Paul Stanley

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stanley Bert Eisen
Paul Stanley vuonna 2010.
Paul Stanley vuonna 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt20. tammikuuta 1952 (ikä 72)
Ammatti muusikko
Muusikko
Taiteilijanimi Paul Stanley
Aktiivisena 1970–
Tyylilajit hard rock
glam rock
heavy metal
soul
Soittimet kitara
Yhtyeet Kiss
Paul Stanley's Soul Station
Wicked Lester
Rainbow
Levy-yhtiöt Casablanca Records
Mercury Records
Sanctuary Records
Universal Music Group
Aiheesta muualla
www.paulstanley.com
Hahmotelma ”Starchildin” meikkikuviosta.

Stanley Bert Eisen,[1] tunnettu paremmin taiteilijanimellään Paul Stanley, (s. 20. tammikuuta 1952 New York) on yhdysvaltalainen muusikko, lauluntekijä, taiteilija ja tuottaja. Hänet tunnetaan parhaiten rockmusiikkia esittävän Kiss-yhtyeen rytmikitaristina sekä basisti Gene Simmonsin ohella yhtyeen toisena laulajana ja keulahahmona. Stanley ja Simmons perustivat Kissin vuonna 1973 New Yorkissa heidän aiemman Wicked Lester -yhtyeensä hajottua hieman aiemmin. Stanley on säveltänyt ja sanoittanut valtaosan yhtyeen suurimmista hiteistä, ja hän on myös toiminut tuottajana viidellä Kissin studioalbumilla.

Stanley soittaa useimmiten Washburn Guitarsin valmistamilla kitaroilla,[2] ja Washburn on myös valmistanut Stanleyn nimikkokitaroita sekä muita soittotarvikkeita.[3][4] Erityisesti vielä 1970-luvulla hän suosi Gibsonin valmistamia Epiphone-kitaroita. 1990-luvulta lähtien hän on soittanut myös muun muassa Ibanezin valmistamilla Iceman-kitaroilla.[5] Monster Tour -kiertueella Stanley käytti Washburnin hänelle suunnittelemia Firebird-kitaroita.

Lapsuus- ja nuoruusvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Stanley kasvoi Ylä-Manhattanilla vaatimattomissa oloissa. Stanleyn lisäksi hänen juutalaisperheeseensä kuuluivat äiti, isä ja sisko. Stanleyn äiti oli saksalainen ja isä oli syntynyt Yhdysvalloissa venäläis-unkarilais-puolalaiseen perheeseen. Perhe oli köyhä ja Stanleyn kertoman mukaan hänen isoäitinsä raskaalla työllä hankkima polkupyörä oli ainoa rahallisesti arvokas asia jonka hän sai. Perhe asui yhden makuuhuoneen asunnossa. Vuonna 1960 Stanleyn perhe muutti Queensiin. Samassa naapurustossa asui myös Chaim Witzin (Gene Simmonsin) perhe.

Stanley joutui juutalaisen syntyperänsä vuoksi usein tappeluihin. Hän oli nuorena myös sulkeutunut, eikä halunnut viettää aikaansa suuressa joukossa, joka johtui osakseen siitä, että hän oli muiden lasten vanhemmille sellainen poika, jonka kanssa kukaan ei halunnut lastaan tekemisiin. Koulun hän kävi omien sanojensa mukaan puoliväkisin. Hän menestyi erityisen hyvin vain kuvaamataidossa.

Taiteellinen lahjakkuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stanley harrasti piirtämistä ja maalaamista jo hyvin nuorena. Pikkupoikana hän osasi piirtää dinosauruksia jo hämmästyttävän hyvin ja tarkasti. Koulunsa päätyttyä hän pyrkikin New Yorkin taidekouluun.

Nykyäänkin Stanley harrastaa aktiivisesti maalaamista. Hän on esitellyt töitään muun muassa taidenäyttelyissä.

Musiikki-innostus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stanley pääsi New Yorkin taidekorkeakouluun, mutta musiikki alkoi pian kiinnostaa enemmän kuin kuvaamataito. Pian hän erosikin koulusta ja päätti ryhtyä muusikoksi. Ensimmäinen yhtye, jossa hän oli tosissaan mukana, oli nimeltään Uncle Joe. Stanleyn ensimmäinen kunnon kitara oli japanilainen, akustinen kitara, vaikka hän haaveilikin sähkökitarasta.

Musiikkiura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stanley esiintymässä Azkena Rock Festival-musiikkifestivaaleilla Espanjan Vitoria-Gasteizissa vuonna 2010.

1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Stanley tutustui Gene Simmonsiin. Aluksi kaksikko ei tullut lainkaan toimeen keskenään, ja Stanley jopa halveksui ylimielisesti käyttäytynyttä Simmonsia.[6] Simmons kuitenkin rohkeni kysyä Stanleyn mukaan vastikään perustamaansa Rainbow-yhtyeeseen, josta vuonna 1972 muodostui Wicked Lester. Yhtyeen tie oli kuitenkin vaikea, sillä sen esiintymiset eivät herättäneet kysyntää ei ollut muutamaa klubiesiintymistä lukuun ottamatta ja yhtyeen jäsenten rahatilanne oli varsin heikko. Wicked Lester otti joka tapauksessa riskin ja päätti levyttää omakustanteisen debyyttialbuminsa. Levytetty materiaali ei saanut kehuja ja jopa yhtye itse piti materiaalia hirveänä. Levy-yhtiö Epic Records hyllytti Wicked Lesterin äänittämän albumin, eikä sitä julkaistu koskaan sellaisenaan.[7] Sittemmin Simmons ja Stanley ostivat yhdessä albumin oikeudet, sillä eivät halunneet Wicked Lesterin esikoisalbumin pilaavan juuri läpimurtonsa kynnyksellä olevan Kissin tietä menestykseen maskittomilla kuvilla yhtyeen jäsenistä.[6] Wicked Lester junnasi paikoillaan, minkä seurauksena Stanley ja Simmons erottivat yhtyeen muut jäsenet ja päättivät perustaa täysin uudentyyppisen rockyhtyeen, jollaista kukaan ei ollut ennen nähnyt.[8]

Vuoden 1972 lopulla rumpali Peter Criss liittyi yhtyeeseen saatuaan pestin laitettuaan ilmoituksen Rolling Stone-lehden ilmaiselle "bändiä etsitään"-pienilmoituspalstalle.[9] Soolokitaristi Ace Frehley liittyi yhtyeeseen vuoden 1973 tammikuussa, ja Kissin alkuperäinen kokoonpano oli saanut sinettinsä.[10] Kissin debyyttialbumi Kiss julkaistiin vuoden 1974 helmikuussa, mutta se ei saavuttanut kovinkaan mainittavaa menestystä. Tästä huolimatta albumin kappaleet "Strutter", "Deuce", "Nothin' to Lose", "Black Diamond", "100,000 Years", "Cold Gin" ja "Firehouse" muodostuivat Kissin konserttien vakionumeroiksi. Hitaasti mainettaan kasvattaneen yhtyeen kakkosalbumi Hotter Than Hell julkaistiin vain kahdeksan kuukauden kuluttua yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta, mutta jäi edeltäjänsä tapaisesti vaisuksi menestykseksi ja ilman listasijoituksia. Kolmas studioalbumi, vuoden 1975 Dressed to Kill onnistui lyömään kaksi edeltäjäänsä Yhdysvaltain listasijoituksellaan 32, mutta todellinen menestys puhkesi vasta samana vuonna, kun yhtye julkaisi ensimmäisen livealbuminsa Alive!. Levy-yhtiö Casablanca Recordsin riskinotto Alive!:n julkaisemisen suhteen kannatti, sillä yhtye vastaanotti albumista jo seuraavana vuonna uransa ensimmäisen platinalevyn, ja livealbumin julkaisemisen myötä yhtyeen suosio kasvoi räjähdysmäisesti.

Vuonna 1976 Alive!:n platinamyynnin vanavedessä Kiss julkaisi jälleen kaksi uutta studioalbumia, Bob Ezrinin tuottaman Destroyerin ja Eddie Kramerin tuottaman Rock and Roll Overin. Alive!:n, Destroyerin, Rock and Roll Overin sekä vuoden 1977 Love Gunin ja uuden livealbumin Alive II:n huikean menestyksen johdosta Kissistä tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista - ellei jopa kaikkien aikojen suosituin - rockyhtye. Muun muassa Rolling Stonen äänestyksessä vuonna 1977 Kiss valittiin parhaaksi rockyhtyeeksi, vaikka yhtye ei edes ollut ehdolla lehden äänestyksessä, ja Peter Crissin tulkitsema hitiksi muodostunut balladi "Beth" palkittiin arvostetulla People's Choice Award -palkinnolla. Kiss esiintyi loppuunmyydyille urheilustadioneille, konserttisaleille ja urheiluhalleille ilta toisensa jälkeen.[11]

Vuonna 1978 Stanley, Simmons, Frehley ja Criss julkaisivat kukin ensimmäiset sooloalbuminsa samanaikaisesti. Sooloalbumien julkaisemista voidaan kuitenkin pitää eräänlaisena kohtalon siementen kylväjänä, sillä yhtyeen jäsenet alkoivat kilpailla sooloalbumien myötä keskinäisestä suosiosta, eikä yhteistyö sujunut enää entiseen malliin. Peter Criss vaati seuraavalle Kissin studioalbumille Dynasty tuottajaksi nimenomaan Vini Ponciaa, joka oli tuottanut hänen jazz-henkisen sooloalbuminsa.[12] Criss soitti albumilla rumpuja ainoastaan "Dirty Livin'"-kappaleella, ja muut rumpuosuudet hoiti Anton Fig. Alkuperäisjäsenten riitaantuminen näkyi entistä selvemmin vuoden 1980 Unmasked-albumilla, jolla Criss ei soittanut enää laisinkaan. Criss erotettiin yhtyeestä päihdeongelmien vuoksi samana vuonna, ja hänen korvaajakseen hankittiin Eric Carr, ja hän sai kasteensa jo albumia seuranneella Unmasked-kiertueella.

Uransa pahimpaan aallonpohjaan Kiss ajautui kuitenkin vasta seuraavana vuonna, sillä seuraava studioalbumi Music from "The Elder" oli tyyliltään progressiivinen ja kokeellinen konseptialbumi, jolla pyrittiin paikkaamaan Dynastyn ja Unmaskedin aiheuttamat virheet ja profiloimaan yhtyeen jäsenet uskottavina rockmuusikkoina ja lauluntekijöinä. Seuraavalla albumilla, vuoden 1982 Creatures of the Nightilla yhtyeen jäsenten suhteet olivat jälleen ajautuneet umpisolmuun, ja nyt oli soolokitaristi Ace Frehleyn lähtövuoro. Hänet korvasi Vinnie Vincent, joka oli soittanut Stanleyn kanssa Creatures of the Nightin jo kokonaisuudessaan ennen kuin Frehley oli varsinaisesti tullut erotetuksi. Huolimatta uusista vaikeuksista, metallimusiikin riffejä ja voimasointuja suosinut Vincent sekä omaperäisellä tuplabasarisoitannallaan vaikuttanut Carr nostivat Kissin takaisin rockmusiikin raskaaseen sarjaan.

Vaikka Creatures of the Night oli osoittautunut menestyksekkääksi julkaisuksi edeltäjiinsä nähden, Kissin oli edelleen tehtävä radikaaleja muutoksia noustakseen takaisin musiikkimaailman ykkösnimeksi. Vuoden 1983 Lick It Up -albumilla yhtye luopui näyttävistä esiintymisasuistaan ja -maskeistaan, mikä järkytti monia yhtyeen ihailijoita. Vuonna 1984 Kiss oli kuitenkin jälleen harmillisessa tilanteessa, sillä Vinnie Vincent erotettiin yhtyeestä henkilökohtaisten syiden vuoksi vajaan kahden vuoden pestin jälkeen, ja yhtyeen oli etsittävä uusi kitaristi. Korvaajaksi hankittiin Mark St. John, joka hänkin teki yhtyeeseen vain Animalize-albumin mittaisen visiitin, sillä sairastuttuaan reiterin tautiin hän ei enää kyennyt esiintymään pitkillä kiertueilla. St. Johnin korvasi Bruce Kulick, josta tuli neljäs Kiss-kitaristi reilun kahden vuoden sisällä. Kulick, Carr, Simmons ja Stanley kuitenkin muodostivat Kissin maskittoman aikakauden pitkäkestoisimman kokoonpanon, sillä kyseinen nelikko tahkosi konserttiareenoita yhdessä aina 1990-luvun alkuun asti.

Paul Stanleyn Farewell Tour -jäähyväiskiertueella käyttämä Washburnin valmistama kitara.

Glam metal yleistyi rajusti 1980-luvun puolivälissä, joten Kiss joutui jälleen muokkaamaan tyyliään ja siirtymään musiikillisesti glam metal -yhtyeiden valtavirran kastiin. Animalize, Asylum (1985), Crazy Nights (1987) ja Hot in the Shade (1989) edustivatkin enemmän glam metalia kuin Kissille tyypillistä hard rockia. Albumit myivät kuitenkin kohtuullisen hyvin, vaikka moninkertaisen platinalevymyynnin aikakausi olikin päättynyt jo aikapäiviä sitten. Crazy Nights -albumista tuli suuri menestys Euroopassa, se nousi albumilistoilla kahdenkymmenen myydyimmän joukkoon ainakin viidessä maassa ja kolmenkymmenen myydyimmän joukkoon kahdeksassa maassa. Albumin paras sijoitus oli brittilistoilla sijalla 4. Albumin suuren menestyksen ansiosta Euroopassa singlejulkaisu ”Crazy Crazy Nights” menestyi myös, muun muassa se pääsi Norjassa sijalle 7 ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sijalle 4. Singlelistoilla Hot in the Shaden kappale ”Forever” oli Kissin suurin menestys sitten ”I Was Made for Lovin’ You”-singlen, nousten Billboardin listalla sijalle 7. Lick It Up, Animalize, Asylum ja Crazy Nights ylsivät jokainen lopulta platinalevyn arvoiseen myyntiin.

1990-luvulle tultaessa Kissiä kohtasi valtava tragedia, kun rumpali Eric Carr sairastui sydänsyöpään juuri, kun yhtye oli aloittamassa Revengen-albumin nauhoituksia. Diagnooseissa selvisi, ettei Carr enää kestäisi nauhoitusten aiheuttamaa rasitusta, ja Kiss oli jälleen uuden haasteen edessä. Carrin korvaajaksi löydettiin kuitenkin Paul Stanleyn soolokiertueella esiintynyt Eric Singer, joka oli aiemmin vaikuttanut myös Black Sabbathissa ja Alice Cooperin taustayhtyeessä. Jo ennestään vaikea tilanne synkkeni entisestään, kun Carr menehtyi syövän aiheuttamiin komplikaatioihin New Yorkissa 24. marraskuuta 1991. 1990-luvulla Kiss julkaisi vielä kaksi uutta studioalbumia, grungevaikutteisen Carnival of Souls: The Final Sessionsin vuonna 1997 sekä alkuperäisen kokoonpanon niin sanotun ”paluualbumin” Psycho Circus vuonna 1998.

2000-luvulla Kiss lähti Farewell Tour -jäähyväiskiertueelleen, mutta yllättäen yhtye päättikin jatkaa uraansa. Ace Frehley ja Peter Criss jättivät yhtyeen kiertueen päätyttyä, mutta Criss tosin palasi yhtyeeseen vielä vuonna 2003 esiintyen myös livealbumilla Kiss Symphony: Alive IV. Frehleyn korvasi jo Psycho Circuksella kitaroinut Tommy Thayer, ja paluun rumpupatteriston ääreen teki Eric Singer. Seuraavaa Kissin studioalbumia saatiin kuitenkin edelleen odottaa, kunnes yksitoista vuotta kestänyt levytystauko päättyi vuonna 2009 Sonic Boom -albumin myötä. Vuonna 2012 yhtye julkaisi tuoreimman studioalbuminsa Monster.

Sooloura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Stanleyn omaa nimeä kantanut ensimmäinen sooloalbumi Paul Stanley ilmestyi vuonna 1978 samaan aikaan muiden Kissin jäsenten soololalbumien kanssa.

Vuonna 1985 Stanley valittiin tuottajaksi heavy metal-yhtye W.A.S.P:n toiselle studioalbumille The Last Command, mutta koska Gene Simmons oli keskittynyt tuolloin enemmän näyttelijänuraansa kuin Kissin uuteen studioalbumiin, Stanleyn aika ei ilmeisesti riittänyt kahden eri yhtyeen albumien tuottamiseen. Vuonna 1987 Stanleyn oli puolestaan määrä tuottaa hard rock -yhtye Guns N’ Rosesin debyyttialbumi Appetite for Destruction, mutta hän halusi muokata albumin materiaalia sekä yhtyeen rumpali Steven Adlerin rumpusettiä.

Stanley teki myös pienimuotoisen soolokiertueen vuonna 1989. Hänen sooloyhtyeessään soittivat muun muassa Eric Singer, Bob Kulick ja Gary Corbett.

Paul Stanleyn toinen sooloalbumi ilmestyi vasta 28 vuotta ensimmäisen jälkeen, vuonna 2006. Albumi oli nimeltään Live to Win. Suomessa se julkaistiin 25. lokakuuta 2006.

Stanley on myös laulanut Torontossa vuonna 1999 esitetyssä musikaalissa Oopperan kummitus oopperan kummituksen osan.[13] Stanley keikkailee nykyään Paul Stanley's Soul Station -nimisen taustayhtyeensä kanssa, joka esittää cover-versioita vanhoista soul-kappaleista.

Soitinvälineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stanley käytti vuoteen 2015 asti Washburnin kitaroita, mutta vaihtoi takaisin Ibanezin Iceman-kitaroihin vuonna 2015. Hän käyttää Randallin vahvistimia. 1970-luvulla Stanley käytti Ace Frehleyn tapaan Marshallin valmistamia kitaravahvistimia. Aiemmin kitaroita Stanleylle ovat valmistaneet muun muassa myös Gibson, Ibanez, B.C. Rich ja Silvertone. Paul Stanleyn kitaroita on sanottu kaikkien aikojen erikoisimmiksi malleiksi. Vuonna 1998 Stanley loi Randallin kanssa Randall Paul Stanley Colossus -kitaranupit. Vahvistin ei ikinä menestynyt kunnolla, mutta Stanley käyttää sitä nykyisinkin.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paul Stanley ilman ”Starchild”-meikkiä.

1980-luvulla Stanley on yhdistetty naissuhteissaan muun muassa popmuusikko Samantha Foxiin.[14] Vuonna 2001 Stanleyn vaimo Pamela Bowen haki avioeroa, ja liitto päättyi. Stanleyllä on yhdeksän vuoden liitosta Bowenin kanssa 6. kesäkuuta 1994 syntynyt poika.[15]

Paul Stanley meni 19. marraskuuta 2005 naimisiin pitkäaikaisen naisystävänsä Erin Suttonin kanssa. Heillä on kolme yhteistä lasta: syyskuussa 2006 syntynyt poika,[16] 28. tammikuuta 2009 syntynyt tytär[17] ja 9. elokuuta 2011 syntynyt toinen tytär.[18]

Stanleyn äänihuulet leikattiin onnistuneesti vuonna 2011 kesken Kissin Sonic Boom World Tour -maailmankiertueen.[19] Lisäksi hänen lonkkansa on leikattu kahteen otteeseen vuonna 2004 Rock the Nation Tour -kiertueen jälkeen, sillä ensimmäinen leikkaus epäonnistui. Hän on todennut tulevansa tarvitsemaan tulevaisuudessa myös kolmannen leikkauksen. Stanleyn mukaan hänen lonkkavaivansa johtuvat osittain tuhansista konserteista, joissa hän on esiintynyt platform-jalkineissa 1970-luvulta lähtien.

Hän kärsii myös pysyvästä sydämen rytmihäiriöstä, minkä vuoksi hän on joutunut sairaalahoitoon useampaan otteeseen.[20] Vuonna 2007 kesken Kissin Hit 'N Run -kiertueen soundcheckin Stanley sai vakavan sairauskohtauksen, jonka aikana hänen sydämensä löi 190 kertaa minuutissa eli lähes kolme kertaa kiivaammin kuin normaali syke.[21] Tämän seurauksena Gene Simmons, soolokitaristi Tommy Thayer ja rumpali Eric Singer esiintyivät Kaliforniassa järjestetyssä konsertissa poikkeuksellisesti kolmihenkisenä.[22]

Albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kiss
Pääartikkeli: Kissin diskografia

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ LA Times
  2. ↑ Paul Stanleyn haastattelu Kiss Army Finland. Viitattu 16.11.2012.
  3. ↑ Paul Stanley Signature Series Washburn Guitars. Arkistoitu 27.11.2012. Viitattu 16.11.2012. (englanniksi)
  4. ↑ Washburn Paul Stanley Signature Pickguard Thomann Cyberstore. Arkistoitu 19.5.2014. Viitattu 16.11.2012.
  5. ↑ Ibanez Iceman Models Vintage Ibanez. Viitattu 16.11.2012. (englanniksi)
  6. ↑ a b Kissin historia: Osa I - Alkusoitto Kiss Army Finland. Viitattu 16.11.2012.
  7. ↑ Sharp, Ken ja Leaf, David: Kiss - Maskin takaa, s. 66-75. (Neljäs painos, alkuteos Kiss - Behind the Mask: The Official Authorized Biography) Suomentanut Salmenpohja, Ilkka. Like Kustannus, 2004. ISBN 978-952-471-950-6
  8. ↑ Sharp, Ken ja Leaf, David: Kiss - Maskin takaa, s. 66-75. (Neljäs painos, alkuteos Kiss - Behind the Mask: The Official Authorized Biography) Suomentanut Salmenpohja, Ilkka. Like Kustannus, 2004. ISBN 978-952-471-950-6
  9. ↑ Sharp, Ken ja Leaf, David: ”Kujakatti astuu kehiin: Kissamies”, Kiss - Maskin takaa, s. 50-51. (Neljäs painos, alkuteos Kiss - Behind the Mask: The Official Authorized Biography) Suomentanut Salmenpohja, Ilkka. Like Kustannus, 2004. ISBN 978-952-471-950-6
  10. ↑ Sharp, Ken ja Leaf, David: ”Nousu huipulle”, Kiss - Maskin takaa, s. 57. (Neljäs painos, alkuteos Kiss - Behind the Mask: The Official Authorized Biography) Suomentanut Salmenpohja, Ilkka. Like Kustannus, 2004. ISBN 978-952-471-950-6
  11. ↑ Sharp, Ken ja Leaf, David: ”Nousu huipulle”, Kiss - Maskin takaa, s. 96-99. (Neljäs painos, alkuteos Kiss - Behind the Mask: The Official Authorized Biography) Suomentanut Salmenpohja, Ilkka. Like Kustannus, 2004. ISBN 978-952-471-950-6
  12. ↑ Sharp, Ken ja Leaf, David: ”Kielillä puhuen”, Kiss - Maskin takaa, s. 389. (Neljäs painos, alkuteos Kiss - Behind the Mask: The Official Authorized Biography) Suomentanut Salmenpohja, Ilkka. Like Kustannus, 2004. ISBN 978-952-471-950-6
  13. ↑ Tämä rokkilegenda täyttää tänään 60 vuotta The Voice. Arkistoitu 19.5.2014. Viitattu 16.11.2012.
  14. ↑ Samantha Fox puhuu suhteestaan Motörheadin Lemmyyn ja Kissin kitaristiin V2. Viitattu 16.11.2012.
  15. ↑ Kiss-laulaja naimisiin Mesta.net. Viitattu 16.11.2012.[vanhentunut linkki]
  16. ↑ Kissin Paul Stanley saa lisää jälkikasvua Mesta.net. Viitattu 16.11.2012.[vanhentunut linkki]
  17. ↑ KISS Singer Paul Stanley Welcomes a Daughter People.com. 10.2.2009. Viitattu 16.10.2011. (englanniksi)
  18. ↑ Paul Stanley of KISS Welcomes Fourth Child People.com. 10.8.2011. Viitattu 16.10.2011. (englanniksi)
  19. ↑ Kiss frontman Paul Stanley undergoes a vocal cord surgery CNN. Viitattu 16.11.2012. (englanniksi)
  20. ↑ Kiss-laulaja joutui sairaalaan MTV3. Viitattu 16.11.2012.
  21. ↑ Kissin Paul Stanley sai sairaskohtauksen Ilta-Sanomat. Arkistoitu 19.5.2014. Viitattu 16.11.2012.
  22. ↑ Paul sairaalaan - Kiss-keikka ilman Paulia!!! Kiss Army Finland. Viitattu 16.11.2012.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paul Stanley.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Paul_Stanley&oldid=22762757”