Parkkina

Parkkinan sijainti Petsamonvuonon perukassa Suomelle vuosina 1920–1944 kuuluneen Petsamon alueella.

Parkkina oli Suomelle vuosina 1920–1944 kuuluneen Petsamon kunnan kirkonkylä. Kylä sijaitsi Petsamon pohjoisosassa Petsamonvuonon perukassa Petsamonjoen suulla, joen ja Parkkinatunturin välissä. Sen naapurikyliä olivat idässä Petsamonjoen toisella puolella Kaakkuri, lännessä ja etelässä Alaluostari ja Näsykkä sekä pohjoisessa Trifona. Valtioneuvoston vuonna 1930 vahvistaman Petsamon uuden kyläjaon mukaan kirkonkylään kuuluivat Parkkinan ja Näsykän kylät. Nykyisin Parkkina on osa Petsamon kaupunkityyppistä taajamaa, joka on Murmanskin alueeseen kuuluvan Petsamon piirin hallintokeskus.

Historia

Parkkinan kylän alue ja koko Petsamonvuonon seutu oli vanhastaan Petsamon kolttasiidan nautintoaluetta. Paimentolaiselämää viettäneet koltat olivat asuneet Petsamonvuonon perukan alueella kevätkauden. Parkkinan kylä oli saanut vakituisen asutuksensa 1870-luvun nälkävuosina, kun alueelle oli muuttanut karjalaisia uudisasukkaita nälkää pakoon Vienan Karjalan pohjoisosasta Uhtuan, Vuokkiniemen ja Oulangan kunnista. Tätä ennen, 1800-luvun puolenvälin jälkeen, Petsamonvuonon perukassa olivat pitäneet tukikohtaansa kesäisin venäläiset sesonkikalastajat Vienanmeren rannikoilta. Parkkinaan asettui pian karjalaisten jälkeen myös venäläisiä ja komilaisia uudisasukkaita. Vuonna 1886 uudelleen perustettu Petsamon luostari alkoi harjoittaa 1890-luvulla mittavaa merikalastusta, ja Parkkinan väestöstäkin tuli lähes kokonaan luostarin palkkatyöläisiä.

Venäjän keisarikunnan aikana Petsamossa vallitsi kyläkokouksiin perustuva paikallishallinto, ja Parkkinassa asui alueen ainoa hallinnollinen virkamies urdjadnik. Venäjän vallankumouksen jälkeen tämäkin ainoa virkamies poistui ja valtaan nousseet bolševikit asettivat tilalle uuden. Vuonna 1918 Parkkinaan nousi maihin brittien johtamia ympärysvaltojen joukkoja, jotka tukivat aluksi bolševikkeja. Yhdessä he estivät Suomen huhtikuussa 1918 tekemän Parkkinan valloitusyrityksen. Sittemmin ympärysvaltojen joukot kääntyivät valkoisten venäläisten puolelle, mutta poistuivat alueelta lokakuussa 1919. Ympärysvaltojen Parkkina-miehityksestä muistona ovat Parkkinatunturin laella olevat konekivääripesäkkeiden ja vartiokämppien rauniot. Tämän jälkeen Petsamonvuonolle jäi vain vähäinen määrä valkoisia venäläisiä joukkoja. Tämän seurauksena Suomi valloitti Petsamonvuonon perukan lyhyeksi ajaksi alkuvuonna 1920, mutta joutui vetäytymään bolševikkien hyökättyä alueelle. Tarton rauhassa vuonna 1920 alue siirtyi kuitenkin Suomelle, ja suomalainen sotilasosasto ja maaherra saapuivat Parkkinaan 14. helmikuuta 1921. Venäläiset sotilaat olivat poistuneet edellisenä yönä ja yrittäneet saada asukkaita mukaansa, mutta ketään ei ollut lähtenyt.

Kyläkuva

Parkkinan kylää 1930-luvulla.

Parkkina oli Salmijärven jälkeen Petsamon suurin asutuskeskus. Kylän kautta kulki Liinahamarin satamaan johtava Jäämerentie. Parkkinan satama ei ollut kovin käyttökelpoinen, sillä veneet pääsivät laituriin vain nousuveden aikana. Satama palvelikin lähinnä pienkalastajia. Parkkinassa sijaitsi vuonna 1912 valmistunut Apostoli Andreaksen ja Pyhän Nikolaoksen kirkko, joka oli Petsamon ortodoksisen seurakunnan pääkirkko, sekä alun perin vuonna 1808 rakennettu Kalastajien kirkoksi kutsuttu ortodoksinen Pyhän Mikaelin kirkko. Lisäksi Parkkinassa oli kunnantoimisto, posti- ja lennätinkonttori, aluesairaala, Suomen ensimmäinen kunnallinen hammaslääkäri, pääkirjasto, kansakoulu, matkailijakoti, apteekki, urheiluseura Petsamon Veikot ry:n urheilukenttä, suojeluskuntatalo, Kansallis-Osake-Pankin konttori, Pohjolan Osake-Pankin konttori, Shellin huoltoasema, Petsamon osuuskaupan päämyymälä ja leipomo sekä useita yksityiskauppoja. Lisäksi Parkkinassa toimivat Petsamon Kala Oy, Lapin Puu Oy, Virvoitusjuomatehdas Svarbäck ja Petsamon Tiili.

Väestö

Parkkinan kylän ensimmäisiä asukkaita olivat Vienan Karjalan pohjoisosan kunnista 1870-luvun katovuosina nälkää pakoon lähteneet karjalaiset Lisäksi 1800-luvun loppuvuosikymmeninä kylään asettui myös venäläisiä uudisasukkaita, ja kylään muutti myös jonkin verran komeja, jotka alkoivat harjoittaa laajamittaista porotaloutta. Vuonna 1897 kylässä mainitaan olleen 58 pääasiassa karjalaista, asukasta. Parikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1918 kylässä oli 20 taloa ja noin 100 asukasta, joista karjalaisia 60 ja venäläisiä 40. Vuoden 1929 henkikirjoituksen mukaan Parkkinan 101 asukkaasta oli suomalaisia 40, venäläisiä 33, karjalaisia 24 ja komeja neljä. Parkkinan suomalainen asutus syntyi siis pääasiassa alueen Suomeen liittämisen jälkeen. Suomalaisen väestön lisääntyminen ja Parkkinan ja Näsykän kasvaminen yhteensä noin 200 asukkaan kyläparista yli 700 asukkaan taajamaksi, vaikuttivat Petsamon liike- ja hallintokeskuksen kehittyminen juuri Parkkinan ja Alaluostarin alueelle. Parkkinaan muutti siis Suomen aikana runsaasti uutta väestöä ja niinpä vuonna 1940 vain 47 prosenttia kylän asukkaista oli syntynyt Parkkinassa.

Asukasluvun kehitys

• 58 (1897)
• 100 (1918)
• 75 (1921)
• 97 (1925)
• 101 (1929)
• 115 (1930)
• 253 (1935)
• 713 (1939, yhdessä Näsykän kanssa)

Koulu

Ensimmäisessä Petsamon koulupiirijaossa vuonna 1921 kunta jaettiin kolmeen koulupiiriin, joista Parkkinan koulupiiri käsitti Petsamonvuonon ympäristön ja Petsamonjokilaakson. Parkkinan koululle ei saatu anomuksista huolimatta oppilasasuntolaa, minkä vuoksi 1920-luvulla vajaa puolet kouluikäisistä ei päässyt kouluun. Vuonna 1927 toimintansa aloittaneen Trifonan koulun perustamisen yhteydessä Petsamonvuonon alue jaettiin kahteen piiriin, mikä helpotti Parkkinan koulun ahtautta. Parkkinan koulu oli aluksi kaksiopettajainen, mutta koulun oppilasmäärä kasvoi nopeasti 1930-luvun aikana ja kouluun saatiin uudet opettajanvirat vuosina 1932 ja 1936.

Huolimatta siitä, että Petsamonvuonon alueen väestö oli monikansallista, oli Parkkinan koulu suomenkielinen. Alueen karjalaislapsille suomenkielisen opetuksen seuraaminen vielä kävi, mutta venäläislapset eivät aina edes tienneet, mistä oli kysymys. Laissa sanottiin, että jos koulun oppilaista oli muun kuin suomen- tai ruotsinkielisten Suomen kansalaisten lapsia vähintään 20 prosenttia, tuli heille antaa tarpeen mukaan suullista opetusta omalla äidinkielellään. Petsamon kansakoulutarkastaja esittikin, että Parkkinan koululle oli saatava venäjän kielen taitoinen opettaja tai että pääasiassa venäläisten asuttamaan Kaakkurin kylään oli saatava venäjänkielinen koulu, mutta Kouluhallituksessa esitykset hylättiin. Parkkinan koululla oli kuitenkin 1920-luvulla venäjän kielen taitoinen opettaja. Petsamonvuonon itäpuolella sijainneiden Kaakkurin ja Porovaaran kylien muodostamista omaksi koulupiirikseen esitettiin 1930-luvulla ratkaisuksi Parkkinan koulun ahtauteen, mutta tämäkin jäi vain ehdotukseksi.

Talvisota, väestön evakuointi ja Neuvostoliiton miehitys keskeyttivät koulunkäynnin Parkkinassa vuonna 1939. Talvisodan jälkeen koulunkäynti jatkui sodalta säästyneessä koulurakennuksessa syksystä 1940 syksyyn 1941, jolloin koulurakennus otettiin sotilaskäyttöön. Lukuvuonna 1943–1944 koulu toimi parakissa.

Petsamoon suunniteltiin 1930-luvun lopulla myös oppikoulua, sillä lähin oppikoulu oli tuolloin Rovaniemellä asti. Kirkonkylässä vuonna 1938 pidetyssä kokouksessa perustettiin oppikoululle kannatusyhdistys, ja seuraavana vuonna kunnanvaltuusto asetti toimikunnan valmistelemaan koulun saamista Petsamoon. Koulun paikaksi olisi tullut joko Salmijärvi tai Kirkonkylä, mutta sota-aika vei kuitenkin pohjan tältä suunnitelmalta.