Nuori Suomi
Nuori Suomi ry | |
---|---|
Kotipaikka | Helsinki |
Jäsenmäärä | 57 valtakunnallista liikunta-alalla toimivaa liikuntajärjestöä |
Puheenjohtaja | Petteri Kilpinen |
Nuori Suomi ry oli suomalainen valtakunnallinen sitoutumaton liikunta-alan järjestö, jonka tehtävänä oli edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja elämäniloa liikunnan ja urheilun avulla.
Nuori Suomi -ohjelma syntyi vuonna 1987 SVUL:n alaiseksi projektiksi edistämään moniarvoista lasten ja nuorten urheiluseuratoimintaa. Itsenäiseksi ry:ksi se perustettiin 4. kesäkuuta 1993. Alkuperäisissä säännöissä yhdistyksen tarkoitukseksi kirjattiin lasten ja nuorten vireyden ja hyvinvoinnin tukeminen liikunnan, terveyskasvatuksen, kansalaistoiminnan ja yrittäjyyden avulla.[1] 1990-luvulla toiminta laajeni päiväkoteihin ja kouluihin. Nuoren Suomen jäsenjärjestöinä oli 57 valtakunnallista liikunta-alan järjestöä. Nuori Suomi oli Suomen Liikunnan ja Urheilun jäsenjärjestö.
Nuori Suomi, Suomen Liikunta ja Urheilu sekä Suomen Kuntoliikuntaliitto päättivät vuosikokouksissaan kesäkuussa 2012 uuden järjestön perustamisesta, toimintojen siirtämisestä uuteen järjestöön ja vanhojen järjestöjen yhdistystoiminnan lakkauttamisesta. Toiminnot ja henkilökunta siirtyivät uuteen järjestöön, Valoon vuoden 2013 alussa.
Perustehtävät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoren Suomen perustehtävänä oli lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia liikunnan ja urheilun avulla. Järjestön arvot perustuivat lasten ja nuorten parhaan edistämiselle. Tämä tarkoittaa sitä, että lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä tuetaan liikunnassa ja urheilussa. Tärkeänä pidettiin myös lapsuuden kunnioittamista. Lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa tärkeänä pidettiin iloa, oppimista, kaveruutta ja yhdenvertaisuutta.[2]
Nuoren Suomen toiminta jakautui neljään painopisteeseen:
- Seuratoiminnan laadun kehittäminen ja uusien harrastamisen mahdollisuuksien tarjoaminen
- Lasten ja nuorten liikkumisen lisääminen koulupäivän aikana
- Lasten liikkumisen lisääminen päivähoitopäivän aikana, ja
- Lasten ja nuorten liikuntaolosuhteiden kehittäminen – vanhemmat lasten innostajina.[3]
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päivähoito
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaiskasvatusten suositusten mukaisesti alle kouluikäisten lasten tulisi liikkua reippaasti kaksi tuntia joka päivä. Kouluikäisten fyyseisen aktiivisuuden suositusten mukaan 7–13-vuotiaiden tulee liikkua vähintään kaksi tuntia joka päivä ja 13–18-vuotiaiden vähintään 1–1,5 tuntia joka päivä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Kuitenkin vain alle puolet lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi.[4].
Nuori Suomi innosti varhaiskasvattajia liikuttamaan lapsia päivähoitopäivän aikana. Nuori Suomi organisoi vuosittain päivähoidon liikuntakampanjoita; keväällä liikunnallisen perhetapahtuman Pihaseikkailun ja syksyllä Varpaat Vauhtiin! -kampanjan. Kampanjat liikuttivat vuosittain satojatuhansia lapsia. Nuori Suomi kehitti varhaiskasvattajille liikunnallisia teemakoulutuksia, joita järjestivät liikunnan aluejärjestöt.[5]
Koulu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuori Suomi pyrki lisäämään toimillaan koululaisten päivittäistä liikkumista. Vuosittaiseen Liikuntaseikkailu osallistui 180 000 alakoululaista. Myös Vipinää välkälle! oli Nuoren Suomen kampanja. Järjestön tavoitteena oli saada lisää liikuntaa kouluun: koulumatka tehdään liikkuen, välitunnit vietetään liikkuen, opettajat käyttävät liikuntaa välineenä muussa opetuksessa ja iltapäivisin on tarjolla monipuolisia liikuntamahdollisuuksia kerhoissa.[6]
Nuori Suomi tarjosi kouluille materiaaleja ja vinkkejä siihen, kuinka koulusta voisi tehdä liikkuvamman. Nuoren Suomen strategiaan oli kirjattu tavoitteeksi koulunpihojen muokkaaminen lähiliikuntapaikoiksi, ja järjestöllä oli antaa kouluille malleja kouluympäristön kehittämiseksi.[7]
Urheiluseurat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan urheiluseuratoiminta on lasten ja nuorten suosituin harrastus: 92 prosenttia 3–18-vuotiaista ilmoittaa harrastavansa jotain liikuntaa.[8] Lähes puolet 7–18-vuotiaista tytöistä ja pojista on mukana urheiluseuratoiminnassa.
Nuori Suomi pyrki lisäämään ohjaajien ja valmentajien innostusta ja osaamista muuan muassa järjestämällä koulutuksia ja seminaareja.
Yksi Nuoren Suomen toimintamuodoista oli Sinettiseura-toiminta. Nuori Suomi -sinetti on lapsia ja nuoria liikuttavien urheiluseurojen laatutunnus, jota urheiluseurat pystyvät hakemaan tietyin ehdoin. Sinettiseuroja oli Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä 529.[9] Sinettiseuran arvopohja rakentuu Nuoren Suomen arvoille, eli lapsen ja nuoren parhaan edistämiselle. Sinettiseuratoiminnan tavoitteena on löytää seurassa yhteinen toimintatapa ja periaatteet, joilla laadukasta lasten ja nuorten toimintaa voidaan toteuttaa. Nuori Suomi pyrkii tarjoamaan koulutusta ja muuta apua Sinettiseuroille, jotta seurat pystyvät jatkamaan laadukasta toimintaa.[10]
Muu toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alun perin Nuori Suomi -projekti aloitettiin SVUL:ssa kasvatuksellisista syistä.[11] Tavoitteena oli edistää lasten ja nuorten monipuolista liikkumista, jolla ei ollut kilpailullisia päämääriä. Varsinkin nuoret putoavat usein pois seuratoiminnasta, mikäli lopettavat kilpailun. Nuori Suomi kannusti siihen, että nuorille löydettäisiin seuroista nuoren omien intressien mukaisia tehtäviä ja toimintamuotoja, kuten harrasteurheilua, valmentamista, toimitsemista tai luottamustehtäviä.
Vuosina 2009–2011 Nuori Suomi resurssoi yhteistyössä SLU:n kanssa Your Move -kampanjaa. Your Move -kampanjan tavoitteena oli lisätä 13–19-vuotiaiden nuorten liikkumista, parantaa nuorten mielikuvia urheilusta ja aktivoida nuoret itse vaikuttamaan omiin liikkumisen mahdollisuuksiinsa. Your Move koostui kolmesta osasta:
- Nuorten omat tapahtumat, joita Nuori Suomi ja SLU rahoittivat
- Your Move on Tour 2010, jossa kampanja kiersi seitsemällä paikkakunnalla liikuttamassa nuoria, sekä
- Your Move 2011 Suurtapahtuma, joka järjestettiin 27. toukokuuta – 1. kesäkuuta 2011 Helsingin Olympiastadionin ympäristössä.[12]
Your Moven pääajatuksena oli aktivoida nuoret itse järjestämään toimintaa itselleen. Your Move Suurtapahtuma 2011 oli urheiluväen ensimmäinen yhdessä järjestämä liikunnan ja urheilun suurtapahtuma nuorille.
Nuoren Suomen tehtävänä oli myös edistää lähiliikuntapaikkojen rakentamista tutkimus- ja kehittämistoiminnalla sekä koulutus- ja asiantuntijapalveluilla.[13]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haarma, Maarit: Lasten ja nuorten liikuntaa 20 vuotta. Kerava: Savion kirjapaino, 2008.
- Nuori Suomi vuoteen 2012. Nuori Suomi ry, 2007. Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
- Vuosikertomus 2009. Nuori Suomi ry, 2010.
- Nuoren Suomen verkkosivut Nuori Suomi ry. Arkistoitu 4.5.2011.
- Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010: Seurassa harrastaminen kasvaa, mutta omatoiminen urheileminen vähenee (PDF) (Tiedote) 22.4.2010. Nuori Suomi ry. Arkistoitu 25.9.2011.
- Liikkuva koululainen on investointi hyvinvointiin 17.3.2011. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.[vanhentunut linkki]
- Your Move -verkkosivut Nuori Suomi ry.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Haarma, M: Lasten ja nuorten liikuntaa 20 vuotta, s. 28. Savion kirjapaino, 2008.
- ↑ Nuori Suomi vuoteen 2012, s. 2. Nuori Suomi ry, 2007. Nuori Suomi vuoteen 2012 (PDF) (viitattu 25.4.2011). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Nuori Suomi vuoteen 2012, s. 4. Nuori Suomi ry, 2007. Nuori Suomi vuoteen 2012 (PDF) (viitattu 25.4.2011). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Liikkuva koululainen on investointi hyvinvointiin 17.3.2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 25.4.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Nuori Suomi: Päivähoito Nuori Suomi ry. Arkistoitu 20.3.2011. Viitattu 25.4.2011.
- ↑ Nuori Suomi: Koulu Nuori Suomi ry. Arkistoitu 10.5.2011. Viitattu 25.4.2011.
- ↑ Nuori Suomi vuoteen 2012, s. 10. Nuori Suomi ry. Nuori Suomi vuoteen 2012 (PDF) (viitattu 25.4.2011). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010: Seurassa harrastaminen kasvaa, mutta omatoiminen urheileminen vähenee (PDF) (Tiedote) 22.4.2010. Nuori Suomi ry. Arkistoitu 25.9.2011. Viitattu 25.4.2011.
- ↑ Vuosikertomus 2009, s. 9. Nuori Suomi ry, 2010.
- ↑ Nuori Suomi: Sinettiseurat Nuori Suomi ry. Arkistoitu 3.9.2011. Viitattu 25.4.2011.
- ↑ Haarma, M.: Lasten ja nuorten liikuntaa 20 vuotta, s. 10–11. Savion kirjapaino, 2008.
- ↑ Your Move Nuori Suomi ry. Viitattu 25.4.2011.
- ↑ Nuori Suomi vuoteen 2012, s. 14–16. Nuori Suomi ry, 2007. Nuori Suomi vuoteen 2012 (PDF) (viitattu 25.4.2011). (Arkistoitu – Internet Archive)