Noa Lang

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Noa Lang, 2017

Noa Noëll Lang (s. 17. kesäkuuta 1999 Capelle aan den IJssel) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan laitahyökkääjä tai hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Eredivisiessä pelaavaa PSV Eindhovenia.[1]

Seurajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lang siirtyi Feyenoordin junioreista Ajaxin junioreihin vuonna 2013. Hän pääsi Ajaxin edustusjoukkueessa vaihtopelaajana kentälle syksyllä 2018 yhdessä Alankomaiden cupin ottelussa ja keväällä 2019 kolmessa Eredivisien ottelussa. Kauden 2019–2020 kolmannessa Eredivisien ottelussaan 1. joulukuuta hän pääsi ensi kertaa avauskokoonpanoon ja teki kolme maalia Ajaxin noustessa 2–0-tappioasemasta 2–5-voittoon vieraskentällä FC Twentea vastaan. Tämän jälkeen hän pelasi joulukuussa vielä yhden ottelun avauskokoonpanossa ja yhdestä ottelusta puolet tultuaan vaihdosta kentälle. Alankomaiden cupissa hän pelasi joulukuussa Telstaria vastaan ja teki yhden maalin. Mestarien liigassa syksyllä 2019 Lang pääsi vaihtopelaajana kentälle kahdessa ottelussa ranskalaista Lillea vastaan ja pelasi avauskokoonpanossa lohkon päätösottelussa espanjalaista Valenciaa vastaan. Tammikuussa 2020 hän siirtyi lainalle Twenteen, jossa hän pelasi loppukauden aikana seitsemän liigaottelua ja teki yhden maalin.[1]

Kauden 2020–2021 alussa Lang pelasi muutaman minuutin yhdessä Ajaxin liigaottelussa mutta siirtyi sitten koko kauden kestävällä lainasopimuksella belgialaisseura Club Bruggeen. Hän pelasi kauden aikana loppusarja mukaan lukien 29 liigaottelua ja teki niissä 16 maalia, millä hän oli joukkueensa paras maalintekijä. Mestarien liigassa hän pelasi joukkueensa kaikki kuusi ottelua, joista neljä ottelua avauskokoonpanossa, ja teki niissä yhden maalin. Kesällä 2021 hän siirtyi pysyvästi Club Bruggen omistukseen. Kaudella 2021–2022 hän teki 37 liigaottelussaan seitsemän maalia. Mestarien liigassa hän pelasi kuusi ottelua, kaikki avauskokoonpanossa. Lang voitti näillä molemmilla Bruggen-kausillaan Belgian-mestaruuden. Kaudella 2022–2023 hän pelasi Belgian liigassa 33 ottelua ja teki niissä yhdeksän maalia. Mestarien liigassa hän pelasi neljä ottelua.[1]

Lang siirtyi heinäkuussa 2023 PSV Eindhoveniin. Hän pelasi kaudella 2023–2024 PSV:n voittamassa Eredivisiessä 11 ottelua, joissa hän teki neljä maalia, mutta vammat pitivät hänet kuukausien ajan poissa kentiltä. Mestarien liigassa hän pelasi kaksi ottelua.[1]

Maajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lang on pelannut Alankomaiden alle 16-, 18-, 19-, 20- ja 21-vuotiaiden maajoukkueissa yhteensä kolmisenkymmentä maaottelua. Alle 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2017 hän pääsi vaihtopelaajana kentälle kolmessa alkulohko-ottelussa. Alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2021 hän pelasi avauskokoonpanossa joukkueensa kaksi ensimmäistä ottelua mutta joutui toisessa ottelussa varhain vaihtoon loukkaantumisen vuoksi.[1]

Lang pelasi lokakuussa 2021 ensimmäiset ottelunsa Alankomaiden miesten maajoukkueessa: hän tuli vaihdosta kentälle MM-karsintaottelussa Latviaa vastaan ja pelasi avauskokoonpanossa MM-karsintaottelussa Gibraltaria vastaan. Hän teki maalin viidennessä maaottelussaan Kansojen liigassa Walesia vastaan kesäkuussa 2022 ja seitsemännessä maaottelussaan Kansojen liigan välieräottelussa Kroatiaa vastaan kesäkuussa 2023. MM-kilpailuissa 2022 hän tuli puolivälieräottelussa Argentiinaa vastaan jatkoajalla vaihdosta kentälle. Hän on pelannut syyskuun 2024 puoliväliin mennessä kymmenen A-maaottelua, joissa hän on ollut neljä kertaa avauskokoonpanossa.[1]

  1. a b c d e f Noa Lang Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)