Pekka Ojonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pekka Juhani Ojonen (20. maaliskuuta 1932 Riihimäki26. elokuuta 2016[1]) oli suomalainen arkkitehti ja nuoruudessaan kansainvälisen tason telinevoimistelija.

Pekka Ojonen oli aktiivi telinevoimistelija vuosina 1947–1954. Sinä aikana hän oli Suomen joukkueen varamies Helsingin olympialaisissa 1952 ja Suomen joukkueen jäsen Rooman MM-kisoissa 1954, joissa Suomen joukkue sijoittui kuudenneksi. Maaotteluja kertyi hänen urallaan kaikkiaan neljä. Suomen mestaruuksia hän saavutti kaikkiaan 13, joista miesten sarjan Suomen mestaruuksia tuli kaksi kappaletta – vuonna 1952 hevosella ja rekillä. Uransa aikana hän edusti Porin Tarmoa ja Helsingin Voimistelijoita.[2]

Valmistuttuaan ylioppilaaksi keväällä 1951 hän aloitti arkkitehtiopinnot Teknillisessä korkeakoulussa. Arkkitehdiksi hän valmistui 1959. Urallaan hän työskenteli Alvar Aallon, Einari Teräsvirran, Antero Pernajan, Veikko Malmion ja Toivo Korhosen arkkitehtitoimistoissa ensin harjoittelijana ja valmistuttuaan suunnittelijana vuosina 1952–1961. Vuodesta 1961 alkaen Pekka Ojosella oli oma arkkitehtitoimisto.[3]

Ammattiin liittyen hän toimi Suomen Arkkitehtiliiton puheenjohtajana vuosina 1970–1974 ja sen jälkeen liiton liittovaltuustossa. Vuodesta 1975 alkaen hän toimi Tekniikan edistämissäätiön hallituksessa.[3]

Nuoruuden telinevoimistelu-uran pohjalta hän aikuisiällä oli mukana urheilun järjestötoiminnassa. Ojonen oli Suomen Voimisteluliiton puheenjohtajana ja Suomen Olympiayhdistyksen valtuuskunnan jäsen 1976–1980.[2]

  1. Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 25.9.2016 s. C 30
  2. a b Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 234. Jyväskylä: Graface, 2001.
  3. a b Kuka kukin on (Aikalaiskirja) : Who's who in Finland / 1978 / runeberg.org. 1978. Projekt Runeberg. Viitattu 11.1.2017.
  4. Pro Teekkari, Ham (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.