Pikkumerimetso
| Pikkumerimetso | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Suliformes |
| Heimo: | Merimetsot Phalacrocoracidae |
| Suku: | Pikkumerimetsot Microcarbo |
| Laji: | pygmaeus |
| Kaksiosainen nimi | |
 |
|
| Katso myös | |
Pikkumerimetso (Microcarbo pygmaeus)[2] on pieni merimetsolaji, joka saalistaa pieniä kaloja sukeltamalla.[3]
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linnun pituus on 45–55 senttimetriä ja siivenkärkien väli 80–90 senttiä.[4] Se on muita merimetsoja huomattavasti pienikokoisempi. Sen pyrstö on pitkä, nokka paksu ja lyhyt. Sen kaula on lyhyt ja paksu, mutta uidessa se voi olla venytettynä pitkäksi. Linnun väritys on mustahko, tummanvihreän- ja ruskeankiiltoinen.[3]
Vanhalla linnulla on pesimäpuvussaan valkoisia täpliä päässä, kaulassa ja alapuolella, kun vanhalta pesimättömältä linnulta ne puuttuvat ja tilalla on vaalea kurkku, vaaleampi rinta ja ruskeansävyisempi yleisväritys.[3]
Nuoren linnun höyhenpuku on kiillottomampi ja himmeämpi, sekä rinnassa ja päässä on heikkoa juovitusta.[3]
Äänet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkumerimetsoyhdyskunnasta kuuluu kurnuttavia ja röhkiviä ääniä.[3] Muuten se on hiljainen.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lajin pesimäalueesta 75–94 % sijaitsee Euroopassa ja sen populaation kooksi on arvioitu 28 000–39 000 paria. Sen tärkeimmät populaatiot ovat Euroopassa Romanian 11 500–14 000 paria ja Aasiassa Azerbaidžanin 8 000–12 000 paria. Kyseisten populaatioiden koot ovat pysyneet vakaina tai nousseet.[1]
Pikkumerimetso pesii Kaakkois-Euroopassa, Azerbaidžanissa, Venäjällä, Iranissa, Kazakstanissa, Tadžikistanissa, Turkmenistanissa ja Uzbekistanissa. Talvet se viettää lähinnä Balkanilla, Turkissa, Kyproksella, Irakissa, Iranissa, Azerbaidžanissa, Israelissa, Romaniassa ja Syyriassa.[1]
Laji on hävinnyt Algeriasta ja Jordaniasta.[1]
Käyttäytyminen ja lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkumerimetso pesii huhti–heinäkuussa[1] yhdyskunnissa suistoalueilla ja rehevillä järvillä. Se rakentaa pesänsä oksista ja heinistä matalalle puuhun tai ruovikkoon, joskus myös haikarakoloniaan.[3] Se jättää pesimäalueensa elokuussa ja palaa sinne maalis-huhtikuussa. Laji liikkuu vain vähän sen esiintymisalueilta. Se ruokailee yksin tai pienissä ryhmissä ympäri vuoden.[1] Vedessä olon jälkeen kuivattelee siipiään auki levitettyinä.[3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkumerimetso asuu alavilla mailla makeanveden alueilla, joissa on paljon kalaa ravinnoksi ja rehevää rantaa, jossa kasvaa pensaita, puita ja tiheää ruovikkoa, kuten esimerkiksi juoluailla, suistoissa, järvissä, tulvaniityillä ja luhdilla. Pikkumerimetsoa esiintyy talvisin myös murto- ja suolavesikosteikoilla.[1]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suojelutoimenpiteet Kaakkois-Euroopassa ovat parantaneet linnun asemaa, joskin sen talvehtimisalueita tuhoutuu ja sitä vainotaan siellä.[1] Sen uhkia ovat: elinympäristöjen muutos; kosteikkojen kuivatus maataloudenkäyttöön ja ihmisen toiminnasta johtuvat hydrologiset muutokset; vesiviljelyteollisuuden aiheuttama vainoaminen; vapaa-ajan metsästäminen ja metsästäminen kaupallisiin tarkoituksiin, kuten myyminen ruoaksi Iranissa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i BirdLife International: Microcarbo pygmaeus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Högmander, H., Björklund, H., Hintikka, J., Lokki, J., Södersved, J. & Velmala, W.: Maailman lintulajien suomenkieliset nimet 2018. BirdLife Suomi. Arkistoitu 30.4.2018. Viitattu 3.6.2018.
- ↑ a b c d e f g Mullarney, Killian; Svensson, Lars; Zetterström, Dan & Grant, Peter: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 28 ja 29. Otava, 2008. ISBN 951-1-15727-2
- ↑ Suomen ja Euroopan linnut, s. 38. Suomentanut Laaksonen, Juha & Jännes, Hannu. Jyväskylä & Helsinki: Gummerus, 2001. ISBN 978-951-20-5742-9