisukokeita toteutettiin Biscarossen tukikohdasta, Biskajanlahden rannalta.[4]
Ydinkokeet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Gerboise Bleue
Ranskan ensimmäinen ydinkoe, koodinimi Gerboise Bleue, tehtiin Algeriassa 13. helmikuuta 1960 40 kilometrin päässä Regganen sotilastukikohdasta Saharassa. Fissioituva aine oli plutonium. Pommi oli ensimmäiseksi räjähteeksi voimakas, 70 kT ja se oli AN-11-pommin (60 kT) pohja. Aseessa oli yhdestä pisteestä alkava imploosiojärjestelmä. Lisäksi AN-11 oli omamassaltaan, 1 500 kg, vain noin 1/3 Fat Manin vastaavasta. Nopeassa tahdissa, eli 5 vuoden kuluttua seurasi AN-22 (70 kT), jossa oli jarruvarjo. Siten AN-22 kyettiin toimittamaan kohteeseensa matalalta. Näiden pommien voima kertoi, että Ranska osasi alusta lähtien tehdä kehittyneitä tehokkaita ydinaseita. Mahdollisesti uusinta alan tekniikkaa on saatu Yhdysvaltain pommiohjelmassa olleilta tiedemiehiltä. Silti Ranska on testannut eri asetyyppejä ahkerasti. Ranska joutui poistamaan joitain taktisia lyhyen kantaman ohjusaseita, vuonna 1993 solmitun ydinsulkusopimuksen myötä: nämä olivat Hadés ja Pluton.
Vuodesta 1971 lukien, on Ranska omannut SLBM-ohjuksia. Tyyppinimitys on ranskaksi MSBS (Mer-Sol-Balistique-Strategique). Ensimmäinen tyyppi oli M1 ja viimeisin M51. M4- ja M45- versioiden käyttöönotosta ei ole niistäkään kulunut kovin pitkää aikaa. Osa M4- ja M45 -tyyppien ohjuksista lienee ollut käytössä vielä 2010-luvun lopulle tultaessa. Ranskan uskotaan omaavan yli 300 kappaletta ydinaseita 2010-luvun lopulla. Nämä koostuvat 4 eri ydinsukellusveneen monikärkiohjuksista ja ASMP-ohjuksista, joilla on lyhyt kantama. ASMP:t laukaistaan lentokoneista ja niitä on 84 kpl.[5]
.jpg)
ASMP -tyypin N4G -ohjuksia (ASN4G) kuitenkin kehitetään, ja tällä kehitystyöllä pyritään saavuttamaan suurempi iskuvalmius.
Nykyinen ydinasedoktriini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranska ei ole allekirjoittanut ydinaseita kieltävää sopimusta.[6]
Päätöksen ydinaseen mahdollisesta laukaisemisesta tekee yksin Ranskan presidentti. Ydinasetta voidaan käyttää, mikäli maan itsenäisyys tai alueellinen koskemattomuus ovat uhattuna. Mikäli parlamentti kokee presidentin olevan sopimaton toimittamaan virkaansa, se voi pyytää maan korkeinta oikeutta estämään presidenttiä käyttämästä ydinasetta.[7]
Maan lain mukaan vähintään yhden ydinsukellusveneen tulee partioida Atlantin valtamerellä.[8] Ranskan ydinasedoktriinia on de Gaullen ajoilta ohjannut kansallinen suvereniteetti, eli maan ei tule olla riippuvainen muiden ydinasevaltioiden tuomasta suojasta.[9]
Ydinaseohjelman itsenäisyydestä kielii myös se, ettei Ranska ole halukas auttamaan uusia maita kehittämään ydinaseita. Ranskan liittolaiset voivat osallistua sotaharjoituksiin, joissa ydinaseet ovat mukana, mutta tällöin liittolaisten odotetaan lähinnä vain avustavan Ranskan asevoimia.[10]
Lokakuussa 2022 presidentti Émmanuel Macron sanoi, ettei Ranska vastaisi ydinaseella, mikäli Venäjä tekisi iskun omilla ydinaseillaan Ukrainaan. Macron sai osakseen kritiikkiä, sillä Ranskan johdolla ei ole ollut tapana kommentoida mahdollisia skenaarioita, joissa se käyttäisi ydinasetta.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ SSBS S02 astronautix.com. 2010. Arkistoitu 2010. Viitattu 28.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Russia Has The Most Nuclear Weapons In The World—Here Are The Other Countries With The Largest Nuclear Arsenals Forbes. Viitattu 17.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Weapons of mass destruction Global Security.org.
- ↑ Biscarosse astronautix.com. Viitattu 28.10.2022.
- ↑ France's enduring nuclear deterrent BBC News. 26.3.2012. Viitattu 28.10.2022. (englanti)
- ↑ 122 countries adopt 'historic' UN treaty to ban nuclear weapons CBC. 7.7.2017. Viitattu 16.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Which world leaders hold the power to launch a nuclear attack? Euronews. 15.11.2017. Viitattu 17.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Nuclear submarines collide in Atlantic The Guardian. 16.2.2009. Viitattu 17.6.2023. (englanti)
- ↑ France’s Nuclear-Weapons Policy: What’s in It for Europe? ICDS. 21.10.2022. Viitattu 17.6.2023. (englanti)
- ↑ France’s Nuclear Weapons and Europe Stiftung Wissenschaft und Politik (SWP). Viitattu 17.6.2023. (saksa)
- ↑ Macron under fire for saying France wouldn’t respond in kind if Russia launched nuclear attack on Ukraine POLITICO. 13.10.2022. Viitattu 17.6.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Ydinkokeiden uhreja huomioiva lakimuutos Ranskassa