Kaupan oma merkki
Kaupan oma tuotemerkki (myös kaupan oma merkki[1], engl. private label) viittaa vähittäiskaupan tuotteisiin, joita myydään valmistajan merkin sijasta kaupan omalla nimikkeellä.[2] Historiallisesti kaupan omat tuotemerkit ovat pyrkineet kilpailemaan merkkituotteiden kanssa lähinnä hinnalla, mikä on mahdollista tuottajien kilpailutuksen ja pienempien pakkaus- ja markkinointikulujen ansiosta.[3][4] Hintaa voidaan myös pienentää muuttamalla tuotteen reseptiä ja hankkimalla tuotteet suurissa erissä kansainvälisten hankintaorganisaatioiden kautta.[5][6] Kaupan omat tuotemerkit voivat lisäksi täydentää kaupan valikoimaa esimerkiksi eri makuisilla tai laatuisilla tuotteilla joita merkkituotteet eivät tarjoa ja tuoda markkinoille kokonaan uusia tuotteita tai tuoteryhmiä.[7]
Kaupan omien merkkien keksijänä pidetään ranskalaista Carrefour-ketjua, joka toi vuonna 1976 markkinoille ensimmäiset ”vapaat tuotteensa” (ransk. produits libres).[8] Suomessa Tuko aloitti omien tuotteiden kehittämisen myös jo 1970-luvulla, ja vuonna 1983 ne nimettiin T-kaupan sinivalkoisiksi tuotteiksi. Kesko lanseerasi ensimmäiset Pirkka-tuotteensa 1986.[9] Lidl-kauppaketjun koko liiketoimintaidea perustuu kaupan omiin tuotemerkkeihin.[4]
Suomessa kaupan omien merkkien osuus myynnistä on noin 24 prosenttia. S-ryhmän ja Keskon myynnistä omia merkkejä on noin viidennes (n. 20%), kun taas Lidlillä osuus on noin 75 prosenttia.[4] Suomessa myytäviä kaupan omia merkkejä ovat muun muassa Pirkka, Rainbow ja Eldorado.
Hyötyjä ja haittoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maatalouspolitiikan tutkimusprofessori Jyrki Niemen ja tutkija Liu Xingin mukaan kaupan omat merkit hyödyttävät kuluttajia ja usein myös suuria ja pieniä yrityksiä, mutta tuoteryhmän toiseksi ja kolmanneksi suurimmat brändit saattavat kärsiä kilpailusta, jos yritysten kapasiteetti ei riitä kaupan oman merkin tuottamiseen.[10]
Mikro- tai pk-yrittäjien toimintaa kaupan omat merkit voivat helpottaa jakamalla muun muassa markkinoinnin ja logistiikan kustannuksia ja helpottamalla kansainvälistymistä. Esimerkiksi Lidl vie suomalaisia elintarvikkeita Eurooppaan omien tuotemerkkiensä alla. Luomuruuan menekki onkin noussut kaupan tuotemerkkien alla. Pienten tuottajien omat brändit olisivat kärsineet saatavuus- ja markkinointiongelmista.[10]
Kuluttajat hyötyvät alemmista hinnoista ja laajemmista tuotevalikoimista. Toisaalta elintarvikkeiden tuotesuoja on huonohko ja siksi kauppaketjut saattavat kopioida merkkituotteita. Tämä tekee innovoinnin vähemmän kannattavaksi ja voi vähentää uusia innovaatioita.[10]
Kauppaketjujen omia merkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Monia, Kotini, HH
- Ziip![11]
Inex Partners (S-ryhmä)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lakkautetut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
- Acentino (etikat)
- Aito leipä (leipä)
- Alesto (pähkinät)
- Alpengut (alppilaiset tuotteet)
- Alpenfest
- Amanie (makeiset)
- Animation (suklaat)
- Aromata (keittiötarvikkeet)
- Auriol
- Bake Dreams (jauhot)
- Baresa (oliivit ja pestot)
- Belbake (jauhot)
- Bellarom (kahvit)
- Biotrend
- Cascina Serena
- Chef Select (valmisruoat)
- Choc Me
- Cien Bodycare (kosmetiikka)
- Combino (pastatuotteet)
- Confiserie Firenze
- Coquette
- Coshida
- Crownfield (murot)
- Crusti Croc
- Cusina
- Deluxe (premium-elintarvikkeet)
- Dentalux (suunhoitotuotteet)
- Duc De Coeur (ranskalaiset tuotteet)
- Dulano (lihatuotteet)
- Ecorino
- Eisstern
- El Tequito (tex mex -tuotteet)
- Enebacken
- Eridanous (kreikkalaiset tuotteet)
- Ernesto (ruoanlaittovälineet)
- Esmara (naistenvaatteet)
- Fairglobe (Reilun kaupan tuotteet)
- Favorina (sesonkimakeiset)
- Favorini (vohvelit)
- Fin Carré (suklaa)
- Finkbräu (oluet)
- Floralys (hygieniatuotteet)
- Formil (pesuaineet)
- Freeway[17] (virvoitusjuomat)
- Freshona
- G'Bellini
- Gebirgsjäger
- Gelatelli (jäätelöt)
- Glenfell
- Golden Sun (riisit)
- Grafenwalder
- Green Grocer's
- Grillimaisteri (lihatuotteet)
- Guldsol
- Harvest Basket
- Harvin
- Herttua (sinappi)
- Hatherwood (brittiläiset tuotteet)
- Iseree
- Isokari (kalatuotteet)
- Italiamo (italialaiset tuotteet)
- J. D. Gross (suklaa)
- Jetgum
- Jouluaitta (joulutuotteet)
- Kanamestari (broilerituotteet)
- Kania (mausteet)
- Kanpur Garden
- Karlens (siiderit ja lonkerot)
- Kartanon[17] (lihatuotteet)
- Kong Strong (energiajuomat)
- KingFrais (vanukkaat)
- Kuljanka (itäeurooppalaiset tuotteet)
- Kvarnvingen
- Le Chef de Cuisine
- LeipäAitta (leivät)
- Linessa
- Little Man
- Livarno (sisustustuotteet)
- Livergy (miestenvaatteet)
- Lord Nelson (teet)
- Lovilio
- Lupilu (lastenvaatteet)
- MacIver's
- Maítre Jean Pierre
- Malux
- Maribel (hillot ja hunajat)
- Marvest
- McEnnedy (amerikkalaiset tuotteet)
- Milbona[17] (maitotuotteet)
- Mister Choc (suklaa)
- Monte Ravy
- Myllykivi (leivonnaiset)
- NiXe
- Nobelaner (oluet)
- Noblissima (jäätelöt)
- Nostia
- Nostja (balkanilaiset tuotteet)
- Nordwaldtaler
- Ocean Trader
- Opticat (kissanruoka)
- Optidog (koiranruoka)
- Ordex
- Orlando
- Parkside (työkalut)
- Pataya (jääteet)
- Petit Chebra
- Pianola
- Pic Frisch
- Plein Sud
- Pohjolan Juustola (juustot)
- Pohjolan Meijeri (maitotuotteet) [18]
- ProViact
- Reilu (lihatuotteet)
- Rivercote (näkkileivät)
- Saskia (kivennäisvedet)
- Sensiplast
- Siempre
- SilverCrest (elektroniikka)
- Sirius (myslipatukat)
- Siti (virvoitusjuomat)
- Snack Day (naposteltavat)
- Sol & Mar (espanjalaiset tuotteet)
- Solevita (mehut)
- Solängen
- Sondey (keksit)
- SportyFeel (urheiluravinteet)
- Sugarland (makeiset)
- Sympathica
- Sweet Corner (makeiset)
- Södergarden
- Tenery
- Trattoria Alfredo (pizzat)
- Trawlic
- Twinner
- Ultimate Speed (autoilutarvikkeet)
- Uunituoretta (paistopistetuotteet)
- Valley Spire
- Veikko (oluet)
- Vemondo (kasvipohjaiset tuotteet)
- Velbo (juustot)
- Vitafit (mehut)
- Vitakrone
- Vitasia
- W5 (puhdistusaineet)
- Winarom
- Yofrutta
- Yogosan
- Zoofari (lemmikkitarvikkeet)
- Patu
Kesko (K-ryhmä)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Euro Shopper[15] (11 eurooppalaisen kauppaketjun yhteismerkki)
- K-Menu[15]
- myhome[19][20]
- Diva (lakkautettu)[16]
- Brücke
- Energy
- Iisi
- Priima
- TOK Garden
- Vaeltaja
Tuko Logistics (Stockmann, Wihuri ja M-ketju)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- First Price
- Blackstorm-pelituotteet[21]
- Fuj:tech, mm. antenneja[22]
- GZR-sähköpyörät[23]
- Procaster-televisiot[23]
- Ströme-pienkoneet[23]
Erikoiskaupan omia tavaramerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Leijona-kellot
- Porst-kamerat ja -valokuvaustarvikkeet
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Björkroth, Tom et al.: Kilpailuviraston päivittäistavarakauppaa koskeva selvitys - Kuinka kaupan ostovoima vaikuttaa kaupan ja teollisuuden suhteisiin? (Kilpailuviraston julkaisuja 1/2012) Kilpailuvirasto, 2012. ISSN 0786-3640 ISBN 978-952-5289-12-1 Julkaisun verkkoversio (PDF).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Solla, Katja: Kaupan oma merkki ja brändituote – samaa tavaraa eri paketissa? Yle.fi. 3.10.2013. Arkistoitu 26.9.2016. Viitattu 21.4.2017.
- ↑ Björkroth, Tom et al. s. 94.
- ↑ Björkroth, Tom et al. s. 95–98.
- ↑ a b c Kotiharju, Anne: Kauppa saa omista merkeistään hyvän katteen Kymen Sanomat. 20.10.2016. Kaakon Viestintä Oy. Arkistoitu 21.10.2016. Viitattu 8.6.2017.
- ↑ Karttunen, Kirsti: Miksi kaupan oma merkki on edullinen? Helsingin Sanomat. 18.5.2015. Sanoma Media Finland. Arkistoitu 19.5.2015. Viitattu 8.6.2017.
- ↑ Ranta, Elina: Tähän kauppa uskoo – myy paljon ja halpaa Ilta-Sanomat. 17.4.2013. Sanoma Media Finlandin. Arkistoitu 8.6.2017. Viitattu 8.6.2017.
- ↑ Björkroth, Tom et al. s. 95.
- ↑ Peltola, Heikki: Palveluloisto ja kiehtomisen aito taito, Kaupan keinot hyperkilpailussa, s. 176–177. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 9789513749422
- ↑ Merkittömät eivät uhkaa merkkituotteita, Suomi ostanut jo 10 vuotta pirkkoja ja spareja, Kauppa käy -lehti 1/1996. Viitattu 4.9.2014.
- ↑ a b c Kaupan tuotemerkeistä on hyötyä kuluttajille – nyt hallituksen pyrkimykset herättävät huolta ja hämmennystä Helsingin Sanomat. 2.8.2019.
- ↑ Ziip HalpaHalli. Viitattu 19.5.2018.
- ↑ Rainbow-merkki poistuu S-ryhmän valikoimasta Yle Uutiset. 16.11.2023. Viitattu 16.11.2023.
- ↑ a b Miten käy Pirkan, Rainbow´n ja Lidlin monen "halpamerkin"? Uusi laki kieltää kauppoja oikeudettomasti kopioimasta tuotteita omiksi merkeikseen Yle Uutiset. 29.10.2020. Viitattu 19.7.2022.
- ↑ https://yle.fi/a/74-20060538
- ↑ a b c d e f g https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/140989/Puolijoki Niko.pdf
- ↑ a b Pirkka on suurin Helsingin Sanomat. 15.10.2003. Viitattu 20.3.2020.
- ↑ a b c https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/140989/Puolijoki Niko.pdf
- ↑ https://yle.fi/uutiset/3-11620627
- ↑ https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/koti-ja-hyva-olo/myhome
- ↑ https://www.kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/2019/k-citymarket-lanseeraa-uuden-tuotemerkin-kotiin-ja-vapaa-aikaan/
- ↑ Blackstorm – tutustu suosittuun tuoteperheeseen Verkkokauppa.com. Viitattu 12.10.2024.
- ↑ Kaj Laaksonen: Testissä 4g-reitittimen lisäantennit: huimasti lisää nopeutta Mikrobitti. Viitattu 27.9.2022.
- ↑ a b c Edes Amazon ei Verkkokauppa.comia pelota: Toimitusjohtaja kertoo, miten myynti seuraavaksi kaksinkertaistetaan Yle Uutiset. Viitattu 13.2.2021.